Onnen pipanoota

Täs toissa päivänä pääsi se Malviina poikihin tuohon makuuhuoneen ja keittiönklasin alle, äiti ja lapsi voi hyvin ja ne kuuluusat jälkeesetki, tai puhtehet niinku täälä vanhemmat tilalliset sanoo, tulla plumpsahti kerrata sinne pellolle.

Ehtoopäivästä olimma koko porukka, kaikkia apupoika Anteroja myören, ruokapöyräs. Ja tästä meirän ruokapöyrästä näköö suoraa siihen synnytyssalina toiminehen pellon reunalla.

Kuinka ollakaa satuun vilikaasehen klasista pihalle, ku sivusilimähän pisti, että siä liikkuu joku, ja mullitki oli siihen mennes jo otettu sisälle, niin pani vähä epäälehen, että mikähän se joku mahtaa ollakkaa.

Lilli Lemmikkihin se sielä, meirän oma putkikassikoira, näytti istua kököttävän oikeen herkkuaterian äärellä. Heti muistin, että ne saatanan jäläkeeset siä pellolla, ja että keskiverto koira ei voi niiren hurmaavaa hajua ja ulukomuotua vastustaa sitte millää.

Siinä se 20 senttiä korkia ja melekeen metrin pitkä koira veti niitä hyvällä ruokahalulla naamahansa. Nehän ei oo mitää mureenta osaa lehemän tuottamista ulostulevista eritteestä, joten se oli vähä niinku loputtoman spagetin mässyttämistä, leuat kävi ja puhtehet lähinnä venyy lisää mittaa. Miehä pisti vähä yököttähän, ku kerroon mitä siä tapahtuu.

Ja koska oon hyvä koiran omistaja, väänsin kaihtimet kiinni, ettei mun tarvinnu nostaa puotani pyörästä ja vaivatua häirittehen toisen päivän herkkuateriaa.

Pienesti mietiin siinä, mitenkähän tuollaasen viiskuukautta vanhan matkamakkaran suolisto ottaa vastahan kohtalaasen hormoni sun muu-pitoosta ruokaa, että aiheuttaakahan se sille yön aikana sen, että vattaa vääntää ja samantien se kuuluusa ryppynauhan naru antaa periksi ja meillon pitkin tupaa koiranpaskan aiheuttamia varpuusparven pörähryksen jäläkiä.

Ongelman ratkaasin pönkäämälllä koirat yöksi keittöihön. Voin lukijooren suuren mielenkiinnon tyyryttämiseksi kertua, että Lillin vatta on ilimeesesi galavanoorusta värkistä tehy, muutama pieru pääsi.

Aamulla sama kyseenen joka kodin ilopilleri näytti vetävän niitä puhtehia menehen pitkin pihaa, kun navetan klasista vahtasin. Koetettihin Lakson kans rynnätä perähän ja saara ne omihin jemmoohimme (eli haurata), mutta ei löyretty, ku hyvin viattaman näköönen koira.

Päivällä, jostaki kumman syystä, päätin mennä käymäs terassilla, astuun sukkasillani ovesta pihalle. Jalaan alla mulijahti, ja tuntuu kylymällä, märijällä, ja hieman sanoosinki limaasselle. Vilikaasin varpaasihini, ja ne saatanan jäläkeeset oli siä mun siron 37 lättäjalakani alla.

Kerranki multaki pääsi huuto, koira pomppas periltänsä terassin nurkasta kesken makeemman päiväunensa ylähä ja huusi hetken, ku hyeena, ku joke peto koetti hänen herkkujäläkeesensä nuon vain varaastaa.

Löin oven kii, heitin sukat roskihin , pesin jalakani melekeen kloriitalla ja soitin Laksolle, että tuu hakehen ne surullisen kuuluusat jäläkeeset tuosta suoraa uluko-oven takaa ja vie ne helevettihin meirän markiilta.

Laksopa saapuu, heitti ne pussihin ja muisti tänä aamuna, että ne jäi sinne pihalle pussis. Kehuun, että olippa ajattelavaanen, nyt Lilli voi oikeen krivoosta vetää ne parempahan piilohon napostelevaksi.

Ääniä yössä

Tairan olla jo meleko kuuluusa siitä, että nukun torella huonosti, tai pikimminki, nukun alakuehtoosta täysin tajupois, en herää , vaikka tupa vietääs ympäriltä, mutta sitte tuloo ne aamuyön pimiät ja pitkät tunnit, ku se uni loppuu pienimpähänki rasahruksehen, ja sitte saanki valavua. Yleensä se taju seuraavan kerran lähtöö vähä ennen, ku kello sois herätyksensä, ja sitte oonki pihallu ku lumiukko.

Viime yönä se uni taas loppuu siinä nelijän mais, käänsin kylykiä ja ihimitellin, että aiva ku pihalta kuuluus jotaki. Koetin olla havaannoomatta asiaa mitenkää, puristin silimiä tiukemminki kii.

Taas se sama ääni kuuluu. Aiva selevestä sinne lämpöösen peiton alle kantoo, että siinä suurin piirteen muutama metri tuvan seinästa ja siitä mun makuuhuonehen klasistani, airan toisella puolen, nautaelään möläji vasikallensa.

Siinä sitte yön pimeyres otti jo vähä päähäniki, olin koettanu päivänä muutamana houkutella niitä kyseesiä hiehon planttuja sieltä märijältä pellolta navettahan, ku ne veräjällä ovat notkunehet vahtaamas sen näköösinä, että tänne meirän on jätetty, ja ain sataa.

Sääliki kävi vähä sitä vasikkaki, ku sitä saretta on sitte piisannu kesäkuusta tänne asti, hyvin tasaasesti ja tappavasti, tälläki viikolla on varmahan 40 milliä turahtany tulehen Esterin inkotenssivaivojen takia.

Mutta koska oon helevetin laiska, mietiin siinä sitäki, että ei sieltä säkkipimiästä (ja märijästä) sitä vasikkaa kukaa lähere ettihin, saati, jos ne teköö perinteesesti ja lähtöö ku kuppa töölöstä, kun näkevätki ihimisen saapuvan.

Entinen hieho, nykyynen lehemä, jatkoo mölinäänsä, tajusin, etten saa kirvehelläkää nukuttua silimällistäkää, jos jourun kuuntelehen sitä. Niinpä kömmiin sängystä ylähä, kaivoon puhelimesta taskulampun esille, kiikootin kamarin soffalla nukkuvaa koiraa suoraa silimihin, mikä sai aikahan sen, että se suluki ne uurestansa, ja lähärin keittiöhön ettihin Pelttooria.

Verin kakaran pinkit pelttoorit päähäni, menin takaasin sänkyhyn, verin peiton korville ja laitoon tyynyn nukkuma asentohon, kaivoon paremman kolon petauspatjahan ja sulijin silimäni. Ihana hilijaasuus.

Makasiin hetken, tajusin, että on vähä liian hilijaasta ne pelttoorit pääs. Käret rupes puutuhun. Koetin vääntää ja kääntää asentuani paremmaksi. Ja taas kävi perinteeset, nukahrin uurestansa vähä ennen kellon soittua.

Nousin ylähä, kävin isännällekki kertomas, että pellolla on vasikka, keitin kaffit. Torkuttihin kummatki kaffet pöyräs varmahan tunti, ennenku Lakso kaivoo taskulampun naftaliinista ja meni klasin alle kiikoottelehen, että mitä sieltä löytyykää.

Sielähän oli Malviina Mustanenä ja vasikka. Hyvinä lehemän hoitajina lampsiimme ensi navettahan ja päätimme, että ensi lypsetähän ja hoiretahan tämä vasikka ongelma päivännäöllä.

Ehtoopäivästä oli kaikki muutki hiehot jo sisällä, ei vain Malviina ja hänen lehemävasikkansa Olviina, eipä poiji tänä syksynä enää kukaa mun makuuhuoneen klasini alle.