Lapsen lemmikit

Mä taas jouruun ajattelehen, kuinka erimoosta tuo maatilan lapsen elemä on, ku tuollaasten taajamas asuvien.

Tänään oli sonnien teurahaksi lähtö päivä, olin ollu vähä laiska ja en ollu tulostanu sonniille korttia etukätehen, vain menin häirittehen lapsen Pikku Kakkosen kattomista tietokonehelta ja ammusta niitä tulostahan. Se tietysti heti kysyy uteliahana ihimisenä, että miksi tulostat tuollaasia.

Sanoon, että isoommat sonnit lähtöö teurahaksi, että soittivat autosta, että mun on ny pakko nämä tulostaa. Sillä veti naama mutruhun, leuka rupes väpättähän ja aiva näytti silimä kulumaki kastuvan.

”Hyvänä” äiteenä kysyyn, että mikäs ny?

”No sä laitat Lipsasenki pois” ” No joo-o. Niin laitan” ”Lipsanen on mun kaveri” Mitä siihen sanoos? Toisilla mukuloolla on kissiä ja marsua, jänistä ja papukaijaa. Meirän lapsella on monen saran kilon isoopäinen sonnin möllikkä, jota se on käyny silittämäs päästä ja antamas sille rajattomasti nappulaa, ku on ollu navetalla.

Siinä sitte keskusteltihin siitä, että ei me millää voira pitää kaikkia sonnia, mikkä syntyy tai on meillä, että pakko ne on teurahalle laittaa, ku ei niitä vissihin sinne makuuhuoneesehenkaa voi sijoottaa koiran kans nukkumahan, vaikka kuinka mielitekis.

Aikansa se pyyhkii silimä, ja sitte asia oli piffi.

Oikeen ajattelin, että mikä äitee mä oon, ku lapsen lemmikkisonnin hävitän, teen sille pahan olon ja aiheutan pettymyksiä. Niitäpä se on joutunu täs maatilalla kestähän harva se kuukausi.

Kesällä poraattihin Ruttua, ku se kuoli. Aamulla ensimmääseksi tartti sille kertua, että Ruttu on kuollu, ku toinen kömpii sängystä ylähä. Son ollu kattomas, ku kaivetahan vasikkaa lehemän sisältä kolomen ihimisen voimin, kyllä silloonki vähä mietittihin, että onko tämä ny kuuren vanhalle sopevaa katteltavaa, mutta mihinkä sen siksi aikaa paat? Yksinkää se ei viihry.

Ja tästäki huolimatta se on ensimmääsenä valamis menehen kattohon, jos lehemä on poikimas, että joko sorkat näkyy ja juoksoo takaasin sanomahan, että tuu äitee vetähän.

Kasvatanko mä siitä yhtä kierohon kasvanutta ku ittestäni, sellaasta ihimistä jolla on paskaa sormen kynsien alla jo pienestä pitäen. Ohojaanko se tahtomattani lehemän kasvattajan uralle, vaikka toivoosin helepommalla leipänsä ansaattevan.

Ja taas me suunnatahan lapsen kans kohti seuraava elämän tuomaa pettymystä. Kai siitä kasvaa vahava ihiminen tämän elämän keskellä.

Yyteryäki piretähän vain sen takia, ku son lapsen lempi lehemä, niin ruma, että jos vierahia tuloo navettahan, niin Yyterö vierähän melekeen piilohon niiltä. Mutta lapsi sitä rakastaa eherootta, rumuuresta huolimatta. Ja näyttää se Yyteröki arvostavan saamaansa huomiota.