Kevät kiirehet

Maanvilijelijän kiireesin, tai no yks sesonki aika lähestyy, kylyvöaika, kevät aika, airateko aika, ja lehemien pihalle päästö aika.

Ensi sitä orotetahan ku kuuta nousevaa jo helemikuulta asti, varsinkinäin lietelanta navetan omistavana ihimisenä, kun suuren suunnittelijat ei viäkää osaa laskia oikeen sitä yhyren lehemän vuores paskomaa määrää ja laari tila tahtoo loppua jo hyvis ajoon. Sitä kattellehan sitä lietelaarin nousevaa pintaa tuskan hiki ottalla, että kuinka kauan se riittää ja mitäs sitte teherähän, kun se loppuu. Orotetahan, että tulis se huhtikuun päivä, ku sitä saa ruveta kelekkomahan pellolle.

Siitä se kevät sitte alakaaki, ku lietekärryn valijastat traktorin perähän ja ensimmääsen kuorman viet peltohon. Seuraavaksi saat sovitella fältit sinne Valmetin nostolaitteesihin ja mennä koettahan minkälaasta jäläkiä tuloo, ja murehtihin, että kerkeskö typet ny karota taivahan tuulihin ja saastutinko itämeren siinä sivus, ku ei ollukka kahta traktoria, että olis toisella saman tien fältänny sen rannun minkä toinen ajaa.

Sitte hermoollahan, varsinki tänä keväänä, että mitä sitä kylyvetähän. Pysyvät nurmet aiheuttaa helevetillistä pään vaivaa näin karijatilallaki. Ei niitä varmahan kukaa haluaas ookeen iesuksen isua osaa silti pinta-alastansa. Mistä sitä tietää piränkö mä lehemiä lopun ikääni, vilijelenkö silti melekeen saralla hehtaarilla nurmia, vaikken rehua tarttiskaa. Siton sorvattu ny,ja mietitty, että kuinka ne kantturat ruokittaas sitte, jos nurmi alaa vähennettääs. Mennähänkö vain ojasta allikkohon.

Airat tarttis teherä. Täs vaihees solis viä kuulkaa heleppua, kun ei oo heinikko polovehen asti, ku pellolla römyääs menehen rautalanka kiepin, toloppalekan ja paalujen kans. Kävelis tuon klasin aluus pellon lävitte, vaihtaas kaikki epäsopevat paalut toisihin, kerranki aijoos, eikä vasta siinä vaihees, ku joku on siitä rymistelly tissti heiluen lävitte. Tekis tuohon tuvan ympärille viimeen sen lauta airan,jos se vähentääs nuota osumia, kuoppia ja paska kasoja, minkä tuo mun puutarhaniki tahtoo kesän aikana saara nuosta lehemistä ja niiren ulukoolusta. Mikä niitä sinne verättääki joka kerta?

Sitte tuloo se kylyvö aika. Yks mies äestää hullun kiilto silimis, naamasta ei näy ku silimä munat, muu on tasaasta ruskiaa, pölyn peittämää. Toinen päästää kylyvökonehen kans menehen yhtä lujaa. Tänä vuonna se on meillä meirän harijoottelija poika Make, isäntä on varmahan siihen aikahan leikkauspöyrällä selijästänsä. Onneksi on hyvä harijoottelija, mikä osaa vaikka mitä.

Ja se laituumelle lasku aika.

Meillä ei lehemät oo montaa viikkua joutunu navetas nököttähän, mutta ovat joutunu ny olosuhteetten pakosta, kun nuo ranta pellot ei oo kantanu, puolehen peltohon on ollu vettä, ja niitei oo viittiny sitä päästää polokehen kuralle. Mutta siinä on taas sitä tyrien rytkettä ja menua ja meininkiä, ku mammat huomaa, että tänään on se kevään päivä, ku alakaa ”vapaus”. Sitä huuretahan ensi kurkut suorana, että kaikki varmahan huomaa, kuinka innoossansa ollahan ja sitte läheretähän menehen lemmun loikkaa.

Varmahan se sama harijoottelija poika joutuu senki homman mun kans tekehen, siitä se ei oo oikeen innoossansa, konemies on konemies ja lehemät välttämätöön paha täs konehien kans asuulus. Mutta tuloo se, ku käsköö.

Näillä taas mennehän, huominen ja koko pirun kesä ja syksy vähä oikiastansa pelijättääki, mutta kai siitä taas selevitähän. Ei sovi ajatella liikaa, mennä vain ja teherä.