Rapates roiskuu

Eileen oli vihiroon viimeen se päivä, ku tuotihin isännän kans pikkumulli lasti kotia kesälaituumelta, tai ei sitä ny tämän kesän jälijiltä enää kauhiasti laituumeksi voi sanua, enemmänki sellaanen musta lutakko.

Asian suurin vauhrittaja oli se, että ilimeesesti sieltä on joku sähköt katkaassu, ku me saatanan tyhymät ei olla tajuttu hakia niitä aijoos. 

Kun tuota tilaa ei oo niin kauhiasti ollu, niin ollahan jouruttu asiaa lykkäähän, ku ei nuolle nauroolla oo kerrossänkyjä keksitty, mihinä ne vois kylijet kellollansa maata ja viettää yönsä. Ei olla viittitty tukkia torella piukkahan niitä pihattohon, ku sitte ei mikää kuivitus olis riittäny.

No asiasta joulupukkihin mullit oli tullu siä pihatien pääs vastahan isäntää, joka oli saman tien painanu hanaa Valmetis ja hakenu naapurista sellaasen vanhasta mulliautosta teheryn kärryn, johonka saatihin ruveta niitä sovittahan. 

 

Ensinnäki ihimettelin, että mihinkä saatanahan se ukko jäi, ku ei aau kaffille kuulunu. Soitin ja siä se kirooli vastahan, ku hän tää yksin näitä yrittää kyyytihin. Sai samanlaasen saratuksen vastahan, että olisit saatana sanonu mihinkä meet, niin olisin jopa voinu tulla sun kans sinne, että meinaakko, että oon joku ajatusten lukija (vaikkei niitä miesten ajatuksia oo niin vaikia lukia yleensä).

Kurvasin paikalle Avensiksella, tuulihousuus ja Jalaksen työkengis. Siinä sitte ihimettelin ensimmääseksi, että eivät tainnu olla oikia varustus tähän hommahan, että kummisaaappahat ja haalarit olis tarvinnu.

Ne hiehon aluut ei ollu yhtää sitä mieltä, että sinne koijahan olis tarvinnu kiivetä, varsinkaa ku silta oli vähä liian jyrkkä. Siinä sitte ihimeteltihin, että mitenkä tästä taas selvitähänkää.

Nappulaa kehiin ja sitä sinne koijan sisälle. No sen voitte arvata kuinka nauran kaulat venyy, melekeen ne yletti sieltä maasta asti venyttähän sen kaulansa ja kielensä sinne parin metrin päähän kärryhyn sisälle, oli sellaanen kummilanka efekti taas, että oikeen pisti ihimettelehen sitä nautaeläämen pään venyvyyttä.

Isäntä lähti hakehen irtoaitoja ja minä jäin niiren kans sinne yksin. Siinä me ensi vaharattihin toisiamme, suomalaanen ämmä ja suomalaanen nauta. Kummakki yhtä tyhymänä.

Yhtäkkiä isoon mulli niistä päätti, että kävelen sisälle tästä. Ja saman tien meni nelijä muuta peräs. Minä apinan raivolla perähän ja kääntähän väliairan etehene, että siä ovat ja pysyvät.

Kyllä olin plohtevaa, ku ukko saapuu paikkalle, että mullon jo suurin osa sisällä.

Loput kaks meni oikiastansa huijaamalla sisälle ja vauhrilla takalaita kii. Sain siinä rytäkäs paskalöntin nenäni alle ja se haisi siinä pesusta huolimatta koko päivän, koetin sitä häätää syömällä vähä kamalan imeliä karkkiaki, sain aikahan sen, että maku katos suusta mutta haju jäi.

Lupasin, että ens kesänä vien mullit Ikkelänkylähän, äitee ja isä ei sitä viä tiä, mutta onhan mulla puoli vuotta aikaa sitä niille kertua. Kai me kolome samanlaasta väättyriä saarahan asia sovittua.

Läheren ny tästä suunnittelehen ruokintapöytä valua, niin saan ne loputki tungettua kotia ja juoksevan veren muuski muoros, ku sillä, että juoksen letkun kans.