Muutosta elämähän

Silloon vuonna -08, kun ruvettihin turnisjussiiksi ja suunniteltihin navetan laajentamista, pääryttihin tähän parsihelevettihin. Oltihihin nuoria ja naivia, eikkä oikeen osattu ajatella asiaa piremmälle, ja tuskin oltaas rahaakaa saatu täysin uuren navetan rakentamisehen, että sillänsä oli varmahan ainut ratkaasu.

Silloon varmahan ajatteli, että tällä lailla mennähän sitte hamahan tappihin asti, että kyllä mä kuulkaa jaksan ja viittin siä lehemän vieres pyllistellä ja kyykkiä. Ja silloon se viä monesti oli pyllistelemistä ja kyykkimistä, lehemien rakennekki oli mitä oli.

Nyt on ajattellu asiaa, että hitto, muutama vuosi lainan maksua ja sitte meille tuloo robottipihatto. Ja halavalla, lehemä ei sitä tiä onko se rakannus ollu halapa vai kallis, kun se vain hyvä on olla.

Silloon aluuksi jaettihin jauhotki käsin, oli K-maatalouren keltaaset kottikärryt mihinkä siilosta lapiootihin myllärin seos ja sitte läherettihin lykkäähän puo pitkällä niitä, eipä ollu aluuksi montaa lehemääkä, tais olla 25 lypsypaikkaaki vain. Kaurakki oli sellaasia kuoria, että sai muuten vähä mättää etehen, että sait eres lirun maitua.

Ensimmäänen investoonti oli isoo kauha, sitte ostettihin isoommat kottikärryt, Hammerlinit oikeen laakeroorulla pyörällä, oli kevyt lykätä.

Sitte äitee ja isä lopetti lehemä piron ja perittihin anttikristuksen aikaasen Pomon jauhokärryt. Se oli jo aiva Amerikkaa, ei tarvinnu kesken kierrosta hakia yhtää lisää, riitti kerrasta kaikille naamoolla.

Seki rupes riipimähän, niinpä luin ilimootuksia ruokkijoosta ja ostaa paukahutin sellaasen. Käytetyn Alajärveltä, Kirsin ja Saran kans käytihin se sieltä ostamas ja miehet haki.

Tosin siinä kattohon saannis meniki sitte niin kauan, että uhkasin sitte jo myyrä sen paremmin tarvittevalla, sillä sai kummasti liikettä aikahan miehis.

Sitä ennen ostin 15 tonnin siilon Trioteciltä, että saatihin se automaattisesti täyttymähänki, ettei tartte sieltä samasta laron siilosta sonkoolla kantaa ruokkijaa täytehen.

Yhtenä vuotena loppuu vilijat kesken ja tein isännälle tieteellisen laskelman viljan hinnasta, jauhattamisesta ja siitä mitä sinne sekahan pitää laittaa ja sitte soitin A-rehulle, että mitä kuulkaa maksaa täysrehu. Sain täysrehun hyväksi 50 euroa ja niin vaihtuu seki toisehen.

Nyt ollahan haaveeltu muutama vuosi apevaunusta, ku ollahan murskattu vilijaa muutamana vuotena, ja samalla menty kehitykses perse erellä puuhun, lykätty sitä niillä antiikki Pomoolla navettahan persesilimä tuumaa pitkällä, sillä ne kärrykki vähä painaa ku mänttäät sen täytehen märkää tavaraa. Ja muutaman kerran siinä hommas on tullu mielehen, että tämänki vois varmahan teherä toisin.

Niinpä tänä syksynä koitti viimeen se päivä, että saatihin se käytetty apevaunu pihahan.

Voi sitä riemun päivää, ku sai kantaa sen murskeen sinne kärryhyn traktorin kauhalla, eikä vaatinu lihasvoimaa saaraa sitä liikkeelle, ei hikoolua, kiroolua, pyllähryksiä navetan kynnyksellä, ku et saanukkaa kärryä sisälle yksiksensä. Ei kipeetä kankkuja siitä, että läski ja betoni kohtas toisensa saappahan lipsahtaes.

Nyt sitä on viikko jaettu ja seattu ja tällä hetkellä ollahan hyvin tyytyvääsiä. Sinne menöö kivennääset ja vitamiinit, rypsit ja vilijat.

Tosin meirän navettahan sitä ei saa joten puriitahan laron laattialle, ja siitä kuormatahan traktorilla Varmohon, mutta on kuulkaa rakkautta ilimas, ku isäntä kuormaa ja minä ajan Varmoa ja kilijun sille ohojeeta.

Tekemistä olla pitää ja yhteesiä harrastuksia. Nämä lehemät ja niihin liittyvät asiat on vissihin sitte se meirän.

Mutta muutosta olla pitää, muuten jää paikallensa polokemahan.

Kirijallisia töitä

Luin siinä joku päivä Maaseurun Menneesyttä (sillä tulevaasuuttahan sillä ei juurikaa oo, on vain se menneesyys ja ne hyvät aijat). Siä oli juttua siitä, kuinka kukaa täs Suures Suomen maas ei tiä ja osaa sanua, että mitä kaikkia sen maanvilijelijän on oikiasti kirijattava ylähä.

Neuvojaa on monenlaasta, on maitotilaneuvojaa, vilejelyneuvojaa, sitä neuvojaa joka tekee sulle kaiken maailman kannattavuuslaskelmia, neuvojaa joka neuvoo, jotta kannattaako sun muuttaa jotaki sun tilallas vai jatkakko samalla mallilla. Ja ties mitä neuvojaa, tuskin osaasin nimetä kaikkia vaikka kuinka yrittääsin.

Jokaanen osaa näköjänsä sitte sen oman kapian alansa, eikä yhtää mitää muuta. Se maitotilaneuvoja osaa neuvua sua mitä lippua ja lappua täytät sinne sun maitotilahas liittyen. Mitä sulla tarttoo olla jos sulle tuloo se kuuluusa tarkastus ja sun tarttooo esitellä ne sun hienosti, monehen kertahan ja viä muuallekki lähettämät asiat.

Ookko ny varmasti kirjannu tankin lämpötilan ennen ja jäläkeen lypsyn? Onko se sulla siä maitohuonekalenteris ja näkyykö ne varmasta Valmasta, ja näköökö ne varmasti kaikki jokka haluaa, ja ethän vain näytä jonku muun Valmaa etkä omaas. Onko sulla ny varmasti näyttää maitoauton kuittia, että sulla on varmasti haettu maitua tankista, ekkä oo huijannu siinäki asias.

Säilytithän kaikki rehukuitin vähintänsä viis vuotta, että voit toristaa ostanees rehua sieltä A-rehulta tai muusta sellaasesta paikasta joka täyttää vaatimukset. Mikäs siinä, että niistä vaatimuksistaki ollahan kovasti menemäs siihen suuntahan, että jos rehukuormas tuloo sun tilalles linnunkakkaa ja sieltä salmonella, niin oma vika, mitäs ostit, olisit ostanu muualta johona sitä ei oo. Kaiva kuvettas.

Peltopuolen neuvoja osaa sitte neuvua mitä sulla tartoo olla suoritettuna ja kirjattuna peltopuolelta. Oothan merkannu ylähä minä päivänä isäntä kävi pellon reunalla kusella, meni kuulkaa silloonki typpiä ja fosforia maahan ylittyykähän rajat. Ja Muistithan kirijata? Varmasti.

Mutta ei oo olemas ketää sellaasta tai sellaasta paperia mistä voisi lukia, että mitä kaikkia sulla oikiasti pitää olla ylähällä ja kuinka.

Siinähän soittelet, kyselet ja vähä viä tierustelet ja monesta suuntaa, että mitähän sitä pitääs olla ja mihinä. Riittääkö, että on navetan kaapis kaikkien luettavana, vai täytykö viä maharollisesti lähettää vaikka naapurin Eskolle, että seki tietää, että meillon agrikaattii navetan nurkalla, ihan vain sen takia, että se pitää olla paperilla, se ei riitä, että voit kävellä sitä päin ja lyörä varpahan ja saara kipiää.

Joskus kuulkaa tuntuu, että kaikki muu on täs maailmas tärkiämpää, ku se itte lehemän hoito. Kunhan kaikki on paperilla hyvin ja niillon korvamerkit hännäski kiii, niin son hyvä, muusta viis.

Nyt on täytelty lomahakemuksia ens vuoreksi, vaikkei kukaa viä tiä minkämoonen lomituslaki tuloo olehen, niin Mela on jo määränny, että kaikki 26 lomapäivää pitää olla varattuna siinä hakemukses tai sun hakemus on puuttellinen ja et saa lomaa.

Ja sairasloma pitää varata kirijallisesti ennen, ku lomittaja voirahan myöntää? Ja varsinki ku hakemukses ei enää ollu kohtaa, että sen loman varaamisen voi teherä mun puolestani joku muu. Mitä jos mä oon tajuttomana teho-osastolla tai ollahan molemmin? Kuka sen varaa? Teenkö avoomen hakemuksen konehelle, mihinkä saa lisätä käsin päivät, jos satun kuolehen ja tarvitten lomaa ittelleni hautajaasieni ajaksi?

Joskus ihimettelöö, että eikö tää maas voi mikää mennä sillälailla, että teherän entisillä eheroolla, kunnes uuret tuloo? Onhan se kiva koettaa tietää, että koska pitääsin ens vuonna lomaa, koska sille mahtaas tuntua, ja koska on kakaran syysloma.

Eipä sillä varasin kaikki päivät isännän kans yhtäaikaa, kyllä meillon ny niin henuusta viettää vapaata yhyres ja miettiä mitä kirijattaas ylähä.

Jokaisella pitääs olla oma Suomenkarijan lehemä...

Vai kuinkahan sen nyt ottaas. Jäkälä on opettanu jo jonkin verran, että elämä Suomenkarjan eläimen kans on vähän erilaasta, kun tavallisen ayrshiren tai sitte jonku Holsteinin,jolla ei mitää isoja mielenkiikutuksia oo ikinä.

Holsteini on oikeen tasaanen rauhallinen, sen maailma on yleensä aina oikialla tolalla, se syö, juo, kävelöö, makaa, paskaa ja lypsää maitua, niinku perus lehemä tekeekin. Iliman mitää suurempia kommervenkkiä. Yleensä ensikkoki poikiessaan ei hätkährä mitää, laitat sille kohenet ja se seisoo, ehkä vähä kattoo, että mikkä nuo on. Ja hyvä niin, siinä sen suhtautuminen sitte siihen hommahan onki.

Ayrshire suhtautuu jo epäälävämmin siihen hommahan, monesti ne on sellaasia, että antavat lypsää pari kertaa ihan ookoo, ei siinä mitää, varmahan ne kuvitteloo, että ei tätä iän kaiken teherä . Sitte tuloo se kerta, kun se paska sankoon ripa katkee. Yleensä siitäki selevitähän sillä potkurauralla, jonka voi sitte viä jättää ennen kauren loppua pois. Toisen kauren alaku on välistä ollu kans vähä mielenkiintoonen, Salli on ollu mun mielestä siinä paras, raahasin kannun vierehen ja laitoon konehet kii. Lehemä meinas nitkahuttaa niskansa, kun se etujalakojensa välistä käänsi päänsä nurin niskoon ja kattoo, että oikiastikko tätä hommaa teherän tämänki poikimisen jäläkähin.

Sitte on nuo alakuperääset. 

 

Kissankello poikii viime viikon keskiviikkona, oli ihan itte pakertanu Lakson Lipevästä (oli saanu luomua) lehemävasikan, totesimme sukupuolen tosin airan raosta luuraamalla, kun vasikka oli niin liukas liikkeessänsä, ettei kukaa olis saanu sitä kii hännästä nostakkasensa sitä ylähä ja kattuaksensa kummat värkit siä on.

Siäpä ne olli sitte perijantai aamuhun asti kaharestansa, emä hoiti vasikkaansa, ja vasikka hoiti emän tyhyjäämisen. Kauhia mussutus vain kuuluu, kun se täytti mahaansa ja tyhyjäs utaretta.

Tosin tämä liukas liikkeenen neitokaanen ei rajoottanu sitä pysymistänsä sinne poikimakarsinan pahanoolle, vain tukkii etuairasta lävitte ja paineli, niinku hirvenvasa menehen pitkin latua. Siinähän koetat sitte ottaa sitä kii, ja sihirata takaasin karsinahan, ja emä huutaa kurkku suorana ja vasikka ei piittaa siitä mitää. Päätimme, että sen on paree pihatos, ennen kun se hukkuu yön pimeytehen ja oikiasti viä hukkuu tutkimusretkellensä johonki ojahan.

Kyseenen neiti Malviina vietihin sitte navetan läpi, ja navetas se kävi varuuksi koettamas jokaikistä vastahan tullutta lehemää, että mille täältä tissistä se maito mahtaas maistua. Pääsi Mitä-sonnin kaveriksi, otti mitältä luulot pois, kuka on kunkku. Kiipes karsinan ruokintakaukalohon seisomahan, niinkun paraski vuohi.  

Ja Mitän se pitää kuris, juo ensi omat maitonsa, ja jos ei Mitä oo selevinny omistansa siihen mennes, juo Mitänki mairot. Ja Mitä tyytyy tilanteesehen, minkäs se sille voi, kun toinen teköö tahtonsa. 

Kissankello osootti, että Suomenkarija kiipee vaikka puuhun, vaatii hännän ylähällä pitua lypsettäes, muuten se esittää tasapökkää pomppimista maitoputkihin asti. Ja kun on kyse Kissankellosta, mikä ei oo mikää korkeurella pilattu elään, niin se tarkoottaa sitä, että ne pompahrokset on torella voimallisia. Sen sorkan pohojien tarttoo silloon käyrä melekeen sen oman selekälinijan korkeurella.

Saa nähärä mitä yhteeselo Kissankellon kans tuo vastahan, emolehemä tuotannonko.

Luonnollinen kuolema

Siitä on nyt puhuttu, kuinka eläämillä pitääs olla oikeus luonnollisehen kuolemana, eikä siihen, että se tainnutetahan ja lasketahan veret pihalle.

Läheretähän siitä liikkelle, että ootteko nähäny sen luonnollisen kuoleman? Ollu seuraamaas vaikka sitä kuolemansairasta ihimistä siä vuoreosastolla, sen viimeesinä hetkinä. Hetkinä, jokka ei pakosta ookkaa sen sanan varsinaases merkitykses hetkiä, ne voi olla viikkoja ja ne voi olla jopa kuukausia.

Aikaa jolloon lääkkehet ei pakosta enää viä sitä kipua pois.

Sä näet siitä ihimisestä sen, että se on kipiä, vaikkei enää olis ollu tajuussansa. Ihimisen otta on silloon syväs rypys, tai niin ne siä saattohoiros sanoo, kun käyvät kattomas ja puhuvat omaasten kans.

Tajunnan taso voi vaihrella hyvinki, tänään puhutahana jotaki, huomenna ei mitää. Sä istut siinä sängyn lairalla, orotat, että tulis se hetki, etttä se luonnollisuus saapuus ja kuolo korijaas.

Siinä vaihees kun oot sitä kattellu aikas, toivot jo, että Suomeski olis maharollisuus armokuolemahan, eutanasiahan ihimisillä.

Mutta harvapa sitä näköö, käy kattomas niitä läheesiä, ku ei enää olla niin läheesiä toistensa kans. Kaikki ei tunne niitä isovanhempiansakkaa, jotka ny yleensä on niitä ensimmääsiä pois nukkuvia, luonnollisen kuoleman kautta.

Mihinä vaihees se luonnollisuus sitte sallitahan ja mihinä ei? Lääketiere, eläämillä ja ihimisillä. Eikö siinäki mennä osaltansa siihen luonnonvalintahan ja luonnollisuutehen, ku hoiretahan sellaasta mihinkä luonnos kuolis?

Ajatelkaapa vaikka synnytystä tai poikimista. Naiset on vuosisatoja kuollu siihen synnyttämisehen, jos mukula on ollu vaikka vääräs asennos, sitä ei sieltä oo pihalle saatu oikeen kesken, ei oo leikattu, tai jos on leikattu, niin siihenki on kuoltu. Koska silloon on vain leikattu auki ja otettu pois se mikä siä on ollu, iliman lääkkeellistä apua.

Olisko sen Rutunki pitäny antaa kuolla siihen poikimisehen siinä vaihees, kun vain pää näkyy.

Ja nyt joku sanoo, että ittehän sen siemensit. No, mutta Luonnos lehemä asuu laumas, johona on sonni. Ja sonni ei kysele, että teheränhänkö tänä vuonna vasikka, eikä se lehemäkää. Koska sillä on luonnollisesti kiima-aika, joka ohojaa sen käyttäytymistä siihen suvunjatkamisehen. Sonni astuu ja lehemä poikii, luonooski kerran vuores.

Siä luonnos se olis saattanu teherä sitä poikimasta päivä tolokulla, kunnes olis kuollu ittekki siihen hommahan. Rupiaahan se sisälle kuollu vasikka jo märäntymähänki aikansa kuluttua, kun on puoliksi tulos ja puoliksi sisällä, muttei oikiastansa kummaskaa.

Meinaatteko, että se on kaunis kuolema? Kivutoon kuolema? Tai se, että susi syö, aloottaa takapäästä, sillä tajuussansa olevalla eläämellä?

Elämä on harvemmin kauhian kaunista.

Maajussin älykkyysosamäärä

Saimmepa taas lukia netin syöveriistä, että maajussiilla on parkkimittarihin verrattava älykkyysosamäärä ja tämän oli sinne rustannu yks näistä kuuluusista eu-tarkastajista. 

Tai siis sanamuoto saattoo olla se, että melekeen verrattavis, elikkä käsitin niiren kirjoottajien olevan sitä mieltä, että se parkkimittari on fiksumpi ku suurin osa meistä.

Ja tämän kirijoottaa ihiminen,joka käy tarkastamas rahapalakalla meirän tilojamme.

Olin tyrmistyuny, taas kerran. Ajattelin siinäki, että vähästä mäki tyrmistyn, tästäki taas.

Mä voin kyllä sille tärille kertua, että emmä ny ittiäni oo minää järijen jättilääsenä, tai ruurin keksijänä pitänykkää, mutta mietiin siinä sitte ruutua vaharatessani, että mitähän mä ajattelisin siitä. Ihimisestä joka kirijoottaa kuka on ja kertoo ammattinsa mitä teköö ja sitte viä ilimaasoo mielipiretehensä meistä kirjallisesti.

Minäki, kyllänsä tyhymä oon, muttan ny oikeen kesken mee kellekkää kirijoottahan, että mun mielestäni kaikki hitsarit on lähinnnä vasemman jalaan sappaahia joihna on viä reikiä. Ettei niillä se annettu tieto kauaa pääs pysy, jos hetkiäkää.

Täytyy sanua, että kaikeksi muaki on sanottu, verrattu lehemän paskahan jolla naama on aina norsun vitulla (tieroksi vain, kaikki ei oo luonnostansa tyhyjän naurajia, jokka hymyylöö kaiken aikaa ku halijennu nauris ja yrittää olla muuta ku oikiasti onkaa), eikä tuota ulukomuotua ja älykkyyttää oo niin kauhiasti aina kehuttu.

Luonteen laatuaki on oikeen koko hirviporukan kesken kauhisteltu, ku kerran kävin hirvikämpällä isännälle rähisemäs. Siä olivat kuunnellu asennos ja sanonehet perävalojen hälävettyä ”kyllä sullon Matti-parka kauhia akka”. Matti oli hymyylly vuorostansa ku se halijennu nauris ja sanonu, että muuten niin mukava...

Mietiin siinä, että mitähän tuollaanen henkilö on yleensä ajatellu, ku on virkahansa hakenu. Että varmahan sitä on ollu mediaseksikkähempiäki aloja ollu olemas ammatinvalitan listalla, ku se aika on ollu.

Mikä on se ollu se kipinä lähtiä hommahan? Täytyy sanua, että mä en ensimmääsenä pyrkiis mihinkää tarkastajan ammattihin, ei palijo epä mieluusampaa vierasta voi markillensa kuvittella, vaikka asiat hyvin oliski, niin saa aikahan tällääselle parkkimittarilla kylymän ringin puon alle, ku saat soiton johona tulosta saavutahan. Vastas on varmahan jonkin verran varautunutta porukkaa, ku meet, et ehkä oo tuntenu ittiäs aina niin kauhian tervetulleheksikaa.

Emmä sitä sano, että eikö oo olemas niitä paikkoja mihinä asiat ei oo hyvin, mutta yleestäminen on aika raakaa, jos mun naapurini ei päästä lehemiä pihalle, niin ei kuulkaa siäkää sitte ikinä oo päästetty, tai jos sillei käy ikinä sorkkahoitaja niin ei muuten kellää muullakaa Suomen maas käy.

Saakahan sellaanen ihiminen työstänsä mitää tyyrytystä, sellaastaku minä tänä aamuna ku kattelin Kissankellua ja sen pientä Malviina vasikkaa, että hetken on kaikki hyvin ja näin sen kuuluu ollakki. Tai voirahanko sanua, että saamme sen hyvänolon sitte eriasioosta? Toinen siitä, että vetää punakynää paperiihin ja minä, että tallustan se typerä hymy naamalla navetan käytävää pitki ja kuvittelen vain hoitavani lehemiä hyvin.

Voi olla, että tästä asiasta noussu kohu sai aikahan taas sen, että hieman se juopa mikä olemas on, syvenöö tämän hallinnollisen puolen ja niiren parkkimittarien välillä. Mietinkö seuraavalla kerralla, ku ajavat pihahan, että mitähän mieltä tuoki mahtaa olla must, miettiikö, että putkahan kuuluus ja mitenkä nuon tyhymiä ihimisiä voi eres syntyä? Mutta eikö sitä sanotakki, että maajussilla uskonta on 10 ja matematiikka 4?

Näine ajatuksineni painun maata, huomenna on uus päivä ja lehemät hoirettavana, ajattelivat muut sitte mitä tahansa.

Loman loppu

Tuli kuulkaa vihiroonki seki päivä, että meírän isännän sairasloma loppuu. Kerkes se muutamaa päivää vaille vuoren ollakki pois remmistä.

Ette ikinä arvaa, että se ei ollukkaa niin heleppua suhtautua taas tähänki asiahan, että mun tarttoo mennä navettahan sen kans, eikä minkää lomitushenkilön, jonka mä tiän nousevan omin pikku jaloon aijoos sägystä ylähä. Hyppäävän autohonsa ja huristavansa meille hommihin, eikä oo siihen mennes vaatinu kuulkaa multa yhtää perkelettä eikä vittusaatanaa.

Tänä aamuna se kuuluusa herätyskello prinaji mun korvani juures. Oikeen syrämmen pohojasta otti viiren mais. Sitte tuli mielehen, että voi ie, tarttoo Laksoki herättää. Verin vähä peittua tiukemmin ympäri, harkittin hetken, että mitä jos koettaasin nukkua viä ja kattoosiin, että mahtaako sillä ittellänsä olla kello herättämäs.

En sitte saattanu, siinä mun vekkarissani on torkku, niinku paremmaski kännykäs ja viiren minuutin päästä se pränäjytty uurestansa.

Laitoon kaffeen tippuhun ja kävin sitte oikeen rakkautta tursuen herättämäs Laksuaki. Ei vois uskua kuinka oli vitutuskäyrä kohorillansa, ku kävelin sen sängyn vierehen ja kerran karijahrin, että son aamu taas ja lehemät vartoo meitä. Sain kerrasta aikahan liikettä ja jonkilaasta älyllistäki toimintaa, ku se vastas mulle, että joo.

Toisella mainaasulla soli jo ylähällä ja pöyrän ääres kaffia hörppimäs.

Perinteesesti ei päästy aiva puoli kuureksi sinne navetalla, oli lähemmäs kuus. Selasin siinä lomitttajien jäliiltä pilivis olevia soluja ja pohoriin, että mitä tekisin niille, vai luottaasinki siihen, että lehemät huokaa helepotuksesta mun ruvetes ruokkimisen sijasta lypsäjän, että helevettihin on järijestys palannu.

Navetalla meillä oli vähä kähinää työn jaosta, tai siitä, että koeta ny säki tulla kolaahan ja parret pitää haravaaro rehuusta puhtaahksi, ennenku niihin nakellahan kuiviketta.

Alootin lypsyni sillä, että pyöritin plättypannua ja laitoon isännän tulehen kannun kans peräs ja vetääsehen Janetten ja Jelenan yhyret vetimet sillä. Illanhämyn ja Ipanan vetääsin vasikkapiikahan, ku ne pikku perotki juotavaa tarttoo ja mikäs se parempaa, ku aitomaito, vaikka varmahan kohta joku viisahee, ku minä, väittää että vasikan ei oo tarkootus juora maitua ja, että hänellä on niin pahamieli niiren puolesta.

Kerkesin kuulkaa siinä lypsyn aikana vahtaahan niitä vasikootaki, menin oikeen airan vierehen kattomahan, ku Mambo nukkuu reporankana, turpa väpätti ja silimät liikkuu. Näki unta niinki pieni vasikka vain voi. Mahtookahan olla oikeen tissillä syömäs, vaiko leikkii kaverien kans puhtasihin pahanoos, hyppiivät ja potkiivat niinku oikiat vasikat.

Olivat muutenki leppoosaa porukkaa, makaalivat ja kattelivat meitä oven raoasta, leuat kävi, ja kylijet pömpötti. Aiva karehriin niitä.

Täytyy sanua, että tämä normaalihin arkehen palaaminen oli yllättävän raskasta, vaatii päälle parin tunnin päiväunet, ku tupahan pääsin. Soffan kutsu oli ylivoimaanan ja oikaasin siihen, isäntä tukki ittensä nohatuolihin ja siinä meillä meniki sitte sopevasti aika. Ei kuulkaa yhtä riireltykää.

Voi olla, että otamme sen takaasi ehtoolla. Kyllä taas sitä tahtomista vaaritahan, ku ollahan kaiken aikaa yhyres, aamusta ehtoosehen.

Navettasaappahat

Navetas, tai kaikes muuski maatilan työs tarttis olla työkengät. Sellaaset jois on kaiken maailman suojat mitä kenkihin ny oikiastansa on keksittykää. On naulahan astumissuojaa, turvakärkiä, turvapohohaa, eristettä sitä varte, ettet saa sähköiskua jostaki, kuinteki rikkinääsestä vehekehestä.

Yleensä ne mulla pakkaa olehen kummisaappahat, eikä mikkä tahansa kummisaappahat, ku non purefortit, paremmin sanuen viä Dunlopit. Niiton sellaasia tummanvihereetä ja vähä vaaliamman vihereetä. Turvakärijellä ja iliman.

Isäntä onnistuu ostahan ne turvakärijettömät ittellensä, kuvitteli niiren olevan johonaki tarijoukses, ku sai niin halavalla. Totes tilantehen siinä vaihees ku viis alimmaasta lehemän sorkan painon alla oli sen. Ja kyllä mä kuulka sain sille oikeen asiasta jeesustella, että mitenkä kuvittelit saavas parilla kympillä turvakengät.

Ne saappahat on ulukonäöllisesti jo sellaaset kengät, että ei herätä mitää suuria riemun kiljahruksia.

Jalakahan laitettaes voi huomatta jo, että ne melekeen osaas kävelläkki iliman ihimistä siä sisällä. Ku verät ne kinttuuhis, niin ryhtiki aiva muuttuu. Siitä tuloo sellaanen, että vois sivullinen varmahan luulla, että haalarien sisälle on laitettu henkari, oot tavallansa jääny sen varahan roikkumahan.

Tallustat navetan käytävää pitkin hieman niinku roikkuen jostaki, polovet hivenen koukus. Ja ne sun navettasaappahas on ne mikkä määrää sen taharin. Niitei oo tarkootettu mihinkää ripiähän juoksemisehen, eikä kevyesehen hyppelemisehen. Ne on tehty sitä varte, että lontustat niillä menehen tasaasen tappavaa tahtia pitkin navetan käytävää. Ei mitenkää erikoosen hilijaa, muttei taas sitte mitää pikakävelyäkää.

Melekeen vois luulla, että ne kengät liikuttaa sua, ekkä sä kenkiä.

Millää pohojallisilla niitei saa muutettua sen mukavammiksi mitä ne on, ostat vaikka geeli tai muotoollut pohojalliset, niin ne on silti ne navettasaappahat. Aina samanlaaset jalakahan.

Niillon tullu käveltyä kilometri jos toinenki, ja melekeen aina sitä samaa tahtia.

Oomma kokeellu Sievinki saappahia navetas, mutta ne ei ollu kengät mua varte. Isäntä mainostaa nahkakenkien puolesta, sillon maiharit tai Ranet (naapurin isäntä käyttää sellaasia ja sitä sanotahan Raneksi, niin siitä nimi). Niinpä mäki täs innostuun ja ostin sitte maiharit navetalle.

Ei kuulkaa ne kaavoohinsa kangistunehen ihimisen askarehet sujunu yhtää oikiallalailla sellaaset jalaas. Meinasit olla puollas, ku liukastelit lehemän paskas, varret oli niin lyhyet, että haalarin puntit nousi sieltä pois ja ne oli paskas. Niiren varret menöö lysyhyn ja kovettuu kastues, lakkaavat sopimasta jalakahan, hierätävät nilikasta. Iliman villasukkaa et voi käyttää, ku lesti on liian leviä mulle.

Voishan sitä kokeella toisenki valamistajan kenkiä, mutta eivät muuten alakaa useenkaa 37 koosta. Jatkan elämääni ittestänsä kulukevien navettasaappahien kans.