Paluu arkehen

Maanantaina se koetti, sairasloman loppu, arkehen paluun torellisuus, ensimmäänen navetta aamu puolehentoista kuukautehen.

Ehtoolla ja virittelin herätyskellon plinajamahan kakskytä yli viisi, kattoon monehen kertahan, että varmasti oon laittanu oikiahan aikahan ja laitoonko ny varmasti sen soittahan, etten herää yhyreksältä ja huomaa nukkuneheni onneni ohitte.

Kääntelin ja vääntelin sängys, ei meinannuu uni tulla, tuli loman aikana kukuttua turhan myöhälle, ku oli sellaanenki maharollisuus. Varsinki ku muutaman kerran juostihin viä kotomullien peräs yhyrentoista jäläkihin ehtoolla. Siinä meinas jo tuskan hiki tulla ottalle, että mitä jos mä en saakkaa nukuttua, menöö koko yö käännelles ja väännelles?

Nukahrin kuintekin, heräsin siihen, että se vekkari päästi sen maailmanlopun enteheltä kuulostavan kauhian räminänsä. Jos mun olis joku nähäny, olis varmahan nauranu sille pompahrokselle minkä tein sängystä ylähä.

Navetas meni ensi vähä ihimetelles, mitä teen, mitä nämä eläämet on, mitä niille pitääs antaa ja mitä muut on teheny tää näinä viikkoona.

En ny voi sanua, että olisin työhön määrällisesti päässy kuolehen, ku anoppi oli isäntää lomittamas (sen sairasloma jatkuu hamahan tappihin asti), ja se lypsi. Mä sain olla hyvin miehinen emäntä siis.

Ruokiin vasikat, juotin Martti sonnin, tai siis vein sille tuttisankoon, kattoon päälle ja totesin, että siinä on sen verran tuota lihamullia, että eikähän seleviä itte tästä hommasta, siroon sangoon kiiinni poikimakarsinan aitahan ja jätin seleviämähän yksiksensä.

Rupesin siivoohon ruokintapöytää.

Voi iesusku meinas tulla äiteetä ikävä.Kyllä ihimisen kunto voi huonontua kohtalaasesti, ku ei oo rasittanu ku istumalihaksiansa soffalla ja penkillä. Hikiä pukkas, hanskat hiersi. Lapioon ja lakaasin, kärräsin rehua sonniille siilohon, kippaalin ja puhisin.

Join puolitoista litraa vissyä ja hikoolin vähä lisää.

Saappahat hiersi aina vain varpahia jokka erelleen koettaa luora nahkaansa (mistähän sitä nahkaaki piisaa viä lähtemähän?). Haalarit hiosti. Huivi vasta hiostiki päätä. Hikoolin vähä lisää.

Sain lehemät pihalle, kolasin parret, sanoon anopille, että mee keittähän kaffia, mä kuivittelen nämä valamihksi. Sain aiva kaikes rauhas, kenenkää näkemättä puuskuttaa ja hikoolla, ehkä muutama kirosanaki pääsi asian johorosta suusta.

JA silti, taas kones hyrrää, ku vauhtihin vain on päässy. Tämän aamuunen lomittaja ihimetteli, ku lykkäsin kahareksan mais konehet maitohuoneesehen takaasi, että joko sä ny jo lypsit.

Son lehemä n hoito ku polokupyörällä ajo, ku sen kerran oppii, niin aina taitaa.

Rakkahat mullit. Ja niiren uus lairuun.

Ne meirän rakkahat mullit, pahan tekijät, karkulaaset, aiturit, kieron konnat. Miksi niitä vois sanua? Ne jokkaa juoksutti koko kylää tää viime viikolla, ku me koetettihin lomaalla ja rentoutua ja olla hankkimatta lisää harmaita hiuksua päähämme. Joka on kyllä muuten kiitettävästi harmaantunu täs tilan piron aikana, vai olisko siinäki asias osuutta niillä kuuluusilla geeniillä?

Ne oli tiistai ehtoona taas, tai osa karuus. Joku oli ystävällisesti oikaassu pihan läpi, joko mullit itte tai joku utelias ulla, ja vieny siitä läpi veretyn virta langan ja paimenen maarootus johoronki mennessänsä. Voi arvata, että nämä nuusku nenät oli heti havaannu, että ei kuulkaa iske sitte yhtää. Ja mennehet yli, ali ja viä vähä välistäki. Olivat onneksi pysyny siinä pihamarkilla parkis.

Päätin siinä sitte, että nyt mä laajennan niiren airan. Ja kierrän mettälaituumet. Kävin lomitushenkilönki hakemas seurakseni, että ny urakoorahan oikeen kunnolla.

Päästihin mettän reunahan, torettihin, että tää on tätä renttaa sen verran, että melekeen käsi kopellolla tarttoo ne airat ettiä sieltä kaiken maailman horsman ja muun kasvuston seasta.

Läherettihin liikkeelle, huomattihin, että kivasti jää nuot lasikuirun paloja vanhoostaa paaluusta käsihin, pisteli niin perkelehesti, ku nypiit niitä sieltä esille. Koettelit, että onko ne ehejiä ja kukahan perkeles on vieny tästäki langat mukanansa.

Päästihin mettän reunahan asti. Alakoo sataa kaatamalla.

Erettihin muutama metri etehen päin. Hyttyys parvi saapuu. Enkä ny puhu muutamasta hyttyysestä, vaan niitä tuli ainaki milijoona. Isoja, lihavia ja helevetin näläkääsiä. Siinä vaihees huomasin, että ne Capri-housut oli aiva väärä valinta siihen hommahan. Saappahan varren ja housun puntin välihin jäi kaistales palijasta ihua, minkä ne pirulaaset löysi heti ja upotti kärsänsä siihen.

Jatkoomme rämpimistä, kirosimme erellisiä airan tekijöötä, ja sitä että mettä kasvaa vuosi vuorelta niiren aitojen päälle, alle ja läpi. Osa langoosta meni siä puitten välis niin, että et tienny mitä sille olisit teheny. Päätettihin antaa olla, ku vähä suoraa suomeksi sanottuna pani vituttahan se homma.

Saatihin airat tehtyä ja kierettyä. Avattihin portti vapautehen.

Mitä teki mullit? Ei mitää, siinä ne seisoo , vahtas mua ku koetin kuttua niitä. Ja näyttivät aiva sille, että siiton kuule kielletty menemästä, niin mehän ei tulla. Aikana houkuttelin viehkeällä äänelläni. Satehen vain yltyes ajattelin, että kyllä luonto tilan poijan puuhun ajaa, tai hiehon pellolle. Lähärin kotia.

Siä ne kuulemma vahtasivat viä aamullaki hyvin samoos jalan sijoos, ku lomittaja kävi tullessansa kattomas.

Kiitollisuus on kuulkaa maailman palakka. Hyvää koetettihin teherä, niin nämä urpot ei tajunnu mitää.

Loman viettua

Mitäs ne maalaasjuntit teköö niillä lomillansa? Ensinnäki kesän viikot pitää muuten aika hyvis aijjoon tajuta varata, että saa pitää silloon, ku kattoo parahaksi, tai saa lomittajaa yleensäkkää. Pakkaa vähä olehen niin, että kaikki kotielääntilalliset piittaas pitää heinäkuus muutaman päivän vapaata.

Olin vähä jäläki junas, ku keväällä keksiin, että lehemälliset lähtöö lehemiä kattohon Joensuun Farmarihin, että mitäs sitä ny sen kummempaa lomaa tarttoo. 

 

Huhtikuulla tierustelin sitte, että oliskahan maharollista, että Lakson pariskunta olis heinäkuun ensimmääsen viikon vapaalla. Melekeen riemusta kilijuun, ku sain saman tien puhelun aikana tietää kuka meillä lomittaaki, elikkäs anoppi.

Eipä siinä me suunnattihin Farmarin, niin sanotulla Pornokaapilla (ja mitä nimiä sille matkaaluautolle sillä reissulla keksittihinkää, siirtohöyläämä, Uretaani Nussimo, Nussisuuli, omatahan vissihin likaanen mielikuvitus). Mukahan tungettihin kakara ja koiraki.

Ku lopulta halaki suomen ajettua saatihin päämme kallistettua siä tyynyhyn ,ja hyvin unen päästä kiinni,soi puhelin. Ensi piti tihirata, että mitä kello on, ja sitte, että kuka helevetti tähän aikahan soittaa. Ja mitähän asiaa sillä mahtaa olla.

Sain jotenki isännän hereelle, että vastaa son sun. Siä oli naapurin Heikki joka ilimootti meille iloosen uutisen. Mullit oli Ikkeläjärves karaannu, ja osa tallusteli niiren kukkapenkis. Luulen, että Heikkiki hieraasi vähä päälakiansa, ku isäntä sanoo, että me ei ny voira auttaa, ku ollahan Joensuus. Tai voirahan, mutta ei ihan olla akuutiinpahan hätähän paikalla. Että soita äiteelle.

Siinä me se sitte jatkettehin lonkan vetämistä, ku naapuri ja anoppi oli tallustanu yön hämäryyres mettäautoteitä pitkin ja ettiny Herra Sonnia ja sen 16 morsianta. Olivat löytyny muutaman kilometrin päästä tarkastelemasta toisen naapurin nevatien päätä.

Kiltisti tullehen nappula sangoon peräs, ku elefantit jonos takaasi käälyhynsä.

Meirän loma meni kuulkaa oikeen hyvin, kattottihin näyttelyytä ja poltettihin hartiamme, lapsi osallistuu junior handler-kilipaaluuhun ja oli onnellisesti viimeneen.

Ja naapurin jahtas koko viikon niitä mullia, ne manas ne varmahan alimpahan helevettihin ja toivoovat nautojen kuolevan sukupuuttohon, että saisivat nukkua eres yhren yön rauhas. Niitoli haettu vähä jokaasen tien varresta, mikä kiertotiestä ristes muualle. Kaukaasemmakki kylälääse oli tähän toimitahan joutunu osallistumahan, ku olivat ohi ajanu.

Kotia tulles käytihin kattomas heti, pienen perhe riiran säestämänä, näitä karkulaasia. Silloon ajattelin, että ny asia varmahan ratkes, ku isännän velipoika tuli päätänsä pyöritellen airalta. Joku, en muuten ollu minä, oli kietonu jousiveräjän yhyren puupaalun ympäri, hukkas sen kautta virrat koko airasta maahan, ja avas uteliahille nautaeläämille tien vapautehen.

Taitaa pitää anua seuraavaa lomaa naapuriiltaki, että mitähän ovat mieltä, taitavat suostua korkeentansa talavi viikkoohin, ettei oo yhtää lehemää ulukoostettuna.

Suuri Mullin Siirto-Operaatio

Tänään oli se päivä, mihinkä viime viikonloppu puolen toiminta tähtäs, kierrettihin airat Ikkeläjärves, trimmattihin airan aluuset, kiristettihin langat. Koetettihin juntata paaluja uurestansa paremmin pystyhyn peruskallion päälle.

Siinä miettii, ku koetti ensi kangella teherä reikää, ja sovitti sitä aina uutehen kohtahan, eikä siltikää tahtonu löytyä kivetööntä paikka, että kaikkehen sitä ihiminen ryhtyyki. Keskelle Sikasalon tietä olis varmahan saanu oikeenki hyvin paalut pystyhy, muttei siihen mihinkä olis tarvinnu.

Seuraavaksi varovasti tierustelimme kulijetusyrittäjältä, että olisivakko vapaaehtoosia tulehen vähä isoommalla autolla niitä siirtähän, ettei tartte Terraanon takalootahan koettaa sovittaa yks kerrallansa.

Tänä aamuna tiesin sen päivän olevan, ku silimät ristis, vitutuksen vallas navettahan lompsiin. Se mihinkä aikahan kyyti saapuu oli viä silloon arvootus, arvelin, että aamupäivästä.

Seki selevis, ku tulin tupahan ja sain isännältä jonku järkevän vastauksen, kymmenen mais. Heti pilikahti pienehen mielehen, että Valkama ajaa aina etuaijas. Kaffetta nautiin pöyrän ääres, ku ne soitti yhyreksän mais, että justihin lähärettihin sinne päin.

Koko kylänväki oli haalittu kokohon, ja kauhia hyökkäys suunnitelma tehty, että millä ne kolomisenkymmentä elukkaa saarahan autohon. Tänä vuonna ku ei ollu Jallua, joka oli niin kokenu matkaaja, että vei naisensa yhtenä laumana, ku portit avattihin.

Vaatii se vähä hikiä ja muutaman ärräpään, ennenku hiehot siä oli. Varsinki huomasin taas minkätakia mä en niistä mustista tykkää. Ne koetti kyllä mennä sinne autohon, mutta ovella ne tuli toisihin ajatuksihin ja pyörsi takaasi ja toivat sitte kaikki muukki mukanansa. Ja viimeesänä sinne tarttiki sitte tunkia Lakota, vaikka se olli ensimmääsenäki menos.

Kyllä mä ajattelin siinä, ku niitä työnnettihin perse silimä tuumaa pitkällä ja koetettihin sihistä ja antaa uskon vahavistusta äänimerkiillä niin, etä kitarisat lepatti, että eikähän tähänki mitää muuta keinua olis. Takamarkin mullit olis voinu vierä sinne vain eres kävelemällä, kaikki 11 olis tullu ku kyöhän taloon porsahat jonos peräs ja vähä ammunu mennessänsä.

Perillä meni aiva hyvin, ainuastansa yks tuli langoosta läpi ja meni viä samasta rei'ästä takaasinki.

Päivän hyvä työ on tehty. Ainut, että ne pitää saara syksyllä takaasin...

Elämää Rottien valtakunnas

Meillä oli perijantaina siilon kestokuivikkehen siivouspäivä, sen mikä kerkes kasvaa melekeen pari metriä korkiaksi talaven aikana, kun siä ummes olevat rymys sankoon joukoon, ja niitei oikeen voinu aharistaa sinne paskakäytävän puolelle siksi aikaa, että oltaas saatu makuualusta siivottua.

Ja ny joku miettii, että miksei voinu? Siä oli parahillansa kakskytä elääntää, ja Ruttu. Siä toisella puolen, kapialla käytävällä olis ollu hyvin aharasta, henkisesti. Nuoremmat olis tunkenu 19 peränurkkahan, ja se vanha muori olis hallinnu yksin sitte loppua 10 metriä.

Ja sitä makuualastaahan oli kuivittettu oikiastansa vain pahanoolla. Kivahan niiren olli siä kölliä, pehomoosta ja lämmintä, ku altapäin jo paloo.

Mutta se kuivikkehen määrä ja kuukauren lehemättömyys aiheutti sellaasen pienen ongelman. Lomitushenkilöt jo viikolla sanoo, että siä laros on muutama Rotta. Kävivät kuulemma syömäs sinne suojahan nostetusta siemenvilijasäkistä. Ihimeteltihin siinä, että sen peittausainehen pitääs olla kovaa myrkkyä, mutta rotille lähinnä kasvuvirkistettä.

Sitte ku sitä alustaa ruvettihin isoolla talikolla tonkihin, niin voitte arvata mikä vilinä siä rupes olehen. Reino Rotat oli perustanu oman kaupungin sinne.

Isäntä kysyy Makelta, että montako tapoot, ku siivosit. Minä isännältä, että meinaakko, että se ajali raktorilla niiren peräs ja koetti lintata pyörän alle vai? Että olis voinu tulla ennemmän vahinkua, ku valmista, jos oliski vähä lipsatahu ja Ännä ottanu osumaa siinä rotan tappokiimas.

Päätimme, että siivuamme laron muutenki. Että vierähän sieltä kaikki ylimääräänen taas kerran pois. Vanhat rehusäkit, joita joku tuntuu varmahan tuovan sinne latohon, mun kiusakseni. Pisti vain ihimettelehen, että pakkoko niitä on saatana heitellä sinne pitkin poikin, eikö voi kerätä niitä aina yhtehen ja pinota siististi samahan paikkahan. Siilon alta vietihin isännän jemmaamat vanhat suursäkit, ja siivottohin laattiat.

JA siinä siivouksen lomas ne kauhian somat Reino Rotat kävi luuraamas meitä milloon mistäki. Joku kattoo trukkilavan alta, toinen kuivikelaarin takaa.

Voitte arvata, että sain nopiaa käytyä kattomas, että onko yhtää rotanmyrrkyä kotona. Jonkin verran ja seuraavaksi otinki sitte kuumanlinijan K-Kaupan miehelle, että tuo kotia tullessansa mulle ensiapua tähän hätähän.

Olin sitte se vähemmän suloonen myrkykeittäjä piilotellessani syöttiä sinne ja tänne, navetan vintillekki nakkasin luukusta menehen pussia.

Eilinen tarkastus osootti, että syöty on. Siniset palat oli karonnu, 342 oli säästyny. Hainpa sitte ”vähä” lisää myrkkyä, ja laitoon miehet tekehen lisääsyöttiä ja viehen ne paikoollensa.

Ny mä vain orotan, että naapuri soittaa, että mistä nämä kaikki rotat on meille tullu? Niillä ku on paha tapa viä muuttaa paikasta toisehen, ja jos mä vainuan niitä, niin ehkä ne tajuaa pakata kamansa kasahan ja siirtyä seuraavahan osootteesehen.

Varsinki, ku siinä vaihees, ku sä näet yhyren rotan niitä on kuulemma sitte vähä enee.

Ja joku haluaa niitä viä lemmikiiksi. Yäk.

Hyvää matkaa

Aamulla heräsin, avasin silimät. Kömmiin soffalle. Laitoon lomittajalle viestin. ”kääntäkää Rutun kylykiä”. Tuli saman tien takaasin vastaus ”ei tartte, son kylymänä”.

Kauhia kilijahrus, pomppasin ylähä. Juoksin pesuhuoneesehen. Verin vaattehet päälle, lopottimet jalakahan ja pienen etukumaran kans navettahan. Toinen lomittaj huuteli navetan kuulumisia, ja että meinaa laittaa Ennestä näyttehet menehen, ja viimeks sanoo kans ”että se Ruttu oli sitte aamulla kuolleena karsinas”.

En oikeen osannu sanua mitää.

Kävelin poikimakarsinalle, avasin oven. Kattoon lehemääni, sitä joka eileen pää piritästi pystys makas siinä, katteli meitä, märehtii. Näytti sille, että orottakaa vain, mä vähä kerään voimiani ja nousen tästä, ja te ette voi mulle mitää.

Makas sielä, pää kääntyhenä nurkkaa päin. Suorana.

En saattanu enää lehemähäni sattua, en tuntia jo kylymennyttä kylykiä, ettei oo elua pehomoosen karvan peittämäs nahkas.

Käännyyn pois, sulijin oven, vaikkei ny varmahan olis tarvinnu, eipä se kuulkaa enää sieltä karkaa. Kävelin tupahan. Sen verran sain isäntääsen järiille yön niiton jäläkihin, että sanoo, että yöllä oli mummun elämä loppunu.

Nyt on navetta niin tyhyjä. Mulla ei oo enää lehemää, suurta persoonaa. Me ollahan uramme alootettu hvyin samoohin aikoohin, minä ja Ruttu. Minä oon sitä ensikkona lypsäny 11 vuotta sitte. Ja nyt lypsänä vain enää muita lehemiä.

Hyvää matkaa emännän ainut Lehemä. 

 

Keskikesän juhula

Juhannus, keskikesän juhula. Päivä jolloon kesä on ohitte ja käännytähän syksyä kohroren. Tänä vuonna se kesä vain ei oikeen oo viä alannukkaa, tais eileen olla koko tämän hetkisen niin sanotun kesän lämpöösin päivä. Mittari näytti oikeen 20 astetta hetkellisesti ja Laksoki tohtii jättää yhtenä päivän pitkät kalsarit pois.

Viime vuonna juhannuksune oli kylymempää ku erellisenä jouluaattona. Näin tietoiskuna, en kyllä yleensä muista mitää tällääsiä asioota. Niinku toiset muistaa, ne voi kaivaa muistinsa syöveriistä ja sopukoosta päivämäärän usiamman vuoren takaa ja sanoo justhin minkälaanen keli on silloon ollu, ja varisinki omien kakarooren syntymäpäivän muistetahan niin. Minen muista, olin se asian kuniaksi usiamman päivän pöngättynä keskussairaalahan sisälle, eikä palijo eres verhonraosta näkyny paistaako vai onko pilivistä.

Juhannuksen kuniaski ei oo enää ku muutama hehtaari kylyvämättä. Että Lakson perälläki voirahan kuulemma tänä kesänäki isännän parta ajaa, pitää kuulemma kylyvö partaa jolle saa vasta niiren päätyttyä näyttää partakonesta. On kyllä venyny sen verran, että voi vierä sen sinne lehemien kans samahan rivihin ja päästää Heiningerillä senki leukaperät puhtahaksi siinä mihinä nautojen häntä karvat saa kyytiä.

Ja toinen asia mitä juhannuksen kuniaksi ollahan tehty on se, että ollahan sitte lääkitty Ruttua. Ei oikeen ny lähteny töpöttähän niinku olis tarvinnu. Tartti tänä aamuna tilata tohtori antahan emännän lemmikille kalakkia ja muita tarvittavia suonehen.

Se kyllä syö ja märethii, mutta se viimeenen rutistus siitä ylös noususta jää tulematta. Ku olis reipas henkinen, ja hyvä selekäänen isäntä, mitä meirän isäntä ei tällä hetkellä oo, niin sen kampiaas ylähä, ku rouva itte yrittääs ja toinen vähä hännästä tunkkaas.

Son kuulkaa ihimeellistä, siitä hännästä ei tartte eres kauhiasti nostaa, ku se antaa sen tarvittavan avun tuollaaselle 13 vuoren kangistamalle rouvalle, että se pääsöö pimpahtamahan pystyhyn. Ollahan me sitä jonku poikimisen jäläkihin avustettu muutama viikko tuollalailla. Ja sitte on menny monta poikimista sen jäläkihin, ettei oo tarttenu avustaa mitenkää. Isäntä jo kehuu, että son masentunu, ku sen vasikka kuoli, että on siitä kii.

No, ny miehet kokuaa siä nostotelinestä sen ympärille ja vinssaavat sen sillä jaloollensa, saa seisoa siinä rauhas ja mennä maata, ku sille tuntuu. Mutta ylähä nousu tapahtuu pienen avustuksen kans.

Kai sitä tarttoo henkisesti valamistautua siihen, että se viimenen päiväki tuloo meirän yhteeselle elolle, sorkkaliitto loppuu ennemmin tai myöhemmin.

Varsinki ku sain sieltä lehemän perseestä käsihini ihotulehruksen ku poi'itin sitä. Ei olis ehkä kannattanu niitä enterorokon valamihiksi rikkomia työntää toosahan sekaahan, vaikka hanskoja koetin sovittaakki. Mutta hätä ei lukenu lakia.

Sainpahan unohtumattoman muiston siitäki toiminnasta.