Sarekuurojen välis

Aina sataa

Kesän kuumuures välistä toivoo, ku mittari hipoo 37 astetta, että kyllä olis ihanaa, ku tulis kuulkaa vesisares. Vahtaa taivaan rantaa ja kuvitteloo näkenvänsä siä mustia piliviä, joista varmahan kohta alakaa se virkistävä saret. Sellaanen joka raikastaa iliman ja kasteloo nurmet nin, että ne lähtöö kasvahan aiva silimis.

No nyt on sitte toisin päin. Tuloo tiirattua taivaan rantaa, että oliskahan siä mihinää näkyvis yhtää sinistä rantua, joka antaa toivua eres päivän satamattomuurelle. Niin, että ehkä siinä välis kerkiääsit juosten leikkaahan sen nurmikon, joka ei kylläkää kerkiä kuivaa millää siinä välis. Leikkuri kakoo ja tökkii, koettaa tukahtua maharottomuutehensa, ku laitat tossua toisen etehen, että kerkiät ennen seuraava saret kuurua saamahan työmaas loppuhun.

Kylyvääkki pitääs, niin pitää joo. Pitääs kyllä ensi saara paskat ajattua ja äestettyä. Viime viikolla oli muutama päivä satamatta ja äkkiä nopiaa rynnättihin pellolle Valmetilla, päästettihin tukka putkella menehen siihen asti, kunne sse uppos mahaans myören äes peräs peltohon.

Sieltä kauhia röntiminen ylähä, ja matka jatkuu. Urku auki, että kerkiää siinä satehien välis saamahan maan kuivamahan. Kunnes tuli seuraava märkä kohta ja sinne uppos, ku isä äitihin. Siinä vaihees entinen nevamies ajoo Valmetin parkkihin ja rupes rasvaahan äkehen nippoja aikansa kuluksi. Siivoohon pihattua ja kuivittelehen sitä, betoni ku ei kauhiasti upota vaikka siä märkää turvesta onki.

Lehemäkki tarttis uuren lohkon, tarttis satehien välis mennä tekehen se valamihiksi. Vetää kummisaappahat jalakahan, mielellensä myös kurahousut, jos sattuu nuolla järviranta mailla astuhun johonki hautahan ja työnsä lomas plumpsahtahan sinne kainalootansa myören.

Kuulostaa niin kauhian kiitolliselle tehtävälle. Jätin lehemät aamuuses kaatosatehes sisälle, ei nekää piittaa sinne niin mennä, jos karvat kastuu heti ovella. Sen ne paremmin sietää, ku pääsevät siinä sateettomas välis pellolle ja siä vasta rupiaa satahan.

Mutta jos ovella ränni nokottaa suoraa päähän ja vettä vihimoo päin pläsiä, niin ne koettaa hyvin päättävääsesti kääntyä takaasin ja palata partehensa. Siinähän koetat sitte selittää silla nauralle, että näin on kuule paree, tutkijat on tätä juttua tutkinu isoolla rahalla, ja sä nautit ulukoolusta, oli keli mikä tahansa. Siinä se nauta kattoo sua, märehtii, heilahuttaa korviansa ja aiva näköö ku se ajatteloo, että haista ny vittu.

Sellaasta tällä kertaa. Lähtöö kaivelehen sateen varijua ja niitä vesisateesehen unohtunehia työkenkiänsä tuolta terassilta.Kastuu ne kuitenkin, niin voi ne märkinäki laittaa jalakahan.

Seuraavaa monsuunikuurua orotelles.