Hyvä Juha Rehula
Näin entisenä Keskustan kannattajana,
se kannatus päättyi tämän päivän maaseudun tulevaisuuden
artikkeliin lomitusssäästöistä, seuraavalla kaudella äänestän
vaikka vihervasemmistoa.
Meillä on lypsykarjatila
Etelä-Pohjanmaalla, tosin kohtalaisen kokoinen sellainen, että
meitä ei kosketa se, että tippuisimme lomituksen piiristä pois.
Mutta niillä pienillä tiloillakin on muutakin elämää, kuin
lehmät. Vaikka tunnutte toisin sielä, anteeksi vain, kuvittelevan.
Lomituksen piiristä pois tippuminen
tarkoittaa monilla jo nytkin vähäisen sosiaalisen elämän
loppumista melkein kokonaan. Tila sitoo 365 päivänä vuodessa, oli
sitten häät tai hautajaiset, jotka tällä ehdotuksella jää
pientilallisiltä väliin, varsinkin jos ne ovat kauempana.
Pientilallinenkin sairastaa, voi juotua
sairaalan yöllä, kuka hoitaa ne eläimet? Te puhutte siitä, että
pitää olla VARAjärjestelmä, kerrotko minulle mistä se
järjestetään? Et voi ottaa tyhjästä ihmistä joka osaa hoitaa
karjaa, lypsää, ruokkia ja ajaa traktoria.
Tilalliset, mistä nyt olemme jopa
maaseudussakin lukeneet, ovat kuulemma vanhoollisia ja tekevät
lapsiakin keskiverto kansalaisia enemmän, nämä kaikki teidän
päätöksenne vaikuttavat niihin maatilojen lapsiinkin. Maatilan
lapsena oleminen ei ole näillä pienillä paikkakunnilla muutenkaan
helppoa. Tosin päätöksenne vaikuttavat helposti siihen, että
eipä niitä maatilan lapsia kohta enää tulekkaan. Tunnen piston
sydämmessäni ajatellessani omaa lastani ja sitä mistä hän joutuu
nyt jo luopumaan, kun äidin ja isän työ ajaa aina edelle, lapsi
joustaa maatila ei.
Saati, että meidänkin lähipiiri,
kaikki, on muissa töissä. Jättävätkö he työnsä tekemättä,
tullakseen meillä navettaan? Vai ajatteletko, että minun
kahdeksankymppinen isäni ja seitsemän kymppinen äitini saapuu
hoitamaan meidän lehmämme? He ovat työnsä tehneet, veronsa
maksaneet ja kasvattaneet lapsistaan pienen tilan tuloista ihmisiä,
jotka kaikki tekevät työtä ja maksavat veroja tämän yhteiskunnan
eteen.
Hyvä Juha Rehula, kai ymmärrät, että
maatilaa ei lopetata kolmen kuukauden aikana, jos katto sairaslomille
tulee? Meilläkin tilan hintalapussa lukisi miljoona, kenenkä
meinaat tekevän siitä tarjouksen tässä taloustilanteessa mikä
maassa vallitsee. Jos lomitusta pidemmille sairaslomille ei ole, se
tarkoittaa lähinnä konkursseja ja kuluja valtioille, pankeilla ja
yhteistyö yrityksille luottotappioiden nimissä. Ihmisiä, joiden ei
kannata enää ikinä mennä töihin, näitähän on nähty.
Hyvä Juha Rehula ja muut päättävät
elimet, oletteko ajatelleet mistä tälläisillä paikkakunnilla,
kuin Kauhajoki järjestetään niille lomittajille, jotka jäävät
työttömiksi, uusi työpaikka. Ei mistään. Maksatte samat rahat
vain työttömyyskortiston kautta.
Anteeksi, että teemme työtä
Suomessa, ja koetamme tehdä muillekkin ihmisille siinä sivussa
työpaikkoja, olen käyttänyt kaikki mahdolliset lomat mitä
saatavissa on, että jaksaisin tehdä tätä työtä seuraavat 30
vuotta, mikä eläkeikään vielä on.
Tämä työ on ollut minulle, itsekkiin
lypsykarjatilallisen tyttärenä, kutsumus. Lapsuuden haave ammatti
oli maatalouslomittaja tai tilallinen, kummatkin on toteutettu. Mutta
mitenkä minusta tuntuu, että kumpikin on nykypäivänä yhteiskunna
pohjasakkaa?
Terveisin Kati Lakso
Lypsykarjatilallinen Kauhajoelta
Laitappa sama suoraan HERRA Rehulalle itselleen!
VastaaPoistaJulkisena!
VastaaPoistaYmmärrän kiukkusi joka on ihan aiheellinen. Itse en kyllä uskalla edes kuvitella miten olisi tässäkin asiassa käynyt, jos hallituspohja olisi jonkin toisen värinen kuin nykyinen! :(
VastaaPoistaTuo oli hyvä idea. Lähetä vain linkki blogiisi suoraan Rehulalle jos vaikka lukisikin ja jäisi seuraamaan blogiasi!?!
juha.rehula@eduskunta.fi tai hänen erityisavustajilleen (vaikka kaikille)
hanna-maija.kause@)stm.fi , eeva.salmenpohja@stm.fi
Ja se vielä, että minulla ei ole minkään puolueen jäsenkirjaa eikä tule koskaan olemaan!
PoistaHyvä kirjoitus Kati!
VastaaPoistaRakastan blogiasi! Sanoit juuri samat asiat joita ajattelin
VastaaPoistaMiten luulet punavihreän kuplan nämä säästöt paremmin tekevän, kun jo nyt eduskunnan istunnossa oppositiosssa ollessaan irvailevat näistä navettainvestointi rahoista...Tapa talonpoika päivässä on viesti kuten -60 luvulla.
VastaaPoistaJukka hyvä, nythän on ennustettu jo, että esimerkiksi puolet (50%) Suomen lypsykarjatiloista tulee lopettamaan vuoteen 2020 mennessä.
PoistaLopettamis tahti Suomen maatiloilla on tällä hetkellä 6 % vuodessa, säästöä syntyy jo siinä, että kohta meitä vain ei ole.
Ehkä enää ei kannata äänestää niinkään aatetta, pitää tutustua vielä tarkemmin edustajiin itseensä ja äänestää ihmistä joka kannattaa, puolueesta riippumatta, samaa asiaa mitä sinä.
Meinaatko, että tällä hetkellä malli on sen kummempi, kuin 60-luvulla?
Kiitos Yeshua ,että siunaat tätä rouvaa ja muita Suomen tilallisia . Herra - auta , että Suomen päättäjät olisivat järjissään . Amen .
VastaaPoistaArvoisa hra.Rehula . Oletteko vapaa - eräällä tilalla tarvitaan vuoksenne lomittajaa ...Emäntä kipeä ja isäntä sairauslomalla . Pitäisi olla 2h kukuttua karja lypsettynä . Voitteko saapua heti .
VastaaPoistaHyvä kirjoitus, olen kanssasi 100 % samaa mieltä, ainoa poikkeus on, että minä tipahdan lomituspalveluiden ulkopuolelle (jos lakiehdotus menee läpi) ja meillä on 23 lypsävää + nuorkarja (ei sonneja). En koe olevani pikkutilallinen, mutta myel-tuotulon takia tipahdan. Olin paikkakuntani lomaishteerinä ennen ja jäin töistä pois 1999, kun piirejä yhdisteltiin ja minut todettiin ylimääräiseksi. Mulla oli kuulemma jo töitä. Meinasin sanoa kunnanjohtajalle, että mitä varten hän käy töissä kun hänen akkansa käy jo töissä. Sen takia Myel-työtulo jäänyt alle 10 000 ekun.
VastaaPoista