Tänään
oli taas Lakson emännän rehunjako vuoro. Suunnittelin homman
torella hyvin etukätehen, meen jo kaharen ja kolomen välillä
navettahan. Kuivittelen lehemät, juotan Mooseksen, ruokin mullit.
Jaan rehun pöyrällä valamihiksi.
Ensi
huomasin, että lietekuilut vaatii pahasti naisen hellää veten
laskua sinne, enkä ny tarkoota sitä, että olisin kyykityny kuilun
reunalla ja kussu sinne härissäni, ku en vessahan keriinny. Vaan
sitä, että paskaa oli niin sanuaksemme, taas kerran, kanttansa
myören ja sinne piti lirutella letkusta vettä.
Son
sellaasta hommaa, että siinä saaki sitte aikansan kuluhun oikeen
rattoosasti. Vahtaat silimät pyöriänä, liikkuuko paska vaiko ei.
Isäntä on joskus seurustelu aikana soittanu mulle tällääsen ilo
uutisen ehtoolla kymmenen jäläkihin ”Rakas, paska liikkuu” oli
varmahan niitä ensimmääsiä hetkiä, ku teki mieli sanua, että
ittestäskös puhut, ku siihen heräsin.
Koska
tuhulasin aikani siihen sonnan kans lutraamisehen, niin pääryyn
siihen, että jaoon kuivaa heinää rouville huikopalaksi, että
saavat pupentaa, ku tulevat navettahan ja orottelevat, että saan
valijastettua armahan sotaratsuni, elikkä kuuluusan Varmo Liftin
töihin.
Lehemät
lontii sisälle, löyrettihin yks poikimista tekeväki taas
pusikoosta piilosta. Tuotihin se sisälle ja rakennetthin
pysyvä-väliaikaanen-poikimakarsina siilohon irtoairoosta. Vietihin
sinne paali olokia ja jätettihin sinne.
Käynnistin
Varmon, ihimettelin, että mikähän täs saatana rakkinehes tällä
kertaa on, ku ei meinaa käyrä, ei sitte millää. Mutta kauhiana
koneinsinöörinä väänsin vain kaasun kaakkohon ja annoon konehen
huutaa, periaattehella, kyllä maailmahan ääntä mahtuu.
Sain
paalin kyytihin, vähä se piti ehkä erikoosta ääntä siinäki
hommas, mutta ajattelin, että sääli on sairautta ja rumpioon
menehen. Ajoon sen navettahan, ei jääny eres kynnykselle
kuopimahan, mitä se välistä pakkaa tekehen.
Peruutin
pöyrän päähän, leikkasin ensimmääsen kaakun, ihimettelin, että
minkä takia se kilujuu näin, kun koetat leikata palaa irto.
Hydrauliikka huusi hoosiannaa, ku painatin terää alaha.
Sain
uuren pään jaettua, ajoon sen helevetiperkelehen Joulupäivän
etehen, verin paalia lähemmäs, painoon terän alaha ja kuuluu
saatanallinan paukahros ja Varmo sammuu. Voitte arvella, että mua
vitutti ku pientä oravaa, taas kerran. Koetin tartata, ja pyöritti
vain.
Soitin
isännälle, ja huusin ku hyeena (minkähän laasta äänte ne mahtaa
sitte ikinä pitääkkää), ja sanoon, että siitä hajos varmahan
moottori. Miehet lomittajaa myören oli sitä mieltä, että ei oo
mitenkää maharollista, että jotaki muuta tapahtuu.
Nostin
apupoika anteron kans paalit navettahan traktorilla ja vitutuksen
voimalla jaoon lehemille rehut. Sillä aikaa diagnoosi varmistuu,
Varmon kannentiiviste oli heittäny henkensä ruokintapöyrälle.
Siinä
hetken ihimeteltihin, että millä se emännä mieliharmi saarahan
pihalle. Sanoon, että joka asiahan on ratkaasu, helevetisti liinoja
ja Valmetin kuormaajahan kiinni. Että eikähän se sillä tuu.
Tietääpä
taas mitä teköö, ku ruokkii 54 lehemää kottikärryyllä ja
tarikolla. Kaurapuurolla käyvä rehunjakovaunu lähtöö aamusta
taas liikenteesehen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti