Tulipa
mieleheni, kuin luin eläänläkäri Heinosen kirijootelmaa lehemän
jäläkeesistä, ja siitä, että oli kuriittansa eherottanu
vierahien aikana tilan emännälle, että niistä vois teherä
maukkahan lihasopan, kun oli irti saanu, oma sattumus niitten lehemän
jäläkeesten kans.
Meilloli
joskus nuori lomittajapoika navetalla, se oli sen verran enemmin
ehtiny mennä navettahan, että oli aloottanu kolaahan paskaa
parsista ja ritilööltä, ja sinne paskaloorihin, tai meillä
lieteloorihin, tapaa ne kaikki ylimäärääset plumpsahtaa mitä
mitä lehemän peräpäästä tuloo pihalle.
Näin
maatilan kasvatille ne lehemän jäläkeeset, ja yleensä se, että
kaiken maailman vauvat, ihimiset tai sitte nautavauvat, kelluu siä
emänsä vattas pussis, ja se pussikin, jota jäläkeesiski (tai tää
päin vanhakansa puhteiksi) kutsutaan, tulee sielä myös pihalle.
Ensi se varsinainen jälkeläinen ja sitte jäläkeeset.
Ja
välillä ne myös jää niin sanuaksemme kiinni sinne kohtuhun,
ihmisellä aiheuttaa älyttömän kohtutulehduksen muutamas päiväs,
joka vaati hoituaksensa pois päiväjärijestyksestä kuuria
antibioottia. Lehemä taas, erikoosena eläämenä, saattaa selevitä
siitä sillä, että ne roikkuvat jälkeiset haisee vain helevetin
pahalle. Toisinaan tosin nostaa kuumeen, ja se vaatii kipulääkettä
ja antibioottia.
Mutta
itte asiaan. Se nuori mies tuli kohta navetasta takaasin
pukuhuoneeseen, hyvin huolestuneen näköösenä, otti mua oikeen
kärestä kiinni, ja sanoo, että tuu ny kattomahan mitä tuo on.
No,
minähän menin, koska en kyllä juuri muutakaa voinu, ku kärestä
kiskottiin rivakkaa vauhtia sinne navettahana ja tiettyä parta
kohti.
Siä
parres makas sellaanen pari päivää sitte poikinu lehemä, jolle
oli ne jäläkeeset, ilimeesisti seleenin puutoksen , ja ehkä vähä
kalkkivajauksenki, takia silloon jääny. Ja niitei näin
nykytietämyksellä suuremmin irrootella, odotetaan vähä, että
luonto hoitaa tehtävänsä. Ja sinä aamuna se luonto oli sen
hoitanu.
Väräjävällä
äännelä sanoo ”katto mitä tua on” ja osootti siine looriin.
Sielähän
ne oli. Eleganssin puhteet, minä olin hyvinki tyytyväänen, että
ne oli tapahtunu ittestänsä, oletattavasti iliman suurempaa haittaa
sen lehemän elämälle aiheuttaen, mutta saaren aikaan sen, että se
lomittaja oli oikeastansa ihan kalapia.
Tuli
siinä mielehen, että huuren ”IIIK! SUOLET!” Mutta rupesin
epäälehen, ennen kuin toteutin mielitekoni, että se kloppi olis
pyörtyny siihen paikkahan ja olisin joutunu soittahan ambulanssin,
kun olis lyöny päänsä betonihin.
Eipä
auttanu, ku selittää siinä, niinku paraski biologian opettaja,
että kuules, ny kaikki vauvat, ihmisvauvatkin, on siä vattas
tuollaasis, ja jos ikinä vaimon kans meet synnyttämähän, niin
istukka sieltäki synnytetähän ja sen on tarkootuskin tulla
pihalle.
Epäälin
kyllä, että sille nuorelle miehelle ei ainakaa vauvan teko tullu
ensimmääsenä sen järkytyksen jäläkihin mielehen, tais huolehtia
hyvinki ehkääsystä, ettei jouru moisia roippehia kattelehen.
Seuraavaksi ihimettelin, että mitä siä biologian tunnilla
opetetahan, varsinki , ku kyseenen nuorimies oli opiskellu pikkaasen
piremmälle, kuin minä ikinä.