Sivut

tiistai 18. syyskuuta 2018

Sairastamisen heleppous




Luin siinä juttua Iltasanomista, että Touko Aalto jää eduskuntatyöstään ennalta määrittelemättömäksi ajaksi sairaslomalle työuupumuksesta, ei siinä mitää, työuupumus, näin perset tuntumalla on vakava asia, ja hyvä, että sitä hoiretaan, mutta ajattelin siinä, että ollahan me ihimiset eri arvooses asias täs suhtees.

Minä, tai kukaa muu maatalouren harijoottaja, kun ei periaattees voi olla sairaslomalla iliman, että saa päätösen siitä, että on oikeutettu Kelan tai Melan päivärahaan. Ja näin ollen työuupumus diagnosina ei oo sellaanen asia mikä oikeuttaa päivärahaan, jolloin et ole oikeutettu sijaisapuunkaan.

Mikä hassuunta, näitä päätöksiä voi joutua orottahan ties kuinka kauan, riippuen ruuhkan määrästä tai siitä, kuten kesällä, että virastoos on kesälomat, ja oot saattanu olla sillä sairaslomallas hyväs uskos, että näin voit teherä, ja saatki hylykäävän paperin.

Se pätkähti kerrasta lomitustunnin hinta pompsahti 35 euroon tunnilta. Meilläki 8 tuntia, vähintään, päivä ja 7 päivänä viikos. Tuli muuten suolaanen hinta sille, että kehtasit sairastua. Kuukausia maksaas näin ollen 8 680 euroa. Tällääsillä mairon hinnoolla mitä tällä hetkellä maksetahan meirän katua kärsinehellä karijalla, niin vois sanua, että maitotili juuri riittääs siihen, tosin kaikki muu sitte jäiski maksamatta.

Mikä parasta täs mun mielestä on se, että päätös astuu takautuvasti voimahan, ei siitä päivästä, kun se on tehty, vaan koko sun sairaslomas on kerrasta hyliätty. Siinä moni nykypäivänä arpoo, että menöökö vaikka leikkauksehen, kun ei voi tietää, että kattooko se toimihenkilö sielä pöytänsä takana, että sun työkykys on tarpeeksi alentunu, vai olisitko hänen mielestään pystyny sieltä leikkauspöyrältä, vaikka työnjohdollisiin tehtäviin.

Mitä jos sattuus saamahan, vaikka aivoverenvuoron, ja olis tajuttomana kuukauren, mutta päätös on, että olit kykenevä työnjohdollisiin tehtäviin.

Harmi vain, kun harvoon siä maatilalla on niin perhanasti niitä työnjohdollisia tehtäviä, jouhinka ei tarvittis ittekki osallistua punnertamalla perset silimä tuumaa pitkällä ja huutamalla samalla, että ”Koeta ny jumalauta säki vähä nostaa!”

Mikä hauskinta täs on, että oikiastaan tuo 35 euroa ei oo suhtees mihinkään, yrittäjälomittajan saa 26 euroa tunti aika mones paikkaa töihin, saati, että tilatyöntekijän palakkaaminenkaa ei tulis nuon kallihiksi, mutta tuskinpa sitä sairastumisen hetkellä kumpaakaa saa tuosta nuon vaan, vaan vaatii työtä, suunnittelua ja haastattelua.

Ja kun oot sairastanu tarpeekses, elikkä 300 päivää 2 vuoren aikana (kannattaa ottaa muuten huomioon se, että tavallisella ihimisellä on vuores 100 päivää vapaata pelekistä viikonlopuusta), niin sitte sun tartteeki olla seuraavat 12 kuukautta olematta kipiä mistää, et ookkaa enää oikeutettu sijaisapuun.

Kuinkas sitte suu pannaan, kun tarvisit hoitua. Nimimerkillä järkytin lomatoimistonki kesken kaiken katkaastuulla päivärahoollani, iliman oikeutta hakia kuntoutustukea, koska se olis pitäny hake edellisenä kuukautena, kun päätös asiasta oli tehty.