Mistä on vanhat lehemät tehty?

Perijantaina, lapsen kaverisynttärien aluun uhkaavasti lähestyes, tuli puhelu navetalta ”Älykkö on poikinu ja sillon lehemävasikka.”

Voitte varmahan kuvitella, että tälläänen astetta ”paree” äiti, joka ei oikiastansa lasten, omansakkaa, mielenliikkehistä niin ymmärrä mitää, saati sitte jonku muitten muksujen, lähti tuvasta navettaa kohti, ku telekkä pöntöstä.

Kerkesin keskellä pihaa kaivaa puhelimen taskusta, samalla ku puukengillä luistelin koko kesän kestänehien satehian pehemittämäs kuras menehen, ja soittahan omalle äiteelleni, että voisikko saapua pelastahan tyttäres, taas kerran, lapsiongelmasta.

Sain navettarytkyt päälle ja menin latohon ihaalehen näkyä.

Lehemä hoivas vasikkaansa niin tyytyväästä ja ynäji onnellisena. Vasikka oli jo jaloollansa ja kiersi äireetänsä tissiä ettien.

Siinä tuli sitte mieleheni, että Älykkö on poikinu ensimmääsen kerran samana päivänä, ku minäki, eli 15.8.2009. Tosin minä vissihin olin kuitenkin, vaikka miltä kantilta kattottaas rauhallisee ensikko, ku se.

Aluuksi meinattahin vähä, ettei siitä vanhasta kantturasta siä siilon pahanoolla ikinä mitää lypsylehemää tuukkaa, saati, että sais yhtäkää vasikkaa maailmahan elävänä. Se oli ensimmääsen poikimisen jäläkihin koko touhusta, ja varsinki siitä limaasesta vasikastansa, sen verran järkyttyny, että tappoo koko otuksen. Seivästi sarvillansa betonia vasten ja se oli siinä. Ettei ne eläänäiritkää ny luonnostansa oo niin kauhian helliä ja rakastavia.

Saati, että ku Lakso oli sitä koettanu sitte, siinä vaihees viä elos olevalla, vasikalla lypsää. Kehuu, en ny sattunehesta syystä ollu paikalla näkemäs, että löysi ittensä samantien vetimehen satuttuansa takakäytävän seinältä liimaantuneena paskahan.

Oli vissihin tuo sorkka vähä ravakammin liikahtanu ja poistanu tuollaaset pienen lehemän elämää järkyttävät asiat maata kiertävälle raralle.

Appiukkoki oli häsyyhin jouruttu hälyyttähän, että ensikko oli saatu lypsettyä, ei niin kunialla, mutta lypsettyä kumminki.

Ja siitä se lypsäminen sitte alakaski...

Siton sitte lypsetty vähä kaikellalailla. Torettihin kohtalaasen nopiaa, että Älykkö on osaa potkia, ja potkia ja viä vähä potkia.

Naapurin Veli eherotti kerran, ongelmasta kuultuansa, että kaikista kätevin konsti on situa etujalakahan naru, ja nostaa se ylähä, että ei potki enää, ku kaatuus katollensa koko kanttura. No Lakso laittoo tuumasta toimeksi, ja sitoo jalaan. Kehuu jäläkehen päin, että toimii hyvin, mutta se narun irti ottaminen oli sitte uus ongelma, kun se kinttu oli vispannu menehen eres takaasin ja vähä muut kintut viä siinä sivus. Että mee ny sinne irroottahan sitä sieltä vuohisesta.

Johonki vaihees huomattihin, että Älyköllä oli lisänisä kii toises vetimes ja se päätettihin leikata, sitäki hommaa se vastusti viimeesehen asti. Sellaasella annoksella rauhoottavaa kuulemma taintuu norsuki, muttei Älykkö. Torettihin, että ehkä se on kuintekin sen verran pökkyräs, ettei tohiri potkaasta.

Nykyysin tavallisen nelivetiminen kymmenen vanha lehemä on jo itte rauhallisuus, moni ei uskoos, että sen kohorolla ollahan käyty usiamman, ku yhyren kerran vakavia keskuteluja piretähänkö sitä enää.

Aikanansa vain oli aina pulaa lehemistä ja Älykkö on saanu henkensä pitää. Mielenkiinnosta kattoon täs sen 305 päivän tuotoksia ja näyttävät keikkuvan siinä 13 tuhannen toista puolta muutamaa poikkeusta lukuhun ottamatta, se on lypsäny välistä melekeeh tyhyjästä yli 60 kilon päivätuotoksia, kun se jalaat ei kestä ruokkia, niinku toiset ruokkii lypsylehemiä.

Ja ennenkaikkia, se on kerran hoirettu utaretulehruksehen erellisten seittemän kauren aikana, tiinehtyminen vähä takkuuaa, mutta se hänelle anteeksi annettakohon.

Enää en ehkä viittis tapella matkahan tuollaasen peron kans, vaikka näyttää niistä peroostaki tulevan vanhemmiten rauhallisia kantturoota. Ja aluun kysymyksehen vois vastata, että rahapulasta ja lypsäjän sitkeyrestä.