Paluu arkehen

Maanantaina se koetti, sairasloman loppu, arkehen paluun torellisuus, ensimmäänen navetta aamu puolehentoista kuukautehen.

Ehtoolla ja virittelin herätyskellon plinajamahan kakskytä yli viisi, kattoon monehen kertahan, että varmasti oon laittanu oikiahan aikahan ja laitoonko ny varmasti sen soittahan, etten herää yhyreksältä ja huomaa nukkuneheni onneni ohitte.

Kääntelin ja vääntelin sängys, ei meinannuu uni tulla, tuli loman aikana kukuttua turhan myöhälle, ku oli sellaanenki maharollisuus. Varsinki ku muutaman kerran juostihin viä kotomullien peräs yhyrentoista jäläkihin ehtoolla. Siinä meinas jo tuskan hiki tulla ottalle, että mitä jos mä en saakkaa nukuttua, menöö koko yö käännelles ja väännelles?

Nukahrin kuintekin, heräsin siihen, että se vekkari päästi sen maailmanlopun enteheltä kuulostavan kauhian räminänsä. Jos mun olis joku nähäny, olis varmahan nauranu sille pompahrokselle minkä tein sängystä ylähä.

Navetas meni ensi vähä ihimetelles, mitä teen, mitä nämä eläämet on, mitä niille pitääs antaa ja mitä muut on teheny tää näinä viikkoona.

En ny voi sanua, että olisin työhön määrällisesti päässy kuolehen, ku anoppi oli isäntää lomittamas (sen sairasloma jatkuu hamahan tappihin asti), ja se lypsi. Mä sain olla hyvin miehinen emäntä siis.

Ruokiin vasikat, juotin Martti sonnin, tai siis vein sille tuttisankoon, kattoon päälle ja totesin, että siinä on sen verran tuota lihamullia, että eikähän seleviä itte tästä hommasta, siroon sangoon kiiinni poikimakarsinan aitahan ja jätin seleviämähän yksiksensä.

Rupesin siivoohon ruokintapöytää.

Voi iesusku meinas tulla äiteetä ikävä.Kyllä ihimisen kunto voi huonontua kohtalaasesti, ku ei oo rasittanu ku istumalihaksiansa soffalla ja penkillä. Hikiä pukkas, hanskat hiersi. Lapioon ja lakaasin, kärräsin rehua sonniille siilohon, kippaalin ja puhisin.

Join puolitoista litraa vissyä ja hikoolin vähä lisää.

Saappahat hiersi aina vain varpahia jokka erelleen koettaa luora nahkaansa (mistähän sitä nahkaaki piisaa viä lähtemähän?). Haalarit hiosti. Huivi vasta hiostiki päätä. Hikoolin vähä lisää.

Sain lehemät pihalle, kolasin parret, sanoon anopille, että mee keittähän kaffia, mä kuivittelen nämä valamihksi. Sain aiva kaikes rauhas, kenenkää näkemättä puuskuttaa ja hikoolla, ehkä muutama kirosanaki pääsi asian johorosta suusta.

JA silti, taas kones hyrrää, ku vauhtihin vain on päässy. Tämän aamuunen lomittaja ihimetteli, ku lykkäsin kahareksan mais konehet maitohuoneesehen takaasi, että joko sä ny jo lypsit.

Son lehemä n hoito ku polokupyörällä ajo, ku sen kerran oppii, niin aina taitaa.