Hyvää matkaa

Aamulla heräsin, avasin silimät. Kömmiin soffalle. Laitoon lomittajalle viestin. ”kääntäkää Rutun kylykiä”. Tuli saman tien takaasin vastaus ”ei tartte, son kylymänä”.

Kauhia kilijahrus, pomppasin ylähä. Juoksin pesuhuoneesehen. Verin vaattehet päälle, lopottimet jalakahan ja pienen etukumaran kans navettahan. Toinen lomittaj huuteli navetan kuulumisia, ja että meinaa laittaa Ennestä näyttehet menehen, ja viimeks sanoo kans ”että se Ruttu oli sitte aamulla kuolleena karsinas”.

En oikeen osannu sanua mitää.

Kävelin poikimakarsinalle, avasin oven. Kattoon lehemääni, sitä joka eileen pää piritästi pystys makas siinä, katteli meitä, märehtii. Näytti sille, että orottakaa vain, mä vähä kerään voimiani ja nousen tästä, ja te ette voi mulle mitää.

Makas sielä, pää kääntyhenä nurkkaa päin. Suorana.

En saattanu enää lehemähäni sattua, en tuntia jo kylymennyttä kylykiä, ettei oo elua pehomoosen karvan peittämäs nahkas.

Käännyyn pois, sulijin oven, vaikkei ny varmahan olis tarvinnu, eipä se kuulkaa enää sieltä karkaa. Kävelin tupahan. Sen verran sain isäntääsen järiille yön niiton jäläkihin, että sanoo, että yöllä oli mummun elämä loppunu.

Nyt on navetta niin tyhyjä. Mulla ei oo enää lehemää, suurta persoonaa. Me ollahan uramme alootettu hvyin samoohin aikoohin, minä ja Ruttu. Minä oon sitä ensikkona lypsäny 11 vuotta sitte. Ja nyt lypsänä vain enää muita lehemiä.

Hyvää matkaa emännän ainut Lehemä.