Lehemä nimeltänsä Kumma

Vasikan nimiäminen on sitte kimuranttia hommaa, sille ei ihan mitä tahansa nimiä voikkaa antaa. Ja jos päästät suustas jonku eherotelman, niin son sen nimi, mikää muu ei enää olevinansa sovi sille, vaikka kuinka koittaasit vaihtaa sitä viksumpahan ja vilmaattisempahan.

Täs muutama vuosi sitte meillä poikii Ihme niminen hieho, tekaasi lehemävasikan ja sen nimiä sitte pähkäältihin, ja saatihin erotus, että sen pitää tietyst olla Kumma. Ihme ja Kumma.

No otimma nimesta vaarin ja vasikasta tuli Kumma.

Viime kesänä Kumma jo vähä näytti meille, että son kummallinen, kun koetettihin hakia hiehoja takaasin kesälaituumelta, soli ensinnäki silloon sitä mieltä, että hän ei kyytihin tuu ja juoksi vaikka mistä lävitte, ku yritettihin niitä laumas ja ihimislaumana ajaa autohon.

No, sitte tuli Kumman poikimisen aika, ajateltihin, että ei siitä hommasta tuu mitää, ku lypsy alakaa.

Kumma ei ollu moinansakkaa. Se toimii aluusta asti ku vanha tekijä. 

 

Kumman elämähän mahtuu vähä murhettaki, ku se sai jostaki ittellensä niveltulehruksen, koska Kumma oli siihen mennes osoottanu oivat lypsylehemän kykynsä, Kummaa pätettihin vähä hoitaa. Sen jalakoja haurottihin hunajakäärellä, ja välistä tehtihin jodista käärehiä. Kumma ei tähän toimintahan aina suhtautunu lehemän tyyneyrellä, saatihin välistä sorkaaki, että roikuu.

Sitte ajateltihin, että Kumman on paree poikimakarsinas, niinpä Kumma muutti sinne.

Ja koska meillä oli yks mullivasikka joka ei osannu juora tuttisangosta, vietihin seki Kumman kans. Siä ne makasivat eri nurkis, olivat niinku toista ei olis olemaskaa. Meni muutama päivä ja vilikaasin salaa latohon, Kumma nuoli vasikkaa niin, että karvat pöllys, ku se huomas, että vahtaan lopetti saman tien ja kääntyy pois päin, sen näköösenä, että en se minä ollu.

Vasikka jatkoo uutehen kotohon, mutta Kumma jäi asustahan karsinaansa, sieltä se haetahan joka aamu lypsylle, avatahan veräjä ja niin Kumma lähtöö tallustahan, kiertää pöyrän kautta, ja oikaasoo suoraa navetan nurkkahan johonka ruokkijan putki ripottaa nappulaa. Osaa kyllä partehensa, kun joku käy toisesta suunnasta sille mokottamas.

Päivisin jos lehemät jää sisälle, Kumma kyllä saattaa lähtiä hiehojen kans laituumelle, tulee ehtoo lypsyn aikahan sitte veräjälle röllöttähän, ettei kukaa vain pääse unohtahan se olemas olua.

Eileenki isäntä meinas, että vie sen karsinahan. Kumma kurvaski karvaaset jalaat vipattaen ovesta pihalle, ja juosten karkuhun. Isäntä oli hyvän matkaa koettanu hölökätä sen peräs, mutta tuli takaasin ja saratti, että olokohot saatana, muka huono jaloostansa, ku ei kiinni saa vaikka kuinka yrittääs. Pesin konehia pois ja kuulin, ku pihalla jyrähti ukkoonen ja samantien taivas aukes. Menin navetan puolelle ja kukas se siä nurkas olikaa? Kumma oli kattonu, että mukavee se on sisällä kaatosatehella olla, ku toteuttaa luonnollista käyttäytymistä laituumella.

Tänä aamuna se oliki sitte kurvannu pihaton takakäytävälle, sinne niin pitkälle, ku vain pääsöö. Oli saanu näppäränä lehemän käytävän peräs olevan oven auki, ja kavunnu niinku kunnon lehemän kuuluuki siä olevia rappusia alaha ja kiertäny kok pihaton ja löytäny sieltä vasikanrehusäkit.

Siä soli popotellu nappulaa naamahansa, kunnes oli sieltä yllätetty. Sitte Kumma, kummalinen lehemä, oli kääntyny ympäri kannoollansa ja kävelly toisehen päähän navettaa ja latua, omahan karsinahansa päiväunille.

Joskus on kyllä tullu mielehen, että Kumma ei ehkä ollu se paras valinta nimeksi. Kumma on perin kummalinen lehemä, tuntuu, että sillon ajatuksia enemmän, ku keskiverto lehemällä. Se seuraa navetan toimintaaki kaiken aikaa, tuntoo nimensä, jutteloo lypsäjälle, ja saa elää justihin, niinku sille sattuu sillä hetkellä sopimahan.

Oonki eherottanu, että Kumman omasta vasikasta tai sen seuraavasta pikkusisaruksesta tuloo Outo.