Perusrehu

Ajattelin, että mitä minun vanhat silimäni lukikaa, tai pikemminki varttuneet korvani kuulikaa, ku Lakso mulle luki juttua siitä, kuinka Helsinkilääsen oppilasravintelin piällysmies kertoo, kuinka Suomalaanen nauta syö perusrehua.

He kun vähentävät naudanlihan käyttöä ruokavalios, elleivät jopa kokonaan poistaneet, koska naudalla, ja varsinki Suomalaasella, on niin suuri hiilijalanjäläki. Teki siinä vaihees mieli sanoa Laksolle, että niillon kyllä sorkanjäläki, eikä jalanjäläki, mutta enpä ny ruvenny soittahan suutani vakavasta asiasta.

Kuulemma Suomes on päästy, tämän tietäjän mukahan, osas paikkaa huomattavasti pienempähänki hiilijalanjäläkeen, kun niitä kantturoja on ruokittu nurmella. Mutta, ku ne ruokitaan PERUSrehulla, niin ei oo sen kummee, ku muualla maailmaskaa.

Ensi kuvittelin kuulleeni jotenki väärin, että höpöttikö se Lakso Persurehusta, vai mistä. Muutaman kerran sai tavata, että Perusrehu. Kysyyn, että mitä se perusrehu on, mulle aiva tuntematoon käsite. Ei sekää tienny, mutta sitä nauratti, ku ei isoon miehen vissihin sovi itkiäkkää, väittämä, ettei ruokinta perustu nurmehen.

Kuulkaas, kyllä sen suomalaasen lypsylehemän ruokinta vain perustuu nurmehen. Nurmen tuotanto on koko nautakarjatalouden kivijalaka. Sitä vilejellään, että nauran elämä yleensä pyörii oikialla tolalla, sitä ei voi ruokkia kuin sikaa, pelekällä väkirehulla, nauta on kaikkien tutkimustan mukahan karkearehun käyttäjä.

Se Nurmi, mitä täs peräänkuulutettiin, kasvaa pellolla, ja suomen olosuhtees siihen perustuva syöttä vaatii sen, että se korijataan jollain taltehen, ja säilötään. Eli nurmi niitetään, ja teherään rehuksi aumaan, siiloohin tai paaliihin, säilöntähän voiraan käyttää happoa (muurahashappoa), biologisia aineeta (maitohappo), tai paaliihin jopa ei mitää, se rehu säilyy hapettomas tilas ilimanki. Edelleen se on sitä nurmea, vaikka nimitys on muuttun Aiv:ksi.

Ja nauran ruokinta pääosin perustuu siis tähän nurmeen. 

 

Lehemä saa kyllä väkirehuaki, vilijaa, rypsiä, ihan sen takia, että se on huippu-urheelija tuottaessaan sitä maitoa, ja jos sen ruokintaa ei pikkaasn terästä, sille isköö energian puute, ja se lypsää lihoostan, laihtuu ja sairastuu.

Mutta kaikki ruokinta perustuu analyysiihin niistä rehuusta, nurmesta ja vilijoosta (tai täysrehusta, joka on jalostettua vilijaa, rypsiä muunmuassa), ja näistä lasketahan se, mitä tarvitahan nurmipohojaasn ruokinnan lisäksi.

Meillä teherään ape, eli sinne nurmeen seataan apevaunulla vilijat ja rypsit, kivennääset ja vitamiinit. Ja ruokkija jakaa pienen terästyksen parahille lypsäjille, Ja lehemät syö ruokinnastaan yli 61 prosenttia pelekkää nurmia, talavellakin, eli niiren väkirehu prosentti on keskimäärin 39.

Joskus itkettääs ihimisten tietämättömyys, mutta paremmin siitä seleviää hymähtelemällä ja päätä pyörittämällä. Mutta joskus toivoos, että ne viittiis ottaa asioosta selevää, eikä puhua vain mitä sylyki suuhun tuo.

Meillon muuten se rehu pääosin aumas, jonku verran paaliis, ja se on niiren perusrehu.

Joustovyötärö

Minä oon miettiny, täs vanhalla iällä poikiessani, että mahtaakahan ne lehemät tuntia samanmoosta tuskaa ulukonäöstään ja vartalon muutoksista, mitä se lypsäjä tuntoo. Vaikka aivan samahan se on mille siä navetas näyttää, tahtoo se navettapoloku olla ainut reitti mitä tuloo tallattua, lenkkipoluun lisäksi, ei juuri nuo kaupunkien karut kenkiä kuluta.

Että sitä voi tälläästä pientä ihimistä vituttaa, kun huomaa, että elämä soi sulle aikojen saatos vartalon, jota voi sanua korkeentaan mukavaksi mukulan päällä pötkötellä, ei kuulkaa luut kolise yhtehen. Liha on niin tiukas, että jos maailmahan sattuus näläkäkausi, niin minä seleviääsin sitä voittajana, kaikkien kevennysyritysten tuomalla viisaurella osaan sen jo kertua, mutta hei, siihen ihimisen geeniperimä tähtääki, on luonnollista, että pyöreys pysyy, vaikka söis niitä mainostettuja kasviksia kaiken aikaa, juuri tuon erellä mainitun asian takia. Ne on säästyny, jotka muuttaa vetenki laardiksi, ja ei luovu siitä sitte millää kitukuurilla, sillä muuten ihimisrotu olis kuollu sukupuuttohon aikapäiviä sitte.

Mitä jos se lehemäki märehtii, että hänen utarerakenteensa on siitä ensikosta ny tipahtanu tuuman verran alaha päin, Vetimetki on pirentyny, siitä mitä olivat nuorena hiehona, ennen oli juuri konehet kiinni pitävät nysät, ja nyt komian käsin lypsynisät, neki on muuten ihan oma lajinsa, käsinlypsyhyn sopivat nisät lehemällä. Että vetimen pituuresta riittää usiammallekki vasikalla, mutte se ainokaanen vedinkanava siä pääs asettaa rajootuksensa yhtä nisää kohti. Onneksi niiton yhteensä nelijäkappaleletta

Onko se lehemäki helepottunu, niinku minä olin tissin kans taisteltuani, vauvani tehohoirosta saatuani, kun sille voi lyörä tuttipullon suuhun, ja maailma hilijeene. Siihen jää jälijella vain tyytyväänen tuhina ja massutus, hikikarpalot ottalta hävis, ja uni maittoo, äiteellä ja mukulalla. Jos se lehemän mielestäki on kivaa, että joku muuki saattaa ruokkia sen hänen jäläkikasvunsa, eikä hän yksin. Ainaki välillä ne näyttää sille, ku siä poikimakarsinas asuulevat sen kans, että tulukaa pelastahan mut tältä suursyömäriltä. Kumman aliovasikkaki kaivautuu, kuin myyrä kestokuivikkeeseehen, että pääsi makaavan Kumman tissihin kii.

Mitä jos lehemästäki se oma vattan nahka vaikuttaa kaamialle, tai ainaki osa siitä on varmasti lainattu joltaki muulta, se kaikki ei voi olla lähtöösin omasta olemuksesta. Tosin en kyllä oo huomannu, niitten kylykiä hipelööressäni, että siihen ylimääräästä olis jääny, minkä vois keriä vaikka rullalle. Tosin yhtälailla niiski on yksilöötä, jotka pysyy hoikkana koko tiineytensä ja toisia, jotka lopettaa sen lypsämisen samantien, ku maitonäyttehet ne varmistaa tiineheksi, ja rupiavat keräähän laardia päällensä.

Mahtaako nauran kinttuja särkiä se lisääntyvä paino, tekiskö niirenki mieli maata ketarat taivasta kohoren, ja huokaalla syvähän, ainaki ne melekoosen ähinän välistä pitää maatessansa. Tosin harva sitä lähtöö yhtä ketterästä kävelehen, kuin lehemä, kun on sen vasikkansa pihalle ponnistanu.

Totesin täs, että on se saatanan hyvä, että Herran hankkijalla oli keväällä alennusmyynti, ja ostin sieltä etukätehen de Lavalin lypsyhaalarit, joustovyötäröllä. Sinne mahtuu se tiineysmaha, ja se maha, joka ei oikiastansa hävinnykkää, vaikka mukula ulostautuu. Tarttoo vissihin muutaki, ku järvenkiertotietä koirien kans, että tästä taas selevitähän, ehkä kyykkylypsy lopulta voittaa sen, mihinkä ei lenkkeely pysty.

Vaikka lopulta se on aiva sama mille näyttää, lypsäjä varsinkaa, lehemiä kohtahan pakkaan olla viä kriittisee, ku ittiäniä, niin eipä se naisen elämä aina niin heleppua oo. Eikä tee mihinkää sieltä navetan ja tuvan väliltä poiketakkaa, ku ainuat sopevat vaattehet on ne De Lavalin lypsyhaalarit.

Kaikki vanhat lehemät, itteni mukahan lukien

Meillon poikinu tänä vuonna taas vanhoja lehemiä ripakopallinen, ja saan laskia itteni mukahan. Kaikki varmahan ajatteli, että meillon käyny vahinko, ku erellinen täytti kymmenen, ennen ku seuraava ulostautuu.

Siinä me Almun kans kummatki kulijettihin vattat pystys, tosin Almun oi maata kohti pystys, mulla meinas heittää pahasti takakenohon moisen pötsin kannatteleminen. Sai se möhömaha myös miettihin sitä lehemän elämää, että mahtaako niillä olla liitoskipuja, tuntuuko niistä, että lonkat mulijahtaa irti, ku kävelöö? Totesin, että se hyvä puoli nautaeläämen elämäs on, että luoja on sen suunnitellu niin, että se toosa on täysin eriasennos, ku ihimisellä, niillei varmahan tuu mielehen, että seki tippuu pois paikaltansa, varsinki näin varttuneemmalla iällä.

Senhän ny jokaanen navetas taapertanu tietääki, että niillä vanhoolla kantturoolla tahtoo maates vähä pissa liraata huomaamatta ohitte, että ei siitä sen enempä, mutta ei kannata nuorenkaa äiteen olla järkyttyny kaikista raskauren mukanansa tuomista oireesta.

Ja niitä lehemän takamuksia seurates, siitä liman määrästä voi kyllä pikkaasn ruveta arvistelehen, että poikiminen lähestyy, siten oo päässy tarkastahan, että mahtaako sille ihimisen värkille käyrä, niinku nauralla, että siitä tuloo kovin turpia. Enkä kysyny Laksoltakaa, niin palijua ei kiinnostanu. Vaikka utelias oonki.

Lehemille ei kukaa rupia pitähän luentoa siitä, kuinka sun vaihrevuotes alakaa juuri sinä yönä sitte, ku täytät 40. Erellisen päivän 39 vuoren iäs oot viä mitä herelmällisin, ja ku kello kääntyy keskiyöllä 40 ikävuotehen, niin kuumat aallot alakaa siitä, että turha kuvitellakkaa, että sen jäläkeen lisäännyt.

Tälläästäki puhetta kuunneltihin mun kakskymppisen siskoon poijan kans silimät pyöriänä meirän keittön pöyrän ääres. Ajattelin siinä, että mahtoo sitä nuorta miestä kiinnosta moinen aihe aivan saatanasti.

Kuittasin asian, niinku lehemänki kohoralla, että kai se ny vanhak kanttura tiinehtyy, ku saa nuoren sonnin kans pessata mielensä mukahan, Ruttuki aikoonansa kiipes karsinan airoosta yli, ku sai Precetin lemmestä tarpeeksensa, ja niin syntyy yhyreksän kuukauren kuluttua Janojuoma.

Kätilöä nauratti, ku kehuun, että eikähän se sieltä mulijahra, niinku sillä naurallaki, ku vaan saa pään pihalle, sen verran seurannu sitä lehemän touhua, että niillä pakkaa silimtä pullistua päästä ja ottasuonet pullottaa, ku ne koettaa sitä ajatushautomoa saara pihalle, päästävät melekeen helepotuksen huokauksen, kun se sujahtaa esille. Sonnivasikat tosin monesti ottavat lujahan viä etulavoosta, siinä asias ne etusorkat on kätevät, voit vetää vähä viteehinsä, ensi toista ja sitte toista, ja se auttaa asiaa.

Totesin, että kyllä vain sen nauran on luoja suunnitellu paremmin siihen hommahan, kun nauran hoitajan. Almu selevis omasta hommastansa, samana päivänä, kuin minä, yhyrellä yskääsyllä, teki sonnivasikan Lakson Ruplan ja lypsi ittensä satatonnariksi sen päälle.

Ja niin me taas jatketahan Almun kans lehemän hoitua.

Anna meille meirän joka päiväänen Almumme

Kuten joku on saattanu huomata, niin mä oon vähältä niinku hulluna vanhoohin lehemihin, jos ny voi näinlehemin pyörähtäneestä sanua, että on viä johonki enemmän kallellansa, kuin lehemihin yleensä.

Niitten etehen on välistä tehty vaikka mitä, että niistä on ensinnäki saatu niitä vanhoja lehemiä, minen tapaa luovuttaa ensimmääsehen tiineysongelmahan, tai siihen, että jonaki vuonna ei siemenet irä, vaan jatketaan yrittämistä sitte sonninki voimin. Tai hoiretahan sorkkia sitte urakalla, jos rouvan sorkat sitä vaatii. Lypsähän oon laiska, sen pitää sujua iliman ylimääräästä työtä, konehet kiinni ja irrottin irrottaa. En ikinä oo käsittäny sitä, kun jokku lypsää puoli kerrallansa, ku maitua tuloo niin palijo. Se ei sovi mun vetelähän pirtaha ollenkaa, mutta kaikenmoosta muuta kummalista voirahan teherä.

Niinpä täs muutama vuosi sitte, ku sain puhelun, että meillä olis tälläänen Almu lehemä, joka ei enää yksin robotilla, mutta parres varmahan onnistuus ihan hyvin, ja lypsäkkö sen satatonnariksi? Niin silimän räpäyksen harkittuani sanoon, että eikö tänne taloohin, nyt yks Almuki maharu.

Niin mumma saapuu meille. Eihän se keron kauneen kukka ehkä oo, mutta vuoret ei oo sitä rumistanu, jos ei kaunistanukkaa, se on varmahan niitä isän mainittemia syntymästänsä asti vähemmän kauniita naisia.

Siinä 70 tuhatta robotilla lypsäny rouva koki ensimmääsen järkytyksensä, kun meille muutti, kun illalla se lypsäjä käveliki vierehen ja rupes rassaahan tissiä ja sovittahan konetta alle, osas se potkiakki aluuksi, vaikka muuten rauhalliselta kantturalta vaikuttiki.

Seuraava elämän järkytys sille oli se, vaikka umpikautensa ja hiehoaikansa on lairuntanu, että joka päivä mennähän pihalle, ja kaiken hyvän lisäksi kävellähän helevetillinen matka, ylitetähän tie, jos ei pariki, että ollahan perillä. Siinä tuli taas kerran torettua, että lehemä voi olla meleko ittepäinen elään, kun se ei halua jotaki teherä. Almun mielestä siitä parresta, johonka nyt hänelle passatahan kaikki ruoka etehen ja lypsetähänki, iliman että hänen tartto vaivootella, ei poistuta mihinkää.

Ensi tuuppasit hiki ottalta noruen sitä 700 kilon nautaa, joka ittepäisesti koettaa sorkkansa juurruttaa parsimaton pintahan, ja kaikki jalaat vain jarruttaa, vaikka olisit laulanu virsiä vieres nuotin vierestä, saat ovesta pihalle, niin se vanha kelemi lähtöö oikiahan suuntahan, hitahasti. Sitte sen, muka, vanhat ja kankiat jalaat kehittää räjähtävän nopeuren, lehemä kääntyy sukkana ja lähtöö sinkuahan pomppivaa lehemän neliä kohti navetah ovia. Jourut ittekki kiihryttämähän melekoosesti, ehtiäkses ovelle ennen Almua, koska peli on hävitty siinä vaihees, kun Almu tukkii ittensä takaasin partehensa.

Saat lehemän käänettyä, sitä ei vois uskuakkaa, kuinka hitahasti lehemä voi marella sinne Hautamäkehen päin laituumella, matkaa on usiampi sata metriä, mutta välistä tuntuu, että se räjähtävähän nopeutehen, niin halutessansa pystyvä nauta, ei liiku sataa metriäkää minuutis, kun ei vain halua. Joka ruohotuppu haistellahan, sillalla tiiratahan ojahan, josko sen alta tuloo peikko, joka syö lehemiä. Salaa kuikuullahan taaksensa, että josko onnistuttaas hönöttähän tuota peräs paarustajaa, ja syöksyhyn ohitte takaasin kotia.

Lapsiki sitä ensimmääsenä kesänä kerran halus pellolle tyyrätä, Almu kääntyy suoraa sillata läpi toisen lohokon veräjän ja peloltojen väliojahan, kohta kuuluu kauhia huuto ”Jäin äti kiinni tänne, yhyy” Lehemä seisoo parin metrin pääs, ilimi selevästi ittehensä tyytyvääsenä, märehtien ja häntää huiksien, seuraten, että kuinka se ihmisen taimi selviää sieltä hiesusta. Hetken päästä tulivat kummatki peräjulukkaa seuraavaa veräjää kohti, ihmisen alaku ja vanha viisas lehemä.

Ehtoosin, kun otat lehemiä sisälle Almu tuloo silloon, kun se parahaksi kattoo, oli tiellä sitte eres mitä tahansa, ovi, ihminen tai koira. Almun mielestä Almun aika on silloon, kun Almu niin päättää.

Ensi Almu ylitti 80-tuhannen rajan, ja tänä kevät talavena laitoon sen 11 tuhannen kilon kauren päälle pikkaasen piremmälle umpikaurelle, kiitokseksi siitä, että 98 tonnia on mittariss. Ja koska se on meirän Almu, laitettihin ensi poikimakarsihan, ettei muut vain mummua kiusaa. Oli muuten väärä vastaus mummun elämäs, se hajotti toisen etuairan kömyyttäessänsä nuorempiansa, jokka sille koetettihin laittaa seuraksi. Mummu näytti kaapin paikan, mennen tullen ja palates, ja omii viä poikineiren vasikatki.

Tuli vasikkaa tai ei, Almu on ja pysyy, vaikka eläkelääsenä.

Lehemän lääkittemistä

Taas on saanu lukia kaiken maailman blogiista, sun muista, lähinnä lehmistä ja tuotannosta täysin tietämättömien kirijoottelemana, suurena faktana, totuutena esitettynä, että Suomalaasta nautaa lääkitähän ihan mitenkä sattuu antibiootiilla.

Voin kertua, että ei se ny aiva näinkää kuulkaa.

Minä, kun tua navetas huomaan, että perkeles, Kellon oikiasta takanisästä tuloo ny jostaki syystä pikkaasen eri väristä maitoa, tai se on pyyhittäes jo kätehen eri tuntuunen, kun yleensä. Ehkä pikkaasen kova, voi jopa punottaa, kun oikeen tarkasti tiiraa silimät ristis takaa päin, ja oikeen varma merkki äkilliselle utaretulehrukselle on kuulkaa se, että saat monoa, kun meet siihen tissihin sattumahan (rintatulehruksia aikani sairastaneena, voin palijastaa, että teki ittekki mieli lyörä, kun lääkäri sitä kipiää tissiä käpääli).

Silloon Lakson emäntä taapertaa pukuhuoneesehen avaa sen salaperääsen lääkekaapin oven, missä kuvitellahan olevan lääkkeet vaivahan, kuin vaivahan. Sieltä löytyy meillä itseasias kipulääkettä, nestemäästä seleeniä, Eprinexiä ulukoloisihin, Norosealia (vahtuubia umpeenpantaville) ja sitte niitä näyte putkiloota, mihinä maitonäyte veretähän ja desinfioontipyyhkeetä. Ja vasikanripulijuomahan annospussia.

Tallustan takaasin navettahan, desihfioon sen vetimen pään hyvin, vetelen siltä asiahan hyvin tyytymättömältälehemältä muutaman suihkeen, ja sitte sihtaan sinne putkehen. Miksi näin? Siksi, että saisin puhtahan näyttehen, enkä kaikkia ymppäristönki bakteeria, mitä siä navetas on, ja teillä tuvaski, mihinää ei oo bakteeritootan ympäristöä olemaskaa.

Kirijuutan siihen putken kylykehen lehemän nimen, korvanumeron ja kuka sen on lähettäny. Lyön pakettihin ja kiikutan postihin Movetille toimitettavaksi, ja toivon parasta, että se ei katua mystisesti matkalla, niinku tahtoo välistä olla tapana.

Seuraavana päivänä mulle tuloo viesti, että mitä se utares on syöny.

Silloon otan luurihin kourahan ja kuuman linijan kunnaneläänlääkärille, esittelen itteni kohteliahasti, ja toises pääs huokaastahan, että mitäs Lakson emännällä tänään on hätänä. Kerron tutkimustulokset ja eläänlääkäri ne analysoo mielessään ja vähä äänehenki.

Kertoo mulle, että tähän uberiksehen, joka on ympäristöperäänen ja esimerkiksi paskan ja märkein kuvikkeeren aiheuttama, tehuaa Carepen. Hänpä kuule kirijoottaa reseptin apteekkin, pelekät tuubit riittää, ja tai sitte tuloo käymäs, jos tarvittoo pistääkki. Kuumeellisehen ja yleesvointihin vaikuttavahan tulehruksen voiraan kuuri aloottaa ennen tuloksia, lääkitys tarkistetahan sitte seuravana päivänä, kun tulokset on tullu.

Nuo lääkkehet ei oo mitää ilimaasia, saati, että ne tuo myös tappiota tuotantohon. Ensi lypsän 5 päivää hoitomaitoja sivuhun, ja sen päälle 6 päivää viä varoaika maitoa, jonka jäläkihin testaan sen mairon tuvas Delvotestillä, että onko siinä jäämiä. Harrastan siis mulle melekeen ydinfysiikkaa, onko tulos keltaanen, eli puhuras, vaiko sininen, eli jatkan sivuhun lypsämistä. Lihalle pätkähtää vähä piree varoaika.

Ja etten ny vain voi valehrella testanneeni maitoa, niin meijeri testaa joka tankillisen minkä se meiltä hakoo ja teurastamoki teköö testiä, ja mullon vaatimuksena, että eläämestä pitää olla lääkitystierot saatavilla nasevas ja niin ollen, kun ilimootan sen pois, niin ne tarkastaa tällääset asiat.

Sitte päästähän siihen, että nauralla syötetähän saavikaupalla lääkkeetä, ihan muuten vain ja varmuuren varooksi. Nautaeläämen pötsi, ja mahat yleensäkki, on melekoonen tuotantolaitos, ydinreaktori, joka viisahampien mukahan tuhuaa sen antibiitin tehokkahasti, elikkä, se ei sieltä siihen lehemän kauhiasti vaikuta. Eli se vasta oliski hukkahan heitettyä rahaa. Saati, että kärähtääsit samantien testiis, urheelijootakaa ei kuulkaa valavota doping suhteen niin hyvin, kun ruuan tuotantoa Suomes. Ja hyvä niin., paree keskittyä ennalta ehkääsyhyn, kuin sairauren hoitohon. Tuloo kaikella tapaa halavemmaksi, etenki sillä, että mikää ei oo niin vittumaasta ja väsyttävää, kun hoitaa sairasta elääntä, se navettahan menoki tuntuu silloon huomattavasti raskahamalle, kuin muulloon.

Syökää lihaa, Suomalaasta sellaasta, maailman puhtahinta ja rakkaurella kasvatettua. Rakkautta on kuulkaa se luopuminenki, lemmikiistä ja tuotantoeläämistäki.

Vaalianpunaaset haavehet

Mä jaksan vieläki välistä ihimetellä näin yhrentoista lehemän pito vuoren jäläkeen sitä, että niistä riittää aina vain puhetta. Ajattelis, että pursuaas jo korvista koko kantturat, mutta ei. Meillä ne tahtoo olla joka päiväänen puheen aihe, suunnitellahan uutta, ja mietitähän mitä voitaas teherä, ja kuinka olis pitäny teherä.

Siinä voi kuulkaa kulua kaffet pöyrän ääres tunti, jos toinenki, ku me Lakson kans haavellahan, että minkälaasta elämä olis Laksonperällä, jos meillä olis vaikka robottinavetta. Ja minkälaanen se olis, jos sellaanen tehtääs. On sitä niin monehen kertahan mietitty ja käännelty, että osaasin varmahan piirtää unissani piirrustuksetki minkälaasen haluaasin.

Sitte voitaas väitellä tämän asian tiimoolta robotiista, niistei meille kyllä pers kohtaasta kokemusta suuremmin oo, muuta ku, että Laksonperän manuaalinen ja kaurapuurolla käyvä robotti, rupiaa olehen sen parsilypsy uransa pääs pikku hilijaa, vuoret ei oo kyykky lypsäjää kohorellu kauhian kevyesti, olokapäät ja polovet huuta hoosiannaa siä lehemän vieres kyykkies kurotelles. Mulle olis sama olisko se vaikka ehtakeltaasen viheriä, kunhan se en olis seuraavaa 30 vuottaki minä.

Sitte voirahan haavella, että palijo näistä meirän kantturoosta vois oikeen sitä maitua saarakkaa irti, kun se lypsy olis säännöllistä, eikä olis kii siitä, kuinka sattuu joka päivääsien katastroofien keskeltä ehtiä aloottamahan lypsämisen, valavookko koko erellis yön vai nukuukko hyvin, aina ols lypsy käynnis (pieniä poikkeuksia lukuhun ottamatta), nariji sitte sen lypsäjän polovet tai maharollisesti ryppynauhan naru olis päässy pettähän.

Sitte siitä päästähän joka kerta tähän mun lempi puheen aiheesehen, jalostuksehen. Siitä voisin puhua päivät pääksytysten, miettiä sopivia sonnia mitä meirän karijas vois käyttää. Ketä siementääsin milläki, mitä hyvää mihinäki lehemäs on. Oon tosi huono pohtimahan mitä huonua kehenäki on, se valikoominen niihin lihasonni annoksien vastahan ottajiksi on välillä meleko ylipääsemätööntä.

Minä haaveelen siitä, että saisin rassutella siä navetas kaikenlaasta, karvaasin kaikki lehemät säännöllisesti, saisin kulijeskella niitten keskellä siä ja kattella niitä kaikes rauhas, voisin istahtaa parsien päähän vahtaahan niitten touhuja ja märehtimistä, ja märehtiä ittekki asioota siinä navetan rauhas, sillä sen verran minäki oon niitä robottinavetootaki kiertäny, että oon päässy ihaalehen sitä lehemien ylenpalttista rauhallisuutta niis. Voisin ittekki sitte muuttua lehemäksi ja maata paksulla turveperillä ja märehtiä, nauttia kiireettömästä elämästä.

Vaikkei sillä, parsinavetan paras ääni on muuten se, kun laitat konehet kii ja tykyttimet lähtöö tykyttähän, niitten tasaanen naskutus on kesäaamun paras ääni siä hilijaasuures, kun tyytyvääset lehemä luovuttaa lypsäjälle aamumaitonsa auringon noustes. Jäisinkö kaipaahan sitte sitä hetkiä?

Sitte voirahan haavella siitä, että jos viä lähärettääs näyttelyyhin kurmujemme kans, ja ketä sinne vietääs ja olisko viä kerran kiva pärijättäkki vähä. Minkälaasta rakennetta tuomarit arvostaas ja löytyyskö meirän pellehyppy porukasta sellaasta.

Siitä satatonnarista haavelen salaa mielessäni, ja niin se Laksoki teköö, Almusta ja sen hoirosta on puhetta harva se päivä ja aamu, mitenkä me voitaas mummua hoitaa paremmin, että mummu meitä kiittääs muutamalla tuhannella kilolla. Ja siitä, että jos joskus viä olis tulos joku toinenki mummulemmu, joka saavuttaas määränpääm.

Kyllä lehemän pitäjä ja maajussi on hullu, se elää joka päivä tuvaski siitä navetan hajusta ja lehmän karvan pehemeyrestä, elämä ei tarvitte olla maata mullistavaa, eikä helevetin hienua, kun siinä on vain intohimoja omaa osaamistansa ja työtänsä kohtahan.

Vaalikiimaa

Täs on tullu soffan pohojalta, mahan vieres maates, seurattua toinen toistansa kummepia ehorutuksia pulueen erustajien suusta niiren koettas vaalikiimassansa kosiskella äänestäjiä puolellensa.

Aiinahan sitä voi luvata kymmenen hyvää ja yhreksän kaunista. Mikä sitte on sitä hyvää tarkoottavaa, ja mikä taas suurta typeryyttä, varmahan seki tuntuu tää maaseurulla erilaaselta, ku siä kapunki lähiös.

Kattelin täs, että vasemmisto ja sdp ja viheriät ehorotti, että ihimisten kulutuskäyttäytymistä ruuan suhteen pitääs ohajata verotuksella kasvisten puolelle ja rivien välistä luettuna veganismihin. Minä siinä pohoriin, että eikä se olis ihmisen itsemääräämis oikeutehen puutumista, kai minä viä eres syörä saan mitä tykkään, juora maitua, levittää leipäni päälle Oivariina ja nauttia pihivistä, salaatin kera.

Tuli vähä mielehen, että niinhän se aikanansa neuvostoliitoski oli, tosin siä ei kaupas ollu tarijolla, ku sitä mitä oli sillä kertaa satuttu massatuottamahan. Eikä siä nykyäänkää niin suures lennos ja omavaraasia olla ruuan suhteen.

Eikö olis suurta tyhymyyttä ruveta lisäverottahan suomalaasta, Suomes tuotettua ruokaa, maailman puhtahinta elintarviketta.

Siinä vähenis työpaikkoja ympäri maakuntia, sillä on niitä tää ”syrijäseurullaki”, palijoki tääki Atria vähentääs moisen takia henkilöstöä, nytki ihimiset sanoo, että kotimaanen ruoka on kallista, niin entäs sitte? Vai ehkä sitä taas halapuutettaas tuottajan selekänahaasta, leikkaamalla, muka omasta kattehesta, niinku S-Kauppa asian ilimaasi.

Korvattaasko se lihasta saatava proteiini soijalla? Jonka takia kaaretahan saremetsiä. Suomalaanen nauta on aina kaiken pahan alaku ja juuri, vaikka se mystisesti muuttaa sen viheriän ruohon ihimisille hyväksi käytettävähän muotohon, sen pötsille paremmin sopii tuo lairuun, kun mun maarulleni.

Ja sitte joku kohta vetuaa, että nautaki syö soijaa,. Aika moni firma, vaikka ny se valio, jonka tuottaja en muuten enää oo, on sitoutunu soijattomaan tuotantohon. Meirän rehufirma toimittaa rypsinki nykyään suomalaasena Öpexinä. Johonaki vasikan myslis on soijaa ollu vuonna kivi ja nakki, neki on muuttunu nyt soijattomiksi, kun sellaasta tuotantoa on vaarittu.

Kauanko tää maaseurulla, ja meirän elinkeinon kustannuksella voirahan viä pelleellä, keksiä sille lisää ristiä, että saarahan kiillotettua omaa kilipiä? Oikiastikko se pihivistänsä nauttiva ja jauhelihakeittua hellalla, porkkanalla ja lantulla maustava, mökin akka Etelä-Pohojanmaalta on sitte huonoo ihiminen valintoonensa, kun cityviheriä.

Mahtaakahan ne mun veroeuroniki olla huonompia, kun sellaasen joka kannattaa kasvissyöntiä? Minä ku luulin tähän ikähän asti, että mun ruokavalioni ei oo valtiollinen asia, eikä toivottavasti ikinä sellaaseksi tuukkaa.

Aamullaki Laksonperällä lypsykone jyrähtää käyntihin ja laitan maitoa tulehen, lähimeijerihin, ja kehtaan olla viä ylipiä siitä. Ollahan saatu taas Lakson kans sellaanen ”jos maailmas olis krivat, niin nostettaas se paikooltansa”-fiilis pääll

Ihana Elisa

Tiättekö, poikki tieteellinen tutkimus Laksonperän ainuasta navetasta on vieny mut sellaasehen johtopäätösehen, että torella kestävä lypsylehemä harvammin on kauhian ”ihana” milläälailla.

Se harvemmin on mikää luonteen kukkanen, vanhat lehemät tietysti tasaantuu aijan kans, elämä hioo niistä särmiä pois, niinku meistäki, mutta alakaa päälle ne on ollu monasti hyvin vittumaasia kantturoota, joita on tullu kirottua mennen tullen ja palates, kun sorkka on viuhunu, konehia on puronnu ja niitä on välistä tallottu aiva uskosta. Ja välillä tuntuu, että ei ne perhanat oo eres niitä navetan kaunihimpia lehemiä, vaan niitä joista keksiisit sata parannettavaa kohtaa, mutta ne sillä pahalla sisulla ja sitkeyrellä paikkaa niitä kaikkia.

Tälläänen kanttura on meirän Elisa. Tai meirän, oon ostanu sen jo aiva lypsävänä lehemänä isännän karijan piron lopettanehilta sukulaasilta, yhtä suomenkarijaa lähärin hakehen ja mukahan lähti 3 länkkäriä ja 5 ayrshireä. Elisa tais valikootua mukahan siksi, että oli Purolan Orkosta.

Se lypselu mystisesti 50-tonnariksi, oikeen yllätyyn yks päivä sen ja mun elämäs, että juman kauta, Ellusta on tullu tonnari. Ikinä se ei oo tykittäny mitää hurijia tuloksia, mutta taseesesti liruttanu maiitua tulemahan sorkan nostelun välistä.

Kesällä se poiki kuurennen kerran, ja kiitos kuuman kesän, piiputti saman tien.

Tilasin siinä helteesenä sunnuntai päivänä eläänlääkärin sitä kattomahan, kesän kuniaksi tää oli kesäsijaasia vain tavootettavis, ja yks niistä lähti meille ajelehen.

Hetken kuunneltuansa nuuruavaa lehemää ja sen mahaa, meinas, että sillä on jouksutusmahan kiertymä, ja leikata pitää. Samahan lauseesehen sanoo, että on ollu kaks kertaa kyllä sitte vain seuraamas ja avustamas moista toimen pirettä. Lakso mulle kuiskutti, että niin meki, että riittääskö se perusteeksi sille, että vois leikaita vaikka itte.

Reippahasti alootettihin homma, Lakso piti riimulla lehemää kii ja lääkäri laittoo lääkettä kaulasuonehen. Sai ruiskunt tyhyjäksi ja siihen kaatuu Elisa. Siinä kattottihin suu auki ja kysyyn, että ethän muuten vain pistäny penisiliiniä suonehen. Ilime oli näkemisen arvoonen.

Tarkempi tutkiselu osootti, että silimät pyöri lehemällä pääs, pumppuki pelaa. Ja samantien se kömpii ylähä pikkaasen pöllämystyneen näkösenä. Likka parka näytti sille, että silleä käy kohta niinku Elisalla. Keitin teet ja juotin kaikes rauhas, tohtori sai puhelin konsultaatiota ja operaatiota jatkettihin.

Saatihin kylyki kaunisti auki, löyrettihiin suurin piirteen mitä tarvittooki, ja mitä teköö Elisa? Se pirun kanttura heittää kylijellensä, viä sille kylijelle mikä oli avattu, siinä maha n peitteet pursuuli pitkin turpeesta partaa. Hiki virtas siinä vaihees tuskasta ja helteesta oikohonsa, kun me koetettihin tuupata rouva lehemää uurestaan jaloolleen.

Eikä mee kauaa, kun se teki sen uurestaan, parihin kertahan. Eläänlääkäri parka melekeen poraji väsymystä siinä vaihees ja kehuu, että ei eres löyrä koko jouksutusmahaa lehemästä. Epäälin kyllä, että tuskin se sieltä on hävinny, mutta voitaasko tikata nauta kiinni, johonka kaikki siinä vaihees oli hyvinku suostuvaasia, paits Elisa, joka kaatoo ittensä viä letkuttaeskin yhyhren kerran.

Olin ihan varma, että tästä ei vo selevitä kukaa. Aamulla navettahan kömpies Elisa tönötti varmoon sorkin parressaan, kipulääkkeen avustamana rupes pupentahan nappulaa ja apetta. Parin päivän lämmön mittauksen ja seurannan jäläkihin huomattihin, että Elisa on terästä ja maito määräki lähti nousuhun.

Juuri viikolla tarkastettihin tiineheksi ja muori tuntuu vetävän muutenki elämänsä kautta tulemahan, pomppii parressansa kuin kumipallo, tietäessänsä, että nyt päästähän hankehen möyrimähän.

Lehemä on siitä kummallinen elään, että se seleviää monesta sellaasesta mihinkä muut heittääs henkensä, varsinkin Elisa. Seuraavaksi tavootteeksi Ellu on ottanu varmahanki sen 80-tonnarin kuniakirjan.Enkä sen kohorolla epääle, etteikö se sitä saavuttaas.

Tuotti unohtumattoman muiston karijan pirosta helteesenä sunnuntaina omistajille ja eläänlääkäri paraalle. Jäläkähen päin on naurattanu vetet silimis, silloon kieltämättä ei, kun tunkattin 700 kiloa vastentahtoosta nautaa kintuullensa.

Kasvatuksen puutetta

Kyllä huomaa uutisista, ja jopa lastenohjelmista, että on eruskunta vaalit tulos. Voisko sanoa, että kaiken maailman propagandaa pukkaa pihalle, niin hyvässä kuin pahassa.

Mutta vois sanoa, että Yle veti, taas kerran, pohoja noteerauksen. Lasten ohjelmallaan moraalimittari. Siinä oli puhuttu taas tästä lihan- ja kasvistensyönnistä, ja jopa siitä, kuinka nuori eläinaktivisti suunnitteli omassa päässään koulussa tarjottavan liharuuan myrkyttämistä.

Pitää näin tyhymänä maalaasena oikeen ihimetellä, että mitenkä se valtion varoon,ja meidän jokaasen verovaroosta maksettu julkinen media voi suoltaa pihalle tuollaasta paskaa. Koettaa aivopestä nuoria, lapsia vielä, jotka ottaa hyvin helepposti onkeensa vaikka mitä. Saara niitä suunnittelemaan parahas tapaukses rikosta.

Näin kun asuu sellaasella paikkakunnalla missä on ollu yks niistä surkeesta kouluampuma tapauksista, niin voin kertoa, että jos ne mukulat puhuus tuollaasta äänehen koulus, ihan vaan kuriittansa, eres tarkoottamatta mitää, sen joku kuulis, ja menis kertohon etehen päin, niin se olis kerrasta tieto kuraattorille ja siitä asia etenis poliisitutkintaan. Näihin suhtaurutaan vakavasti, ja syytä onkin.

Ketä syytetähän? Tuskin sitä ohojelman suunniteltua, omilta arvooltansa ilimeesestikkin hyvin arveluttavaa ihmistä, kun tuollaasta muksujen ohojelmaan laittaa, vaiko sitte sitä vanhempaa siä kotona, kun oot perseherelmäs tuollaaseksi kasvattanu.

Vastuu on tietysti vanhemmalla, mutta voin kyllä kertoa, ettei ensimmääsenä oo tullu mielehen, että ehkä ne pikku kakkosenki tai Galaxin ohojelmat pitääs peraata etukätehen lävitte ja kattua, että onko ne eres aikuuselle sopivia.

Pitääskähän munki ruveta moralisoomaahan niitä kasvisyöjiä? Neuvomahan kuinka liha on niin hyvää, mahtava proteiinin lähäre, ja mikä suu tuntuma on mediumis naudasisäfile pihivis, kotona kasvetetus, teurastetus ja ruuaksi valamistetus.

Mutta mun täytyy sanoa, että mun mielestä se jokaasen ruokakaapin sisältä on ihan sen oma valinta, jopa sillä, että ostaako kotimaasta vai ulukomaasta. Joka päivä kuitenkin saarahan lukia salmonellasta, Puolan teurastamoosta, ja siitä onko se liha mitä sieltä tuloo eres eläämille kelevollista syötävää. Jokaanen vastaa ihan ittellensä, tykkääkö porkkanasta vaiko palvilihasta.

Mutta nykypäivänä yhyren asiat on kaikkien asioota, ja toinen on omilla valinnoollansa omasta mielestänsä aina paree kuin toinen.

Kotimaanen ei oo mitää, on trendikästä ostaa kaiken maailman chian siemeniä, tai spiruliinoja, taitaas löytyä pakesta altaasta yhtälailla suomalaasta mustikkaa, joka voittaas terveysominaasuksiltansa monta muuta, kuten vaikka ne klementtiinit, joiren tuoteseloste levis facebookiski ja sai löymähän käret kyynärpäitä myören ristihin, että ei oo niitä juuri tullu kotia tuotua.

Meillä jokaasella, jopa sillä Ylellä, pitääs olla vastuu kasvattaa nykypäivän nuorista suvaatsevaasia, toisten arvoja (vaikkei ne omia arvoja vastaaskaa) kunioottavia, omilla aivoolla ajattelevia ihmisiä. Toivon omani kohoralla onnistuvani, se saa itte valita aikanansa mitä syö, tai mitä aatetta kannattaa, ei oo pakko olla keskustalaanen rehupuntti jos ei taharo, joka syö lihaa ja metsästää riistaa ja ajaa omalla autolla.