Hiki laiskan syöres, vilu töitä teheres

Ei olis uskonu, kun viime vuonna valitettihin, että sataa aina, ja kieltämättä pikkaasen pani kyllä miettihin, että mistä saatanasta sitä vettä piisaski. Jos taivahalla näkyyki jonkinmoonen piliven lonka, niin sieltä rojahti vettä vähintänsä 20 milliä puoles tunnis.

Kummisaappahat ja sukelluspuku olis ollu parashat työvaattehet ikinä, tai kahaluusaappahat välistä pelekästänsä pihan ylittämisehen. Kukkapenkin hukkuu viime kesänä, kun ei se maakaa määräänsä enempää imeny millää, heinätki kärsii jo märkyyrestä, vilijoosta ei viitti palijo puhuakkaa, niitten takia ollahan kärsitty koko vuosi lehemien kans aiva tarpeeksi, kun ottivat ittehensä hometta jo pystys olles ja siitäpä ne siirtyy sopevasti ruuansulatus kanavaa pitkin kantturoohin ja lopun voiki sitte vain arvata. Homemyrkyyllä kyllä saa lehemä hengiltä, ekkä eres tajua mikä sen tuli.

No tänä kesänä ollahan site kärsitty täysin toisenlaasesta sääilimiöstä.

Aurinko on räköttäny pilivettömältä taivahalta täyreltä terältä melekeen siitä asti, ku lumet suli maasta. Toiset niin nauttii siitä helteestä, mutta lehemät ei ainakaa.

Ne on parahas tapaukses maata läähättäny kaiksi löytämissänsä ojis pitkäs rivis, sitä on oikeen pitäny käyrä ihimettelemäs mitenkä yhtehen kuraojahan, johona viä on vähä vettä pohojalla virrannu, voiki olla niin palijo ja sopuusasti kantturoja, yhtenä lehemänauhana.

Koettenehet ettiä pienintäki varijua, yhyren puun alle mahtuu uskomaton määrä lehemiä, kun seisoo perseet siä auringos ja työntää sen tietokonehen sinne varijohon, tiä sitte mahtooko niitten aivotki ylikuumeta.

Ei ne tyhymiäkää oo, kun Lakso kävi korijaamas lairun altahan liitintä, joka suihas vettä ja jonka virkistäväs suihkus aina muutama lehemä kävi vilivoottelemas, niin olivat käyny nakkaamas koko altahan helevettihin. Napero oli seisonu sen monen metrin pääs olevan altahan vieres sen näköösenä, että en se minä ollu, kun isäntä oli ihimeltelly, että miksi tuo kippo on tuola. Oli vähä isoo suihku sillä kertaa.

Ja koska moinen toiminta sai aikahan siinä kuivas maas, joka oli niin kuivaa, ettei juuri vettä imeny, kauhian kuralammikon, niin kantturathan löi siihen mutahan maata. Olihan ne näky, kun niitä tuli navattahan, siinä oli oikeen kieritty, niinku siat, valuuvat päästä utareesehen kuraa, kummaltaki puolen lehemää.

Ehtoopäivisin ne liikkuu, kun täit tervas, joten päätettihin, taas kerran, että nyt lairunnetahan yöllä. Ehtoolla ne sai melekeen kantaa sinne pihalle, kun ei nyt oo meirän pihalle meno aika, vaan navetas makuu aika, Kanervaki tuli, ku bumerangi koko aijan ovelle takaasin ja minä tuuppasin samaa matkaa pihalle. Seuraavana aamuna ne oliki sitte aiva varmoja, että meirän on kaikki laitettu umpehen koko kesäksi, ja yhtää vapaaehtoosta lypsettävää ei ollu veräjällä vartomas, että pääsiskö tupahan.

Siinä, ku hiki pääs niitä toista tuntia haet sieltä pellolta, mihinkä koettivat rontit palata aina uurestansa ja uurestansa, teki mieli jättääkki ne sinne. Aamusta sai kiskua jo sortsit päällensä, hiki vain puski kiukkuusen lehemän noutajanki nahkahan ja pait liimaantuu ihohon ja aluushousuusta olis saanu vettä vääntää jo seittämältä aamulla.

Yhtenä ehtoona meni hermot viimeesen kerran, kun naapurin isäntä sai sen meirän isännän viime kesääsen heräteostoksen, elikkä tuulettimen pyörihin omahan navettahansa, ja meillä ei kuulemma millä olis onnistunu, ja minä ja lehemät huiskittihin kärpääsiä , minä käsin, lehemät päällä ja hännällä, ja kummakki hikos, kun pienet siat. Kilijuun siinä, etten lypsä enää ikinä, jos ei kohta oo letti pyörimäs. Seuraavana päivänä oli.

Voin kertua, että ei oo mairon määrällä juhulittu, ku kantturojen energia on menny läähättämisehen, kärpäästen ja paarmojen huiskimisehen ja olemisen sietämättömähän keveytehen. Eivät juuri oo jaksanu syörä navetas, eikä pellolla, navetas on eres varijua joka paikas, ruoka ja vesi suoraa naaman alla.

Ei sovittaas kummatkaa, minä ja mun lehemät, etelän asukkahiksi.

Se on elämää, ei sen enempää...

Se ei muuten tuu yhtäkkiä päälle, ei tunnu tänä päivänä, että nyt en enää jaksa, tai onpas mulla kuulkaa huono olo. Se tuloo nurkan takaa hilijaa, salakavalasti, päivä päivältä ottaa kiinni enemmän hiasta, hiipii salaa sun vaatteeren ja nahkan alle, teköö pesän sisimpähän, myrkyttää mielen ja syrämmen.

Iltaasin, kun makaat sängys, tuntuu, että joku istuu sun rinnan päällä, sen painon voi tuntia, ja vaikka kuinka luuraat, et näe siinä mitää kymmenen kilon kaffakuulaa, oot ihan varma, että kuvittelet vain sen kaiken, että eihän mun mikää voi olla. Hengittele syvähän, ajattele rauhoottavia asioota, kyllä se helepottaa.

Heräät aamuyöstä kolomen nelijän mais, niin virkiänä, kun ihiminen ny voi yleensä olla, jos on nukkunu vain muutaman tunnin, käännät kylykiä, käännät toisenki kerran, ajatukset laukkaa. Mietit miksi sillä lehemällä on utaretulehrus, minkähän verran haetahan maitoa seuraavan kerran, millähän maksat senkin laskun, nouset ylähä jahiippaalet salaa tietokonehelle maksahan laskuja, ettei kukaa muu vain herää, voihan sen nukkumattoman aijan käyttää hyöryksiki, koetat hengittää syvään, vetää henkiä, niin, että varpahatki suoristuu. Mutta silti tuntuu, että happi loppuu.

Aamulla istut silimät sikkaras kaffipöyräs, väsyttää, vituttaa, juot pannullisen kaffia, etkä jaksaas helevitilläkää lähtiä päivän töihin. Tyhyjäät tiskikonehen, täytät sen, täytät pyykkikonehen, peset hmapahat toisenki kerran tälle päivää.

Navetalla tuntuu, että tuloo vain helevetisti turhia kären jäläkiä, muttei mitää valamista. Pyyhit lehemän, ai saatana, toinen rätti jäi vaunuhun, haet sen, tippamuki jäi, haet senki, meinaat laittaa lypsimet kii, mutta ne helekkarin tulupatki on siä vaunis, haet vielä senki. Alootat aluusta saman saatarin rulijanssin seuraavien kohoralla.

Kierrtä kesken lypsyn harijaamas ritilöjä pitkin navettaa. Miksi, no ku et oikeen ittekkää tiä, mutta tuntuu ny tähän hetkehen torella tarpeelliselta.

Saat hommat tehtyä, tehtyäs ensi milijuuna torella turhaa ja tarpeetonta työtä siinä sivus, ja lähäret tupahan kaffille, sun leukas puutu, tuntuu, että koko leukaperä voi vaikka tippua alaha, seki lähtöö hengittelemällä hyvin syvähän, kun vaan muistaa hengittää, niin elämä jatkuu, huononaki päivänä.

Aamun toimet ja yön nukkumattomuus vaatii pikku päikkärit, muuten ei jaksa, kunhan saa nukuttua, ja kun saa niin herää pihalla, kuin lintulauta siitä mikä maa ja mikä planeetta onkaa. Vaatii melekeen uuret päikkärit, että seleviää päikkäriistä.

Puhelin on suurimman osan aijasta äänettömällä, kun ei jaksa puhua kenenkää kans, sähköposti olis oikeen kiva, jos sillä vois hoitaa vaikka ne gynekologin käynnitki, ettei tarvittis tavata ketää, tosin en tiä minkä bitin välistä sinne toosahan olis luurattu.

Onneksi toisilla on hyvä gynekologi, joka laittoo sen toosan kautta pyörän pyörimähän ja homman hoitohon keskenmenon jäläkehen, diagonosina työuupumus ja aharistushäiriö, puolen vuoren sairaslomalla jalaasta näyttää muuten elämäki erilaaselle, kun kerranki on saanu levätä kerrasta kunnolla. Melekeen vois sanua, etten tunnista ittiäni.

Ja ei, kenenkää ei tarvitte elää tuollaasen olon kans, ainut on se, että sitä ei itte tajua ja suurin osa pitää sua muuten vain hulluna. Tilannetta varmahan pahensi se, että musta ei tuu torellakaan työkyvytöntä, olin sitte kuinka pihalla tahansa, vaan siinä vaihees lyörähän uus pykälä silimähän ja koetettahan viä vähä enemmän, tosin ei varmahan aina pukannu priimaa tulemahan

Elämä jatkuu, kaikesta huolimatta.