Valituksen aiheet elämälle

 

Tiättekö, maatilan emäntä on se ihiminen jolle jokaasella on jostaki asiasta jotaki avautumista ja valittamista. Välistä ihimettelee, että miksikä saatanan klosusangooksi meitä tai muaki ajatellahan. Kuinka palijo sinne paskasankoohin ajatellahan sitä sontaa mahtuvan ennenku kripa katkiaa?

Moon välistä ihimetelly, että leijuuko mun pään päällä joku kyltti, että tänne mahtuu valistusta, kuuntelen mielelläni? Mä en oo sitä itte huomannu, mulle son varmahan täysin näkymätöön.

Isäntä valittaa kaikki vaivansa, erehryppä sanohon yhtenä aamuna, että jeesus ku särköö polovia. Hetken päästä huomaatki, että kuuntelet sitä äijan litaniaa mikä varvas on eniten kipiä, ottiko selekähän vai polovehen, ku nousi ylähä, vai ottiko jopa etehen. Siinä sitä sitte kyllä tietysti unohtaa, että nilikat oli kipiät, ku meinaa päätä ruveta särkehen se toisten vaivojen kuunteleminen.

Jos meirän pajas joku teköö jotaki, niin eikähän se kohta tuu tupahan kysyhyn multa, että mihinä on kuule räikkä ja mihinä taas 13 koon kiintolenkki. Ja jos en osaa vastata alakaa se pirun valitus asiasta, että kuinka minkää perähän ei kattota. Siinä vuoratusta kuunnelles tekis, joskus, mieli sanua, että mä katton jopa sen vitun perähän, että voisitteko te miehisinä henkilöönä jättää ne työkalut ittenne ongelmiksi. Minen voi, enkä oikiastansa haluakkaa tietää mihinkä ootte räikkänne ja jakarinne kylyväneet. Melekeen kaikesta muusta vastaan kyllä.

Varsinki, ku tuntuu, että se paja on joku yhteeshyvä. Siinä ku sitte viä kuuntelet jonku muun valitusta siitä, että sinne teirän pajahan ei maharu tekehen Hänen rullapotkulautahansa remonttia tai vaihtahan naapurikylän sussoolle talavirenkahia alle eslahan. Siinä mietit, että mäki oon tähän asti saanu renkahani itte vaihrettua alle, ku ei se munkaa romuni sinne pajan syöveriihin on hetkehen mahtunu, että kyllä rengasliike vaihtaa. Tosin siihen pitää raottaa vähä lompakkua, meirän pajas voi vaihtaa iliman, sähkönki maksan minä ja kuuntelen viä valitukset päälle.

Välistä tuntuu, että lehemäkki valittaa. Meet sinne aamusta, oot nukkunu pommihin ja oot myöhäs. Jeesus minkä mökän ne toisin aamuun pitää, valittaa huonosta hoirosta, parsien pituuresta siitä, että ovat paskaasen parsinavetan asukkahia super upian pihaton sijasta.

Tökkäät ne pihalle, ja sitte ne tuntuu valittavan kohta siitä, että pienet lehemät on tänne laitettu, tuuloo, sataa, sorkat kastuu. Valittavat, ku eivät pääse sisälle syömähän ja partehensa maata.

Vanhat luut valittaa ku kyykit lehemän alla, polevet väittää vastahan, että ei tuollaasta määrää painua voi millää kantaa, notkistua kyykkyhyn ja viä puntata sen jäläkihin ylähä. Naama vasta valittaaki, mennyttä nuoruutta, tullehia ryppyjä, poskehen ilimestynyttä lehmän paskaa, ainaasta norsunvittu ilemettä, koeta ny sille turpa värkille sanua, että sellaaseksi kuule sut on luotu, vähemmän kauniiksi, ja kauneus ja nuoruus on katuavaasta, rumuus pysyvää, että pirä turpas kii.

Mitähän ne kaikki valittajat sanoos, jos valittaasin takaasi? Aloottaasin siitä, että mun maailmahani ei enää valituksia maharu?

Läheren tästä valittehen Ipanalle sonnia ja lakkaan valittamasta, elämä on niin kuulkaa huomattavasti helepompaa.