Sivut

tiistai 26. helmikuuta 2019

Vaalikiimaa



Täs on tullu soffan pohojalta, mahan vieres maates, seurattua toinen toistansa kummepia ehorutuksia pulueen erustajien suusta niiren koettas vaalikiimassansa kosiskella äänestäjiä puolellensa.

Aiinahan sitä voi luvata kymmenen hyvää ja yhreksän kaunista. Mikä sitte on sitä hyvää tarkoottavaa, ja mikä taas suurta typeryyttä, varmahan seki tuntuu tää maaseurulla erilaaselta, ku siä kapunki lähiös.

Kattelin täs, että vasemmisto ja sdp ja viheriät ehorotti, että ihimisten kulutuskäyttäytymistä ruuan suhteen pitääs ohajata verotuksella kasvisten puolelle ja rivien välistä luettuna veganismihin. Minä siinä pohoriin, että eikä se olis ihmisen itsemääräämis oikeutehen puutumista, kai minä viä eres syörä saan mitä tykkään, juora maitua, levittää leipäni päälle Oivariina ja nauttia pihivistä, salaatin kera.

Tuli vähä mielehen, että niinhän se aikanansa neuvostoliitoski oli, tosin siä ei kaupas ollu tarijolla, ku sitä mitä oli sillä kertaa satuttu massatuottamahan. Eikä siä nykyäänkää niin suures lennos ja omavaraasia olla ruuan suhteen.

Eikö olis suurta tyhymyyttä ruveta lisäverottahan suomalaasta, Suomes tuotettua ruokaa, maailman puhtahinta elintarviketta.

Siinä vähenis työpaikkoja ympäri maakuntia, sillä on niitä tää ”syrijäseurullaki”, palijoki tääki Atria vähentääs moisen takia henkilöstöä, nytki ihimiset sanoo, että kotimaanen ruoka on kallista, niin entäs sitte? Vai ehkä sitä taas halapuutettaas tuottajan selekänahaasta, leikkaamalla, muka omasta kattehesta, niinku S-Kauppa asian ilimaasi.

Korvattaasko se lihasta saatava proteiini soijalla? Jonka takia kaaretahan saremetsiä. Suomalaanen nauta on aina kaiken pahan alaku ja juuri, vaikka se mystisesti muuttaa sen viheriän ruohon ihimisille hyväksi käytettävähän muotohon, sen pötsille paremmin sopii tuo lairuun, kun mun maarulleni.

Ja sitte joku kohta vetuaa, että nautaki syö soijaa,. Aika moni firma, vaikka ny se valio, jonka tuottaja en muuten enää oo, on sitoutunu soijattomaan tuotantohon. Meirän rehufirma toimittaa rypsinki nykyään suomalaasena Öpexinä. Johonaki vasikan myslis on soijaa ollu vuonna kivi ja nakki, neki on muuttunu nyt soijattomiksi, kun sellaasta tuotantoa on vaarittu.

Kauanko tää maaseurulla, ja meirän elinkeinon kustannuksella voirahan viä pelleellä, keksiä sille lisää ristiä, että saarahan kiillotettua omaa kilipiä? Oikiastikko se pihivistänsä nauttiva ja jauhelihakeittua hellalla, porkkanalla ja lantulla maustava, mökin akka Etelä-Pohojanmaalta on sitte huonoo ihiminen valintoonensa, kun cityviheriä.

Mahtaakahan ne mun veroeuroniki olla huonompia, kun sellaasen joka kannattaa kasvissyöntiä? Minä ku luulin tähän ikähän asti, että mun ruokavalioni ei oo valtiollinen asia, eikä toivottavasti ikinä sellaaseksi tuukkaa.

Aamullaki Laksonperällä lypsykone jyrähtää käyntihin ja laitan maitoa tulehen, lähimeijerihin, ja kehtaan olla viä ylipiä siitä. Ollahan saatu taas Lakson kans sellaanen ”jos maailmas olis krivat, niin nostettaas se paikooltansa”-fiilis pääll

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Ihana Elisa




Tiättekö, poikki tieteellinen tutkimus Laksonperän ainuasta navetasta on vieny mut sellaasehen johtopäätösehen, että torella kestävä lypsylehemä harvammin on kauhian ”ihana” milläälailla.

Se harvemmin on mikää luonteen kukkanen, vanhat lehemät tietysti tasaantuu aijan kans, elämä hioo niistä särmiä pois, niinku meistäki, mutta alakaa päälle ne on ollu monasti hyvin vittumaasia kantturoota, joita on tullu kirottua mennen tullen ja palates, kun sorkka on viuhunu, konehia on puronnu ja niitä on välistä tallottu aiva uskosta. Ja välillä tuntuu, että ei ne perhanat oo eres niitä navetan kaunihimpia lehemiä, vaan niitä joista keksiisit sata parannettavaa kohtaa, mutta ne sillä pahalla sisulla ja sitkeyrellä paikkaa niitä kaikkia.

Tälläänen kanttura on meirän Elisa. Tai meirän, oon ostanu sen jo aiva lypsävänä lehemänä isännän karijan piron lopettanehilta sukulaasilta, yhtä suomenkarijaa lähärin hakehen ja mukahan lähti 3 länkkäriä ja 5 ayrshireä. Elisa tais valikootua mukahan siksi, että oli Purolan Orkosta.

Se lypselu mystisesti 50-tonnariksi, oikeen yllätyyn yks päivä sen ja mun elämäs, että juman kauta, Ellusta on tullu tonnari. Ikinä se ei oo tykittäny mitää hurijia tuloksia, mutta taseesesti liruttanu maiitua tulemahan sorkan nostelun välistä.

Kesällä se poiki kuurennen kerran, ja kiitos kuuman kesän, piiputti saman tien.

Tilasin siinä helteesenä sunnuntai päivänä eläänlääkärin sitä kattomahan, kesän kuniaksi tää oli kesäsijaasia vain tavootettavis, ja yks niistä lähti meille ajelehen.

Hetken kuunneltuansa nuuruavaa lehemää ja sen mahaa, meinas, että sillä on jouksutusmahan kiertymä, ja leikata pitää. Samahan lauseesehen sanoo, että on ollu kaks kertaa kyllä sitte vain seuraamas ja avustamas moista toimen pirettä. Lakso mulle kuiskutti, että niin meki, että riittääskö se perusteeksi sille, että vois leikaita vaikka itte.

Reippahasti alootettihin homma, Lakso piti riimulla lehemää kii ja lääkäri laittoo lääkettä kaulasuonehen. Sai ruiskunt tyhyjäksi ja siihen kaatuu Elisa. Siinä kattottihin suu auki ja kysyyn, että ethän muuten vain pistäny penisiliiniä suonehen. Ilime oli näkemisen arvoonen.


Tarkempi tutkiselu osootti, että silimät pyöri lehemällä pääs, pumppuki pelaa. Ja samantien se kömpii ylähä pikkaasen pöllämystyneen näkösenä. Likka parka näytti sille, että silleä käy kohta niinku Elisalla. Keitin teet ja juotin kaikes rauhas, tohtori sai puhelin konsultaatiota ja operaatiota jatkettihin.

Saatihin kylyki kaunisti auki, löyrettihiin suurin piirteen mitä tarvittooki, ja mitä teköö Elisa? Se pirun kanttura heittää kylijellensä, viä sille kylijelle mikä oli avattu, siinä maha n peitteet pursuuli pitkin turpeesta partaa. Hiki virtas siinä vaihees tuskasta ja helteesta oikohonsa, kun me koetettihin tuupata rouva lehemää uurestaan jaloolleen.

Eikä mee kauaa, kun se teki sen uurestaan, parihin kertahan. Eläänlääkäri parka melekeen poraji väsymystä siinä vaihees ja kehuu, että ei eres löyrä koko jouksutusmahaa lehemästä. Epäälin kyllä, että tuskin se sieltä on hävinny, mutta voitaasko tikata nauta kiinni, johonka kaikki siinä vaihees oli hyvinku suostuvaasia, paits Elisa, joka kaatoo ittensä viä letkuttaeskin yhyhren kerran.

Olin ihan varma, että tästä ei vo selevitä kukaa. Aamulla navettahan kömpies Elisa tönötti varmoon sorkin parressaan, kipulääkkeen avustamana rupes pupentahan nappulaa ja apetta. Parin päivän lämmön mittauksen ja seurannan jäläkihin huomattihin, että Elisa on terästä ja maito määräki lähti nousuhun.

Juuri viikolla tarkastettihin tiineheksi ja muori tuntuu vetävän muutenki elämänsä kautta tulemahan, pomppii parressansa kuin kumipallo, tietäessänsä, että nyt päästähän hankehen möyrimähän.

Lehemä on siitä kummallinen elään, että se seleviää monesta sellaasesta mihinkä muut heittääs henkensä, varsinkin Elisa. Seuraavaksi tavootteeksi Ellu on ottanu varmahanki sen 80-tonnarin kuniakirjan.Enkä sen kohorolla epääle, etteikö se sitä saavuttaas.

Tuotti unohtumattoman muiston karijan pirosta helteesenä sunnuntaina omistajille ja eläänlääkäri paraalle. Jäläkähen päin on naurattanu vetet silimis, silloon kieltämättä ei, kun tunkattin 700 kiloa vastentahtoosta nautaa kintuullensa.