Minä
oon miettiny, täs vanhalla iällä poikiessani, että mahtaakahan ne
lehemät tuntia samanmoosta tuskaa ulukonäöstään ja vartalon
muutoksista, mitä se lypsäjä tuntoo. Vaikka aivan samahan se on
mille siä navetas näyttää, tahtoo se navettapoloku olla ainut
reitti mitä tuloo tallattua, lenkkipoluun lisäksi, ei juuri nuo
kaupunkien karut kenkiä kuluta.
Että
sitä voi tälläästä pientä ihimistä vituttaa, kun huomaa, että
elämä soi sulle aikojen saatos vartalon, jota voi sanua korkeentaan
mukavaksi mukulan päällä pötkötellä, ei kuulkaa luut kolise
yhtehen. Liha on niin tiukas, että jos maailmahan sattuus
näläkäkausi, niin minä seleviääsin sitä voittajana, kaikkien
kevennysyritysten tuomalla viisaurella osaan sen jo kertua, mutta
hei, siihen ihimisen geeniperimä tähtääki, on luonnollista, että
pyöreys pysyy, vaikka söis niitä mainostettuja kasviksia kaiken
aikaa, juuri tuon erellä mainitun asian takia. Ne on säästyny,
jotka muuttaa vetenki laardiksi, ja ei luovu siitä sitte millää
kitukuurilla, sillä muuten ihimisrotu olis kuollu sukupuuttohon
aikapäiviä sitte.
Mitä
jos se lehemäki märehtii, että hänen utarerakenteensa on siitä
ensikosta ny tipahtanu tuuman verran alaha päin, Vetimetki on
pirentyny, siitä mitä olivat nuorena hiehona, ennen oli juuri
konehet kiinni pitävät nysät, ja nyt komian käsin lypsynisät,
neki on muuten ihan oma lajinsa, käsinlypsyhyn sopivat nisät
lehemällä. Että vetimen pituuresta riittää usiammallekki
vasikalla, mutte se ainokaanen vedinkanava siä pääs asettaa
rajootuksensa yhtä nisää kohti. Onneksi niiton yhteensä
nelijäkappaleletta
Onko se
lehemäki helepottunu, niinku minä olin tissin kans taisteltuani,
vauvani tehohoirosta saatuani, kun sille voi lyörä tuttipullon
suuhun, ja maailma hilijeene. Siihen jää jälijella vain
tyytyväänen tuhina ja massutus, hikikarpalot ottalta hävis, ja uni
maittoo, äiteellä ja mukulalla. Jos se lehemän mielestäki on
kivaa, että joku muuki saattaa ruokkia sen hänen jäläkikasvunsa,
eikä hän yksin. Ainaki välillä ne näyttää sille, ku siä
poikimakarsinas asuulevat sen kans, että tulukaa pelastahan mut
tältä suursyömäriltä. Kumman aliovasikkaki kaivautuu, kuin myyrä
kestokuivikkeeseehen, että pääsi makaavan Kumman tissihin kii.
Mitä
jos lehemästäki se oma vattan nahka vaikuttaa kaamialle, tai ainaki
osa siitä on varmasti lainattu joltaki muulta, se kaikki ei voi olla
lähtöösin omasta olemuksesta. Tosin en kyllä oo huomannu, niitten
kylykiä hipelööressäni, että siihen ylimääräästä olis
jääny, minkä vois keriä vaikka rullalle. Tosin yhtälailla niiski
on yksilöötä, jotka pysyy hoikkana koko tiineytensä ja toisia,
jotka lopettaa sen lypsämisen samantien, ku maitonäyttehet ne
varmistaa tiineheksi, ja rupiavat keräähän laardia päällensä.
Mahtaako
nauran kinttuja särkiä se lisääntyvä paino, tekiskö niirenki
mieli maata ketarat taivasta kohoren, ja huokaalla syvähän, ainaki
ne melekoosen ähinän välistä pitää maatessansa. Tosin harva
sitä lähtöö yhtä ketterästä kävelehen, kuin lehemä, kun on
sen vasikkansa pihalle ponnistanu.
Totesin
täs, että on se saatanan hyvä, että Herran hankkijalla oli
keväällä alennusmyynti, ja ostin sieltä etukätehen de Lavalin
lypsyhaalarit, joustovyötäröllä. Sinne mahtuu se tiineysmaha, ja
se maha, joka ei oikiastansa hävinnykkää, vaikka mukula
ulostautuu. Tarttoo vissihin muutaki, ku järvenkiertotietä koirien
kans, että tästä taas selevitähän, ehkä kyykkylypsy lopulta
voittaa sen, mihinkä ei lenkkeely pysty.
Vaikka
lopulta se on aiva sama mille näyttää, lypsäjä varsinkaa,
lehemiä kohtahan pakkaan olla viä kriittisee, ku ittiäniä, niin
eipä se naisen elämä aina niin heleppua oo. Eikä tee mihinkää
sieltä navetan ja tuvan väliltä poiketakkaa, ku ainuat sopevat
vaattehet on ne De Lavalin lypsyhaalarit.
