Tuppukylien elämää

Tiettekä tällääset pikku kylät, vähä niinku tää tahtoo olla koko kunta, asukkahat vain vähenöö luonnollisen poistuman kautta, tai sillä, että tällääsis paikoos ei oo yhtää mitää, ei yksin kertaasesti kannata jäärä.

Keskustas, tai sitä mitä ennen sanottihin keskustaksi, on muutama kauppa, ja helevetisti tyhyjiä liikehuoneestoja, joissa piretähän perkeleellistä vuokraa, kun ne on niin hyvällä paikalla uuren yrittäjän tulla ja aloottaa liikeireansa. Oven saranat kuluu viikos loppuhun, ku on niin kova kansanryntäys.

Ja melekeen, kun ajat kylän lävitte siä yks mummu menöö rollaattorilla nostahan kansaneläkettä pankista ja samalla matkalla käymäs apteekis ja paikallises Siwas hakemas maitopurkin ja kaffipaketin, kun eipä se kansaneläke palijo muuhun eres riitä.

Sitte näillä pikkukylillä on ne omat ihimisensä, ja lehtien tekstiviesti palstat ja kunnan nimis olevat facebook-sivut.

Joiren suurin anti on kanssa ihimisille syvä myötähäpiä siitä, että siä kirjootellahan juhannuksesta alakaen siitä, että joku kohta laittaa jouluvalot kuistillensa, väärähän aikahan, väärän väriset, saa laittaa ainuastaan valakoosta valua loistavia, ei sinisiä, eikä varsinkaa punaasia, joku luuloo siä bordelliksi. Eikä mihinää nimes väläkkyviä, ne ottaa sen naapurin silimihin, ku ne yökauret tiiraa niitä ja kerää raivua lähettää tekstari kunnanleheren mielipire-palstalle.

Tai miesten pitkät tukat, siitä voi kirijoottaa joka lehtehen, kuinka miehillä ei saa missää nimes olla pitkää tukkaa, vain sellaanen kattila-päähän-ja-reunoja-myören-malli on sallittu.

Autolla ajosta, ja sen nopeuresta tai siitä, että joku sattuuki ny ajahan ali nopeutta kirijootettahan harva se viikko. Samaan siitä saikko terveyskeskuksen puhelimehen vastanneelta sairaanhoitajalta ensimmääsenä ”hyvää päivää” vai pelekän ”päivää”.

Joskus ajatteloo, että kuinka ne lehtehenki laitettavat samat asiat viittitähän viikosta toisehen julukaasta, kun varmahan joku ne lukoo ja muokkaa luettavahan muotohonki.

Tällääsis sivukylis, miksi voi laskia kyllä tää päin oikiastansa aina koko kunnan, elää varmaahn niitä pieniä ihimisiä. Mitä sivummalle mennähän, niin sen kummallisemmaksi se sakki muuttuu.

Mutta tästäki aiheesta on ollu tuolta vähä suuremmista piiriistä muuttanehen kans puhetta, siä niistä ei tiä kukaa. Koska ne on siä ”isoos maailmas” omihin läjihinsä, syrijäyteneinä, tää ne on siinä kylä yhteesös mukana, kaikki tietää, että jaha, nyt sillä on tuo pää päällänsä, älä kuule piittaa mitää, antaa sen puhua omiansa, kyllä se kohta kääntyy taas oikeelle rattahille.

Menevät muitten mukana vikoonensa, välistä paremmin, välistä huonommin, mutta se yhteesön ”valavova silimä” tarkkaaloo, niin hyväs ku pahas, tieretähän, että jos henkilöä X ei oo näkyny muutahan päivähän, että joku käy kattomas, josko se on vaikka päässy kuoleentumahan.

Mutta kyllä mä oon täs ajatellu, että onneksi tällääset perähikiät autiootuu ja mettittyy, häviää kartalta, täältön pitkä matka joka paikkahan, ei palaveluja, ei kulukuyhteyksiä, jos et autoa omista.

Kauppa-auto käy kerran viikos ja kirijastoauto kaks kertaa kuus, kesällä ei kertaakaa. Tie ”sivistyksen kehtohon” muistuttaa suurimman osan vuoresta kärrypolokua.

Tarttooko sitä yhtää ihimetellä, että ollahan vähä erikoosia?