Kesän ensimmäänen päivä

Vihiroon tuli se aika, että kesän ensimmäänen päivä saapuu Lakson perällekki.

Päätimme ulukoostaa kantturat, teimme airat kovalla työllä. Elikkä kiersimme vanahat ja valamihina olevat airat, laitoomma langat kii, ja tehtihin vähä lisää liitoksia niihin jo satahan kertahan jatkettuuhin lankoohin ja torettihin, että kyllon taas hyvä. Ja tää ne pysyy.

Perijantai aamu oli hyvin suunniteltu tämän ulukoostamis toimenpitehen suhtehen, kolatahan sonnat, ja lypsetähän, eikä teherä muuta ennen pihalle laskua.

Lehemät ei varmahan huomannu mitää erua meirän toiminnas, niiren maailma pyörii tavallansa, vaikka ihimisten oliski aiva katollansa. Samallalailla ne antoo tai oli antamatta maitonsa, ku lypsin. Vähä ne kattoo mua naamat pitkänä, ku vetääsin hyvin suuri eleesesti liinan ruokintapöyrän päähän, että kattokaa ny mitä mä teen. Tierättekö mitä tapahtuu? Sama märehtiminen jatkuu keskeytyksettä, leuat kävi tasaasta tahtia, Kakara nukkuu parressansa, rehut vain pöllähteli turvan eres hengityksen tahtihin.

Kävin vetääsemäs lypsettyäni pihan poikki ohojuri airan. Muutama mölährys kuuluu, meinaakko,että mentääs pihalle vai?

Päästin ensimmääsen irti, korvat nousi pystympähän, päät kohos, silimis pilikahti. Kesä on saapunu. Ensimmäänen rivi ruopii lähtökuopissansa, ruuhkaa pukkas ovella, joku pökkäs oven pöngän mennessänsä kumohon. Ovi meni kii, ja teki lisää sumaa oven etehen. Luoviin lehemieni välistä ja mokotin niille mennessäni, ku avasin oven ”koettakaa ny mennä varovasti, että pysyy auki”.

Päästin toisen puolen menehen. Vanhat mammat ei kiirusta pitäny, ne tiesi syvällä karvaases päässänsä, että kyllä se lairuun siä pysyy vaikkei päästäkkää pieruloikkaa menehen, vaikka vähä rauhallisempaaki tahtia kiiruhtaa. Nuoret eksyy ruokintapöyrän puollelle, hukkasivat läpikuluun aukon, ja päästelivät eres takaasin, meinasivat vissihin, että ovi ku ovi, että kyllä se laron oviki kelepaa. Siintää se taivas siäki.

Saatihin viimenenki ohojattua ulukoilimahan. 

Muutaman viikon aresti sisätiloos aiheutti pientä kähinää, muttei suurempia.Muutama koetti voimiansa ja sovittu päätä yhtehen. Ruttu käveli suoraa paalihäkille ja juurtuu siihen, ei vanha viitti enää, antaa nuorempien remuta. Se tietää olevansa kova, vaikkei mitää tekkää.

Kukaa ei lähteny rantahan, rakentahan niitä eläänsuojelijootten mainostamia pesiä puihin, kaikki häärii siinä tuvan klasin alla.

Kattelin lehemiäni, siinä unohtuu hetkeksi maailman murheet, rahattomuus, lasku pinot ja ainaanen vesi saret ja kylyvämättömät pellot. Tunsin sen hetken olevani kauhian onnellinen. Nautiin näystä kiriju karijasta järvirannas, oikeen Suomalaasesta maisemasta.

Ehtoolla vitutta tavallisehen tapahan, ku yhtä haettihin toista tuntia pitkin ja poikin markkia ja vähä naapurin mettästäki. Lehemä vei meitä 6-0 mennen tullen, sen ei tullu eres hiki, meirän tuli.

Ja silti ne päästettihin uurestansakki pihalle.

Kesä on alakanu, lehemät on laituumella.