Aluusta asti, samaa tuhuraamista

Tiettekö, pilikahti täs pienehen mielehen, tai ainaki mä kuvittelen sen mieleni hyvin pieneksi, että minäki oon joskus opetellu lypsähän lehemää. Aasta seki homma on alootettava, että on vauhtihin päästy.

Opettelin sen homman Kauhajoen maatalousoppilaitokses, en ollu ennen sitä ikinä lehemän tissiihin konehia koettanu kiinnittää, ei ollu ollu asiahan suurempaa kiinnostusta, ennen ku joku vuosi siinä työttömänä olles rupesin serkkujen kans arpohon, että mikä musta vois tulla isoona. Ja yhtenä vaihtoehtona oli sitte se maanvilijelijä ja lehemänlypsäjä.

Otin vihejeestä vaarin, ja laitoon paperin vetähän, ajatuksella, että eipä se sen kummempaa voi olla, ku merkonomiksikaa opiskelu ja ettei oppi ojahan kaara ketää, paitsi ehkä mun, kun pää on tyhymä ja tyhyjä. Mutta jos koettaas eres täyttää sen tyhyjiön.

Sitte tuli se päivä, ku marssittihin ensi kuivaharijoottelehen kummikikiillä luokkahan mihinkä oli viritelty lypsykones sitä varte, että tolloot voi sillä harijootella kiinnittämistä ja muutenki sen kuntohon laittua, ennen varsinaasta kosketusta oikiahan kantturahan.

Tuskin siitä ny oikeen kunnon kuvaa sai, ku sillä sahapukki lehemänpuolikkahalla oli kunnon kymmensenttiset nisät, joihin jopa minä sain osooteltua ne konehet kii.

Tuli ensimmäänen oikeen oikia lypsykerta, ja lehemä oli kunnon vanha riippakikki. Utarehet viisti maata, nisäkki tais olla vähä eri ilimansuuntihin sojollansa. Siihen ensi kyykkyhyn vierehen, että saat pyyhittyä. Hikiä pukkas jo silloon.

Sitte koetat saara niitä konehia sinne alle kii.

Kauhia horina kuuluu, turve krapisi menehen keskuskappaletta pitki. Sait yhtehen vetimehen kii, toisehen, kolomannen vuoro. Sitte haukkaski ilimaa niin palijo, että kaikki muukki plätkähti alaha.

Taas aluusta, ja samanlaanen yritys, jos ei viä huonookki. Ja taas uus yritys, uus yritys erellisen perähän ja viä yrityksen yritys senki perähän. Tiä kuinka monta yritystä, muutama kirosana karijakon valavovan silimä alla, litroottansa hi'ottua hikiä, haalarikka tais olla märijät kainaloosta persvakohon asti.

Lopulta kömmiin ylähä ja sanoon, että eikähän ny joku hieman taitavee näytä mallia ensi. Karijakkua nauratti, sanoo, että kohtalaasen sitkiästi yritit kiinnittää niitä konehia sinne.

Kankiasta aluusta huolimatta ne onnistuu mutki siä opettahan lypsähän. Jollakilailla, en oo siinä viäkää oikeen taitava. Taas yks päivä tukiin filtterin turpehella niin, että kokooja ja sitä myören tyhyjöputkiki oli täynä maitua, navetan hyyskäs vain klosaji tyhyjösäiliöstä pihalle, ku Lakson akka lypsi niinku parahiten taisi.

Vitutti ku pientä oravaa. Olin justihin siivonnu hyysin ja sitte sotkin sen yltä päältä mairolla, pönttö oli silattu sillä, pesukones oli melekeen päällikantta myöte mairos, seinihinki on roiskunu vaikka mihinkä asti, moottorin kannakkahetki on mun vuosikymmenen ylittävällä lypsyharijoottelu urallini saanu uuren päällystehen. Viemärin kannes ei oo kivettynehen mairon seas montaa aukkua mistä se laskis viemärihin tukkimahan senki.

Ehkä mä tästä hommasta viä jonaki päivänä pääsen ja saan jättää sen paremmille lypsäjille, innostunehemmille ja avarakatseesimmelle.

Lopun alakua ilimas, sitähän son ollu aluusta asti.