Ääniä yössä

Tairan olla jo meleko kuuluusa siitä, että nukun torella huonosti, tai pikimminki, nukun alakuehtoosta täysin tajupois, en herää , vaikka tupa vietääs ympäriltä, mutta sitte tuloo ne aamuyön pimiät ja pitkät tunnit, ku se uni loppuu pienimpähänki rasahruksehen, ja sitte saanki valavua. Yleensä se taju seuraavan kerran lähtöö vähä ennen, ku kello sois herätyksensä, ja sitte oonki pihallu ku lumiukko.

Viime yönä se uni taas loppuu siinä nelijän mais, käänsin kylykiä ja ihimitellin, että aiva ku pihalta kuuluus jotaki. Koetin olla havaannoomatta asiaa mitenkää, puristin silimiä tiukemminki kii.

Taas se sama ääni kuuluu. Aiva selevestä sinne lämpöösen peiton alle kantoo, että siinä suurin piirteen muutama metri tuvan seinästa ja siitä mun makuuhuonehen klasistani, airan toisella puolen, nautaelään möläji vasikallensa.

Siinä sitte yön pimeyres otti jo vähä päähäniki, olin koettanu päivänä muutamana houkutella niitä kyseesiä hiehon planttuja sieltä märijältä pellolta navettahan, ku ne veräjällä ovat notkunehet vahtaamas sen näköösinä, että tänne meirän on jätetty, ja ain sataa.

Sääliki kävi vähä sitä vasikkaki, ku sitä saretta on sitte piisannu kesäkuusta tänne asti, hyvin tasaasesti ja tappavasti, tälläki viikolla on varmahan 40 milliä turahtany tulehen Esterin inkotenssivaivojen takia.

Mutta koska oon helevetin laiska, mietiin siinä sitäki, että ei sieltä säkkipimiästä (ja märijästä) sitä vasikkaa kukaa lähere ettihin, saati, jos ne teköö perinteesesti ja lähtöö ku kuppa töölöstä, kun näkevätki ihimisen saapuvan.

Entinen hieho, nykyynen lehemä, jatkoo mölinäänsä, tajusin, etten saa kirvehelläkää nukuttua silimällistäkää, jos jourun kuuntelehen sitä. Niinpä kömmiin sängystä ylähä, kaivoon puhelimesta taskulampun esille, kiikootin kamarin soffalla nukkuvaa koiraa suoraa silimihin, mikä sai aikahan sen, että se suluki ne uurestansa, ja lähärin keittiöhön ettihin Pelttooria.

Verin kakaran pinkit pelttoorit päähäni, menin takaasin sänkyhyn, verin peiton korville ja laitoon tyynyn nukkuma asentohon, kaivoon paremman kolon petauspatjahan ja sulijin silimäni. Ihana hilijaasuus.

Makasiin hetken, tajusin, että on vähä liian hilijaasta ne pelttoorit pääs. Käret rupes puutuhun. Koetin vääntää ja kääntää asentuani paremmaksi. Ja taas kävi perinteeset, nukahrin uurestansa vähä ennen kellon soittua.

Nousin ylähä, kävin isännällekki kertomas, että pellolla on vasikka, keitin kaffit. Torkuttihin kummatki kaffet pöyräs varmahan tunti, ennenku Lakso kaivoo taskulampun naftaliinista ja meni klasin alle kiikoottelehen, että mitä sieltä löytyykää.

Sielähän oli Malviina Mustanenä ja vasikka. Hyvinä lehemän hoitajina lampsiimme ensi navettahan ja päätimme, että ensi lypsetähän ja hoiretahan tämä vasikka ongelma päivännäöllä.

Ehtoopäivästä oli kaikki muutki hiehot jo sisällä, ei vain Malviina ja hänen lehemävasikkansa Olviina, eipä poiji tänä syksynä enää kukaa mun makuuhuoneen klasini alle.