Siltä lehmä kuolee, jolla lehmä on

Niinpä niin, tämän suuren ”viisauren” mulle kerran kertoo meirän entinen kunnaneläinlääkäri, joka nykyään heittää keikkaa yksityysenä, ja jota tuloo siis varsinkin päivystysaikana välillä käytettyä, kun asuu lähempänä meitä, kuin osa päivystäjistä. Sinä viikonloppuna se sattuu käymähän joka päivä, parahina kaks, ja kummatki potilahat oikaasi lopulta kinttunsa ja Jaska soitti uteliahan miehenä viä viikolla ja kysyy, että kuinkas potilaat. Ja kun sanoon, että näin kävi, niin kehuu ”varsin harmillista ja surullista, mutta siltä lehmä kuolee jolla lehmä on”.

Ja kun puhuu viä kirjakieltä, niin tällääsestä Etelä-Pohjalaasesta maalaastollosta se on, varsinki jäläleen päin, ollu vähä huvittavasti sanottu toiselle, jolle on justihin sattunu perkeleen suuri vahinko navetas ja rahallinenki tappio.

Eileen oli taas tälläänen päivä, tosin ei oo muutan muutamaan vuoteen päässy aikuusta lehemää heittämään lusikkaansa nurkkahan, vasikkoja joskus, kun niitten henki tuntuu olevan välillä torella herkäs.

Isäntä soitti navetalta, että Ilta on kipiä, ei syö ei juo, että nyt tarvitahan eläänlääkäri. Ja korvatki lorppuu Ilta-Ilopillerillä, asiat on torella huonosti. Minä näin jalakaleikkausta orottavana sairaslomalaasena juuri ja juuri pystyyn siis sen eläänlääkärin tilaahan. Sillä oli potilas siä juuri kesken ja lupas tulla, kun kerkiää.

Tulihan se, ja olivat Lakson kans kattellu, että eivät oikeen tiä mikä siä Iltaa vaivaa, mutta siihen tuloksehen tulivat, että asiat ei oo ollenkaan hyvin, niin iloosen näköönen lehemä ja niin surullinen sillä hetkellä, korvat roikkuu ja kaikki roikkuu.

Siinä oli kaivettu lääkearsenaalit esille, ja koetettu antaa vähä kaikkia, tuo lehemän diagnosin tekeminen on välistä hankalaa, kun se ei osaa sanua, että mihinkä sattuu ja mikä vaivaa, välistä lääkitähän vähä kaikkia, lähinnä kyllä tukihoitoona, että saarahan elämä voittamahan.

Niinpä Iltaki oli saanu pellavaa, proppia, kalakkia, seltin suolaa ja vettä kymmenen litraa, kipulääkettä, antibioottikuurin, kun ummes olevaa nisääki oli epäälty sairauren lähteeksi. Ja sitte löytihin käret kyynärpäitä myören ristihin ja toivottihin parasta.

Ehtoo lypsylle mennessensä Lakso kohta jo soitti, että nyt se on kuollu, oli viä seissy, kun meni ja selekänsä kääntäny, niin lomittaja kehuu, että meni maata ja veti viimeesen henkäyksen.

Tunsin epäonnistuneeni lehemän pitäjänä kaikellalailla, olis meirän pitäny keriitä Illan kärsimykset itte lopettaa, ettei sen olis tarvinnu sitä luonnollista, eikä niin kauhian kaunista kuolemaa kokia.

Vaikka muut muuta väittääki, niin ei siihen lehemän kuolemahan koskaa totu, ne on mun työkaveriani, ystäviäni ja niille mä kerran kaikki murehet. Varsinki Illalle, kun se käänsi pään, kun menit lypsähän ja orotti raaputuksia.

Navetta on taas yhtä lehemää tyhyjee, sielä on Illan mentävä aukko, jota ei muut täytä.