Sivut

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Perästä kuuluu




Tulipa mieleheni, kuin luin eläänläkäri Heinosen kirijootelmaa lehemän jäläkeesistä, ja siitä, että oli kuriittansa eherottanu vierahien aikana tilan emännälle, että niistä vois teherä maukkahan lihasopan, kun oli irti saanu, oma sattumus niitten lehemän jäläkeesten kans.

Meilloli joskus nuori lomittajapoika navetalla, se oli sen verran enemmin ehtiny mennä navettahan, että oli aloottanu kolaahan paskaa parsista ja ritilööltä, ja sinne paskaloorihin, tai meillä lieteloorihin, tapaa ne kaikki ylimäärääset plumpsahtaa mitä mitä lehemän peräpäästä tuloo pihalle.

Näin maatilan kasvatille ne lehemän jäläkeeset, ja yleensä se, että kaiken maailman vauvat, ihimiset tai sitte nautavauvat, kelluu siä emänsä vattas pussis, ja se pussikin, jota jäläkeesiski (tai tää päin vanhakansa puhteiksi) kutsutaan, tulee sielä myös pihalle. Ensi se varsinainen jälkeläinen ja sitte jäläkeeset.

Ja välillä ne myös jää niin sanuaksemme kiinni sinne kohtuhun, ihmisellä aiheuttaa älyttömän kohtutulehduksen muutamas päiväs, joka vaati hoituaksensa pois päiväjärijestyksestä kuuria antibioottia. Lehemä taas, erikoosena eläämenä, saattaa selevitä siitä sillä, että ne roikkuvat jälkeiset haisee vain helevetin pahalle. Toisinaan tosin nostaa kuumeen, ja se vaatii kipulääkettä ja antibioottia.

Mutta itte asiaan. Se nuori mies tuli kohta navetasta takaasin pukuhuoneeseen, hyvin huolestuneen näköösenä, otti mua oikeen kärestä kiinni, ja sanoo, että tuu ny kattomahan mitä tuo on.

No, minähän menin, koska en kyllä juuri muutakaa voinu, ku kärestä kiskottiin rivakkaa vauhtia sinne navettahana ja tiettyä parta kohti.

Siä parres makas sellaanen pari päivää sitte poikinu lehemä, jolle oli ne jäläkeeset, ilimeesisti seleenin puutoksen , ja ehkä vähä kalkkivajauksenki, takia silloon jääny. Ja niitei näin nykytietämyksellä suuremmin irrootella, odotetaan vähä, että luonto hoitaa tehtävänsä. Ja sinä aamuna se luonto oli sen hoitanu.

Väräjävällä äännelä sanoo ”katto mitä tua on” ja osootti siine looriin.

Sielähän ne oli. Eleganssin puhteet, minä olin hyvinki tyytyväänen, että ne oli tapahtunu ittestänsä, oletattavasti iliman suurempaa haittaa sen lehemän elämälle aiheuttaen, mutta saaren aikaan sen, että se lomittaja oli oikeastansa ihan kalapia.

Tuli siinä mielehen, että huuren ”IIIK! SUOLET!” Mutta rupesin epäälehen, ennen kuin toteutin mielitekoni, että se kloppi olis pyörtyny siihen paikkahan ja olisin joutunu soittahan ambulanssin, kun olis lyöny päänsä betonihin.

Eipä auttanu, ku selittää siinä, niinku paraski biologian opettaja, että kuules, ny kaikki vauvat, ihmisvauvatkin, on siä vattas tuollaasis, ja jos ikinä vaimon kans meet synnyttämähän, niin istukka sieltäki synnytetähän ja sen on tarkootuskin tulla pihalle.

Epäälin kyllä, että sille nuorelle miehelle ei ainakaa vauvan teko tullu ensimmääsenä sen järkytyksen jäläkihin mielehen, tais huolehtia hyvinki ehkääsystä, ettei jouru moisia roippehia kattelehen. Seuraavaksi ihimettelin, että mitä siä biologian tunnilla opetetahan, varsinki , ku kyseenen nuorimies oli opiskellu pikkaasen piremmälle, kuin minä ikinä.



torstai 13. helmikuuta 2020

Talven riemuja, seinien sisällä



Tänä talavena, tai pikemminki ylimitootettuna marraskuuna, ei oo tarvinnu juuri pakkaasesta kärsiä, tai lumesta suuremmin. Se mitä on ollu onki sitte tuntunu perhanan palijo kylymemmällä, mitä tavallisena talavena, jolloon tuvan nurkat paukkuu ehtoosin, kun pakkaanen huitoo lähemmäs kolomiakymmentä.

Männä viikolla kumminki piti vetää kunnon pitkät kalsarit työvaattehien alle, ja ettiä toinenki paita päällensä, ku meni aamulla navettahan, se viirentoista asteen pakkaanen tuntuu viä huomattavasti kylymemmälle aamulla, sängystä ylähä römpinehenä, silimät ristis vaattehia vaihtavana, ku ehtoopäivällä, kun on jo, ainak teorias, hereellä enemmän.

Ettiin raskausaikaaset legginsit pitkikis kalsariikseni, sai vetää melekeen leukahan asti, mikä tällääsellä selekä vaivaasella on enemmän, kuin sata jänista, ja eipähän kuulkaa pääse tippumahan työhousujen alla, ku tursuavat melekeen pairan kauluksesta pihalle, ja voi vaikka situa tissiliivihin kiinni.

Ensimmäänen pakkaasaamu viä meniki, ehtoolla mentihin navettahan lomittajan kans, ja siinä paskakolaa kätehen kattelles ruvettihin ihimettelehen, että mikä tää pitää sellaasta suihaavaa ääntä.

Kävely ruokintapöyrän päähän kertoo sen, että ensimmäänen juomakuppi oli antautunu pakkaasen kynsis, ja siitoli jäätyny joku liitin halaki. Sieltä lensi vettä laajaas suihkus pitkin ruokinta pöytää, ja veten määrästä päätellen oli lentäny hyvän aikaa. Viemäriin (joka muuten on tukos) oli sen verran, että lomittajan saappahan terä osa uppos kokonaan.

Siä kelluu aamulla jaetut appeet kourussansa, veten vallas menehen. Lehemät ihimetteli turvat vinos, ja se hiehoparka mikä seisoo kupin vieres, oli peruuttanu niin pitkälle, kun pääsi. Vaatii muuten muutaman perkeleen, ja välihin jääneet sormet, ja epäälyn, että mahtaako se hydrauliletku lyörä kiinni pitäjää leukahan, kun me epäputkimiehet sitä ruvettihin irti ruuvaahan ja uutta osaa sovittelehen.

Seuraavana ehtoona tulin navetalla, hyvin syöneenä, ja mietiin, että tänään en tee mitää ylimääräästä, kun lomittaj kehuu, että tuloo kauhian huonosti vettä raanasta. Ei siinäkää vaihees kellot kilikattanu, vaan tein viä jotaki turhan päiväästä. Orijuutin lomittaja paraan rupiahan jakahan apetta, ja lupasin mennä itte viehen hiehoolle nappulaa.

Sain pihaton oven auki, ja totesin, että lotajaa vähä turhan tutun kuuloosella äänellä.

En voinu, ku suu auki vaharata juottovasikooren karsinaa, ja yksilökarsina etua, siä oli toistakytä senttiä vettä, juottokarsinan kuppi päästi vettä oikohonsa, karsina oli muuttunu lähinnä Laksonperän rantolettoa muistuttavaksi suoksi, ja kiitin onniani, että kaato näytti olevan melekoonen, toisehen päähän oli jääny kuiva saareken, mihinä 7 vasikkaa vahtas mua viattoman näköösenä.

Tarvitti soittaa jo Laksoki apuhun. Arvakkaa kiittelikö se mua, kun sanoon, että talaven rankkasateet on saapunu meirän pihattohonki ja sun tarvis kultaseni hakia ensimmääseksi lietevaunu, että saataas enimmät vetet pois karsinasta.

Siinä ne miehet ehtoon lippas giantilla vettä ja turvetta, aamulla siivottunn pihaton paskakäytävälle, mistä se kelekottihin tunkiolle.

Syyksi tähän talavituluvahan palijastuu vasikooren ääretön uteliaasuus, olivat, pikku perkehelet, kaivanu seinäkupista ensi kannen irti, ja sitte irrottaneet koko uimurin, ja kuppi puski vettä tulehen tuutin täyreltä.