Kaikki aijallansa

Tiettekö sen tuntehen, ku vaikka mitä pitääs teherä, mutta yhtää mitää et saa valamihiksi.

Meillon tämä kevät vähä sellaanen, vaikka mitä pitääs teherä, mutta mistää ei tuu mitää, vettä sataa tuutin täyreltä joka päivä. Pelloolle ei voi mennä, ku kantosiipialuksella, tai soutuvenehellä. Siemenistäki jo soitettihin, että nolis ollu pari viikkua valamihina, että haetteko. No, kai son pakko, ku on tilattu, vaikkei niitä kyllä oikeen mihinkää tällä hetkellä tartte. Ehkä tulevaasuures, tai ens keväänä.

Aitaaki pitääs mennä tekehen, mutta senki kans on vähä niinku, että kaippa tuo aijallansa valamistuu. Tiä sitte millä aijalla.

Jos sataa, niin sinne ei viitti mennä rämpimähän sarevaattehis tai iliman jos meet niin aluushousukki on niin märijät, että vettä saat vääntää niistä. Sukista ny puhumattakaa, ku saappahat toimii sankoona, jokka kerää sen kaiken valuvan veten ittehensä.

Ja sitte ku paistaa aurinko, niin olis sata muutaki hommaa, tai sitte vois vain istua isoon puonsa päällä ja ihaalla sitä puotaasta hetkiä ja ihimeellistä valoilimiötä taivahan rannas, että mikähän tuoki on ja kauankahan mahtaa kestää.

Sitteku lopulta pääset sinne pellon reunalla vasaran, naulojen ja nuppien kans, keksit viäki, että tällä aijalla vois kyllä teherä jotaki muutaki, ku olla pellon reunalla. Vois vaikka istua soffatuolis ja lukia saratta kertaa Harry Potteria lävitte, ja koettaa löytää sieltä uusia ulottuvuuksia mieles avartamisehen. Tiä sitte onko se Harry Potteri ny kauhian korkia lentoosta luettavaa, mutta eipä sitä aina kaipaakkaa. Lähinnä sellaasta heleppua silimäältävää, jota voi lukua tuosta nuon vain, ei mitää suurta ajatustoimintaa vaativaa.

Son vähä ehtoo lypsyjenki kans, että sillä aijalla vois teherä aiva jotaki muuta, aamut viä menöö, vaikka silloonki, varsinki tänä aamuna ajattelin, että varmahan maailman loppu tulos, ku kello pärähti soimahan. Hakkasin sitä hyvän aikaa, ennenku tajusin, että rumpioon vain torkku nappia ja kohta se päräjää uurestansa yhtä saatanallisesti. 

 

Sen jäläkehen istuunki hyvän aikaa aamu teellä silimät ristis. Lukaasin Facebookiin ihimeellisestä maailmasta, että mitä muille kuuluu ja onko muut emännät ollu jo tehokkahempia sen aikansa kasn, ku minä.

Lypsyaika on taas oikiastana mukavaa aikaa, siinä aika kuluu, vaikka se homma ei ny sellaasta ookkaa, että tarttoo hullun kiilto silimis sitä suorittaa. Kerkesin hyvän aikaa seisua Jokayön kans lypsämäs sen maitoja, raaputella hännän juurta ja pirellä häntää ylähällä, että selevittääs yhyrellä kiinnityksellä.

Eriksensä meneviä lypsäes käytin aikaani siihenki, että seisoon hiehojen veräjän vahtina, ku lomittaja haki paalia niille. Siä me seurusteltihin niiren kans, ne vahtas mua ja minä niitä. Kummakki yhtä tyhymän näköösinä. Silimät ymmyrkääsinä ja huulet mutrus.

Kai sen aikansa vois huonomminki käyttää kevät aamuna.