Joulunaika

Joulu, aatonaatto. Mitä se on? Onko se jotain syötävää? Jotain mukavaa, jotain uutta ja ihmeellistä? Jotain arjesta poikkeavaa?

No, mitä se on maatilalla, sitäpä se pakkaa olemahan mitä aina muulloonkin. Kello soi samallalailla viiren mais, jouluna viä ehkä mielummin vähä varahammin kuin muina aamuna. Koetatahan olla, mukamas, hyvis aijoon navetas, että oltaas kerranki aijoos myös tuvas.

Se sellaanen aijoos oleminen tarkoottaa tänäki vuonna varmahan sitä, että huomenaamulla Help Me on poikinu, tai rupiaa poikimahan, ja koska sillä on jo tuota ikää kertyny enemmän, ku keskiverto suomalaaselle nautaeläämelle, niin halavaantuu. Tai ainaki me pelijätähän, että se halavaantuu.

Sellaanen jos mikä pitää ihimisen tentehillänsä, oli sitte päivä mikä hyvänsä. Tuollaanen arvonsa tunteva lehemä rouva, äireen lemmikki, se mikä on haettu Pornaasista asti, ostettu viis, että saatihin yks. Tietää minkä takia huolehtii taas. Käy vahtaamas jouluyönäki, että mitä Help Meelle tai kotoosammin Helpparille kuuluu, näkyykö sorkat, näyttääkö se tyytyvääselle vaiko ei.

Lehemät orottaa meiltä palavelua, lypsyä ja ruokaa oli pyhä tai arki. Jouluna voivat hieman luistaa tavallisista aikatauluustansa, antaa lypsäjällekki anteeksi, että ei ny justihin kellollensa teherä sinä päivänä askarehia. Tosin eipä meillä muutenkaa olla siihen pyriitty, tai pystytty. Kummin asian haluaa nähärä.

Toivotahan, että tänäkää jouluna ei tarttis eläänlääkäriä vaivootella, vaikka vähä varoottelin sitä viikolla, ku nuota mustia mielenharmia laitettihin hoitohon, että voi olla, että soitan pitkinä pyhinä. Sitä vähä nauratti, lupasin tarijota kinkkua ja suklaata, kuumat glögit iliman alakoholia,jos jourutahan lehemää lääkittehen.

Joulu maatilalla, melekeen samanlaanen päivä, ku kaikki muutki. Aamulla noustes eron haistaa, kinkku tuoksuu ku saat silimäs auki. Nostat sen uunista, avaat pussin ja laitat leivän päälle, silipaaset Oivariinin Herkkua ruisleivälle, kunnon siivu kinkkua ja palanpainikkeheksi kaffia.

Niistä on pienet onnen hetket tehty.