Eileen
ehtoolla mulloli tä mummupalvelu, ja pääsin itte menehen ehtoo
lypsylle, se näin vanhempainvapaan (mistä on muuten kova
polemiikki, että se pitääs jakaa äiteen ja isän kesken oikeen
laillisesti, meillä minä oon kyllä se joka herää yöllä joka
kirahruksehen, ja Lakso kuorsaa, niin katton, että mullon laillinen
oikeus sitä pitääkki) viimeesinä aikoona tälläästä kunnon
kohotusta.
Sitei
ensinnäkää ehkä uskoos, sivusta seuraajana, että se navetta työ,
ja varsinki tuo lypsytyö parres, pitää ihimiselle yllä
kohtalaasen rautaasen peruskunnon, joka nyt vähä tuppaa olehen
hukas, kun ensi orotusaijan olin tuvas, koetellen pirellä vain Lauri
sisällä. Eileen eksyyn viä koirien kans vaunulenkille päivällä,
tiellä vain hieta pöläji, lunta ei oo rippuakaa.
Siinä
vaihees, ku lypsähän tarvitti ruveta, niin totesin, että oon jo
niin hapoolla, etten jaksaas enää teherä mitää, voisin vain
istahtaa perseeni päälle, ja nostaa jalaat taivasta kohti. Onneksi
oli lomittaja, jonka avulla selevisin koitoksesta.
Pääsin
tupahan, ja nuoree Lakso oli sitä mieltä, että äitee on pikkaasen
kauan ollu pois, ja hänellä on mummukiintiö täynä. Pikasuihkun
jälkeen istuun nojakiikkustuolis, ja puhelimehen plinahti viesti
”käviskö huolto huomenna?”. Siinä pikkaases väsymyksen tilas
rupes hihityttähän, mikä huolto, kuka muka haluaa huoltaa mut.
Vastaanko, että Lakso vei jo mersun huoltohon, ja tuloo Harrin
kyytis kotia. Ei nimittään ollu numerua ylähällä puhelimes.
Tajusin
sen siinä sen hihitykseni lomas, että ehkä nyt kumminki on vähä
vakavammasta asiasta kyse, kun ”huollosta”, ja kaivelin googlella
De Lavalin huoltomiesten yhteystierot esille, ja sehän se oli.
Tuskan hiki tuuppas ottalle, tarvis varmahan aamullaki olla aijoos
liikentees, että on eres lypsetty, ku huoltaja kurvaa pihahan.
Yöllä,
kuinka ollaakkaa, pyöriskelin sängys, totta kai, ku tiesin, että
pitääs olla aijoos matkas. Kello soi kuuren mais, kömmiin ylähä
ja pääsin eteesehen. Nenän saavutti niin muikia koiranpaskan haju,
että silimiä karvasteli. Kävin Laksonko pökkimäs ylähä, se
väitti, että yhtää ei kuule paska haise, mee navettahan vain,
niin hän on ammana.
Kiipesin
kumminki vinttihin, kun vanhee koira luuras mua portahien yläpäästä.
Ja sielähän se oli, vierassängyn vieres, sangoollinen lämmintä,
suoraan sanoen höyryvää, ja kohtalaasen vetelää sontaa. Siinä
vaihees totesin Laksolle, että kiipee siivoohon, niin juon teen ja
lähären. Vieno kyökintä kuuluu, ku se lippas sontaa pussihin, ja
kuuras laattiaa.
Kahareksalta
aamulla olin lypsäny erikseen menevätki kannulla, ja lykkäsin
hyvin itteheni tyytyvääsenä konehia köökkihi pesulle,
lomittajaki ihimtteli apetta teheressään, että kuinka sä nyt oot
jo valamis. Sanoon, että jotaki mäki osaan teherä, ja oon ehkä
jopa hyvä siinä, lypsähän omia lehemiäni.
Kerkesin
kuulkaa istua hyvän aikaa aamupala pöyräs ennen, ku se huoltomies
tuli. Se on ollu joskus meillä lomittamas, niin taisi tietää,
että välillä saattaa aamusta vähä lipsahtaa, eikä pitäny
kiirettä toisin, ku minä. Mutta eipä haissu enää koiranpaska
tuvas, Laksotki herääli vasta, ku tulin yhyreksän jäläkiin
tupahan, mitenkä ne mukulat nukkuuki isiensä kans, ku pienet
possut, ku äiteen kans noustahan kohta kuuren jäläkihin ylähä
kukkumahan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti