Onnen pipanoota

Aina sanotahan, että rahalla ei saa onnia, mutta kyllä mä vähä oon sitä mieltä, ettei se onni ilimaastakaa oo. Varsinkaa, jos se on tuollaases karvaases muoros, niinku se meilläki monesta pakkaa olla.

Enkä sillä karvaasella muorolla tarkotta ny Laksua ittiänsä, vaikka kiva seki välistä on olemas, ja varsinki niin sanuaksemme siä välis, jos halutahan puujalaki vitsiä asiasta lohkaasta.

Meillä nuo harrastukset ja lemmikki, navetas ja tuvas, on pakannu keskittyä tuoohon karvaasehen puolehen. Aina ajattalin entises elämässäni, että koira on sellaanen elään, että sellaasta en sitte ittelleni ikinä vaivooksi hommaa, että siinon ihiminen niin kiinni, ku olla vain voi.

No, kuinkas sitte kävikää.

Tähän, ku muutettihin, niin taloos oli koira. Tassu. Rehti monen rorun risteystys, siihen mahtuu niin monta eri rotua, ku yhtehen koirahan ny voi ikinä vain mahtua. Ja sille se kyllä näyttiki. Tassu ei muuttany vanhan parin mukana mihinkää, Tassu oli vähä niinku kaupantekijäänen. Tosin se muutti pihakoirasta sisäkoiraksi, osas vissihin kattua tarpeeksi anovasti satehella ja tuiskulla, kuinka pientä koiraa niin kauhiasti paleltaa, vaikka karvojaki siitä löytyy enemmän, kun kaharesta lampahasta yhtehensä.

No, johonaki vaihees tuli mielehen, että oikia paimenkoiraki olis torella kiva, ja niin meille tuli Toni, joka sitte puolestansa omistaa piremmän sukutaulun ja sen sukulaaset mones erellises poloves on tunnetumpia, ku mun omani. 

 

Toni on hoitanu paimenkoiran, seurakoiran, kotikoiran ja vähä kyläkoiranki virkaa, ku se on mökkilääsistäki niin kiva, että sille voi pitää makkaraa varuuksi kaapis, jos se vaikka sattuus käymäs. No, sitä voi sitte miettiäkki, että sattuuko se käymäs, jos tuollaanen keskiverto paimenkoiran älyllä varustettu hurtta hoksaa, että tuo ihiminen antaa mulle aina makkaraa, ku meen sinne.

Meillä kotonaki se tietää esittää faarille kaikki taitonsa, istumisen, tassun annon, kuolaamisen ja melekeen kuollutta leikkimisenki, ennen ku faari eres saanoo sille mitää makkarasta. Sitte ne yhyres rapsuttaa jääkaapille ja koira saa makkaraa, ei se faari niin siitä piittaa riittääkö sitä makkaraa, vaikka muorin suunnitelemahan soosihin, kunhan koiralle piisaa.

Tänä keväänä sitte tuli mielehen, että voishan sitä kattua kuinka se aikanansa jo koiravaihtoehtona ollu Corgi meillä menestyys.

Emäntä tuttavista yks sattuu viä sellaasia kasvattahan ja yhtenä sunnuntaina ajelthin sellaasta kattomahan. Lakso kyllä kehuu, ku lähärettihin, että sä et ikinä oo lehemääkää lähteny vain kattomahan, että viimeksiki, ku lupasit, että käyrähän kattomas, niin ostit puoli mulliautollista.

Hyvin Lakso ämmänsä tunsi, niin meille muutti Lilli Lemmikki, Haapatassun Pallosalama, josta suunnitellahan seuraavaa ”suurta” paimenta meirän lehemille. On se metrimakkara jo käyny juomas maitua köökis, aina ku lykkäät konehet lypsystä sinne, niin Lilli lyllertää takapuoli keikkuen maitohuoneen ovesta sisälle, käy nuuhkimas joka kipon ja kapon, ja tillittäää päälle, että Lilli tuli, missä maito.

Toni ei niin kauhian onnelliselta näyttäny, ku Lilli autosta pihalle kömpii ensimmääsen kerran, mutta ei se ainakaa viä sitä oo koettanu haurata kukkapenkkihin (mihinkä se omat harijansa vie samantien, ku silimä välttää), mitä ny on istunu päälle, ku toinen oikeen sille koettaa haukkua.

Äitee mulle jo kehuu, että näköjänsä sitä ihimenen hommaa ittellensä vain lisää lemmikkiä, ku ei mukuloja oo, ku yks.

Tierä sitte, ainakaa maitoauton kuittien mukahan, onko nuo navetas asuvakkaa karvatit juuri lemmikkiä kummempia meillä.