Kylän kovin sonni

Omatoimi seminologi Lakso on taas saanu kulukia pillinsä kans pitkin navettaa tosi toimis. Yks isäntä mulle sanooki, että tairat olla teirän perän kovin sonni. Kieltämättä. Onhan nuota tilasonnia meillä, mutta ei ne poijat oo päässy viä yhtä monta kertaa isäksi, ku tämä äitee.

On tuo homma vauhtihin lähteny, vaikka aluuksi ajattelin, ku sitä kättä sinne lehemän peräloosterihin sovitin, että ei tästä voi ikinä tulla mitää. Että tää ei oo olemaskaa muuta, ku pirusti paskaa ja jotaki lämmintä. Vähä niinku olisit laittanu kätes isojen lämpöösten vesi-ilimapallojen välihin ja koettanu sitä siä luovia johonki.

Ja joskus löytyy sellaasia onalehia, joista oli aiva varma, että ne ei lehemähän kuuluukaa, että joku on ne sinne tuonu tahallansa häiritäksensä aloottelija tuhuraamista.

Hiehon siementäminen on mulle aina vain vähä sellaasta hommaa, että. Moon se ulukoostanu täs vuosien varrella nuolle nelijalakaasille seminoloogiille. On ollu Herra Nro 50, Precet, Henion, Jalopeno ja ny viimeesimpänä naistenmies Lakson Lipevä. Ne on hoitanu homman kotia. Niiren nenää parempaa kiiman tarkkaallijaa ei oo olemaskaa.

Ja ampuu ne kieltämättä vähä isoommilla panoksilla, ku minä sen olokeni kans.

Eikä ne varmahan ajattele, niinku tällääselle palijo vanhoja lehemiä siementänehelle tuloo siä hiehon sisuksis mielehen, että mitä tästä voi oikeen eres tulla, ku siä on niiiin pikkaaset paikat. Tuntuu, että se pistolettiki on paksuu, ku se kohorunkaula mihinkä tarttis osua.

Suurin ongelma on se, että on tottunu niihin lehemien monien poikimisten venyttämihin ja paksumpihin kohorunkauloohin. Joista voi oikeen reheristä ottaa kouralla kiinni, välistä tuntuu, että tarttis jonku muunki kouran sinne sekaahan ja ottahan vähä toiselta puolenki kii, että onnistuus paremmin. Mutta sen hiehon värkkiä pitää koettaa sovittaa peukalon ja etusormen välihin ja sitte sihirata sillä pillillä menehen.

Voitte arvata, että siinä tarttoo tällääsellä poropeukallolla olla se kiima justihin, eikä melekeen, kohorallansa, että saan sen pillin sinne päinkää. Lehemällä, kuhan kiimas on, niin sinne holahtaa. Mutta hiehon tarttoo olla just siinä tällis.

Pihatoski on viä sattunu sellaanen ”suunnitteluvirhe”, että niillon se kuuluusa sorkkapalli, mihinä ne seisoo etujaloollansa, ku ovat päästä kiinni. Siä sitte oot perset pystys kumaras sen hiehon takana tonkimas, hiki valuu ja sormet puutuu (tällä kertaa ei koko käsi). Tuskaalet, että tästä ei tuu mitää.

Suunnittelin aamulla, että otan ne pirulaaset partehen hetkeksi, ku kaikki on kohta kiimas ja törkkään siinä. Varsinki, ku mun tartti pillini kans kömpiä toisen karsinan etuairan kautta ensi naapuri karsinahan. Sieltä sitte kiivetä airan ylitte sinne varsinaasehen työpisteesehen. Ja toistaa viä sama operaatio, että pääsin pois. Ja tuskin tuli tiineheksi, että turhaa jumppasin.

Huomen ehtoolla, jos siirtääs umpehen laitetut siilohon ja tois nuo nelijä kappalesta mun tarkkaalevan silimän alle. Saisin olla heti asialla, iliman ylimääräästä jumppaamista, ku tussu kimmeltääs.

Sellaasta se on, olla taloon kovin sonni.