Kyttäyskeikka

Tiettekö, tämä maanvilijelijän elämä on yhtä kyttäämistä.

Sitä kytätähän kaikenmoosia kummallisia asioota. Koska maitoauto tuloo, tuliko posti jo? Milloonka teurasauto saapuu, kävikö rehurekka, ku siilo rupiaa kolokuttelehen tyhyjyyttänsä.

Kytätähän tuvan klasista, että mitä ne lehemät teköö pellolla. Tua ne syö, kytätähän, että mitähän ne syö. Miks ne on tua? Onko siä jotaki erikoosta? Pitääskö mennä kattomahan, mitä ne teköö siä, tarvittiskohan ne mun apuani ja seuraani siihen mitä ne ny ikinä sattuukaa puuhaahan.

Navetas kyttäät niitä lehemien kiimoja. Minkälaasta limaa näkyy, miksei näy llimaa, minkä helevetn takia tuo lima on tuollaasta, eikä sellaasta. Mitä tekisin sille limalla, siementääsinkö vai olisinko siementämättä.

Sitte kytähän tietysti kuka menöö mökki tietä pitki, onko se vain meirän lehemä, vaiko maharollisesti mettän hirvi. Vai koirako siä lönköttää, ettei vain oliski susihukkanen.

Ja tietysti sitä säätä.

Keväällä alakaa se lumihankien, jos ny niitä nykypäivänä sattuu näillä leveyksillä olehen. Silimä kovana vaharatahan, että on ne varmahan jonku verran jo sulana, aiva selevästi eileen otti tuo triivun harija tuohon kohtahan navetan seinää, ja tänään vain tuohon.

Ruvetahan haaveelehen, että kun nuo tuosta sulaa, niin kohta me päästähän sitte pelloolle ja ruvetahan oikeen työstähän. Ja ku muutama päivä, ja yöpakkaaset, menöö, niin kytähän viä ankarammin. Eikö ne perhanat sula ollenkaa, ei tuu kevättä tänä vuonna. Ei tuu, vaikka kaikkina muina vuosina on tullukki, joskus ennemmin, ku toisinansa.

Sitte ku se lumi on sulanu, niin joku kiireheesin painaa jo pellon reunalla rautakangen kans, koettahan onko routaa. Ja maa vain kömäjää ja hakkaajan pääski taitaa vähä kumista, ku se sen kankensa sinne justihin lumen alta palijastuneesehen maahan isköö ja löytää sen rouran sieltä

Sitte sitä ihimetellähänki, ja kytätähän taivasta, että eikö ny yhtää näy saretpiliviä, että tulis vettä ja se routa sulaas maasta. Niskat meinaa aiva tulla kipiäksi, ku tuijotetahan taivasta, että minkälaasta piliven lonkaa siä seikkaaloo, vai seikkaalooko ollenkaa.

Sitte ku saat ne kylyvöt alakuhun, niin alakaaki se toisenmoonen kyttääminen ja taivahan vahtaaminen, eikai ny vain tuu saretta, että saataas nämä kevät työt valamihiksi askeres väliis?

Saat siemenet maahan ja sitte voi sataakki, että lähtis kohta orastuhun. No, ei sara, vahtaat taivasta, että mikä perkele sitä esterin kuuluusaa persettä nyt vaivaa, kun ei piskuakaa tuu. Ehtoolla viimeeseksiki vilikaaset klasista pihalle ja toivot kesäsaretta. Hilijaasta ja sopevaa, kaiken kastelevaa.

Ja nykku olis rehunteko, kyttäät sitä sateetonta väliä, kiruat säitten haltijaa, ja ittiäski, ku aina sataa. Vahtaat tällä kertaa sinne taivahalle ja ihimettelet millä perkehelellä se voi ollakki aina nuon musta ja mistä pirusta tuota vettä riittääki. 

Nyt moon kytänny viä facebookkia, tilan sivut on onnellisesti kaatunu ja oon vaharannu, mahtaasko sinne johonki välis päästä vai olla pääsemättä ollenkaa.