Syksyn satua ja koulun alakua

Ja sitte alakoo koulu tältä syksyltä, ja tälläänen maaseurun ja maatilan eristyksis eläny mukulaki näköö taas toisia ikätoveriansa ja pääsöö sinne sivistyksenkehtohon sivistymähän. Ja varsinki kuuntelehen sitä, että mitä ne toiset harrastaa ja montako kertaa viikos.

Arvata saattaa, että meillon kotona käytä muutama keskustelu aiheesta mitä minä harrastaasin ja mitä minä harrastaasin vähä viä lisää?

Siinä koetat sille seittemän ikääselle, jolla on vankkumaton luotto omahan jaksamisehensa, että hän nousoo joka aamu melekeen samahan aikahan, ku äitee ja isä, hyppää linija-autohon, koettaa takua iin silimiä ja matematiikkaa päähän ja orottella linija-autoa siä koululla joka päivä vähintää puoli tuntia. Körötellä kotia, koettaa tuskan hiki ottalta valuen teherä ne läksyt ja sitte viä harrastaa.

Siinä koetat monin monimutkaasin sanoon kertua, että kun äitee on huomannu, että sun on vähä väsy loppu viikosta jo tälläki päivä aikataululla, että jos mietittääs sitä harrastamista sitte lisää ens vuonna, ku oot päässy oikeen kunnolla juonesta kiinni. Saati, että kun äiteen ja isän työt on siihen aikahan, kun ne harrastukset tuppaa olemahan.

Oon keskustellu niin monta kertaa siitä, että minkä tähären meirän pitää olla ehtoo askarehilla suurin piirteen nelijästä kahareksahan ja miksei niitä kantturoja voi vain jättää hoitamatta.

Vastannu kysymyksihin, että miks meillä yleensä on lehemiä, ja miksei mummu voi tulla niitä hoitamahan, että sä pääset viemähän mua sinne ja tänne ja tuonne. Vastaa siinä sitte, että toinen mummu kuule kulukoo töis hoitamas niitä muiren lehemiä sitä mukaa mitä lomatoimisto käsköö ja töitä piisaa, ja toinen on elämänsä niitä hoitanu ja on eläkkeellä. Että eikähän ne oo oman osansa lehemien etehen teheny, saati, että minkä takia ne meirän lehemiä lypsääs, kun voi olla lypsämättäkin.

Mistä löytääs sellaasen yhtä kovan uskon siihen omahan jaksamisehen, kun se seittemän vanha? Minä jaksan, teen vaikka mitä ja koetan viä ehtoolla vängätä nukkumahan menostaki, siinä vaihees, ku äiteen silimäluomet pakkaa lopsahrella ja haukotus karaata suupielestä.

Koetin selittää, että on se juniorhandler-toimintaki harrastus, mutta ei se kuulemma oo, ku leiriä ei oo ku kerran kesäs ja kisojaakaa, ku muutama. Asiaa oli vissihin pohorittu siä pienes pääs toisenki kerran, vastaus tuli ku apteekin hyllyltä.

Seuraavaksi keskusteltihin siitä, montako kertaa viikos vois käyrä ratsastamas, lapsen mielestä tietysti joka päivä ja äitee kauhuussansa katteloo nykypäivän ratsastustuntien hintoja ja totiaa, että jos ny alakuhun eres kerran viikos, niin silläki pääsöö vautihin.

Siinä ku keskustelet asiasta sen mukulan kans, on kuulkaa oikeen hermolepua mennä navettahan ja ottaa letku kätehen ja ruveta lorottahan vettä loorihin. Siinä kattot, kuinka paska rupiaa katuamahan kuiluusta, voit olla miettimättä yhtää mitää, puhumatta sanaakaa tai miettiä hyvinki palijo.

Tänään totesin siinä vettä lirutellessani, että ei näilläkää älyn lahajoolla, mitä mullekki on suotu, juuri kummempahan pystyyskähän, ku vettä loorihin päästähän.