Sivut

lauantai 31. lokakuuta 2015

Jokapäivä, pyhäpäivä vaiko arkipäivä




Pyhäänmiesten päivä, pyhäpäivä. Vapaa päivä. Kello soi kakskytä yli viisi. Makaat soffalla huonosti nukutun yön jäläkihin, koetit siinä nukkua, ku kaikki yön äänet taas häiritti.

Ajattelet, että nyt on pyhä, vapaa päivä. Heität peiton pois korvilta, istut hetken, ähkääset ja kävelet keittiöhön, laitat kaffeen tippuhun, puet, hörppäät sumpit ja läheret lomitushenkilön seuraksi navettahan. Kierrät kaikki navetan nurkat, kurkistat joka karsinahan, käyt tervehtimäs Helinää poikimakarsinas, huikkaat huomenet Herra Sonnille.

Lykkäät rehut etehen, kävelet maitohuoneesehen, vahtaalet ympärilles, laitat lypsyn valamihiksi. Painat pesurista lypsyn päälle. Lykkäät kaikki konehet parsihin ja kyykistyt lehemän vierehen. Pyyhit vetimet, ja utarehen, vetääset suihkehet. Kiinnität konehet ja orotat, että ne lähtöö irti. Alootat kirijaamahan tuloksia mittalypsystä.

Pyhäpäivänä.

Joka päivä on maatilalla pyhäpäivä, tai joka pyhäpäivä on arkipäivä.

Jouluaattona on sama ralli, silloon koetatahan mennä vain vähä ennemmin aamusta navetalle, jos jaksetahan, eikä ehtoolla oo tarttenu kukkua niiren lehemien kans yömyöhähän. Parahana jouluna oon tullu navetalta tupahan ja lapsi on kävelly ovella vastahan oksennusta valuen. Siinä hyvä äitee pistehet on oikeen pompsrahrellu, ku ensimmääsenä tuloo vain mielehen, että perkeles, ne lehemät pitää ehtoollaki hoitaa, mihinkä se mukula siksi aikaa.

Toiset on syöny joulupäivänä jouluateriaa, minä satuun ennen ruokaalua avaahan navetan oven ja näin lehemän takapuolesta sorkat. Jäi ruoka syömättä, mutta syntyypä Joulupäivä, ku oli J-vuosi.

Uutena vuotena toiset valavoo ja ampuu rakettia, minä torkun yhyreksän mais saunanlautehilla, ja sanon isännälle, että ammu kuulu raketit koiran ja kakaran kans, minä ammun itteni unten maille. Aamulla on herätys kumminki.

Pääsiääsenä toiset polttaa kokkoja, ja juhulii, minä seuraan poikiiko lehemä. Keskutelen aiheesta isännän kans, tarttooko jo mennä apuhun, vai annetahanko olla itteksensä.

Juhannuksena muut suunnitteloo menevänsä Nummirockihin kattomahan esiintyjiä, me korijatahan lehemien rikkomaa aitaa, siirretähän niitä uutehen lohokohon. Suunnitellahan rillaavamme, mutta päärytähän lämmittähän makkaraa mikros, ku pihallaki on niin kylymä ja aamulla tarttoo nousta ylähä.

Sitte ku lähäret johonki rientoohin, mieles on, että mahtaako siä kukaa poikia, toivottavasti Helinä ei saa ittiänsä irti ja tuu laros vastahan, ku meet kotia. Ja ku pääset kotia asti, käyt korkokengät jalaas kattomas lehemiä.

Päivä ku päivä, aina on työpäivä.

torstai 29. lokakuuta 2015

Syitä jatkaa




Tiettekö huomaa taas, että on joulu on  tulos. 

Televesio, kiitos ihanan Ylen, pursuaa kaiken maailman ohojelmia siitä, kuinka Suomi on paska maa eläänten pirollisesti. Tuntuu, että kaikki ajankohtaasohojelmat käsittelöö tällä hetkellä sitä aihetta, taas.

Kaikki on sallittua toiselta puolen, ja me ollahan vastuus kaikesta. Siitäki mitä teurastamolla tapahtuu.

En muuten kattonu niitä teurastamovideoota. Ai miksikö? Siksi, ku se teurastaminen ei ny oo sellaanen juttu, mitä haluan kattella silimät suurella muutenkaa, oon ollu siä Paimioski vierestä kattomas, kun ne teurastaa sonnia. Mielenkiinnosta, kun olin siemennyskurssilla.

Voin sanua, että olin torella ennakkoluuloonen, kun menin sinne, ajattelin, että pyörryn, oksennan sen teurastajan (ajatelkaa mikä ammattinimike) päälle, ne joutuu vähintänsä rahaahan mut jaloosta pihalle virkuamahan, ku yhyren katton ja menetän tajuntani järkytyksestä.

En menettäny. Soli omihin ennakko kuvitelmihin nähären siistiä hommaa, tosin täytyy sanua, että siä oli ne vanhat papat tekemäs sitä hommmaa, soli niin inhimillistä, ku teurastaminen ny vain voi olla. Toisen elämän lopettaminen.

Jonku senki on pakko teherä, Suomen laki kieltää nauran hautaamisen kotia, omille maille, ja Honkajoki lähettää laskun sulle, ku se hakoo sen raaron. Eikä se samana päivänä sitä hae, siä se kerkiää köllöttää navetan takana välistä usiamman päivänki, ennenku kukaa sitä kyytihin nostaa. Sekö ny sitte on niin kauhian hienua.

Mun tuottajana täytyy vain kuulkaa luottaa siihen touhuhun siä teurastamolla, minen voi, enkä kyllä oikiastansa haluakkaa, mennä kattohon, kun mun omat lehemät lopetatahan.

Se on vähä sellaanen pakon sanelema vaihtoehto, minen niitä jokaasta voi pitää tää, saati, että johonaki vaihees se elämän pitkittäminenki on jo eläänsuojelullinen asia.

Mä vain luotan ja uskon sokiasti, että ne lehemät ja sonnit saa sen arvoosensa lopun, käsittelyn siinäki vaihees, ku se loppu elämä on enää torella lyhyt. Hyvin ne on emäntää ja isäntää palavellu, ja niitä pitää siinäki vaihees viä kunioottaa
Niitten takia on tää monasti poraattu.

Sitte sä, joka oot koettanu parahas teherä, ainahan se ei onnistu, vai onnistuuko muilta, muis ammatiis? Mutta on eres yritett. Luet ja kattelet uutisia, kuinka se tuottaja on perkeles syyllinen siihenki mitä teurastamolla tapahtuu.

Kuinka syyllinen on se, joka kuvaa tuollaasta materiaalia, ja ei aiokkaa ilimoottaa siitä millekkää valavovalle taholla, vain orottaa, että saa sen ennemmin televisioihon ja pääsöö sitä kauttaa kaikkien iltapulujen kantehen kertohon tästä asiasta? Mikä on se vastuu?

Täs oon koettanu ny taas keksiä muutaman päivän syitä jatkaa tätä hommaa, minkä takia haluan teherä tätä? Onko siihen viä olemas syitä, miksi koetan tuottaa ruokaa, sillä sitä tarvitahan, olise sitte minkä maalaasta tahansa, niin sitä syörähän.

Ulukomaanen ruoka ei kuulkaa enää sitte oo yhtää halapaa, ku oma tuotanto Suomesta on alas ajettu, siihen ei kannata sokiasti luottaa, sitte valittoo myyjän markkinat.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Valituksen aiheet elämälle

 


Tiättekö, maatilan emäntä on se ihiminen jolle jokaasella on jostaki asiasta jotaki avautumista ja valittamista. Välistä ihimettelee, että miksikä saatanan klosusangooksi meitä tai muaki ajatellahan. Kuinka palijo sinne paskasankoohin ajatellahan sitä sontaa mahtuvan ennenku kripa katkiaa?

Moon välistä ihimetelly, että leijuuko mun pään päällä joku kyltti, että tänne mahtuu valistusta, kuuntelen mielelläni? Mä en oo sitä itte huomannu, mulle son varmahan täysin näkymätöön.

Isäntä valittaa kaikki vaivansa, erehryppä sanohon yhtenä aamuna, että jeesus ku särköö polovia. Hetken päästä huomaatki, että kuuntelet sitä äijan litaniaa mikä varvas on eniten kipiä, ottiko selekähän vai polovehen, ku nousi ylähä, vai ottiko jopa etehen. Siinä sitä sitte kyllä tietysti unohtaa, että nilikat oli kipiät, ku meinaa päätä ruveta särkehen se toisten vaivojen kuunteleminen.

Jos meirän pajas joku teköö jotaki, niin eikähän se kohta tuu tupahan kysyhyn multa, että mihinä on kuule räikkä ja mihinä taas 13 koon kiintolenkki. Ja jos en osaa vastata alakaa se pirun valitus asiasta, että kuinka minkää perähän ei kattota. Siinä vuoratusta kuunnelles tekis, joskus, mieli sanua, että mä katton jopa sen vitun perähän, että voisitteko te miehisinä henkilöönä jättää ne työkalut ittenne ongelmiksi. Minen voi, enkä oikiastansa haluakkaa tietää mihinkä ootte räikkänne ja jakarinne kylyväneet. Melekeen kaikesta muusta vastaan kyllä.

Varsinki, ku tuntuu, että se paja on joku yhteeshyvä. Siinä ku sitte viä kuuntelet jonku muun valitusta siitä, että sinne teirän pajahan ei maharu tekehen Hänen rullapotkulautahansa remonttia tai vaihtahan naapurikylän sussoolle talavirenkahia alle eslahan. Siinä mietit, että mäki oon tähän asti saanu renkahani itte vaihrettua alle, ku ei se munkaa romuni sinne pajan syöveriihin on hetkehen mahtunu, että kyllä rengasliike vaihtaa. Tosin siihen pitää raottaa vähä lompakkua, meirän pajas voi vaihtaa iliman, sähkönki maksan minä ja kuuntelen viä valitukset päälle.



Välistä tuntuu, että lehemäkki valittaa. Meet sinne aamusta, oot nukkunu pommihin ja oot myöhäs. Jeesus minkä mökän ne toisin aamuun pitää, valittaa huonosta hoirosta, parsien pituuresta siitä, että ovat paskaasen parsinavetan asukkahia super upian pihaton sijasta.
Tökkäät ne pihalle, ja sitte ne tuntuu valittavan kohta siitä, että pienet lehemät on tänne laitettu, tuuloo, sataa, sorkat kastuu. Valittavat, ku eivät pääse sisälle syömähän ja partehensa maata.

Vanhat luut valittaa ku kyykit lehemän alla, polevet väittää vastahan, että ei tuollaasta määrää painua voi millää kantaa, notkistua kyykkyhyn ja viä puntata sen jäläkihin ylähä. Naama vasta valittaaki, mennyttä nuoruutta, tullehia ryppyjä, poskehen ilimestynyttä lehmän paskaa, ainaasta norsunvittu ilemettä, koeta ny sille turpa värkille sanua, että sellaaseksi kuule sut on luotu, vähemmän kauniiksi, ja kauneus ja nuoruus on katuavaasta, rumuus pysyvää, että pirä turpas kii.

Mitähän ne kaikki valittajat sanoos, jos valittaasin takaasi? Aloottaasin siitä, että mun maailmahani ei enää valituksia maharu?

Läheren tästä valittehen Ipanalle sonnia ja lakkaan valittamasta, elämä on niin kuulkaa huomattavasti helepompaa.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Rapates roiskuu




Eileen oli vihiroon viimeen se päivä, ku tuotihin isännän kans pikkumulli lasti kotia kesälaituumelta, tai ei sitä ny tämän kesän jälijiltä enää kauhiasti laituumeksi voi sanua, enemmänki sellaanen musta lutakko.

Asian suurin vauhrittaja oli se, että ilimeesesti sieltä on joku sähköt katkaassu, ku me saatanan tyhymät ei olla tajuttu hakia niitä aijoos. 

Kun tuota tilaa ei oo niin kauhiasti ollu, niin ollahan jouruttu asiaa lykkäähän, ku ei nuolle nauroolla oo kerrossänkyjä keksitty, mihinä ne vois kylijet kellollansa maata ja viettää yönsä. Ei olla viittitty tukkia torella piukkahan niitä pihattohon, ku sitte ei mikää kuivitus olis riittäny.

No asiasta joulupukkihin mullit oli tullu siä pihatien pääs vastahan isäntää, joka oli saman tien painanu hanaa Valmetis ja hakenu naapurista sellaasen vanhasta mulliautosta teheryn kärryn, johonka saatihin ruveta niitä sovittahan. 

 

Ensinnäki ihimettelin, että mihinkä saatanahan se ukko jäi, ku ei aau kaffille kuulunu. Soitin ja siä se kirooli vastahan, ku hän tää yksin näitä yrittää kyyytihin. Sai samanlaasen saratuksen vastahan, että olisit saatana sanonu mihinkä meet, niin olisin jopa voinu tulla sun kans sinne, että meinaakko, että oon joku ajatusten lukija (vaikkei niitä miesten ajatuksia oo niin vaikia lukia yleensä).

Kurvasin paikalle Avensiksella, tuulihousuus ja Jalaksen työkengis. Siinä sitte ihimettelin ensimmääseksi, että eivät tainnu olla oikia varustus tähän hommahan, että kummisaaappahat ja haalarit olis tarvinnu.

Ne hiehon aluut ei ollu yhtää sitä mieltä, että sinne koijahan olis tarvinnu kiivetä, varsinkaa ku silta oli vähä liian jyrkkä. Siinä sitte ihimeteltihin, että mitenkä tästä taas selvitähänkää.

Nappulaa kehiin ja sitä sinne koijan sisälle. No sen voitte arvata kuinka nauran kaulat venyy, melekeen ne yletti sieltä maasta asti venyttähän sen kaulansa ja kielensä sinne parin metrin päähän kärryhyn sisälle, oli sellaanen kummilanka efekti taas, että oikeen pisti ihimettelehen sitä nautaeläämen pään venyvyyttä.

Isäntä lähti hakehen irtoaitoja ja minä jäin niiren kans sinne yksin. Siinä me ensi vaharattihin toisiamme, suomalaanen ämmä ja suomalaanen nauta. Kummakki yhtä tyhymänä.

Yhtäkkiä isoon mulli niistä päätti, että kävelen sisälle tästä. Ja saman tien meni nelijä muuta peräs. Minä apinan raivolla perähän ja kääntähän väliairan etehene, että siä ovat ja pysyvät.

Kyllä olin plohtevaa, ku ukko saapuu paikkalle, että mullon jo suurin osa sisällä.

Loput kaks meni oikiastansa huijaamalla sisälle ja vauhrilla takalaita kii. Sain siinä rytäkäs paskalöntin nenäni alle ja se haisi siinä pesusta huolimatta koko päivän, koetin sitä häätää syömällä vähä kamalan imeliä karkkiaki, sain aikahan sen, että maku katos suusta mutta haju jäi.

Lupasin, että ens kesänä vien mullit Ikkelänkylähän, äitee ja isä ei sitä viä tiä, mutta onhan mulla puoli vuotta aikaa sitä niille kertua. Kai me kolome samanlaasta väättyriä saarahan asia sovittua.

Läheren ny tästä suunnittelehen ruokintapöytä valua, niin saan ne loputki tungettua kotia ja juoksevan veren muuski muoros, ku sillä, että juoksen letkun kans.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Kannanotto emännältä

Hyvä Juha Rehula

Näin entisenä Keskustan kannattajana, se kannatus päättyi tämän päivän maaseudun tulevaisuuden artikkeliin lomitusssäästöistä, seuraavalla kaudella äänestän vaikka vihervasemmistoa.

Meillä on lypsykarjatila Etelä-Pohjanmaalla, tosin kohtalaisen kokoinen sellainen, että meitä ei kosketa se, että tippuisimme lomituksen piiristä pois. Mutta niillä pienillä tiloillakin on muutakin elämää, kuin lehmät. Vaikka tunnutte toisin sielä, anteeksi vain, kuvittelevan.

Lomituksen piiristä pois tippuminen tarkoittaa monilla jo nytkin vähäisen sosiaalisen elämän loppumista melkein kokonaan. Tila sitoo 365 päivänä vuodessa, oli sitten häät tai hautajaiset, jotka tällä ehdotuksella jää pientilallisiltä väliin, varsinkin jos ne ovat kauempana.

Pientilallinenkin sairastaa, voi juotua sairaalan yöllä, kuka hoitaa ne eläimet? Te puhutte siitä, että pitää olla VARAjärjestelmä, kerrotko minulle mistä se järjestetään? Et voi ottaa tyhjästä ihmistä joka osaa hoitaa karjaa, lypsää, ruokkia ja ajaa traktoria.

Tilalliset, mistä nyt olemme jopa maaseudussakin lukeneet, ovat kuulemma vanhoollisia ja tekevät lapsiakin keskiverto kansalaisia enemmän, nämä kaikki teidän päätöksenne vaikuttavat niihin maatilojen lapsiinkin. Maatilan lapsena oleminen ei ole näillä pienillä paikkakunnilla muutenkaan helppoa. Tosin päätöksenne vaikuttavat helposti siihen, että eipä niitä maatilan lapsia kohta enää tulekkaan. Tunnen piston sydämmessäni ajatellessani omaa lastani ja sitä mistä hän joutuu nyt jo luopumaan, kun äidin ja isän työ ajaa aina edelle, lapsi joustaa maatila ei.

Saati, että meidänkin lähipiiri, kaikki, on muissa töissä. Jättävätkö he työnsä tekemättä, tullakseen meillä navettaan? Vai ajatteletko, että minun kahdeksankymppinen isäni ja seitsemän kymppinen äitini saapuu hoitamaan meidän lehmämme? He ovat työnsä tehneet, veronsa maksaneet ja kasvattaneet lapsistaan pienen tilan tuloista ihmisiä, jotka kaikki tekevät työtä ja maksavat veroja tämän yhteiskunnan eteen.

Hyvä Juha Rehula, kai ymmärrät, että maatilaa ei lopetata kolmen kuukauden aikana, jos katto sairaslomille tulee? Meilläkin tilan hintalapussa lukisi miljoona, kenenkä meinaat tekevän siitä tarjouksen tässä taloustilanteessa mikä maassa vallitsee. Jos lomitusta pidemmille sairaslomille ei ole, se tarkoittaa lähinnä konkursseja ja kuluja valtioille, pankeilla ja yhteistyö yrityksille luottotappioiden nimissä. Ihmisiä, joiden ei kannata enää ikinä mennä töihin, näitähän on nähty.

Hyvä Juha Rehula ja muut päättävät elimet, oletteko ajatelleet mistä tälläisillä paikkakunnilla, kuin Kauhajoki järjestetään niille lomittajille, jotka jäävät työttömiksi, uusi työpaikka. Ei mistään. Maksatte samat rahat vain työttömyyskortiston kautta.

Anteeksi, että teemme työtä Suomessa, ja koetamme tehdä muillekkin ihmisille siinä sivussa työpaikkoja, olen käyttänyt kaikki mahdolliset lomat mitä saatavissa on, että jaksaisin tehdä tätä työtä seuraavat 30 vuotta, mikä eläkeikään vielä on.

Tämä työ on ollut minulle, itsekkiin lypsykarjatilallisen tyttärenä, kutsumus. Lapsuuden haave ammatti oli maatalouslomittaja tai tilallinen, kummatkin on toteutettu. Mutta mitenkä minusta tuntuu, että kumpikin on nykypäivänä yhteiskunna pohjasakkaa?

Terveisin Kati Lakso
Lypsykarjatilallinen Kauhajoelta

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Lapsen lemmikit




Mä taas jouruun ajattelehen, kuinka erimoosta tuo maatilan lapsen elemä on, ku tuollaasten taajamas asuvien.

Tänään oli sonnien teurahaksi lähtö päivä, olin ollu vähä laiska ja en ollu tulostanu sonniille korttia etukätehen, vain menin häirittehen lapsen Pikku Kakkosen kattomista tietokonehelta ja ammusta niitä tulostahan. Se tietysti heti kysyy uteliahana ihimisenä, että miksi tulostat tuollaasia.

Sanoon, että isoommat sonnit lähtöö teurahaksi, että soittivat autosta, että mun on ny pakko nämä tulostaa. Sillä veti naama mutruhun, leuka rupes väpättähän ja aiva näytti silimä kulumaki kastuvan.

Hyvänä” äiteenä kysyyn, että mikäs ny?

No sä laitat Lipsasenki pois” ” No joo-o. Niin laitan” ”Lipsanen on mun kaveri” Mitä siihen sanoos? Toisilla mukuloolla on kissiä ja marsua, jänistä ja papukaijaa. Meirän lapsella on monen saran kilon isoopäinen sonnin möllikkä, jota se on käyny silittämäs päästä ja antamas sille rajattomasti nappulaa, ku on ollu navetalla.

Siinä sitte keskusteltihin siitä, että ei me millää voira pitää kaikkia sonnia, mikkä syntyy tai on meillä, että pakko ne on teurahalle laittaa, ku ei niitä vissihin sinne makuuhuoneesehenkaa voi sijoottaa koiran kans nukkumahan, vaikka kuinka mielitekis.

Aikansa se pyyhkii silimä, ja sitte asia oli piffi.

Oikeen ajattelin, että mikä äitee mä oon, ku lapsen lemmikkisonnin hävitän, teen sille pahan olon ja aiheutan pettymyksiä. Niitäpä se on joutunu täs maatilalla kestähän harva se kuukausi.

Kesällä poraattihin Ruttua, ku se kuoli. Aamulla ensimmääseksi tartti sille kertua, että Ruttu on kuollu, ku toinen kömpii sängystä ylähä. Son ollu kattomas, ku kaivetahan vasikkaa lehemän sisältä kolomen ihimisen voimin, kyllä silloonki vähä mietittihin, että onko tämä ny kuuren vanhalle sopevaa katteltavaa, mutta mihinkä sen siksi aikaa paat? Yksinkää se ei viihry.

Ja tästäki huolimatta se on ensimmääsenä valamis menehen kattohon, jos lehemä on poikimas, että joko sorkat näkyy ja juoksoo takaasin sanomahan, että tuu äitee vetähän.

Kasvatanko mä siitä yhtä kierohon kasvanutta ku ittestäni, sellaasta ihimistä jolla on paskaa sormen kynsien alla jo pienestä pitäen. Ohojaanko se tahtomattani lehemän kasvattajan uralle, vaikka toivoosin helepommalla leipänsä ansaattevan.

Ja taas me suunnatahan lapsen kans kohti seuraava elämän tuomaa pettymystä. Kai siitä kasvaa vahava ihiminen tämän elämän keskellä.

Yyteryäki piretähän vain sen takia, ku son lapsen lempi lehemä, niin ruma, että jos vierahia tuloo navettahan, niin Yyterö vierähän melekeen piilohon niiltä. Mutta lapsi sitä rakastaa eherootta, rumuuresta huolimatta. Ja näyttää se Yyteröki arvostavan saamaansa huomiota. 

torstai 1. lokakuuta 2015

Eherotuksen tekua




Selasin ja koetin kahalata siinä uutta ehortusta lomituksien muuttamiseksi, oikiastansa siinä ajattelin, kun niitä kahalasin lävitte, huonolla menestyksellä, että eikö koko paskaa voi lopettaa kerrasta? Ei tarttis kuulkaa teherä muutoksia muutosten perähän, sanoos, että soli ny siinä, antaa pärijätä omillansa.

Mitähän siitä kertoos...

Meillä ku on tuo 54 lehemää, parres, ja pari pihalla, nuorkarija päälle. Se tarkottaa, että markilla on noin 100 elääntä. Tällä hetkellä ne on laskenu siä, että meillä on työaika 7,5 tuntia kummallaki. Lomittajilla se ei taharo riittää, varsinkaa jos ne on kaksin töis, niin kahareksan tuntia teköö tiukkaa päiväs, että pääsevät siihen. Uuren esityksen mukahan yks lomittaja hoitaas pääsääntöösesti työt.

No olisko se sitte meillä vaikka 16 tuntia päiväs? Vai tarkoottaasko tämä sitä, että ku niitä päiviä piti pitää 20 yhtäaikaa vuosilomista, niin toinen tekis joka tapaukses ne vuosilomapäivänsä navettalla?

Tai se, että ne lomat pitääs anua hyvis aijoon, ilimeesesti vuoren aluus, että koska pirät minkäki, yllättävät sairaslomat olis kuulemma maharottomia. Miksikö, koska ne pitää anua aijoos.

Hautajaasia varte ei enää sais sijaasapua, isännän sukulaasetki asuu pääosin Savos ja Etelä-Suomes, voitteko laittaa meille tietua alaku vuoresta jos ootte seuraavan vuonna kuolemas, ja tarttis tulla vaikka arkkua kantahan, koska askares välis ei muuten eheri. Omaki suku on sen ikäästä, että kuoleminen rupiaa olehen luonnollisempaa, ku eläminen.

Sairahan lapsenkaa hoitamisehen ei sais sijaasapua. Siinä voi olla äiteillä ja isillä kova paikka, jos sullon vakavasti sairas mukula ja son sairaalas, sä oot navetas ja muksu on siä. Son sitte sun häpiäs, että et pysty organisoomahan niin, ettei muksuja tuu tai ne ei sairasta. 

Son kuulkaa kova paikka jättää vaikka vain se oksennustauriski oleva tupahan yksin ja sanua, että tuos on fati, sihtaa sinne, mä meen ny lypsylle ja tuun, ku son tehty. Et voi aamulla muutankaa soittaa kellekkää, että et tuu töihin tänää, ihan ilimootus luontoosena asiana. 

Ja jos satut olehen karijatilallinen siinä iäs, että tarttoo mennä armeijahan, niin se ei oo mikää syy sijaasapuhu. Siinä laitat sitte lehemille lomautuslapun, että homma jatkuu puolen vuoren päästä, sammutat vähä niinku tietokonehen ehtoolla ja avaat sitte, ku tuut. Ei taira mennä näin tosi elämäs.

Ja se tilallisen on järijestettävä itte varajärijestelmä, jos ny vaikka satut kuolehen yön aikana, niin se anomus seuraavaksi lomaksi voi kestaa pari viikkuaki. Tosin tuskiin siä navetas sitte parin viikon päästä on enää hoirettavaa.

No, tähän varajärijestelmähän. Kuka solis? Mun vanhemmat on jo ikä ihimisiä, isä kohta kahareksankymmentä, äitee seittemänkymmentä. Isännän äitee on työelämäs ja isä niin huonos kunnos, että siitei oo enää mihinkää. Oliskahan se sitte naapurin emäntä, perkeles, kun seki on töis, yksityysyrittäjänä.

Ymmärrän mä tietysti asian, mutta sellaanen juttu, että muilla yrittäjillä ei oo ensimmääseksi tää läänineläänlääkäri kaivamas sua sairaalasta letkujen päästä tai montusta ylähä, että kehtasikki jättää eläämes hoitamatta. Varsinki, ku ne eläämet tuntuu tänä päivänä menevän aina ihimisen erelle.

Nyt joku tuloo sanohon, että teilläki on koko vuoren ollu lomittaja. Niin on, eikä se iliman oo ollu. Melahan on tänä vuonna jomenny 6 tonnia rahaa, sieltä on tullu isännälleki päätöksiä, että terve selekä ei työs hajua, elikkä rikkiinäänen paska valamihiksi. Selasin lomituslaskuja mielenkiinnosta, ja päättelin kerta laskun suuruuresta, että vuosi on maksanu noin 20 tuhatta euroa. Sen lisäksi, että tuotos on tippunu tuhannella kilolla.

Siitä voi laskia vähä, kuinka ilimaasta se on. Silti oon tyytyväänen, että meillä on ollu se lomittaja, muuten me oltaas kuulkaa se otsikko Iltasanomis ”Eläinrääkkäys tapaus Ikkeläjärvellä”.

Tilakoot on kasvanu sen verran, että yks ihiminen ei tälläästä lafkaa yksin pitkiä aikoja jaksa hoitaa. 

Nyt tarttettaas sellaasta ronskia ihimistä asiaa ajahan, pitähä kerranki meirän puolia.

Ja lomittajienki puolia, niistä aika moni ei tuu näillä alueilla työllistymähän toisehen ammattihin, ku sitä työtä ei vain oo. Säästetähän, muttei sitte lopulta säästetäkkää, rahat vain menöö eri pussista.