Suunnitelmia, suunnitelmien jäläkihin

Muston varmahan tulos vanha. Suunnittelen vaikka mitä, mielessäni oon niin reipas ja valamis kaikehen, perustelen asioota, että hyvin suunnniteltu on puoliksi tehty. Sitte tuloo se aika, ku tarttis saara jotaki valamihiksi.

Istut aloollaas, et oikeen tiä eres mistä aloottaskaa. Mietit, että mitenkä hitos tämänki asian toteuttaminen voiki olla näin työlästä, saara ittensä liikkeesehen ja aloottaa jostaki. Eres jostaki.

Tämän syksyn suuri tälläänen voi-mitä-tulikaa-luvattua on ne Sarka-messut ens vuoren aluus. Innostuun niin maan perhanasti asiasta, että tuonne me mulliemme kans suunnatahan.

Ilimootin ensi alakuhun kolome ja sitte ku muutaman päivän mietiin ja mukulanki mielipirettä kysyyn, että menöökö se taas jonku karvakaveriin kans kehähän, lisäsin määrän ahaneuksissani nelijähän. Että otan yhyren lehemän ja kolome hiehua.

No, nyt oon sitte asiaa miettiny.

Ja mun joukkueeni koostuu tällä hetkellä Ipanasta. Ja miksi siitä? Koska son vanha ”konkari”, osaa kävellä vastentahtoosesti riimupääs taluttajan peräs tarpehen vaaties vaikka puuhun. Vähä sen naamasta näköö, että pitää koko touhua aiva helakkarin typeränä, mutta suopuu lehemämääsesti ajatuksehen, ku muuten piretähän hyvänä.

No, ketäs ne muut on? Sitä täs on sitte kuulkaa pähkäältyki. Ja välillä tuun siihen tuloksehen, että miksei sitä Ipanaa voi monistaa vain, tai salavihkaa koettaa vierä luokkahan, ku luokkkahan. Väittääs, että hupsista saatana taisin ottaa värän mullin mukahani.

Se muiren mukahan ottaminen vaatiis sellaasta pientä rutistusta asian suhtehen, että tarttis koettaa opettaa niitä riimuhun. Jos ny ensi kokeelis, että löyränkö yhtää sellaasta uutta, joka saattaas sopetua asiahan suhtkohthelepolla, eikä kiskoos varomatoonta taluttajaa perässänsä, pressulla peitettyä pulukkaa.

Ipanan vasikka Napero on listalla numeroykkösenä, junnu-eläämeksi. Siiten tiä onko siitä' siihen, osoottautuuko samanlaaseksi Kyläkyyläksi, ku Muuntajaki, että vasikka tallustaa siä mihinä on sen mielestä kiinnostavia tapahtumia ja mukula seuraa peräs.

Sitte jos hätä isköö kätehen niin varmahan voi ottaa vanhan ryhymärämän, Minttukaakaon ja Muuttolinnun. Miinus puoli asias tosin on se, että Muuttolintu oli viime kesänä nimensä veroonen, ku erehryttihin sen kans harijoottelehen viimeesen kerran Muurikkia varte. Sen kiinni saaminen kesti kauemman, kun navetasta pihalle tuleminen.

Minttukaakao näyttää tällä hetkellä karvaasella makkaralle. Son pitkä ja paksu, ku mäyräkoira, onneksi jalakoja sentäs on vähä enee.

Viikot hupenoo yllättävän uhkaavasti ja ainut mitä tuloo aikaaseksi, on hirviästi ajatuksia asian suhtehen. Tuntuu, että kären jälijet ja ylimääräänen kävely navetalla on vain lisääntyny, valamista ei taharo tulla.

Ehkä mä viä yllätän itteniki, joku päivä...