Sarekuurojen välis

Aina sataa

Kesän kuumuures välistä toivoo, ku mittari hipoo 37 astetta, että kyllä olis ihanaa, ku tulis kuulkaa vesisares. Vahtaa taivaan rantaa ja kuvitteloo näkenvänsä siä mustia piliviä, joista varmahan kohta alakaa se virkistävä saret. Sellaanen joka raikastaa iliman ja kasteloo nurmet nin, että ne lähtöö kasvahan aiva silimis.

No nyt on sitte toisin päin. Tuloo tiirattua taivaan rantaa, että oliskahan siä mihinää näkyvis yhtää sinistä rantua, joka antaa toivua eres päivän satamattomuurelle. Niin, että ehkä siinä välis kerkiääsit juosten leikkaahan sen nurmikon, joka ei kylläkää kerkiä kuivaa millää siinä välis. Leikkuri kakoo ja tökkii, koettaa tukahtua maharottomuutehensa, ku laitat tossua toisen etehen, että kerkiät ennen seuraava saret kuurua saamahan työmaas loppuhun.

Kylyvääkki pitääs, niin pitää joo. Pitääs kyllä ensi saara paskat ajattua ja äestettyä. Viime viikolla oli muutama päivä satamatta ja äkkiä nopiaa rynnättihin pellolle Valmetilla, päästettihin tukka putkella menehen siihen asti, kunne sse uppos mahaans myören äes peräs peltohon.

Sieltä kauhia röntiminen ylähä, ja matka jatkuu. Urku auki, että kerkiää siinä satehien välis saamahan maan kuivamahan. Kunnes tuli seuraava märkä kohta ja sinne uppos, ku isä äitihin. Siinä vaihees entinen nevamies ajoo Valmetin parkkihin ja rupes rasvaahan äkehen nippoja aikansa kuluksi. Siivoohon pihattua ja kuivittelehen sitä, betoni ku ei kauhiasti upota vaikka siä märkää turvesta onki.

Lehemäkki tarttis uuren lohkon, tarttis satehien välis mennä tekehen se valamihiksi. Vetää kummisaappahat jalakahan, mielellensä myös kurahousut, jos sattuu nuolla järviranta mailla astuhun johonki hautahan ja työnsä lomas plumpsahtahan sinne kainalootansa myören.

Kuulostaa niin kauhian kiitolliselle tehtävälle. Jätin lehemät aamuuses kaatosatehes sisälle, ei nekää piittaa sinne niin mennä, jos karvat kastuu heti ovella. Sen ne paremmin sietää, ku pääsevät siinä sateettomas välis pellolle ja siä vasta rupiaa satahan.

Mutta jos ovella ränni nokottaa suoraa päähän ja vettä vihimoo päin pläsiä, niin ne koettaa hyvin päättävääsesti kääntyä takaasin ja palata partehensa. Siinähän koetat sitte selittää silla nauralle, että näin on kuule paree, tutkijat on tätä juttua tutkinu isoolla rahalla, ja sä nautit ulukoolusta, oli keli mikä tahansa. Siinä se nauta kattoo sua, märehtii, heilahuttaa korviansa ja aiva näköö ku se ajatteloo, että haista ny vittu.

Sellaasta tällä kertaa. Lähtöö kaivelehen sateen varijua ja niitä vesisateesehen unohtunehia työkenkiänsä tuolta terassilta.Kastuu ne kuitenkin, niin voi ne märkinäki laittaa jalakahan.

Seuraavaa monsuunikuurua orotelles.

Kesän ensimmäänen päivä

Vihiroon tuli se aika, että kesän ensimmäänen päivä saapuu Lakson perällekki.

Päätimme ulukoostaa kantturat, teimme airat kovalla työllä. Elikkä kiersimme vanahat ja valamihina olevat airat, laitoomma langat kii, ja tehtihin vähä lisää liitoksia niihin jo satahan kertahan jatkettuuhin lankoohin ja torettihin, että kyllon taas hyvä. Ja tää ne pysyy.

Perijantai aamu oli hyvin suunniteltu tämän ulukoostamis toimenpitehen suhtehen, kolatahan sonnat, ja lypsetähän, eikä teherä muuta ennen pihalle laskua.

Lehemät ei varmahan huomannu mitää erua meirän toiminnas, niiren maailma pyörii tavallansa, vaikka ihimisten oliski aiva katollansa. Samallalailla ne antoo tai oli antamatta maitonsa, ku lypsin. Vähä ne kattoo mua naamat pitkänä, ku vetääsin hyvin suuri eleesesti liinan ruokintapöyrän päähän, että kattokaa ny mitä mä teen. Tierättekö mitä tapahtuu? Sama märehtiminen jatkuu keskeytyksettä, leuat kävi tasaasta tahtia, Kakara nukkuu parressansa, rehut vain pöllähteli turvan eres hengityksen tahtihin.

Kävin vetääsemäs lypsettyäni pihan poikki ohojuri airan. Muutama mölährys kuuluu, meinaakko,että mentääs pihalle vai?

Päästin ensimmääsen irti, korvat nousi pystympähän, päät kohos, silimis pilikahti. Kesä on saapunu. Ensimmäänen rivi ruopii lähtökuopissansa, ruuhkaa pukkas ovella, joku pökkäs oven pöngän mennessänsä kumohon. Ovi meni kii, ja teki lisää sumaa oven etehen. Luoviin lehemieni välistä ja mokotin niille mennessäni, ku avasin oven ”koettakaa ny mennä varovasti, että pysyy auki”.

Päästin toisen puolen menehen. Vanhat mammat ei kiirusta pitäny, ne tiesi syvällä karvaases päässänsä, että kyllä se lairuun siä pysyy vaikkei päästäkkää pieruloikkaa menehen, vaikka vähä rauhallisempaaki tahtia kiiruhtaa. Nuoret eksyy ruokintapöyrän puollelle, hukkasivat läpikuluun aukon, ja päästelivät eres takaasin, meinasivat vissihin, että ovi ku ovi, että kyllä se laron oviki kelepaa. Siintää se taivas siäki.

Saatihin viimenenki ohojattua ulukoilimahan. 

Muutaman viikon aresti sisätiloos aiheutti pientä kähinää, muttei suurempia.Muutama koetti voimiansa ja sovittu päätä yhtehen. Ruttu käveli suoraa paalihäkille ja juurtuu siihen, ei vanha viitti enää, antaa nuorempien remuta. Se tietää olevansa kova, vaikkei mitää tekkää.

Kukaa ei lähteny rantahan, rakentahan niitä eläänsuojelijootten mainostamia pesiä puihin, kaikki häärii siinä tuvan klasin alla.

Kattelin lehemiäni, siinä unohtuu hetkeksi maailman murheet, rahattomuus, lasku pinot ja ainaanen vesi saret ja kylyvämättömät pellot. Tunsin sen hetken olevani kauhian onnellinen. Nautiin näystä kiriju karijasta järvirannas, oikeen Suomalaasesta maisemasta.

Ehtoolla vitutta tavallisehen tapahan, ku yhtä haettihin toista tuntia pitkin ja poikin markkia ja vähä naapurin mettästäki. Lehemä vei meitä 6-0 mennen tullen, sen ei tullu eres hiki, meirän tuli.

Ja silti ne päästettihin uurestansakki pihalle.

Kesä on alakanu, lehemät on laituumella. 

Kaikki aijallansa

Tiettekö sen tuntehen, ku vaikka mitä pitääs teherä, mutta yhtää mitää et saa valamihiksi.

Meillon tämä kevät vähä sellaanen, vaikka mitä pitääs teherä, mutta mistää ei tuu mitää, vettä sataa tuutin täyreltä joka päivä. Pelloolle ei voi mennä, ku kantosiipialuksella, tai soutuvenehellä. Siemenistäki jo soitettihin, että nolis ollu pari viikkua valamihina, että haetteko. No, kai son pakko, ku on tilattu, vaikkei niitä kyllä oikeen mihinkää tällä hetkellä tartte. Ehkä tulevaasuures, tai ens keväänä.

Aitaaki pitääs mennä tekehen, mutta senki kans on vähä niinku, että kaippa tuo aijallansa valamistuu. Tiä sitte millä aijalla.

Jos sataa, niin sinne ei viitti mennä rämpimähän sarevaattehis tai iliman jos meet niin aluushousukki on niin märijät, että vettä saat vääntää niistä. Sukista ny puhumattakaa, ku saappahat toimii sankoona, jokka kerää sen kaiken valuvan veten ittehensä.

Ja sitte ku paistaa aurinko, niin olis sata muutaki hommaa, tai sitte vois vain istua isoon puonsa päällä ja ihaalla sitä puotaasta hetkiä ja ihimeellistä valoilimiötä taivahan rannas, että mikähän tuoki on ja kauankahan mahtaa kestää.

Sitteku lopulta pääset sinne pellon reunalla vasaran, naulojen ja nuppien kans, keksit viäki, että tällä aijalla vois kyllä teherä jotaki muutaki, ku olla pellon reunalla. Vois vaikka istua soffatuolis ja lukia saratta kertaa Harry Potteria lävitte, ja koettaa löytää sieltä uusia ulottuvuuksia mieles avartamisehen. Tiä sitte onko se Harry Potteri ny kauhian korkia lentoosta luettavaa, mutta eipä sitä aina kaipaakkaa. Lähinnä sellaasta heleppua silimäältävää, jota voi lukua tuosta nuon vain, ei mitää suurta ajatustoimintaa vaativaa.

Son vähä ehtoo lypsyjenki kans, että sillä aijalla vois teherä aiva jotaki muuta, aamut viä menöö, vaikka silloonki, varsinki tänä aamuna ajattelin, että varmahan maailman loppu tulos, ku kello pärähti soimahan. Hakkasin sitä hyvän aikaa, ennenku tajusin, että rumpioon vain torkku nappia ja kohta se päräjää uurestansa yhtä saatanallisesti. 

 

Sen jäläkehen istuunki hyvän aikaa aamu teellä silimät ristis. Lukaasin Facebookiin ihimeellisestä maailmasta, että mitä muille kuuluu ja onko muut emännät ollu jo tehokkahempia sen aikansa kasn, ku minä.

Lypsyaika on taas oikiastana mukavaa aikaa, siinä aika kuluu, vaikka se homma ei ny sellaasta ookkaa, että tarttoo hullun kiilto silimis sitä suorittaa. Kerkesin hyvän aikaa seisua Jokayön kans lypsämäs sen maitoja, raaputella hännän juurta ja pirellä häntää ylähällä, että selevittääs yhyrellä kiinnityksellä.

Eriksensä meneviä lypsäes käytin aikaani siihenki, että seisoon hiehojen veräjän vahtina, ku lomittaja haki paalia niille. Siä me seurusteltihin niiren kans, ne vahtas mua ja minä niitä. Kummakki yhtä tyhymän näköösinä. Silimät ymmyrkääsinä ja huulet mutrus.

Kai sen aikansa vois huonomminki käyttää kevät aamuna.

Blogi haaste

Sainpa siinä blogi haasteen Viranomaisen valvomaa-blogin pitäjältä.

1. Missä asiassa olet viimeksi onnistunut hyvin? 

 Ruuan teossa, en ny kyllä muista mitä tein, mutta hyvää oli ja ähky tuli. Varmahan oli jotaki siitä Kuurasta      lähtöösin olevaa mitä mussutettihi.

2. Jos sulla ois blogin kirjoittamiseen rajattomasti aikaa ja rahaa, niin mitä kehittäisit?

 Ottaasin parempia kuvia, ja enemmän, ettei tarttis aina plarata niitä vanhoja, onko olemas jotakin julkaisematonta. Aika rajaa tuon kameran kans liikkumisen. Nyt kun on ulos laskuki, olis kiva kuvata, mutta katos mä oon se joka päästää ne kantturat pihalle.

 

3. Mikä on parasta mitä oot voittanut arpajaisista?

 En osta ikinä itte arpoja. Että mitähän tähän vastaas? Varmahan villasukat.

 

4. Mikä eläin ei ikinä muuta sun kans samaan talouteen? (vannomatta paras..)

 Sika. Mä en tajua mitää minipossuja tai mikrosikoja, sika kun sika. Haisee sialle, ja kasvaa kunnon kinkuksi, nimestä huolimatta.

 

5. Mitä leivot mieluiten?

Mustikkapiirakkaa ja Dieettikakkua (Tosin kysees on läskidieetti siinä vaihees)

6. Mikä bloggaamisessa ärsyttää eniten?

Tavallansa pakko kirjottaa edes kerran viikossa. Ja välistä tuntuu, että tämä meirän elämä on niin tätä samaa päivästä toiseen. Ei mitään uutta ja ihmeellistä.

7. Kerroppa sun salainen grilliherkkubravuuri!

Mä en ikinä itte grillaa, mutta jos saa kertua mitä tuloo grilliltä haettua niin Sussulta Yöpala ranskalaisilla. Aidolla täyslihapihvillä ;)

8. Mikä on rakkain sinusta otettu valokuva?

Mikä kuva? Kellään ei oo sellasta Apinasuodatinta, että tarttuisin kameran linssille.

9. Suosikkimarjasi?

Mansikka.

10. Jos saisit  käytettäväksi koneisiin ja laitteisiin 10 000 euroa, mitä ostaisit?

Pikku Valmettiin uudet moottorin osat, pitkään Varmoon uuden moottorin sen levinneen tilalle. Ja siinä ne rahat sitte olis mennykki jo. 

11. Mikä on vuoden paras päivä? 

Tämä päivä, aina on vuoden paras päivä. Vaikkei se yleensä sille tunnukkaan. 

 

 

Airan tekua

Olis taas se aika vuoresta, että tarttis airat teherä. Tai kiertää, me ollahan pirun laiskoja, eikä ikinä kerätä niitä pois syksyllä, ja paha niitä lehemiä olis talavelle ulukooluttaa, jos olis niin innokas, että kerääs kaikki pois syksyn viimeesenä päivänä.

Täs tavas on se huono puoli, että ne airat ei torellakaa oo kauniita, ne on vähä joka suuntahan kallellansa. Paalut kenaa sinne ja tänne. Tarttoo käyrä lekan kans hakkaamas syvemmälle. Sitte ku oikeen niitä junttaat menehen, niin ne paikallansa monta vuotta ollehet paalut lahuaa siinä käsittelys.

Lanka on sellaasta jatketun jatketun jatkettua. Ihimekkää, että meillä on niitä niin sanottuja aituria, ku tuskin siä rautalanka solomujen luvatus maas, eli Lakson airoos kauhiasti virta pääsöö kiertähän. Kyllähän se katkee pakostaki, ku välistä tuntuu, että ne on tehty kymmenen sentin pätkistä ne airat. Siä on liitoksia liitoksen perähän.

Joka vuosi mä naputan, että tarttis saara uusia aitapaaluja, että vois eres osan uusia, ja olis mukavamman näköösiäki ne viriteltmät. Ja joka vuosi totian, että ei tänäkää keväänä saatu niitä hommattua. Melekeen tarttoo olla vasara ja nauloja, ja vähä jotaki klapia mukana, että saa korijata niitä lahonneeta paaluja. Moottorisaha ny ainaki, että voi pisimpiä teroottaa uusiksi, kyllä ne hyvin menöö sillälailla viä monta vuotta, ku ei satu niihin.

Sitte tarttis löytää se inspiraation lähäre minkä voimalla sinne aita työmaalle lähtis. Ottaas traktorin ja kauhan mukahan, sinne ne harvat paalut mitä satuut löytähän markiilta. Ja aita lankakerät mikkä kattelet sieltä ja täältä. Saappahat jalakahan ja hanskat kätehen.

Pääset perille ja ensimmääseksi huomaat, että nuppipussi jäi varastohon, samoon naulat. Lähäret takaasi. Nupit löyrät, mutta nauloja et. Läheret naapurista kysyhyn, että onko teillä sopivan kokoosia nauloja, että voi hakata pampula eristehiä (tai Juhia) paaluuhin. Saat lainaksi, pääset takaasi. Lyöt ensimmääsen nupin kii, ja huomaat, että nauloos on liian pienet kannat. Läheret hakehen niitä kirkolta asti.

Kierrät koko käälyn, ensinnäki ne hanskat on aiva turhat siinä hommas, vähä niinku miehet sanoo, että kortonki mulukus, yhtä hankalaa vissihin, ku asuuleminen hanskojen kans lankaa verrettäes.

Sormet on verillä, ku se sun lankas on täynä liitos kohtia, ja ne pökkii sun sormihin reikiä. Ja takkuaa niin, että tekis mieli lähtiä uurestansa kirkolle hakehen uutta aitalankaa ja vaihtaa vanhat paskat kokonansa uutehen. Pysyys lehemäkki varamahan paremmin, mutta et viitti, ja kallistaki se perskeles on, ajattelet säästää siinä.

Saat viimeen airan valamihiksi. Päästä lehemät seuraavana aamuna pihalle. Ensi ne lähtöö kovalla tohinalla, sitte ne jämähtää justihin ennen veräjää yhyreksi ryppähäksi. Sitte joku ääliö rupiaa tukkihin takaasi navettahan, ja ne navetas viä olevat pyörtää takaasi. Koetat ajaa kaikkia kerralla, niitä takaasi tukkivia pellolle asti, ja navetas olevia pihalle.

Hiki tuloo, taivas osuuret (jos niitä siinä vaihees oli enää) meni siinä hommas. Sulla menöö tunti jos vähä toistaki, että saat ne muutama viikko sitte pihalla ollehet lehemät ulukoostetttua. Ja kyllä ne on niin komeeta siä laituumella.

Ja sitte sä saat ottaakki ne takaasi navettahan. Ja jeesus, mikä työmaa.

Kylän kovin sonni

Omatoimi seminologi Lakso on taas saanu kulukia pillinsä kans pitkin navettaa tosi toimis. Yks isäntä mulle sanooki, että tairat olla teirän perän kovin sonni. Kieltämättä. Onhan nuota tilasonnia meillä, mutta ei ne poijat oo päässy viä yhtä monta kertaa isäksi, ku tämä äitee.

On tuo homma vauhtihin lähteny, vaikka aluuksi ajattelin, ku sitä kättä sinne lehemän peräloosterihin sovitin, että ei tästä voi ikinä tulla mitää. Että tää ei oo olemaskaa muuta, ku pirusti paskaa ja jotaki lämmintä. Vähä niinku olisit laittanu kätes isojen lämpöösten vesi-ilimapallojen välihin ja koettanu sitä siä luovia johonki.

Ja joskus löytyy sellaasia onalehia, joista oli aiva varma, että ne ei lehemähän kuuluukaa, että joku on ne sinne tuonu tahallansa häiritäksensä aloottelija tuhuraamista.

Hiehon siementäminen on mulle aina vain vähä sellaasta hommaa, että. Moon se ulukoostanu täs vuosien varrella nuolle nelijalakaasille seminoloogiille. On ollu Herra Nro 50, Precet, Henion, Jalopeno ja ny viimeesimpänä naistenmies Lakson Lipevä. Ne on hoitanu homman kotia. Niiren nenää parempaa kiiman tarkkaallijaa ei oo olemaskaa.

Ja ampuu ne kieltämättä vähä isoommilla panoksilla, ku minä sen olokeni kans.

Eikä ne varmahan ajattele, niinku tällääselle palijo vanhoja lehemiä siementänehelle tuloo siä hiehon sisuksis mielehen, että mitä tästä voi oikeen eres tulla, ku siä on niiiin pikkaaset paikat. Tuntuu, että se pistolettiki on paksuu, ku se kohorunkaula mihinkä tarttis osua.

Suurin ongelma on se, että on tottunu niihin lehemien monien poikimisten venyttämihin ja paksumpihin kohorunkauloohin. Joista voi oikeen reheristä ottaa kouralla kiinni, välistä tuntuu, että tarttis jonku muunki kouran sinne sekaahan ja ottahan vähä toiselta puolenki kii, että onnistuus paremmin. Mutta sen hiehon värkkiä pitää koettaa sovittaa peukalon ja etusormen välihin ja sitte sihirata sillä pillillä menehen.

Voitte arvata, että siinä tarttoo tällääsellä poropeukallolla olla se kiima justihin, eikä melekeen, kohorallansa, että saan sen pillin sinne päinkää. Lehemällä, kuhan kiimas on, niin sinne holahtaa. Mutta hiehon tarttoo olla just siinä tällis.

Pihatoski on viä sattunu sellaanen ”suunnitteluvirhe”, että niillon se kuuluusa sorkkapalli, mihinä ne seisoo etujaloollansa, ku ovat päästä kiinni. Siä sitte oot perset pystys kumaras sen hiehon takana tonkimas, hiki valuu ja sormet puutuu (tällä kertaa ei koko käsi). Tuskaalet, että tästä ei tuu mitää.

Suunnittelin aamulla, että otan ne pirulaaset partehen hetkeksi, ku kaikki on kohta kiimas ja törkkään siinä. Varsinki, ku mun tartti pillini kans kömpiä toisen karsinan etuairan kautta ensi naapuri karsinahan. Sieltä sitte kiivetä airan ylitte sinne varsinaasehen työpisteesehen. Ja toistaa viä sama operaatio, että pääsin pois. Ja tuskin tuli tiineheksi, että turhaa jumppasin.

Huomen ehtoolla, jos siirtääs umpehen laitetut siilohon ja tois nuo nelijä kappalesta mun tarkkaalevan silimän alle. Saisin olla heti asialla, iliman ylimääräästä jumppaamista, ku tussu kimmeltääs.

Sellaasta se on, olla taloon kovin sonni.

Vuosihuollon tarvesta

Meilläki vois olla sellaanen vuosihuolto niinku lypsykonehilla ja muilla vermehillä. Tuntuu välistä, ku täs on tuota julukisen terveyrenhuollon tilaa ja toimintaa seurannu, että se sama eläänlääkäri joka meillä käy navetas, vois aiva pätevästä teherä senki.

Se tuntoo jo meirän mielenliikkehet melekeen kengän asennostaki, että tuulooko tänään etelästä vai pohojoosesta, onko hyvä vai huono päivä. Onko paree mennä vain suosista harijoottelijan kans pihattohon naurahan isäntä parin riitelylle, ku ei voi paikalla ruveta naurahan, ettei yllytä hulluja.

Se vois vähä kiikoottaa lampulla korvasta valua, ja toreta, että tyhyjää on täynä. Sen se ny varmahan tietääki, eikai me ny muuten lehemiä pirettääs ja niitä hoirettaas parahan (välistä tuntuu, että pahimman) taitomme mukahan.

Kattoos suuhun ja silimähän. Taitaas tietää jo siitä, että tarttooko tuo lähettää suoraa sinne kuuluusalla Törnävän mäelle vähä laatahan akkuja muullaki ku auringon valolla ja työn teolla, että tekis taas hyvää nähärä muitaki ku vasikkoja, lehemiä ja omaa perhettä.

On se välistä antanukki yleespäteviä ohojeeta ihimistenki vaivoohin. Eikä oo pitkä aikakaa.

Lääkittihin Ivankaa siilos ja apupoika Antero piti kalakki pullua ylähällä. Rupes sanohon, että on vähä tuo peukalo erikoonen ja kipiä ja ny pistelöö koko kättä. Siinä sivus, ku kuunteli lehemän pumppua, vetääsi toisella kärellä hieman apupoijan hiaa alaha, ja sanoo, että ny kuule äkkiä terveyskeskusta kohti. Ja sanot viä, että päästävä on, sulla pukkaa veren myrkytystä päälle.

Naurettihin me siinä tietysti, ku kattottihin ku takavalot hävis kivistön kurvihin, ja me jatkettihin lehemän lääkittemistä, että samallahan sen olis voinu täs lääkitä kans. 

 

Minkä takia sille eläänlääkärille onki heleppoo puhua, ku sille ihimislääkärille, ku sinne meet. Istut tuppi suuna siinä tuolilla, ja toivot, että ei ny niin tarttis sanua mitää. Vähättelet vä vaivojas heleposti, ei täs ny niin mitää. Vähä vain särköö ja jomottaa, enkä ny oikiastansa saa yöllä nukuttuakkaa, ku särköö, mutta aina voi nukkua päiväunet...

Isäntä pääsöö vähä suurempahan vuosihuoltohon, saa nähärä kuinka tämä kesä klaaratahan. Tarttoo emännänki keriitä traktorin pukille lypsyjen välis. Mietiin jo, että pitääskö joku ottaa kylyvämähänki, että mitenkä me Maken kans keriitähän kaikki.

Kai seki menöö omalla painollansa, teherähän mitä keriitähän. Ja muu saa olla. Onneksi sataa eres vettä, että ei tartte mennä pellolle, voi maata laiskana tuvas ja olla vain.

Airat kutsuus ja fältit huutaa Valmetin peräs, äeski tarttis ettiä eres esille, ehtii ne huomennaki.

Elämää Muumitaloos

Maaseurulla on oikeen syrämmen asia, se että kaikki vierahat kestitähän, keitätähän vähintänsä kaffit. Kaffeen kans tarttis olla jotaki tarijottavaa, nisua, tai sitte jos ei oo sattunu leipohon tai ei omista jauhepeukalua, niin teherähän voileivät.

Leivän päälle pitää koettaa laittaa sitte montaa sorttia, pitää olla makkaraa, gotleria se on tainnu perinteesesti olla. Sellaasta joka on ostettu kaupasta, lihatiskiltä ja siinä siivutettu. Tai sitte sellaanen hanitoon tanko jääkaappihin josta leikatahan veittellä sentin siivuja siihen leivän päälle. Juustua olla pitää, sitäki voi hätätapaukses höylän puuttehes vetäästä veittällä, ja kurkkua ja tomaattia. Ja jos sattuu sen viherpeukalon omaahan niin, sitte viä itte kasvatettu vihersalaatin lehti.

Ja jos vieras tuloo ruoka aikana, niin sitte tarijotahan ruokaa. ”Ookko syöny, ruoka olis pöyräs, kyllä täs sullekki on”.

Ihemeen syväs ne perintehet asuu, varmahan joku ny heti sanoo, että mikä helevetin pakko se on käskiä ja tarijota, että emmä ainakaa viitti.

Tää periferias asues ne kaiken maailman kaupparatsut, rehuntuojat, ja rahtarit saattaa olla niitä ainoota ulukopuolisia kontaktia muuhun maailmahan pitkihin aikoohin. Ja joskus tuon paremman puoliskon naama vittuttaa sen verran, että on mukava jutella muillekki ku sille. Varsinki ku se puhet tahtoo olla torella yks tavuusta välillä.

Meillä tosin tuntuu välistä olevan se Muumitalo, ovet ei oo öisinkää lukos. Se tarkoottaa välistä sitä, että saattaa huomata, että tuvas nukkuu aamulla usiee henki, mitä ehtoolla sinne on menny maata.

Joskus kömmiin vintistä alaha, ja mitenkä meninkää silimät sikkaralla olohuoneesehen kattohon. Melekeen huuto huuto pääsi, siä soffalla makas mies lippis silimillä. Kuorsauksesta päätellen syväs unes. Lipan nostaminen ja lähempi tarkastelu osootti, että ihan tuttu on, vaikka en heti sitä hoksannukkaa.

Tai ku aamulla saisit nukkua, lomittaja tuloo navettahan ja vapaata olis tieros, kello ei huura viiren jäläkihin ja sais kääntää vain kylykiä. Ekkähän sä herää, ku joku rapajaa sun makuuhuoneen oven takana. Nouset ylähä, kurkistat ja sama sankari se siä.

Kysyy ensimmääseksi, että mikset oo jo noussu ylähä, että sun pitää kohta navettahan. Hierot silimiäs ja koetat sanua, että on vapaa aamu. ”No miksei, sun lomittajas oo tullu jo?” Kattot kellua, ”no ei viä oo sen työaika alakanu”. Ku kerran hereellä oot, meet keittähän kaffit ja tämä sankari hörppää ne sun kans, hyppää autohonsa ja menöö kotiansa maata. Ittiä ei enää nukuta.

Tullu tavaksi laskia aamulla kengät eteesestä ja tarkastaa työvaate komero, että onko siä outoja vaattehia. Jonkinmoonen vaatetus on jo aamustaki suotavaa, ku ei ikinä tiä kuka siä pöyrän toisella puolen istuu jo ku nouset.

Joskus sitä ajatteloo, että voishan se toisinki olla. Mutta kai se paappa istutti tämän taurin niin syvähän, että ei osaa. Jatkan muumeelua.

Tavallinen aamu taas

Mullon kiire, tarttis olla aamusta aijoos liikentehes. Lypsykones pitääs höräätä jo kuurelta, että olisin tarpeeksi varahin liruttanu mairot tankkihin maitoauto aamuna, että ne kerkiääs jäähtyä sihen mennes, ku auto saapuu.

Kieltämättä tuo kello yhyreksän maitoauto on sellaanen, joka panoo välistä pakan sekaasin enemmän tai vähemmän. Se on sellaanen aika, että navetalla ja tuvaski, tarttis mennä kaikki putkehen, että oot silloon eres saanu ne kantturat lypsettyä.

Välistä on tarttenu soittaa kuski tyhyjäähän tankkia ensimmääsenä koko kylästä, ku on ollu pienen pieniä ongelmia, että mitenkä ne mairot yleensä saarahan sinne tankkihin asti.

Niinku vaikka silloon, ku talavi pääsi yllättähän lypsäjän, tai maitohuonehen lämmittäjän. Oli pahasti unohtunu, että sinnekki vois jonku lisälämmittimenki sinne vois tuora, tai laittaa jos mittari laskoo oikeen palijo miinuksen puollelle, son vähä niinku harakan pesä tuo meirän maitohuone. Lämpö pysyy huonosti sisäpuolelle, iliman tilikittemistä. Siinähän aamulla koetat laittaa lyspykonetta päälle, ja mitää ei tapahru. Vääntelet kaikki vikavirta vintat ja napit mitä löyrät ja mitää ei tapahru.

Haet isännän ja seki vääntelöö kaikki samat vipstaakit. Lopulta se avaaa pesurin kannen ja persekeles, oli päässy pakkaanen sinne sisälle ja jääryttäny jonku liittimen rikki ja siä oli sähkön seas hieman vettä. 

 

Ei auttanu ku soittaa, että käykää meillä ensi, tarttoo hieman teherä jotaki, että meillä ensinnäki lypsetähän tänään ollenkaa.

Tänä aamuna kävi sellaanen periteenen. Menin navettahan aijoos,että oikeen olisin hyvin aikataulussani. Mutta en sitte käyny siä maitohuonees kattomas, että onko konehet selevinny pesusta, vaiko ei. Toosasin kaikkia torella tarpeellista, hyvä ku en karvaahan ruvennu lehemiä, ku son niin kivaa.

Menin laittahan konehia, ja kolomatta irroottaessani huomasin, että voi helvetinperkele, tää on maitua sisällä. Oli sitte jotenki taas lakannu pesemästä ensimmääses huuhtelus. Eiku laitat konehet takaasi. Pesun päälle, päästät viä letkulla vettä pesurihin, että täyttääs vähä nopiampaa (muka). Vaharit, että pesöö varmasti ja täytät joka täytöllä samallalailla sen pesurin.

Vesipistooliki lakkas pelaamasta, kuinka ollakkaa, ku sillä päästi niin kuumaa vettä ku hanasta tuli. Visshin siinä ei ollu kuuman kestäviä osasia, ku meni aiva fletkuksi koko paska.

Se hyvä puoli tuos myöhästymises oli, että huomasin siinä orotellessani, että Jyvä oli poikinu siilohon... Olin kyllä ajatellu, että vois sen ottaa etukätehen navettahan vähä syöpöttelehen, mutta enpä sitte keriinny.

Tuotihinin Maamies kottikärryyllä poikimakarsinahan nauttihin mamman seurasta.

Pääsin oikeen lypsähänki, maitokuskille tartti kaffit keittää ku se tuli, maito ei ollu keriinny jäähtyä tarpeeksi kylymäksi.

Mitä sulle kuuluu ?

Koskas ootte kyselly kaverilta, tuttavalta, että mitä kuuluu. Oikeen oikiasti kuuluu, eikä vain sellaasta hyvän tavan vuoksi kysyn näin, ku näin kuuluu teherä. Jaa, minkäkö takia, no aiva sen takia, että tällääsinä aikoona ihimiset on väsynehiä, aharistunehia, uupumus vaanii nurkan takana.

Ja kestä sitä päälle päin tietää, että mitä sille kuuluu. Harvapa sitä ny menöö sanohon tuttavalle, että nyt kuule aharistaa niin, että öisin ei tuu nukkumisesta mitää, herään joka yö kolomen jäläkihin ja siinä se sitte oli. Että mietin kaiket yöt laskuja ja tekemättömiä töitä, ja mitenkä ne hoiretahan.

Päivät istutahan tuvas, puhelin äänettömällä ja ovet lukos, ku kotona ollahan, ettei kukaa vain eres eksy paikalle, tai jos eksyy niin ei pääse tupahan. Ei tartte koota ittiänsä, hymyyllä kaunihisti ja koettaa vetää small talkkia, vaikkei oikiastansa mitää sanottavaa ookkaa.

Parahas tapaukses saat siihen jonku hyväkkähän moittihin sua, kuinka et oo teheny näin, ja nuon. Mikset oo jo teheny tätä ja tuota, meillä päin tavattu aloottaa nämä hommat jo tähän aikahan. Tai se käy kilujamas sulle kurkku suorana, että sun kukkapenkkis ei kasva ku rikkaruohua tai isännän sontatunkio haisoo paskalle.

Onkahan sellaaneen ihiminen ikinä ajatelle, että mitä jos se onki sille toiselle se viimenen niitti. Ottaa sen tapaamisen jäläkihin suunnan navetan taa, ja hyppää lietekaivohon (meillä son tosin niin kuorettunu, että kantaas varmahan tälläästä tukevaaki emäntää) ja ajatteloo, että kyllä keväällä pintahan nousoo.

Jaa, miksi mä tällääsiä ajatelen, no siksi, ku taharon vähä olla sellaanen pessimismi kerhon pääjohtaja, joka itte aina ajatteloo kaikki sieltä pahimman kautta. Pyörittelöö niitä asiooita kaiket yöt, nukkumisen sijasta. Nukkuu sitte päivällä päiväunia, ku yöllä ei nukuta.

Olis se kiva, ku joku kysyys, että mitä kuuluu, oikeen oikiasti. On se kiva puhella muuten vainki, iliman mitää syvällistä, kaikki puhet on hyvästä. Ja toivoosin, että kaikilla olis joku jolle puhua. Kyllä mäki puhun, isännälle lähinnä tosin huuran, mutta kai seki jonkulaasta kommunikoontia on.

Mutta ei tartte pelijätä, mulle asioos ei oo heloppoja ratkaasuja. Ku on tarpeeksi yksoikoonen, niin ei oo maharollisuutta ku vain jatkaa, meni sytehen tai savehen.

Jos ottaas päivän teemaksi, että kysyys kaikilta, että mitä kuuluu. Alootan ehtoolla lehemistä, en saa liian analyyttisiä vastauksia.

Kevät kiirehet

Maanvilijelijän kiireesin, tai no yks sesonki aika lähestyy, kylyvöaika, kevät aika, airateko aika, ja lehemien pihalle päästö aika.

Ensi sitä orotetahan ku kuuta nousevaa jo helemikuulta asti, varsinkinäin lietelanta navetan omistavana ihimisenä, kun suuren suunnittelijat ei viäkää osaa laskia oikeen sitä yhyren lehemän vuores paskomaa määrää ja laari tila tahtoo loppua jo hyvis ajoon. Sitä kattellehan sitä lietelaarin nousevaa pintaa tuskan hiki ottalla, että kuinka kauan se riittää ja mitäs sitte teherähän, kun se loppuu. Orotetahan, että tulis se huhtikuun päivä, ku sitä saa ruveta kelekkomahan pellolle.

Siitä se kevät sitte alakaaki, ku lietekärryn valijastat traktorin perähän ja ensimmääsen kuorman viet peltohon. Seuraavaksi saat sovitella fältit sinne Valmetin nostolaitteesihin ja mennä koettahan minkälaasta jäläkiä tuloo, ja murehtihin, että kerkeskö typet ny karota taivahan tuulihin ja saastutinko itämeren siinä sivus, ku ei ollukka kahta traktoria, että olis toisella saman tien fältänny sen rannun minkä toinen ajaa.

Sitte hermoollahan, varsinki tänä keväänä, että mitä sitä kylyvetähän. Pysyvät nurmet aiheuttaa helevetillistä pään vaivaa näin karijatilallaki. Ei niitä varmahan kukaa haluaas ookeen iesuksen isua osaa silti pinta-alastansa. Mistä sitä tietää piränkö mä lehemiä lopun ikääni, vilijelenkö silti melekeen saralla hehtaarilla nurmia, vaikken rehua tarttiskaa. Siton sorvattu ny,ja mietitty, että kuinka ne kantturat ruokittaas sitte, jos nurmi alaa vähennettääs. Mennähänkö vain ojasta allikkohon.

Airat tarttis teherä. Täs vaihees solis viä kuulkaa heleppua, kun ei oo heinikko polovehen asti, ku pellolla römyääs menehen rautalanka kiepin, toloppalekan ja paalujen kans. Kävelis tuon klasin aluus pellon lävitte, vaihtaas kaikki epäsopevat paalut toisihin, kerranki aijoos, eikä vasta siinä vaihees, ku joku on siitä rymistelly tissti heiluen lävitte. Tekis tuohon tuvan ympärille viimeen sen lauta airan,jos se vähentääs nuota osumia, kuoppia ja paska kasoja, minkä tuo mun puutarhaniki tahtoo kesän aikana saara nuosta lehemistä ja niiren ulukoolusta. Mikä niitä sinne verättääki joka kerta?

Sitte tuloo se kylyvö aika. Yks mies äestää hullun kiilto silimis, naamasta ei näy ku silimä munat, muu on tasaasta ruskiaa, pölyn peittämää. Toinen päästää kylyvökonehen kans menehen yhtä lujaa. Tänä vuonna se on meillä meirän harijoottelija poika Make, isäntä on varmahan siihen aikahan leikkauspöyrällä selijästänsä. Onneksi on hyvä harijoottelija, mikä osaa vaikka mitä.

Ja se laituumelle lasku aika.

Meillä ei lehemät oo montaa viikkua joutunu navetas nököttähän, mutta ovat joutunu ny olosuhteetten pakosta, kun nuo ranta pellot ei oo kantanu, puolehen peltohon on ollu vettä, ja niitei oo viittiny sitä päästää polokehen kuralle. Mutta siinä on taas sitä tyrien rytkettä ja menua ja meininkiä, ku mammat huomaa, että tänään on se kevään päivä, ku alakaa ”vapaus”. Sitä huuretahan ensi kurkut suorana, että kaikki varmahan huomaa, kuinka innoossansa ollahan ja sitte läheretähän menehen lemmun loikkaa.

Varmahan se sama harijoottelija poika joutuu senki homman mun kans tekehen, siitä se ei oo oikeen innoossansa, konemies on konemies ja lehemät välttämätöön paha täs konehien kans asuulus. Mutta tuloo se, ku käsköö.

Näillä taas mennehän, huominen ja koko pirun kesä ja syksy vähä oikiastansa pelijättääki, mutta kai siitä taas selevitähän. Ei sovi ajatella liikaa, mennä vain ja teherä.