Sairastamisen heleppous

Luin siinä juttua Iltasanomista, että Touko Aalto jää eduskuntatyöstään ennalta määrittelemättömäksi ajaksi sairaslomalle työuupumuksesta, ei siinä mitää, työuupumus, näin perset tuntumalla on vakava asia, ja hyvä, että sitä hoiretaan, mutta ajattelin siinä, että ollahan me ihimiset eri arvooses asias täs suhtees.

Minä, tai kukaa muu maatalouren harijoottaja, kun ei periaattees voi olla sairaslomalla iliman, että saa päätösen siitä, että on oikeutettu Kelan tai Melan päivärahaan. Ja näin ollen työuupumus diagnosina ei oo sellaanen asia mikä oikeuttaa päivärahaan, jolloin et ole oikeutettu sijaisapuunkaan.

Mikä hassuunta, näitä päätöksiä voi joutua orottahan ties kuinka kauan, riippuen ruuhkan määrästä tai siitä, kuten kesällä, että virastoos on kesälomat, ja oot saattanu olla sillä sairaslomallas hyväs uskos, että näin voit teherä, ja saatki hylykäävän paperin.

Se pätkähti kerrasta lomitustunnin hinta pompsahti 35 euroon tunnilta. Meilläki 8 tuntia, vähintään, päivä ja 7 päivänä viikos. Tuli muuten suolaanen hinta sille, että kehtasit sairastua. Kuukausia maksaas näin ollen 8 680 euroa. Tällääsillä mairon hinnoolla mitä tällä hetkellä maksetahan meirän katua kärsinehellä karijalla, niin vois sanua, että maitotili juuri riittääs siihen, tosin kaikki muu sitte jäiski maksamatta.

Mikä parasta täs mun mielestä on se, että päätös astuu takautuvasti voimahan, ei siitä päivästä, kun se on tehty, vaan koko sun sairaslomas on kerrasta hyliätty. Siinä moni nykypäivänä arpoo, että menöökö vaikka leikkauksehen, kun ei voi tietää, että kattooko se toimihenkilö sielä pöytänsä takana, että sun työkykys on tarpeeksi alentunu, vai olisitko hänen mielestään pystyny sieltä leikkauspöyrältä, vaikka työnjohdollisiin tehtäviin.

Mitä jos sattuus saamahan, vaikka aivoverenvuoron, ja olis tajuttomana kuukauren, mutta päätös on, että olit kykenevä työnjohdollisiin tehtäviin.

Harmi vain, kun harvoon siä maatilalla on niin perhanasti niitä työnjohdollisia tehtäviä, jouhinka ei tarvittis ittekki osallistua punnertamalla perset silimä tuumaa pitkällä ja huutamalla samalla, että ”Koeta ny jumalauta säki vähä nostaa!”

Mikä hauskinta täs on, että oikiastaan tuo 35 euroa ei oo suhtees mihinkään, yrittäjälomittajan saa 26 euroa tunti aika mones paikkaa töihin, saati, että tilatyöntekijän palakkaaminenkaa ei tulis nuon kallihiksi, mutta tuskinpa sitä sairastumisen hetkellä kumpaakaa saa tuosta nuon vaan, vaan vaatii työtä, suunnittelua ja haastattelua.

Ja kun oot sairastanu tarpeekses, elikkä 300 päivää 2 vuoren aikana (kannattaa ottaa muuten huomioon se, että tavallisella ihimisellä on vuores 100 päivää vapaata pelekistä viikonlopuusta), niin sitte sun tartteeki olla seuraavat 12 kuukautta olematta kipiä mistää, et ookkaa enää oikeutettu sijaisapuun.

Kuinkas sitte suu pannaan, kun tarvisit hoitua. Nimimerkillä järkytin lomatoimistonki kesken kaiken katkaastuulla päivärahoollani, iliman oikeutta hakia kuntoutustukea, koska se olis pitäny hake edellisenä kuukautena, kun päätös asiasta oli tehty.

Hiki laiskan syöres, vilu töitä teheres

Ei olis uskonu, kun viime vuonna valitettihin, että sataa aina, ja kieltämättä pikkaasen pani kyllä miettihin, että mistä saatanasta sitä vettä piisaski. Jos taivahalla näkyyki jonkinmoonen piliven lonka, niin sieltä rojahti vettä vähintänsä 20 milliä puoles tunnis.

Kummisaappahat ja sukelluspuku olis ollu parashat työvaattehet ikinä, tai kahaluusaappahat välistä pelekästänsä pihan ylittämisehen. Kukkapenkin hukkuu viime kesänä, kun ei se maakaa määräänsä enempää imeny millää, heinätki kärsii jo märkyyrestä, vilijoosta ei viitti palijo puhuakkaa, niitten takia ollahan kärsitty koko vuosi lehemien kans aiva tarpeeksi, kun ottivat ittehensä hometta jo pystys olles ja siitäpä ne siirtyy sopevasti ruuansulatus kanavaa pitkin kantturoohin ja lopun voiki sitte vain arvata. Homemyrkyyllä kyllä saa lehemä hengiltä, ekkä eres tajua mikä sen tuli.

No tänä kesänä ollahan site kärsitty täysin toisenlaasesta sääilimiöstä.

Aurinko on räköttäny pilivettömältä taivahalta täyreltä terältä melekeen siitä asti, ku lumet suli maasta. Toiset niin nauttii siitä helteestä, mutta lehemät ei ainakaa.

Ne on parahas tapaukses maata läähättäny kaiksi löytämissänsä ojis pitkäs rivis, sitä on oikeen pitäny käyrä ihimettelemäs mitenkä yhtehen kuraojahan, johona viä on vähä vettä pohojalla virrannu, voiki olla niin palijo ja sopuusasti kantturoja, yhtenä lehemänauhana.

Koettenehet ettiä pienintäki varijua, yhyren puun alle mahtuu uskomaton määrä lehemiä, kun seisoo perseet siä auringos ja työntää sen tietokonehen sinne varijohon, tiä sitte mahtooko niitten aivotki ylikuumeta.

Ei ne tyhymiäkää oo, kun Lakso kävi korijaamas lairun altahan liitintä, joka suihas vettä ja jonka virkistäväs suihkus aina muutama lehemä kävi vilivoottelemas, niin olivat käyny nakkaamas koko altahan helevettihin. Napero oli seisonu sen monen metrin pääs olevan altahan vieres sen näköösenä, että en se minä ollu, kun isäntä oli ihimeltelly, että miksi tuo kippo on tuola. Oli vähä isoo suihku sillä kertaa.

Ja koska moinen toiminta sai aikahan siinä kuivas maas, joka oli niin kuivaa, ettei juuri vettä imeny, kauhian kuralammikon, niin kantturathan löi siihen mutahan maata. Olihan ne näky, kun niitä tuli navattahan, siinä oli oikeen kieritty, niinku siat, valuuvat päästä utareesehen kuraa, kummaltaki puolen lehemää.

Ehtoopäivisin ne liikkuu, kun täit tervas, joten päätettihin, taas kerran, että nyt lairunnetahan yöllä. Ehtoolla ne sai melekeen kantaa sinne pihalle, kun ei nyt oo meirän pihalle meno aika, vaan navetas makuu aika, Kanervaki tuli, ku bumerangi koko aijan ovelle takaasin ja minä tuuppasin samaa matkaa pihalle. Seuraavana aamuna ne oliki sitte aiva varmoja, että meirän on kaikki laitettu umpehen koko kesäksi, ja yhtää vapaaehtoosta lypsettävää ei ollu veräjällä vartomas, että pääsiskö tupahan.

Siinä, ku hiki pääs niitä toista tuntia haet sieltä pellolta, mihinkä koettivat rontit palata aina uurestansa ja uurestansa, teki mieli jättääkki ne sinne. Aamusta sai kiskua jo sortsit päällensä, hiki vain puski kiukkuusen lehemän noutajanki nahkahan ja pait liimaantuu ihohon ja aluushousuusta olis saanu vettä vääntää jo seittämältä aamulla.

Yhtenä ehtoona meni hermot viimeesen kerran, kun naapurin isäntä sai sen meirän isännän viime kesääsen heräteostoksen, elikkä tuulettimen pyörihin omahan navettahansa, ja meillä ei kuulemma millä olis onnistunu, ja minä ja lehemät huiskittihin kärpääsiä , minä käsin, lehemät päällä ja hännällä, ja kummakki hikos, kun pienet siat. Kilijuun siinä, etten lypsä enää ikinä, jos ei kohta oo letti pyörimäs. Seuraavana päivänä oli.

Voin kertua, että ei oo mairon määrällä juhulittu, ku kantturojen energia on menny läähättämisehen, kärpäästen ja paarmojen huiskimisehen ja olemisen sietämättömähän keveytehen. Eivät juuri oo jaksanu syörä navetas, eikä pellolla, navetas on eres varijua joka paikas, ruoka ja vesi suoraa naaman alla.

Ei sovittaas kummatkaa, minä ja mun lehemät, etelän asukkahiksi.

Se on elämää, ei sen enempää...

Se ei muuten tuu yhtäkkiä päälle, ei tunnu tänä päivänä, että nyt en enää jaksa, tai onpas mulla kuulkaa huono olo. Se tuloo nurkan takaa hilijaa, salakavalasti, päivä päivältä ottaa kiinni enemmän hiasta, hiipii salaa sun vaatteeren ja nahkan alle, teköö pesän sisimpähän, myrkyttää mielen ja syrämmen.

Iltaasin, kun makaat sängys, tuntuu, että joku istuu sun rinnan päällä, sen painon voi tuntia, ja vaikka kuinka luuraat, et näe siinä mitää kymmenen kilon kaffakuulaa, oot ihan varma, että kuvittelet vain sen kaiken, että eihän mun mikää voi olla. Hengittele syvähän, ajattele rauhoottavia asioota, kyllä se helepottaa.

Heräät aamuyöstä kolomen nelijän mais, niin virkiänä, kun ihiminen ny voi yleensä olla, jos on nukkunu vain muutaman tunnin, käännät kylykiä, käännät toisenki kerran, ajatukset laukkaa. Mietit miksi sillä lehemällä on utaretulehrus, minkähän verran haetahan maitoa seuraavan kerran, millähän maksat senkin laskun, nouset ylähä jahiippaalet salaa tietokonehelle maksahan laskuja, ettei kukaa muu vain herää, voihan sen nukkumattoman aijan käyttää hyöryksiki, koetat hengittää syvään, vetää henkiä, niin, että varpahatki suoristuu. Mutta silti tuntuu, että happi loppuu.

Aamulla istut silimät sikkaras kaffipöyräs, väsyttää, vituttaa, juot pannullisen kaffia, etkä jaksaas helevitilläkää lähtiä päivän töihin. Tyhyjäät tiskikonehen, täytät sen, täytät pyykkikonehen, peset hmapahat toisenki kerran tälle päivää.

Navetalla tuntuu, että tuloo vain helevetisti turhia kären jäläkiä, muttei mitää valamista. Pyyhit lehemän, ai saatana, toinen rätti jäi vaunuhun, haet sen, tippamuki jäi, haet senki, meinaat laittaa lypsimet kii, mutta ne helekkarin tulupatki on siä vaunis, haet vielä senki. Alootat aluusta saman saatarin rulijanssin seuraavien kohoralla.

Kierrtä kesken lypsyn harijaamas ritilöjä pitkin navettaa. Miksi, no ku et oikeen ittekkää tiä, mutta tuntuu ny tähän hetkehen torella tarpeelliselta.

Saat hommat tehtyä, tehtyäs ensi milijuuna torella turhaa ja tarpeetonta työtä siinä sivus, ja lähäret tupahan kaffille, sun leukas puutu, tuntuu, että koko leukaperä voi vaikka tippua alaha, seki lähtöö hengittelemällä hyvin syvähän, kun vaan muistaa hengittää, niin elämä jatkuu, huononaki päivänä.

Aamun toimet ja yön nukkumattomuus vaatii pikku päikkärit, muuten ei jaksa, kunhan saa nukuttua, ja kun saa niin herää pihalla, kuin lintulauta siitä mikä maa ja mikä planeetta onkaa. Vaatii melekeen uuret päikkärit, että seleviää päikkäriistä.

Puhelin on suurimman osan aijasta äänettömällä, kun ei jaksa puhua kenenkää kans, sähköposti olis oikeen kiva, jos sillä vois hoitaa vaikka ne gynekologin käynnitki, ettei tarvittis tavata ketää, tosin en tiä minkä bitin välistä sinne toosahan olis luurattu.

Onneksi toisilla on hyvä gynekologi, joka laittoo sen toosan kautta pyörän pyörimähän ja homman hoitohon keskenmenon jäläkehen, diagonosina työuupumus ja aharistushäiriö, puolen vuoren sairaslomalla jalaasta näyttää muuten elämäki erilaaselle, kun kerranki on saanu levätä kerrasta kunnolla. Melekeen vois sanua, etten tunnista ittiäni.

Ja ei, kenenkää ei tarvitte elää tuollaasen olon kans, ainut on se, että sitä ei itte tajua ja suurin osa pitää sua muuten vain hulluna. Tilannetta varmahan pahensi se, että musta ei tuu torellakaan työkyvytöntä, olin sitte kuinka pihalla tahansa, vaan siinä vaihees lyörähän uus pykälä silimähän ja koetettahan viä vähä enemmän, tosin ei varmahan aina pukannu priimaa tulemahan

Elämä jatkuu, kaikesta huolimatta.

Kevät ryntäys

Kevät, se mystinen aika, jolloon viimeenenki talven kaamoksesta kärsiny maajussi kömpii kolostansa pihalle, niin kuin karhu talavipesästä. Venyttelöö ja haisteloo siinä tuvan portahilla, nuuhkii tuulta kevään tuoksuja, tuntoo luissansa asti maan kutsun.

Ajattelin viime syksynä, ku puitihin pikku pakkaases, ja ihimeteltihin, että saiskahan puimurihin pakokaasulämmitintä, että hyvät tulis lävitte, että ens kevättä ei varmahan tuu, että kyllä tämä oli sellaanen maailman loppu, että loppuu muuki.

Havaattiin talavella sen tutun pessimismin, joka asuu hyvin tiukas sisimmässäni, nostavan päätänsä ja uuperoon Laksolle, että eikähän jumalauta myyrä kaikki ja laiteta lusikat jakohon ja ettitä kaikellalailla uus elämä. Lasko vähä toppuutteli ja sanoo, että kattotahan ny, ja joska sä sen robottinavetan viä haluaasit. Sitä jäin siinä miettihin, robotti, saisin teherä kaikkia mistä tykkään, rassehtia ja karvata ja raaputtaa, eikä tarvis lypsää. En siitä haaveesta oo ny päästäny irti, vaikka mairon hinta tippuu, torennu tämän niin kliseesen elämän kovan koulun äärellä, että haaveeta ihimisellä olla pitää.

Ja niin minäki kaivauruun talaviuniltani pihalle, kun kevät saapuu.

Rupesin ähistähän Laksolle, että ekkö meinaa apulantoja kylyvää, ettei tuu rehua, kun ei oo levitetty, mitä lehemät syö ens talavena. Lakso varmahan myhääli partoohinsa (ja parta siltä muuten löytyyki), että taas tuon ämmän sai käännettyä siille tielle, että se etenöö, ku vanha höyryveturi, savuuttaen ja meteliä pitäen.

Sitte tuli se päivä, että rupesin tinttaalehen, että olis pitäny jo olla airat valamihina, lehemät pitääs saara pihalle. Ja miksei kukaa oo niitä jo teheny, teen itte sitte. Lakso koetti sanua, että kuule akka, sun jalakas ei erelleenkää oo juuri muusta, ku puusta tehty, klenkkaat menehen niin, että heikompaa ottaa omihin kinttuuhin kattua tuota vaappumista.

Hommas se mulla airanteko avun sitte, olin kuulkaa hyvin otettu, vuosi vuorelta saan sinne nuorempia miehiä seurakseni. Aluuksi on ollu Harri, välillä Jarno ja nyt sain tuollaasen justihin kahareksantoista kesääsen, ajattelin, että kyllä mun kelepaa.

Aurinko paistoo täyreltä terältä, kun rupesin sovittahan lenkkaria jalakoohini, tarvittin lopulta sitä Laksoaki sovittahan niitä, kun en meinannu kenkälusikallakaa heltehellä saara kipiähän tassuhun sitä kenkää menehen. Löin stetsonin päähäni, ajatuksella, että tällä kertaa en pala ja konkkasin airan vierelle. Ensimmäänen ongelma löi heti naamalla, milläs helevetillä pääsen eres sen kaatunehen lankkuairan ylitte, että oon laituumen puolelle. Varovasti, koirien avustuksella, sain nosteltua kaikki raajani sille puolen.

Ja ensimmääsenä astuun perkeleen suuren kiven päälle, olin varma, että jalakaterä lähti irti nilikasta.

Irronnetehet laurat oli niin raskahia ja kierohon mennehiä, että vaikka kuinka kaharestansa väännettihin, ja koettettihin naputtaa nauloja niistä läpi paaluhun, korkkasivat kuin paremmakki käynehet simapullot. Tuskan hiki helemeeli ottalla, ja tais siinä pari kirosanaaki päästettyä suusta. Kunnes airanteko kaveri kehuu, että heillä ne veretähän ruuviilla kii. Iesus, taivas aukes, ku sai akkukonehella vääntää, oikeen ihimettelin, että mitenkä näinkää yksin kertaanen asia ei oo mielehen pilikahtanu, vaan on vuoresta toisehen hakattu vasaralla, ja silläki lähinnä sormehensa.

Aita langakki vaihroon melekeen kaikki, ihimetellen samalla, että mitenkä helevetis joku on viittiny viirentoista sentin langan pätkää taskussansa kantaakki, että on saanu korijattua niitä.

Perinteesesti umpilehemät oli sitä mieltä, että pihalla paha, kun työnnettihin niitä larosta pihalle, sisällä hyvä. Vauhtia otettihin usiamman kerran, kannustus huutojen saattelemana ja koirien airoosta lävitte avustamana. Vanha koiraki innostuu ja tipahutti karvaaset korvansa pellon pintahan ja mullit levis, kuin Jokisen evähät lopuullekki pelloolle, josta niitä sitte koholittihin autonki avulla kasahan, juosten ei erelle ehtiny.

Onneksi mun nautani on niinku minä, persoja ruualle, perinteenen akka ja nappula sanko ja ”lemmu ruualle” killijunta sai ne kyllä sitte tulehen takaasinki, helteen pehemittäminä, puuskuttaen.

Ensimmäänen erä pihalla, tänään tiineystarkastuksia urakalla ja huomenna lypsikit ja ehkä juottovasikat. Meinaan ulukoostaa kaikki, en vain tosin tierä, mihinkä, mutta surenko sitä. Oletettavasti syksyllä tierän sen jo paremmin.

Suomalaisen tuottajan puolesta

Täs on nyt päivänä muutamana saanu lukia kaiken maailman medioista ja facebookin sivustoolta, uutisia siitä, kuinka mairon hinta tuottajalle tippuu. Ilimeesestikki asia on hyvinkin otta, sitä ei voi kieltää, ja eihän se kestää hyvälle tunnu, että tiät, että tillipussis kevenöö taas.

Mutta se ottaa silimähän, ja miksei vähä hermoohinkin, että saa myös lukia niitä, että nyt kaikka boikotoomaan Valioa, että ei osteta enää sen tuotteita.

Se ei kuulkaa oo oikia ratkaasu asiaan, sillä ei nousen kenenkään Suomalaasen tuottajan saama palakka, koska pakkaahan se vähä olla niin, kun yks näyttää suunnan, niin kyllä ne muutkin seuraa peräs. Koska samasta maitotuotosta me meijeristä riippumatta täälä taistellehan.

Maitotuotto on se mistä se meirän palakka muorostuu, sen perusteella tuottajjalle voiraan maksaa enemmän tai sitte, niinkun nyt ilimeesesti, vähemmän. Tämä kyseenen tuotta vain on eri tuotteilla erilaanen, purkkimaito ei oo kellekkää kultakaivos niis litran purkiis, mutta se on oltava valikoomas, että maitoa saaraan markkinoille ja pysytään kansa tietoosuures.

Toisis tuotteis, kuten esimerkiksi Proteiinirahkoos, se taas on huomattavasti parempi, elikkä siitä meijerit saa paremman tilin.

Sitte on moitittu, että herra ei tajua tavallista tuottajaa. Valiokin kyllä on meirän tuottajien ittensä omistama Osuuskunta, meilläki Lakson kans on oman Osuuskuntamme MaitoSuomen osuuksia, maksuja on kerätty joka kuukausi maitotilista suoraa, niiten oo tarvinnu eriksensä ostaa, näitten osuuksien arvolla omistamme osan valioa. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Ja meirän meijeriis on niistä ”rivituottajista” koottu neuvosto minkä kesken jourutaan tällääsiä, välistä hyvinki vakavia ja epämieluusia päätöksiä tekemähän. Niitä ei siis päätä joku herra helsingistä yksistänsä, vaan siihen osallistuu hyvinkin palijon ihimisiä ympäriinsä.

Eikä täälä meirän rakas Suomi oo ainut tekijä tähän tämän hetkisehen hintahan, vaan siihen vaikuttaa maailman markkinat. Ne lähinnä saneloo, mitä tääläkään pystytään maksamaan.

Suomi olis hyvin omavaraanen mairos ja lihaskin, jos tänne ei tuotaas tuotteita ulkomailta, mutta tänne tuoraan, maista jossa on on ensinnäkin halvemmat tuotantokustannuset kuin täälä. Ja ihimiset ostaa, koska hinta kaupaskin on halavempi. Meijeriistä Valio on lähinnä yksin hoitanut sitte taas sen mairon ulosviennin, mikä erellisistä syitä johtuen, on täälä ylimääräästä.

Venäjä pakotteet teki jo tähän vientiin aikanansa suuresti hallaa, kauppa sinne on aikalaillakin pysähtynyttä. Taitaako jäätelö olla ainut mitä sinne sais vierä. Uusien kauppasuhteiden luonti muihin maihin ei käy kären kääntees, vaan vaatii vuosien työn, kertomisen, että meirän tuote on kuulkaa maailman puhtahin, ja siltikään se ei aina tuo tulosta.

Jokaanen Kuluttaja vois osaltansa parantaa jokaikisen tuottajan asemaa, meijeristä ja teurastamosta riippumatta, ostamalla vain Suomalaisia tuotteita, ja niistä niitä meijerien omia merkkejä, ei kaupanmerkkejä, koska ne on hyvinkin kilipaalutettuja ja usiemman kerran vuores vielä, niihin harvemmin saa mitään pitkää sopimusta, minkä varahan kukaan voi laskia piremmän päälle. Ja olettaa voirahan, että kun näitä kilipaalutuksia teherähän on kaupalla olemas hintataso minkä se maksaa tuotteesta, ja sen saa se joka halavimmalla tarijuaa sillä kertaa.

Että loppu kaneettina vois sanua, että osta suomalaasta, se on puhurasta, rakkaurella tuotettua (ainaki minä rakastan lehemiäni enemmän, kun ittiäni tai Laksoa välillä). Tietysti toivon, että valittet Valion maitopurkin hyllystä, mutta oikiasti kunhan se on Suomalaisen Meijerin omaa maitua, niin lopulta sillä on suurin merkitys.

Olemmisen sietämätön keveys

Sitä kuulkaa kuvittelis niis salaasimmis unelmissansa, että voiku sais olla vain, niinku Ellun kana, maata ja sylijeskellä kattohon. Kuinka elämä olis ihanaa niin, nauttiisit siitä olostas päivät pääksytysten, vähä kylykiä kääntääsit ja nukkuusit ja taas kääntääsit kylykiäs ja elo olis auvvoosta.

Voisinko sanua, että pääsin tähän salaa haaveelemahani olotilahan, kun jouruun leikkaukselle, huomasivat perkeles, ettei oo normaalia jos ihimisen akillesjänne on tulehtunu muutaman vuoren putkehen ja lopulta on niin kipiä, ettet tiä laskisikko jalakaa maahan, vai koettaasikko seisua päälläs. Kuulemma näin alakuhun kahareksan viikkua sairaslomaa, sen tieron sain jo, ku kävin siä niin sanotus tuomion luvulla.

Ajattelin siinä, tyhymä ku oon, että hyvä nyt saan sitte oikeen levätä ja teen kaikkia rästihommia, kerranki en ollu kuulkaa pessimisti.

Tilasin Jalostusneuvojaanki parin viikon päähän leikkuun jäläkihin, ajattelin, että tottahan minä ny seleviä tällääsistä tapahtumista, että kävelen silloon jo, ikinä ku oo rassattu mitää tuollaasta paikkaa ennen, ainut on vetoketju vattas kakaran ulostulua varte.

Totuus oli vähä toista, oikeen on pitäny ihimetellä, että millä se ihimisen jalaka voiki olla niin paisuksis välillä, ettei varpahat ota maahan, kun jalakapohojaki on pullia, kun limppu. Kenkää, varsinkaa mitää työkenkää on turha haaveella jalakahan, kun navettapuukkaritki menöö lähinnnä väkisin tukkimalla. Voitte arvata, että se jalostusneuvojan käynti oli ensimmäänen mikä tartti perua, kun tajusin karun tilanteheni, ja sen, etten yhyrellä kintulla pompi muutamaa tuntia pitkin navettaa, vaikka kuinka sitte luottaasin siihen suomalaasehen sisuhun.

Siirryyn siis täysin työnjohorollisihin tehtävihin, vaikken kyllä tiä, oonko ny ennenkää juuri muuta teheny, ku mäkättäny mitä tarttoo teherä ja kuka sen maharollisesti teköö.

Yhtenä päivänä tilasin eläänlääkärin ja tein listan mitä ne Lakson kans ronklas lävitte, käskin merkata hyvin ylähä mitä löysivät lehemien sisältä, sen jäläkihin puhtahaksi kirijootin saman litanian ja löin keittiön pöytähän kiinni ja vartioon tää kalenterin kans koska lehemät on kiimas ja että ne tuloo siemennetyksi.

Rehunäyttehien salaasehen maailmahan oon tutustunu, ettiny mystisesti hävinnyttä muutamaa tonnia täysrehua ja päätyny, eres navetas käymättä siihen, että vuoren -94 feedcar vähä falskaa ja valuttaa ne tonnit kiertäessänsä navettaa. Vaihratin navetan laronpäästä klommoolle mennehen maitoputken nostettavahan porttihin (ei oo suunniteltukaa sitä montaa vuotta).

Utaretulehrusten maailmahanki oon tuvasta käsin tutustunu, mikä tosin on mun mielestä paras paikka niihin tutustuakki, kerranki joku muu vaivootteloo ne aluusta loppuhun. Teheny antibioottitestiä. Tilannu halavaantunehelle lehemälle eläänlääkäriä, käskeny siirtää lehemiä ja hiehoja paikasta A:aa paikkahan B:ee. Ettiny syytä kohonnehille bakteerille. Teettäny ruokinta suunnitelmaa.

Mutta tärkeen tehtävä on varmasti ollu se, että käyn muiren hermolle. Lakso kehuu eileen ehtoolla, kun tuskaalin kinttuani, että hän kyllä vähä aavisti, ku kuuli, että ne leikkaa sun, että kuinkahan suun pirtahas käy tuo toipuminen, kun ei satu olehen tuollaanen orottelu ja hitahasti tapahtuvat jutut ne paras ominaasuus mus.

Kaiken lisäksi se samaanen mies on kieltäny mua menemästä sinne navettahan, eileen olisin halunnu mennä kattomahan Malakiittia ja Pyriittiä, ja eherotin, että vie mun transiitilla latohon, ei kuulkaa ottanu kuulevihin lottoohinsakkaa.

Mutta mun on kuulkaa oikeen ikävä kurmuja, tosin epäälen, että ei se pitkäaikaanen sairaus oo, ku arki taas joskus alakaa. Varsinkaa, ku huomaan menneheni rapakuntohon ja puuskuttavani jo kävelystä navetan päästä päähän.

Siltä lehmä kuolee, jolla lehmä on

Niinpä niin, tämän suuren ”viisauren” mulle kerran kertoo meirän entinen kunnaneläinlääkäri, joka nykyään heittää keikkaa yksityysenä, ja jota tuloo siis varsinkin päivystysaikana välillä käytettyä, kun asuu lähempänä meitä, kuin osa päivystäjistä. Sinä viikonloppuna se sattuu käymähän joka päivä, parahina kaks, ja kummatki potilahat oikaasi lopulta kinttunsa ja Jaska soitti uteliahan miehenä viä viikolla ja kysyy, että kuinkas potilaat. Ja kun sanoon, että näin kävi, niin kehuu ”varsin harmillista ja surullista, mutta siltä lehmä kuolee jolla lehmä on”.

Ja kun puhuu viä kirjakieltä, niin tällääsestä Etelä-Pohjalaasesta maalaastollosta se on, varsinki jäläleen päin, ollu vähä huvittavasti sanottu toiselle, jolle on justihin sattunu perkeleen suuri vahinko navetas ja rahallinenki tappio.

Eileen oli taas tälläänen päivä, tosin ei oo muutan muutamaan vuoteen päässy aikuusta lehemää heittämään lusikkaansa nurkkahan, vasikkoja joskus, kun niitten henki tuntuu olevan välillä torella herkäs.

Isäntä soitti navetalta, että Ilta on kipiä, ei syö ei juo, että nyt tarvitahan eläänlääkäri. Ja korvatki lorppuu Ilta-Ilopillerillä, asiat on torella huonosti. Minä näin jalakaleikkausta orottavana sairaslomalaasena juuri ja juuri pystyyn siis sen eläänlääkärin tilaahan. Sillä oli potilas siä juuri kesken ja lupas tulla, kun kerkiää.

Tulihan se, ja olivat Lakson kans kattellu, että eivät oikeen tiä mikä siä Iltaa vaivaa, mutta siihen tuloksehen tulivat, että asiat ei oo ollenkaan hyvin, niin iloosen näköönen lehemä ja niin surullinen sillä hetkellä, korvat roikkuu ja kaikki roikkuu.

Siinä oli kaivettu lääkearsenaalit esille, ja koetettu antaa vähä kaikkia, tuo lehemän diagnosin tekeminen on välistä hankalaa, kun se ei osaa sanua, että mihinkä sattuu ja mikä vaivaa, välistä lääkitähän vähä kaikkia, lähinnä kyllä tukihoitoona, että saarahan elämä voittamahan.

Niinpä Iltaki oli saanu pellavaa, proppia, kalakkia, seltin suolaa ja vettä kymmenen litraa, kipulääkettä, antibioottikuurin, kun ummes olevaa nisääki oli epäälty sairauren lähteeksi. Ja sitte löytihin käret kyynärpäitä myören ristihin ja toivottihin parasta.

Ehtoo lypsylle mennessensä Lakso kohta jo soitti, että nyt se on kuollu, oli viä seissy, kun meni ja selekänsä kääntäny, niin lomittaja kehuu, että meni maata ja veti viimeesen henkäyksen.

Tunsin epäonnistuneeni lehemän pitäjänä kaikellalailla, olis meirän pitäny keriitä Illan kärsimykset itte lopettaa, ettei sen olis tarvinnu sitä luonnollista, eikä niin kauhian kaunista kuolemaa kokia.

Vaikka muut muuta väittääki, niin ei siihen lehemän kuolemahan koskaa totu, ne on mun työkaveriani, ystäviäni ja niille mä kerran kaikki murehet. Varsinki Illalle, kun se käänsi pään, kun menit lypsähän ja orotti raaputuksia.

Navetta on taas yhtä lehemää tyhyjee, sielä on Illan mentävä aukko, jota ei muut täytä.

Eläänsuojelua

Täs seurannu keskustelua uuden eläänsuojelulain puittees. Siitei oikiastansa saa ittensä, ku pahalle päälle, ja pään kipiäksi, kun lukoo ihimisten mielipiteetä ja ajatuksia asioosta.

Ennen kaikki mua ihimetyttää, kun suurin osa kattoo, että kaikki lemmikit kyllä hoiretahan hyvin, jos koetat verota siihen, että niitäkin pitääs valavua, ja eikä niilläkää oo maharollisuutta vaikka siihen lajityypillisehen käytöksehen, viä vähemmän jollaki koiralla kerrostaloo kaksios, kun parsinavetta lehemällä lajitoveriensa vieres siinä parres, niin se ei kuulkaa oo sama asia niitten mielestä. Lemmikkiä kun rakastetahan pyytettömästi, se vissihin oikeuttaa sitte vaikka mihinkä, kun rakastaa.

Jotenki tuntuu, että koko keskustelu on keskittyny niihin parsinavettalehemihin ja niitten päästä kii olemisehen. Eikös oo muuten jäännä homma, että ku sulle sanotahan, että ne on päästä kii, niin mielikuva on se, että ne on sirottu siitä tietokoneestansa tiukasti kii seinähän, niin että ainut liikkuva paikka siinä pääs on korvat ja silimät. Voin kertua, että kyllä ne ylättää rapsuttahan persettänsä, paremmin, kun minä omaani.

Tai siihen juoksevahan vetehen, että kaikilla tuotanto eläämillä pitää olla juokseva vesi, se ny tosin sattuu tarkoottahan paineestettua, vesijohtuputkia pitkin verettyä vettä, ja esimerkiksi Poroki on tuotanto elään, tunturis ei oo viä montaa keskellä rakkaa törröttävää hanaa tullu vastahan, mutta siitä lähtien siihenki pitääs pyrkiä, jos olis juokseva vesi aivan kaikille.

Meilläki se tarkoottaa jokaasen pellon tilikun miinottamista vesijohoroolla, ilimeesesti nuo vesikärryt ei aiva täytä sitä juoksevan veten vaatimusta.

Samalla mietiin, että eikai kukaa oikiasti kuvittele, että navetes ei olis sitä juoksevaa vettä, että vaikka minä kuulkaa kantaasin perse pitkällä sanko tolokulla lehemilleni vettä etehen, että ne saisivat juora? Lypsylehemä juo kevyesti toistasataa litraa päiväs vettä, että siinä oliski kantamista 54 kertaa yks kymmenen litra ämpärillinen kertaa kymmenen, en muuta kerkiääs teheräkkää. Meirän mamma kantoo navettahan vetet, minäki muistan, että siä on ollu lehemiä, silloon muinaasuures, ja viä sitte tallihinki väliaikoonansa, kun siltä navetan veten kantamiselta ehtii. Ei tarvitte muuten ihimetellä miksi ne entiset emännät kuluki melekeen varpahan suus sitte vanhoolla päivillänsä, ne oli hieman enemmän teheny sitä työtä, kun me ikinä.

Sitte oon kattellu näitä vaatimuksia, että rakentakaa sitte pihatto ja päästäkää ne lehemät irti sielä, että miksei lakihin kirijata hetikohta kieltua koko parsinavetoolle. Siihen ei muuten näiren viisairen päähän uppua, että se ei oo yksinkertaanen homma sekää, että sitä navettaa ei vain rakenneta, jos ei saa lisää velekaa. Laskelmien mukahan meilläki se tarkottaa sitä, että korkeentansa vuonan 2025 olis maharollisuus tähän, ja voin kertua, että sehän tuloo tai sitte Laksonperältä lähtöö lehemät, mua ei oo tehty teräksestä, niinku niitä entisiä emäntiä, jokka nosti vaikka maailman paikaltansa, jos siinä olis vain krivat.

Ja sitä velaka asiaa voi myös ajatella niin, että jos tuotanto loppuus tästä näin nyt, niin näitä velokoja ei citymarketin kassana maksettaas, tietääs konkurssia, koska oletettavasti siinä vaihees myös maatalousmaan ja kaiken sellaasen romppehen hinta romahtaas joukkotuhun seuraksena. Ja ne muiren mielestä mitättömät velaat kaatuus koko yhteiskunnan maksettaviksi, niirenki jokka ei oo lehemää ikinä nähänykkää.

Entiä, kun menis laittahan niitten lajityypillisten koiriensa kans ne elämähän epätyytyvääset parsinavetan lehemät rämpihin lumehen, nyt ku pakkaanen on lauhtunu ja jokaikinen navetan kuppi ei jääry sillä aikaa umpijäähän ja ei tarvittis moisen toiminnan takia h joutua siihen kantovetehen sielä navetas.

Ollahan muuten kerran oltu siinä, kun vanhasta läheestä loppuu vesi, haettihin vesivaunu vesihuollolta, saatanasti palijuja ja sankooja ja tonkilla kannettihin niille lehemille vettä, lainattihin äiteeltä ja isältä viä vanhaa rehulavaa, niin saatihin vetä usiee tonkka kerralla navettahan. Oliahan työmaa, onneksi tilanne oli päällä vain yhyren päivän.

Orottelen täs, että voinko lopettaa tämän lain myötä kohta lehemän piron ja siirtyä oloneuvokseksi. Kukahan suojelis mua? 

 

Talven ihimemaa, Laksonperän työsiirtola

Tuli se tänäki vuonna, muutamana erillesenä tais jättää välistä, nimittään talavi. Mun täytyy sanua, että oon siinä huono muistinen, ettei mulla oo harmaantaa avistustakaa, niinku osalla tapaa olla, että minkälaanen keli on mahtanu olla erellis vuonna, tai sitä erellisenä. Enkä oo oppinu merkkahaan siihen allakkahankaa, mihinkä Irene-mamma keinutuolissansa istues aina merkkas minkälaanen sää on ollu, että saisin sitte vuosien jäläkihin kattua satooku kymmenen vuotta sitte tällä päivämäärällä vettä vai ei.

Meilloli ensimmääsillä pakkaasilla kerranki isännän vuoro olla lomalla, kömmiin aamulla navetalle lomittajan seuraksi, tietysti perinteesesti silimät ristis ja haukotellen, niinku suurimpana osanna aamuusta näinä vuosina.

Kävelin navetan puolelle, aiva vain toivottaakseni sille lomittaja-paraalle hyvää huomenta, epäälen kyllä, että ne mun kysees olles aina epäälöö, että siinäki on takana joku kissin häntä ja keksin niille vain lisää työtä, tai mainitten jostaki mikä olis tarvinnu teherä paremmin.

En keriinny saara suutani auki, ku se jo kehuu, että on kuule kylymä, kupit on jääs.

Sainki sitte laittaa sen suuni kii, ja melekeen jo sieltä pihalle keriinnehen huomenen sijasta sieltä pääsiki perkele, kuinkas muutenkaa, toinen nimi mulle vois oikiastansa olla VittuPerkeleLakso.

Oikeen itte , omin pikku kätösin (tosin omistan isäVehviläismäiset kourat, voisin hyvin soutaa iliman airoja, kämmen on leviä ja sormet olemattomat töpät) kokeelin vesiputkia, ja aiva selevästi niistä tunsi, että jääs on. Koetin viä epätoivoosesti painaa juomanippaa, jos joku liru sieltä kumminki tulis ja samalla se söis tiensä sieltä kaiken jään lävitte ja aukaasis sen putken. 

 

Ja vitut, ei liikahatanukkaa eres ykskää venttiili. Toisella puolen pöytää oli hydrauliletkuusta teheryt putkes sulia, mutta ne johonaki mielen köyhyyres jäänehet oikiat vesijohtoputket oli umpijääs, vä enemmän, ku siä viiman puolelle olevat hydrauliletkut. Kävelin navetan läpi, ja totesin tilantehen toivottamaksi.

Ja koska mun mielestä kärsimys on paree jakaa jonku kans, soitin Laksolle. Puhelin huusi mun korvahani sen aikaa mitä se ny hälyyttää, ennen ku sammuttaa ittensä, ku toinen ei vastaa. Soitin uurestansa. Ja vastashan. Kerroon vienolla äänellä, että vaimokulta täältä navetalta huomenta vain. Vesikupit on jääs.

Ja koska Laksolla on järki jääs aamuusin, se sopersi mulle, että lämmitä niitä vaikka föönillä, niin ne sulaa. Tööttöötttööt. Oikeen rupes jo navetan lämpötila, viimasta huolimatta, nousehen, kun pakkas se kuuluusa aamuvitutus päälle. Soitin uurestaan ja sanoon, että tuu kuule itte föönillä tohottahan, että tää on kaikki, jokaikinen, kuppi jääs, ja mun tarttoo lypsääkki.

Ei menny kauaa, ku seki kömpii ihimettelehen tätä talavista ihimettä navetalle. Aikansa ihimeteltyä, ihimettelin mihinkä ihimeesehen se hävis. Kohta saapuu Harrin kans, haki senki ihimettelehen tätä tilannetta.

Harri, toiminnna miehenä, ettii kaiken maailman aluskatetta, niitojan ja rupes paukuttahan järven puolen klasia kii. Ensimmääsen klasin jäläkehen loppuu niitit, eikä niitö löytyny mistää, eikä sitä lyöntiniittariakaa, vaikka kollaattihin näyttelypakkiki lävitte.

Saatihin orotta Lakso takaasin kotia uniapnea tutkimuksen kuulemisestansa (mikä tosin oli turhaa, ku se ei ollu muistanu hakia sitä laitetta, eikä perua lääkärinaikaa), että saatihin tarvittavat hilppehet.

Ku saatihin vain köyhänmiehen, naisen, verhot ikkunoohin, kupit suli samantien. Eikä niitä pakkaasiakaa sitte enää montaa päivää ollu, alakoo sataa vettä, niinku yleensäkki ja sai repiä ikkunat taas auki.

Navetta, ehtymätön turhan työn lähäre.