Kesälairuun

Munamankelootihin siinä maanantain ehtoona lapsen kans järven ympäri, oli tämän perähikiän pikkukylän oma pyöräälykampanja ehtooo ja lapsi sinne halus äiteen kans lähtiä.

Veivattihin menehen tukat putkella ja praataaltihin niitä näitä siinä samalla, mitä ny kuuren vanhan kans tavatahan praatallakkaa. Jostaki tuli puheeksi, että mitä eskaris huomenna teherähän ja mitä kotona meinatahan teherä sillä aikaa, ku mukula on siä oppimas olemehan ihimisiksi.

Satuun siinä sanomahan, että teimme harijoottelijan kans eileen airat ja huomen aamulla Lakson mäellä kajahtaa ja lehemät pääsöö kesälaituumelle.

Siinä sitte sivulle vilikaasin vauhtini huumas, huomasin, että nyt leuka meinaa lapsella väpättää, ja suupielet kääntyä alaha päin. Aiva selevästi kyynelki koetti kimmeltää silimäkulumas. Kysyyn, että ”mikä ny on hätänä?”. ”Meinaat äiti lehemät laittaa pellolle, minoon eskaris ja minä haluaasin niin kovasti olla päästämäs niitä ensimmäästä kertaa tänä keväänä laituumelle”.

Olin hetken hilijaa, ajattelin oikeen, että toiselle se meirän joka keväänen ”riemu” on niin tärkiä asia, että sen etehen pitää oikeen poraata jos se jää näkemättä ja kokematta.

Jatkoon pyöräni polokemista ja sanoon, että eikähän ne siä eskaris pärijää päivän iliman suaki, jos se tuollaanen asia on, että ihan itkiä tarttoo.

Kyllä oli naama niinku halijennu nauris , kun sai nuo sanat kuulla, polokupyörän rattaasihin tuli uutta vauhtia ja polokemisehen puhtia. ”Herätä äiti sitte mut aamulla, kun päästät ne pihalle, etten vain nuku pommihin”.

Aamulla se tallusti lappuhaalarissaansa ja punaasis kumisaappahissansa hyvis aijoon navettahan, katteli ympärillensä ja orotti, että koska päästetätäh. Piti sanua muutaman kerran, että orota ny, niin lypsämme nämä viimeesetki eriksensä menijät, ettei innoossansa jo ensiimmäsiä irroottanu.

Siä se kuuren vanha nosteli harijoottelijan kans kettinkiä hahaloosta, päästi ne navetas olevat muutaman hiehotki irti innossaansa. Libero tallusti tyynesti niistä lehemien seas laituumelle, Myöhä pökättihin muiren hiehojen kans takamarkille ja Minttukaakao ei tajunnu lähtiä parresta mihinkää.

Siä se sitte patsasteli pellon reunas airan ääres kattelemas kättensä töitä, niinku paremmatki. Selosti äiteelle ja isällä, kuinka Yyterö lähti pihalle, ja kuinka se tallusti menehen ja kuinka kiltisti se osas olla, kun hän sen saatteli laituumelle.

Pienestä se lapsen onni on kiinni, lehemien pihalle pääsystä.