Pientä pohdintaa ammattinsa järkevyydestä

Joopa joo... On täs jotenki ollu vähä tuo huvitus hukas. Tuli siinä sitte pienehen mielehen, että onko koko hommas mitää järkiä? Onko mihimää hommas yleenäs järkiä, mutta kyllä välistä panoo maatalouren kans ajattelehen, että vois sitä helepommallaki sen leipänsä ansaata.

Mistä sitä löytää silloon sitä huvitusta, ku navetas kaikki  on suoraan sanoen päin persettä. Lehemät on kipeetä, soluja olis vaikka muille jakaa, tai jollaki on poikimahalavaus tai vasikat sairastaa. Sitei varmahan ulukopuolinen ymmärtääkkää mitenkä se voi olla sellaases tilantehes aharistavaa, ku aamulla silimät aukaastessas et tiä montako raatua on orotetavis.

Välillä tuntuu, että teit niin tai näin, niin kaikki menöö väärin päin. Vähä niinku siinä Röllin voimistelulaulus, hei minähän olen solmussa... Koetat keksiä ratkaasua ongelmihin, välillä näköö jo unta lehemistä ja utaretulehruksista, ja poikimisista.

Siihen pahimpahana Rota-virus aikahan tuli vähä sellaanen olo, ku vasikkoja sýntyy, että ne vois lykätä samantien takaasin sinne mistä tuli, että olisivat paremmas turvas siä.

Nuottenki asiootten kans seleviää, ku kerran pakko on, ja ittehän oon ammattini valinnu. Eikä ny vois sanua, etten olis tienny mitä rupian tekehen, lypsykarijatilalta kotoosin olevana. Mutta se ulukopuolinen arvostele, varsinki tämä viime aikaanen medias ollu salakuvaamiset ja muut. Aiva niinku kaikki maanvilijelijät pitääs eläämiänsä huonosti, tahallansa viä. Ihimisiä meki ollahan siinä mihinä muukki, tietääkseni aika harva varmahankaa "valtaväestöstäkää" nauttii mitenkää eläänten huonosta kohtelusta, saati sitte, että meihin olis osunu niitä jotenki prosenttuaalisesti enemmän.

Mutta kyllä se "jutun" tätä hommaa kohtahan muistaa sitte, ku on sitä aikaa seisoskella vaikka pihaton airan ääres ja kattella vasikkojen touhuja. Tai keväällä, ku lehemät pääsöö ensimmäästä kertaa oikeen laituumelle, niitä niitten riemun pompahruksia ja kuinka vanhat mammat päästää menehen pukkiloikkaa tyrät rytkyen. Aine se uuren vasikan syntymäki jaksaa sykähryttää, siitä huolimatta oliko se kumpaa sukupuolta hyvänsä. Samalla lailla ne hoiretahan, oli sonni tai lehemä. Ja tykkään mä niistä kaunihista kesä aamuusta, ku aurinko nousoo ja järvellä leijuu usva, silloon ajatteloo kuinka onnekas sitä onkaa, ku saa nauttia niistä aamun ensi hetkistä.

Ja kyllä mä tunnen itteni vähä surulliseksi, ku näen tua maakunnas tyhyjiä tiloja. Toivoo, että itte jaksaas ja pystyys tekehen työtänsä sinne eläkeikähän asti. Kai son sitte siinä kuulusas äirin mairos saatu se tauti tähän ammattihin. Vaikka mäki  nuorena aina sanoon, että musta ei mitää lehemän lypsäjää tuu.