Sivut

perjantai 3. elokuuta 2018

Se on elämää, ei sen enempää...




Se ei muuten tuu yhtäkkiä päälle, ei tunnu tänä päivänä, että nyt en enää jaksa, tai onpas mulla kuulkaa huono olo. Se tuloo nurkan takaa hilijaa, salakavalasti, päivä päivältä ottaa kiinni enemmän hiasta, hiipii salaa sun vaatteeren ja nahkan alle, teköö pesän sisimpähän, myrkyttää mielen ja syrämmen.

Iltaasin, kun makaat sängys, tuntuu, että joku istuu sun rinnan päällä, sen painon voi tuntia, ja vaikka kuinka luuraat, et näe siinä mitää kymmenen kilon kaffakuulaa, oot ihan varma, että kuvittelet vain sen kaiken, että eihän mun mikää voi olla. Hengittele syvähän, ajattele rauhoottavia asioota, kyllä se helepottaa.

Heräät aamuyöstä kolomen nelijän mais, niin virkiänä, kun ihiminen ny voi yleensä olla, jos on nukkunu vain muutaman tunnin, käännät kylykiä, käännät toisenki kerran, ajatukset laukkaa. Mietit miksi sillä lehemällä on utaretulehrus, minkähän verran haetahan maitoa seuraavan kerran, millähän maksat senkin laskun, nouset ylähä jahiippaalet salaa tietokonehelle maksahan laskuja, ettei kukaa muu vain herää, voihan sen nukkumattoman aijan käyttää hyöryksiki, koetat hengittää syvään, vetää henkiä, niin, että varpahatki suoristuu. Mutta silti tuntuu, että happi loppuu.

Aamulla istut silimät sikkaras kaffipöyräs, väsyttää, vituttaa, juot pannullisen kaffia, etkä jaksaas helevitilläkää lähtiä päivän töihin. Tyhyjäät tiskikonehen, täytät sen, täytät pyykkikonehen, peset hmapahat toisenki kerran tälle päivää.

Navetalla tuntuu, että tuloo vain helevetisti turhia kären jäläkiä, muttei mitää valamista. Pyyhit lehemän, ai saatana, toinen rätti jäi vaunuhun, haet sen, tippamuki jäi, haet senki, meinaat laittaa lypsimet kii, mutta ne helekkarin tulupatki on siä vaunis, haet vielä senki. Alootat aluusta saman saatarin rulijanssin seuraavien kohoralla.

Kierrtä kesken lypsyn harijaamas ritilöjä pitkin navettaa. Miksi, no ku et oikeen ittekkää tiä, mutta tuntuu ny tähän hetkehen torella tarpeelliselta.

Saat hommat tehtyä, tehtyäs ensi milijuuna torella turhaa ja tarpeetonta työtä siinä sivus, ja lähäret tupahan kaffille, sun leukas puutu, tuntuu, että koko leukaperä voi vaikka tippua alaha, seki lähtöö hengittelemällä hyvin syvähän, kun vaan muistaa hengittää, niin elämä jatkuu, huononaki päivänä.

Aamun toimet ja yön nukkumattomuus vaatii pikku päikkärit, muuten ei jaksa, kunhan saa nukuttua, ja kun saa niin herää pihalla, kuin lintulauta siitä mikä maa ja mikä planeetta onkaa. Vaatii melekeen uuret päikkärit, että seleviää päikkäriistä.

Puhelin on suurimman osan aijasta äänettömällä, kun ei jaksa puhua kenenkää kans, sähköposti olis oikeen kiva, jos sillä vois hoitaa vaikka ne gynekologin käynnitki, ettei tarvittis tavata ketää, tosin en tiä minkä bitin välistä sinne toosahan olis luurattu.

Onneksi toisilla on hyvä gynekologi, joka laittoo sen toosan kautta pyörän pyörimähän ja homman hoitohon keskenmenon jäläkehen, diagonosina työuupumus ja aharistushäiriö, puolen vuoren sairaslomalla jalaasta näyttää muuten elämäki erilaaselle, kun kerranki on saanu levätä kerrasta kunnolla. Melekeen vois sanua, etten tunnista ittiäni.

Ja ei, kenenkää ei tarvitte elää tuollaasen olon kans, ainut on se, että sitä ei itte tajua ja suurin osa pitää sua muuten vain hulluna. Tilannetta varmahan pahensi se, että musta ei tuu torellakaan työkyvytöntä, olin sitte kuinka pihalla tahansa, vaan siinä vaihees lyörähän uus pykälä silimähän ja koetettahan viä vähä enemmän, tosin ei varmahan aina pukannu priimaa tulemahan

Elämä jatkuu, kaikesta huolimatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti