Jokaisessa meissä asuu pieni kukkahattutäti

Meillä oli männä viikolla tiineystarkastuspäivä, on ihan kiva tietää, että kekkä on tiinehtyny ja kekkä ei. Tiinehtyminen kuintekin, valitettavasti, tarkoottaa yleensä sitä nautaeläämällä, että ura on hyvällä mallilla, jatkua on luvas ja elämää eres.

Sillä listalla oli tällä kertaa mun itte tussaroomia hiehojaki, ja kuinka ollakkaa johan oli muutama tyhyjä.

Lumihiutales on ollukki mun valavovan silimäni alla, son hyppiä präisköttäny siilos mennen tullen, lima vain lentää peräseinähän asti kaiken aikaa, varmahan sonniki oli ajattellu sen kohoralla, että pirä itte vittus, etten viitti siä polokia kaiken aikaa, ku kaiken aikaa se on ollu sitä vailla.

Luotehella ja Loviisalla ei oikeen ollu toimivia munasarijoja, syytän siitä viime kesää ja hyvin vetällä huuhreltuja rehuja. Niis ei varmahan juuri oo lehemällä mitää muuta tarpeellista, ku se, että niillä saa mahan täytehen. Kivennääset ja vitamiinit uupuu, tai ei oo kauhian hyvin imeytyväs mallis.

No minä uhkasin siinä, että nyt lähtöö hiehoolta henki. Tilaan teurasauton ja yhyrellä täytän pakastimeni, syön sen omin pikku hampahin, lihootan itteni sillä muorottamaksi.

En vain siinä tilantees osannu heti päättää, että ketä mikäki kohtalo orottaa. Lumihiutales oli se varmin vaihtoehto Atrian asiakkahaksi. Päätöksen teko venyy ja venyy, tiiraalin niitä joka puolelta, kattelin silimihin ja rapsutin takapuolta.

Yks päivä Luore nukkuu, ku pieni mukula. Pää oli oikoosena, silimät kii, sillon komia ottatukka joka pörröttää. Varmasti näki unta, ku silimä luomet vipatti ja suuki vähä massutti. Seisoon ruokintapöyrällä. Hain isännnän kärestä vierehen ja sanoon ”katto, ny kuinka viattoman näköönen se on.” Tai isäntä siitä jo ajatella, että jahas, peli on menetetty. ”Enkai mä voi tuollaasta kakaraa laittaa teurasautohon isojen eläänten kans, ajattele ny millaaselta siitä tuntuus siä, pois kotua” Se kysyy, että mitäs aiot sillä teherä, no syöttää ja koettaa siementää.

Olin kuulevinani selekäni takaa maininnan kukkahattutäristä.

Eileen ehtoolla tiirasin sitte niitä kahta muuta, kun en ollu päätöstä siitä pakastimen täyttehestä saanu tehtyä.

Sitte huomasin sanovani, että ens viikolla tuloo se eläänlääkäri, mitä jos ultrautan nuo kummakki ja laitan lihasonnia itähän, jos niillä vain jotaki toimintaa on. Tuos toises on liikaa lihaa mun pakkaaseheni ja en mä voi yhtä vain autoho laittaa, iliman kaveria. Ja jos mä ny kuinteki kokeelen miltä tuo Loviisa näyttää lehemänä, en ota siitä tyttäriä, siemennän vai lihasonnilla. Ja on niitä Tenorin annoksia Lumihiutaleellekki tarijolla, sen emällä on kunnon pitoosuuret.

Sitte sitä ukkua jo nauratti. Sanoo, että Lakson Lehemien lepopkorista päivää, otamme kaikki vanhat kantturat ja muuten epätoivooset tapaukset vastahan, emäntä niin tykkää niistä. Kysyy kyllä, että oonko ajatellu mihinkä ne mahtuu, ku siementää pitääs ja lehemät poikii pian ja tarttoo niiren tällä hetkellä varaamat parret.

Ja kysyy se sitäki, että kukas ne uhkaa aina välistä ampua aiva kaikki kerralla kuuta kiertävälle raralle raketilla. Vastasin, että ei oo kyllä meirän markiilla sellaasta henkilöä näkyny.