Sivut

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Joustovyötärö




Minä oon miettiny, täs vanhalla iällä poikiessani, että mahtaakahan ne lehemät tuntia samanmoosta tuskaa ulukonäöstään ja vartalon muutoksista, mitä se lypsäjä tuntoo. Vaikka aivan samahan se on mille siä navetas näyttää, tahtoo se navettapoloku olla ainut reitti mitä tuloo tallattua, lenkkipoluun lisäksi, ei juuri nuo kaupunkien karut kenkiä kuluta.

Että sitä voi tälläästä pientä ihimistä vituttaa, kun huomaa, että elämä soi sulle aikojen saatos vartalon, jota voi sanua korkeentaan mukavaksi mukulan päällä pötkötellä, ei kuulkaa luut kolise yhtehen. Liha on niin tiukas, että jos maailmahan sattuus näläkäkausi, niin minä seleviääsin sitä voittajana, kaikkien kevennysyritysten tuomalla viisaurella osaan sen jo kertua, mutta hei, siihen ihimisen geeniperimä tähtääki, on luonnollista, että pyöreys pysyy, vaikka söis niitä mainostettuja kasviksia kaiken aikaa, juuri tuon erellä mainitun asian takia. Ne on säästyny, jotka muuttaa vetenki laardiksi, ja ei luovu siitä sitte millää kitukuurilla, sillä muuten ihimisrotu olis kuollu sukupuuttohon aikapäiviä sitte.

Mitä jos se lehemäki märehtii, että hänen utarerakenteensa on siitä ensikosta ny tipahtanu tuuman verran alaha päin, Vetimetki on pirentyny, siitä mitä olivat nuorena hiehona, ennen oli juuri konehet kiinni pitävät nysät, ja nyt komian käsin lypsynisät, neki on muuten ihan oma lajinsa, käsinlypsyhyn sopivat nisät lehemällä. Että vetimen pituuresta riittää usiammallekki vasikalla, mutte se ainokaanen vedinkanava siä pääs asettaa rajootuksensa yhtä nisää kohti. Onneksi niiton yhteensä nelijäkappaleletta

Onko se lehemäki helepottunu, niinku minä olin tissin kans taisteltuani, vauvani tehohoirosta saatuani, kun sille voi lyörä tuttipullon suuhun, ja maailma hilijeene. Siihen jää jälijella vain tyytyväänen tuhina ja massutus, hikikarpalot ottalta hävis, ja uni maittoo, äiteellä ja mukulalla. Jos se lehemän mielestäki on kivaa, että joku muuki saattaa ruokkia sen hänen jäläkikasvunsa, eikä hän yksin. Ainaki välillä ne näyttää sille, ku siä poikimakarsinas asuulevat sen kans, että tulukaa pelastahan mut tältä suursyömäriltä. Kumman aliovasikkaki kaivautuu, kuin myyrä kestokuivikkeeseehen, että pääsi makaavan Kumman tissihin kii.

Mitä jos lehemästäki se oma vattan nahka vaikuttaa kaamialle, tai ainaki osa siitä on varmasti lainattu joltaki muulta, se kaikki ei voi olla lähtöösin omasta olemuksesta. Tosin en kyllä oo huomannu, niitten kylykiä hipelööressäni, että siihen ylimääräästä olis jääny, minkä vois keriä vaikka rullalle. Tosin yhtälailla niiski on yksilöötä, jotka pysyy hoikkana koko tiineytensä ja toisia, jotka lopettaa sen lypsämisen samantien, ku maitonäyttehet ne varmistaa tiineheksi, ja rupiavat keräähän laardia päällensä.

Mahtaako nauran kinttuja särkiä se lisääntyvä paino, tekiskö niirenki mieli maata ketarat taivasta kohoren, ja huokaalla syvähän, ainaki ne melekoosen ähinän välistä pitää maatessansa. Tosin harva sitä lähtöö yhtä ketterästä kävelehen, kuin lehemä, kun on sen vasikkansa pihalle ponnistanu.

Totesin täs, että on se saatanan hyvä, että Herran hankkijalla oli keväällä alennusmyynti, ja ostin sieltä etukätehen de Lavalin lypsyhaalarit, joustovyötäröllä. Sinne mahtuu se tiineysmaha, ja se maha, joka ei oikiastansa hävinnykkää, vaikka mukula ulostautuu. Tarttoo vissihin muutaki, ku järvenkiertotietä koirien kans, että tästä taas selevitähän, ehkä kyykkylypsy lopulta voittaa sen, mihinkä ei lenkkeely pysty.

Vaikka lopulta se on aiva sama mille näyttää, lypsäjä varsinkaa, lehemiä kohtahan pakkaan olla viä kriittisee, ku ittiäniä, niin eipä se naisen elämä aina niin heleppua oo. Eikä tee mihinkää sieltä navetan ja tuvan väliltä poiketakkaa, ku ainuat sopevat vaattehet on ne De Lavalin lypsyhaalarit.