Vanhemman osa maatilalla

Ei se aina oo heleppua, yhyristää äitiyttä ja tätä lehemänpitäjän arkia.

Lapsen lempilehemä poiki, Yyterö. Son kuulkaa ollu jo monta vuotta niin ruma, että ollahan koetettu lapselle puhua, että jos Yyteröä ei enää siemennettääs ja se laitettaas kauren jäläkihin pois, kun maito loppuu.

Voitte arvata, että sellaaset puheet on saanu leu'an väpättähän, kyynel on noussu sinne silimäkulumahan ja värisevällä äänellä on tokaastu vastahan, että ei. Yyteröstä ei luovuta.

No, se vanha kanttura siis poikii tiistaina. Poikiminen ittessänsä meni torella hyvin, se vain plutkahutti vasikan pahanoolle, pomppas ylähä sitä hoitahan, nuoli ja hellii, niinku oikian lehemän kuuluuki. Vetääsi sankoo tolokulla vettä, jäläkeeset tipahti tuosta nuon vain, ei merkkiäkää huonosta voinnista.

Tuli sitte se poikimisen jäläkeenen ensimmäänen lypsy, kattelin sen utaresta sillä silimällä, että tuo toinen puoli on kyllä mekekoonen mötti. Otin tissistä kii, ja meinasin saara sorkkaa. Oikiastansa tiesin siinä vaihees, ettei siä mitää lapsille kerottavaa oo. Verin kuitenki, sain pihalle ruskiaa mönijää.

Siinä me seisottihin isännän kans sen vanhan, kohtalaasen ruman lehemän vieres, ja melekeen meiränki teki mieli ruveta porajamahan siinä yhyres. Tierettihin, että se on jommankumman asia kertua tämä uutinen lapselle.

Äitee sen kunian sai iltaruuan päälle.

Sanoon, että nyt on näin Yyterön käyny.

Voitte arvata, että ensi meni alaleuka kaksin kerroon, huulet truutulle ja sitte rupes väpättähän, itku pääsi, oikeen kunnon poru. Kömpii äiteen sylihin oluansa helepottahan. ”Eikö äiti Yyterö seleviä tästä, sä oot sanonu, että se on aina selevinny kaikesta?”

Siinä tukkaa silittäes sanoon, että ei seleviä, ettei oo oikeen Yyteryä kohtahan kuvitella sellaasta, hoitaa turhaa sellaasta mikä ei hoirettavis oo. Että se on meirän vastuu asiasta, jos lehemistä tykätähän ja niitä piretähän, että asiaa ei pitkitetä ja niistä luovutahan, kun on sen aika. Mieluuten hieman liian varahin, että ne saa arvoosensa lopun.

Kysyyn, että haluakko, että Yyterö lopetetahan kotia? Miettii aikansa ja sanoo, että ei halua. Haluaa, että Yyterö vierähän pois, ettei hän näe sitä kuollehena. Sanottihin, että ei siinä mitää, asia selevä.

Sitte kysyyn, että teherähänkö Yyterölle oma muistopaikka ja mihinkä tehtääs. Päätettihin siinä, että järvirantahan, ku sielon ympäri vuoren niin kaunista. Sielon Yyterön sielunkoti, siä saa lapsi käyrä kattomas ja muistaa oman lehemänsä. Muistaa lämpimän ruskian kylijen, lämpimän henkäyksen, tuntia karvojen karkeuren poskella, haistaa lehemän tuoksun.

Soitin tänään sitte Atrialle, että tälläänen kyyti olis saatava. Puhelimen pääs oleva henkilö kirijas sinne lehemän tietoohin, että haetahan viimeesenä kyytihin ja vierähän niin suoraa lopetuksen, ku voirahan, kun on lapselle rakas.

Mitähän ajatteli tällääsestä pyynnöstä? Mitä mahtaa ajatella kulijetussuunnittilja lukiessansa äiteen toivehet? Kaikkeni asian etehen ainaki koitin, että sen maatilan lapsen olis eres vähä heloppoo olla luopumisen tuskassansa.

Ei oo heleppua olla lapsi maatilalla, tykätä lehemistä. Ja kasvaa elämähän.