Siitä
on nyt puhuttu, kuinka eläämillä pitääs olla oikeus
luonnollisehen kuolemana, eikä siihen, että se tainnutetahan ja
lasketahan veret pihalle.
Läheretähän
siitä liikkelle, että ootteko nähäny sen luonnollisen kuoleman?
Ollu seuraamaas vaikka sitä kuolemansairasta ihimistä siä
vuoreosastolla, sen viimeesinä hetkinä. Hetkinä, jokka ei pakosta
ookkaa sen sanan varsinaases merkitykses hetkiä, ne voi olla
viikkoja ja ne voi olla jopa kuukausia.
Aikaa
jolloon lääkkehet ei pakosta enää viä sitä kipua pois.
Sä näet
siitä ihimisestä sen, että se on kipiä, vaikkei enää olis ollu
tajuussansa. Ihimisen otta on silloon syväs rypys, tai niin ne siä
saattohoiros sanoo, kun käyvät kattomas ja puhuvat omaasten kans.
Tajunnan
taso voi vaihrella hyvinki, tänään puhutahana jotaki, huomenna ei
mitää. Sä istut siinä sängyn lairalla, orotat, että tulis se
hetki, etttä se luonnollisuus saapuus ja kuolo korijaas.
Siinä
vaihees kun oot sitä kattellu aikas, toivot jo, että Suomeski olis
maharollisuus armokuolemahan, eutanasiahan ihimisillä.
Mutta
harvapa sitä näköö, käy kattomas niitä läheesiä, ku ei enää
olla niin läheesiä toistensa kans. Kaikki ei tunne niitä
isovanhempiansakkaa, jotka ny yleensä on niitä ensimmääsiä pois
nukkuvia, luonnollisen kuoleman kautta.
Mihinä
vaihees se luonnollisuus sitte sallitahan ja mihinä ei? Lääketiere,
eläämillä ja ihimisillä. Eikö siinäki mennä osaltansa siihen
luonnonvalintahan ja luonnollisuutehen, ku hoiretahan sellaasta
mihinkä luonnos kuolis?
Ajatelkaapa
vaikka synnytystä tai poikimista. Naiset on vuosisatoja kuollu
siihen synnyttämisehen, jos mukula on ollu vaikka vääräs asennos,
sitä ei sieltä oo pihalle saatu oikeen kesken, ei oo leikattu, tai
jos on leikattu, niin siihenki on kuoltu. Koska silloon on vain
leikattu auki ja otettu pois se mikä siä on ollu, iliman
lääkkeellistä apua.
Olisko
sen Rutunki pitäny antaa kuolla siihen poikimisehen siinä vaihees,
kun vain pää näkyy.
Ja nyt
joku sanoo, että ittehän sen siemensit. No, mutta Luonnos lehemä
asuu laumas, johona on sonni. Ja sonni ei kysele, että teheränhänkö
tänä vuonna vasikka, eikä se lehemäkää. Koska sillä on
luonnollisesti kiima-aika, joka ohojaa sen käyttäytymistä siihen
suvunjatkamisehen. Sonni astuu ja lehemä poikii, luonooski kerran
vuores.
Siä
luonnos se olis saattanu teherä sitä poikimasta päivä tolokulla,
kunnes olis kuollu ittekki siihen hommahan. Rupiaahan se sisälle
kuollu vasikka jo märäntymähänki aikansa kuluttua, kun on
puoliksi tulos ja puoliksi sisällä, muttei oikiastansa kummaskaa.
Meinaatteko,
että se on kaunis kuolema? Kivutoon kuolema? Tai se, että susi syö,
aloottaa takapäästä, sillä tajuussansa olevalla eläämellä?
Elämä
on harvemmin kauhian kaunista.
Sinä sen Kati sanoit.
VastaaPoistaJoskus aatellu notta noille toisiaattelijoolle olis hyvä jättää hoitamatta kiire vaivoja notta tulis kiire haluamaa luonnollisuutta. Ku on kinttu poikki tms ni antaa kärsiä sen tilalta että saisiva hoitoa. Tai jos sairastavat syöpää niin ei hoitoja...luonnollista kuoleman läheesyyttä vaan...Hyi mua
Juuri niin osuvia huomioita! Itse syöpäsairaan viimeiset hetket ja kuoleman nähneenä, ei ne opiaatitkaan auta ja tässäkään ei hoitaja muilta kiireiltään edes joutanut pistämään...että sellaista, itse valitsisin sen armollisemman lähdön, enkä pitkää kitumista.
VastaaPoistaEi kai sen niin väliä millainen kuolema, kun on vaan ensin elämä.
VastaaPoistaKiitos tästä kirjoituksestasi. Minä istuin anopin sängyn vieressä, pidin kädestä ja rukoilin, kun hän odotti luonnollista kuolemaa. Olen joka päivä navetalla, siellä synnytään, sairastutaan, tervehdytään, eletään ja kuollaan. Kuka minun päätöksestäni ja kuka joskus yllättäenkin itse.
VastaaPoistaRakastan katsantokantaasi. Se on niin elämänmakuinen ja selvä. Totta. Kiitos ja voimia.
Oheen liitän ajatelmani siitä, kysymyksen jokaiselle, silloin, kun siellä on joku siellä sängyssä sitä luonnollista kuolemaa odottamassa.
Tuletko käymään vielä
kun makaan sängyssä
vain pienenä kohoumana lakanan alla
Suu auki
Vain hiljaa hengittäen
Jutteletko
vaikka näyttää että en tajua
Kun en vastaa
vaikka kuulen
Tuletko käymään vielä
viivytkö
istutko sänkyni vieressä
kierrätkö kehää
käveletkö
yskitkö vaivautuneesti
vai jutteletko
kuvitteletko ilmeeni
sanani
hymyni
Tuletko käymään vielä
kun silmäni eivät enää kohdistu
hengitykseni korisee
enkä enää vastaa
Syytätkö minua jostain
vai oletko antanut kaiken anteeksi
Senkin
että olin vain pieni ihminen
jolle ei oltu enempää ymmärrystä annettu
Laulatko lauluja
Niitä omiasi
vaiko niitä minun
Niitä mistä minä aina tykkäsin
Tuletko käymään vielä
viivytkö
kun raja on lähellä
enkä enää koskaan palaa
Kun en enää katso taakseni
eteeni
enkä sivuilleni
Pidätkö minua kädestä
kun astun rajan yli
Tuletko käymään vielä
viivytkö
kuin kevätsade koivunoksassa
Kasteleeko rakkaus silmäkulmasi
vieriikö poskille asti
Ajatteletko
kiitos
nyt lähtee rakas ihminen.
Johanna Niskanen 2015
Voi että ihan itkeä piti kaikki kipeät muistot anopista ja vanhemmistani tuohan ilmenee runosta,tulin kävin ja pidin kädestä juttelin myös syöpään kuolleelle ystävättärelleni joka välillä tajusi ja välillä ei itkin lehmiä ja vasikoita jotka ovat vuosien saatossa menehtyneet itkin kaikkia.Luonnollisen kuoleman saaneita.Toivon että itse kaadun saappaat jalassa.
PoistaKiitos kaikille. Niin asiaa. Jopa pienen kissinpojan vuoksi vuotaa kyyneleet. Ämmyt oli rakkaita, omat ja vieraat, kuolematkin erilaiset, elämään kuuluvat. Silti piikki olis paras tapa mennä, ihminen hiipuu tai ponnistaa viimeisen henkäyksen, eläin turhan usein kouristaa ja seuraajalle jää arpi sieluun kärsimuksen näkkemisestä.
VastaaPoistaLuoja meille rakensi ravibtoa varten systeemin, jonka jotkut inhimillisti kuin pieni lapsi ,sillä lapsellistahan touhua noi on. Siitä kasvetaan yleensä aikuiseksi. Rääkkäysjutut on asia erikseen, joita valitettavasti on tullut esiin.