Joulunaika

Joulu, aatonaatto. Mitä se on? Onko se jotain syötävää? Jotain mukavaa, jotain uutta ja ihmeellistä? Jotain arjesta poikkeavaa?

No, mitä se on maatilalla, sitäpä se pakkaa olemahan mitä aina muulloonkin. Kello soi samallalailla viiren mais, jouluna viä ehkä mielummin vähä varahammin kuin muina aamuna. Koetatahan olla, mukamas, hyvis aijoon navetas, että oltaas kerranki aijoos myös tuvas.

Se sellaanen aijoos oleminen tarkoottaa tänäki vuonna varmahan sitä, että huomenaamulla Help Me on poikinu, tai rupiaa poikimahan, ja koska sillä on jo tuota ikää kertyny enemmän, ku keskiverto suomalaaselle nautaeläämelle, niin halavaantuu. Tai ainaki me pelijätähän, että se halavaantuu.

Sellaanen jos mikä pitää ihimisen tentehillänsä, oli sitte päivä mikä hyvänsä. Tuollaanen arvonsa tunteva lehemä rouva, äireen lemmikki, se mikä on haettu Pornaasista asti, ostettu viis, että saatihin yks. Tietää minkä takia huolehtii taas. Käy vahtaamas jouluyönäki, että mitä Help Meelle tai kotoosammin Helpparille kuuluu, näkyykö sorkat, näyttääkö se tyytyvääselle vaiko ei.

Lehemät orottaa meiltä palavelua, lypsyä ja ruokaa oli pyhä tai arki. Jouluna voivat hieman luistaa tavallisista aikatauluustansa, antaa lypsäjällekki anteeksi, että ei ny justihin kellollensa teherä sinä päivänä askarehia. Tosin eipä meillä muutenkaa olla siihen pyriitty, tai pystytty. Kummin asian haluaa nähärä.

Toivotahan, että tänäkää jouluna ei tarttis eläänlääkäriä vaivootella, vaikka vähä varoottelin sitä viikolla, ku nuota mustia mielenharmia laitettihin hoitohon, että voi olla, että soitan pitkinä pyhinä. Sitä vähä nauratti, lupasin tarijota kinkkua ja suklaata, kuumat glögit iliman alakoholia,jos jourutahan lehemää lääkittehen.

Joulu maatilalla, melekeen samanlaanen päivä, ku kaikki muutki. Aamulla noustes eron haistaa, kinkku tuoksuu ku saat silimäs auki. Nostat sen uunista, avaat pussin ja laitat leivän päälle, silipaaset Oivariinin Herkkua ruisleivälle, kunnon siivu kinkkua ja palanpainikkeheksi kaffia.

Niistä on pienet onnen hetket tehty.

Nainen miehen tiellä pitää

Ootteko huomannu, että täälä perähikiällä on sellaanen tapa, ollu varmahan ammoosista

aijjoosta lähtien, että miespuoliset ihimiset passatahan pilalle? Niitä on pienestä pitäen piretty jotenki erinomaasen erikoosina otuksina, jokka on vaatinu pumpulis pitua ja erinomaasen erikoosta kohtelua.

Varmahan ne olisivat menny rikki, jos toisin olis tehty.

Onhan ne ny jumala nähköhön ollu poikia ja perillisiä, tilanjatkajia ja sukupolovien perintehien vaalijoota. Aiva niinku sillä johonaki loppupeliis olis sitte jotaki merkitystä. Ja saatu aikahan otuksia, joista osa kuvitteloo, että aurinko paistaa niiren housujen takasauman raoosta.

Jotenki musta on täs ruvennu tuntumahan, aiva omakohtaasella kokemuksella miehestä ja yhyrestä velijestä ja isästä, ja sivusta seurannehena usiampaa muuta, että on saatu kasvatettua ihimisiä jokka tarttoo sitä naista kaikkehen.

Pahimmas tapaukses perunojen kuorimisehenki ”äiti (mikä on yleesnimike kaikille naisille) voisiksä kuoria mulle perunat, ku en ny justihin itte kerkiä?” ja ”äitihän” kuorii.

”Äiti, tieräksä mihinä mun aluushousut on?” sielähän ne on siä saman kaapin samalla hyllyllä, mihinä ne on ollu viimeeset kakskymmentäviis vuotta, ota rakas sieltä. Ja seuraavalla kerralla se kysyy taas sitä samaa asiaa.

Niistä on kasvanu niitä miehiä, joille aamulla luotellahan mitä tänään teemme, mistä alootamme, tänä aamunaki nousemme ylähä ja meemmä askarehille, jokka teherähän joka päivä, samahan aikahan. Ja teköö se mies, kun muistat muistuttaa, mitenkähän kävis jos et muistaas? Jäiskö ne välistä, ku kukaa ei sanonu?

Moon täs ihimetelly, että onnistutahanko siä kaupungiis ja taajamis kasvattahan yhä tällääsiä fossiilia, joiren elämä täyttyy naisten ja miestentöistä. Naisten työt on se siivous ja ruuanlaitto, lastenhoito, ja vaikkapa se lehemänlypsy. Ne on ollu vuosisatojen aijan niin, pysyy niin. Ne on varmahan sellaasia asioota mikkä on sisäsyntyysiä, ja se poikalapsi kääntyy niille asetuksille, jos et muuta sille päähän tao.

Välistä sitä tuntuu, että siihen takomisehen paras oli pajavasara, tai kunnon leka. Tuo tolappaleka, mikä on kummia, olis mielestäni oikeen hyvä, se pimpahtaa kivasti takaasi, ainaki näin mielikuvitukses, kun sillä mäiskääsis.

Jumala meitä nuoria emäntiä varijele siltä, että ei kasvatettaas omia jäläkikasvujamme samallalailla, naisten ja miesten töihin. Siinähän tuumma sitte kotia päivän päätteheksi ja alootamme ensimmääsenä ne naisten työt, siivoomaalla keittiön, ku porsas on päivän aikana varmahan käyny siä kääntymäs ja levitelly kaiken sinne ja tänne.

Imuri aiheuttaa varmahan näppylöötä ja allergisia reaktioota. Joskus on tullu mielehen, että mikähän olis se sotkuusuuren piste, että nämä ”miehiset miehet” tarttuus siihen imurihin tai naistentöihin omin pikku kätösin ja rupiaasivat siivoomahan?

Kyllä maalla on mukavaa.

Harrastukset maksaa

Mä oon täs itteni kans tuskaallu, että ihimisellä tarttis olla muutaki elämää, kun lehemät, laskut ja lehemät ja laskut ja muut paperityöt. Sillä sitähän se vähä tahtoo lolla täs nykymaataloures. Välistä viä tuntuu, että ne kaikki paperi hommat vie aijan siltä varsinaaselta työltä, mistä pitääs palakka saara. Niiton niin, että työpyötä tursuaa ja postimies Pate kantaa selekä vääränä laatikon pullollensa harva se päivä.

Nyt on ruvennu tuntuhun sille, että mitä jos sitä sitte keksiis vähä muutaki elämähänsä ku nuo erellä mainitut asiat?

Läheretähän ny siitä, että mikä mua kiinnostaas.

No numero ykkösenä keikkuu, kaikesta huolimatta, ne lehemät. Kai sitä voi sonnilistan selaamistaki sanua harrastukseksi, ku käyt sen harva se päivä lävitte, että olisko siä mitää mikä parantaas meirän karija ainesta aiva ylimaallisesti.

Välistä se on torella harrastepohojalla se valitteminenki, otan tuon, sillon kiva nimi. Joskus taas koettaa vierä sitä harrastusta vähä piremmälle ja selaa faban sivut ja tietokannat ja siirtyy sitte selaahan kanadan vastaavista ja tuntoo ittensä niin kansaanväliseksi, ku kallistuu lopulta viä sinne päin.

Täski asias pakkaa olehen yks huono puoli, niinku kaikki harrastukset, se tahtoo maksaa. Enemmän tai vähemmän. Tosin ei niitä vasikootakaa tuu, jos typpipönttö kumajaa tyhyjyyttänsä, ja yhyres kennos on vain Iso-Räihän Tenoria ja toises jotaki muinaasta holstein sonnia.

No, sitte mä oon joskus ajatellu, että vois mennä johonki jumppahan. Ensimmäänen ongelma asias on se, että ne on parsinavetta lypsäjälle huonohon aikahan, justihin parahaasehen lypsyn aikahan, varsinki ku ehtoopäivä harrastus, iltapäiväunet vähä venähtää. Toinen ongelma on se, että en oo mikää ryhymäliikkuja, muut menöö vasemmalle, niin minä matkustan erellises liikkehes aina vain oikialle.

Uiminenki olis kivaa, mutta tarttis ensi vähä liikkua ja kiinteytyä, että viittis esiintyä julukisesti uimapuvus, ja se uimahalliki on kohtaalasen matkan pääs.

Koiran kans käveleminen on kivaa, koira juoksoo 25 kilometriä siinä aijas, ku minä taaperran ehkä kuutisen kilometriä. Jos viä suuntaas tuonne mettähän ne lenkkinsä, niin ei pääse syntyhyn sellaasta maaseurun ilimiötä, että kaikki ohi ajavat kysyy, että tarttekko kyytiä.

Suurimmaksi harrastukseksi on näyttäny muorostunehen viime aikoona suunnitteleminen, mitä vois harrasta ja teherä, jos olis viittimystä.

Tuloo istuttua puonsa päällä soffalla ja luettua roskaromaania, kirijaa jonka lukeminen ei vaari mitää aivotoimintaa, luet ja oikiastansa et tajua eres mitä siä lukoo, saati, että siinä olis mitää lukemisen arvoosta.

Son sitä torellista pään nollaamista, melekeen kuola valuu suupielestä, ku sitä harrastat, aivot on narikas.

Epäonnen lehemä

Hurja-Helinä on osoittautunut epäonnen lehmäksi, kaikellalailla.

Sen ensimmäinen lehmävasikka Burdetesta loi loppu tiineyden aikana ensikkokaurella, oli sitä ennen kunnon ensikkona tiputtanu maitonsakki meleko vähihin, kun ei se tiinehtyminenkää ihan putkehen menny. Niinpä Juliana joutuu teurahaksi.

Koetin silloon lohoruttaa ittiäni, että onpa sillä seuraava lehemäänen kasvamas Katriina.

Yhtenä kauniina päivänä mentihin piikittähän joukolla hiehoja kiimaan, että saataas ne nopiaa tiineeksi, oltihin hyvin tarkkaahan eläänlääkärin kans laskettu, että siä on niin monta hiehoa.

Pisteltihin piikkiä pyllyyhin ja sitte alakaski se ihimetys, minkä helevetin takia meillä on yks ylimääräänen piikki?`Kuka on laskenu väärin ja ollahanko joku ny jätetty välistä. Kierrettihin karsinaa, pihattua ja laskettihin ja isäntä laski ja Mikael laski ja tohtori laski. Ja aina saatihin sama tulos.

Käytihin kattomas sonnin karsinas ja siäki oli justhin ne mikkä pitää, eikä yhtää ylimääräästä.

Sitte tiirattihin vähä lisää ja torettihin, että son Katriina joka puuttuu. Seuraavaksi kierrettihin joka helvetin paikka, järvirannat, mettät, pellot ja mettämiehekki sitä ettii, Ossi mulliauton valoos, kun haki sonnia pitohon. Ja Katriinaa ei löytyny. Soli niinku ufo olis sen käyny nappaamas kyytihin ja vieny vierahalla planeetalla. Siinä meni Helinän lehemävasikka, niinku tuhka tuulehen.

Nyt HurjaHelmutin häntä katkes harjakoneelle, sitä leikattihin ja ommeltihin, lääkittihin ja paketootihin. Näytti, että toipuu siitä iliman suurempia kommervenkkiä. Kunnes tuli poikimisen aika ja Helinä halavaantuu jo ennen poikimista.

Sitä kävi kattomas ensi meirän alueen päivystävä aamusta, antoo kalakkia, sitte tuli Jaska, kun en keherannu soittaa päivystävää alueen äärilairalta samana päivänä uurestansa ja taas sai Helinä kalakkia ja vähä koeteltihin, että mihinä vasikka on.

Aamulla soli yhtälailla halavaantuneena ja iliman vasikkaa. Joten taas tuli lääkäri ja kaivettihin vasikka, kuollu, ja annettihin kalakkia.

Maanantaina se aina vain makas ja taas, kuinka ollakkaa, tuli eläänlääkäri ja antoo kalakkia ja me nostettihin traktorilla.

Nyt tuli sunnuntai ehtoo ja se haisi niin saatanasti asetoonille ja paska oli ku hiehon sontaa. Annettihin suun kautta proppia ensi avuksi ja maanantaina tuli taas eläänlääkäri Helinää kattomahan. Voitte arvata ku se aiva riemusta hyppi, ku näki saattueen joka sitä saapuu navettahan tervehtimähän, osas ja arvata, että mitä tapahtuu.

Annettihin vähä suonehen tarvittavia heräteaineeta ja huomattihin, että son kehittäny kaiken tämän muun lisäksi toisen lavan vierehen kauhian mätäpaiseen. Siinä vähä arvistelin, että soli siitä yhyrestä kalakkipullosta lähtöösin, kun härissämme jouruumme vaihtahan sen menehen nahaan alle, kun pumppu rupes läpättähän.

Tieron haluusina ihimisinä seki puhkaastihin. Isäntä kyökkii vieres, kun sen teköö kaikki tuollaanen häjyä, ja eläänlääkäri tyhyjäs. Kielsi Laksua oksentamasta sen niskahan, ku kurkotteli siä ylennöksillä lehemän pään seurana.

Lakso tunsi vissihin lievää sympatiaa siinä vaihees ku tohtori vähä kyökkii, tosin rupes kyökkihin ittekki, ku kuuli, että sitä patin sisältyä oli roiskahtanu suuhun asti, ku oli oikeen painellu tyhyjenemisen eristämiseksi.

Että tavallinen päivä Helinän kans. 

 

Hyvä maatalousvirasto

Hyvä maatalousvirasto, tai paremmin tunnetulta nimeltä Mavi. 

 

Son aina yhtä mukava lukia näitä uutisia, että tukien maksatus siirtyi viikolta tämä viikolle jotakin , koska olemme niin yli työllistettyjä ja tietokoneemme ovat ruuhkautuneet ja muutankaan ei ny oikeen olla keriitty ja oikeastaan ei huvittakkaan.

Kiitos teille taas tästäkin uutisesta.

Oon oikeen ajattellu, että onkahan tänä vuonna tullu minkäälaasia hyviä uutisia koko paskan maataloutta kohtaan? Joskus, niinkun nytkin pistää miettimään, että eikö ne mavin ihimiset ja muukaan Suomen kansa syö, vai eikö nyky ihminen tajua mistä se ruoka tuloo?

Saanko kertua yllättävän uutisen, se ei tuu kaupasta.

Sen tuottaa joku, jonka ammattinimike on maanviljelijä, ja alanimikkeenä on, niinku vaikka meillä lyspykarjatilallinen, toisella saattaa olla puutarhaviljelijä ja joku on lihakarjankasvattaja. Mutta ilman meitä se ruoka ei sinne kauppaan ilmesty ittekseen ihmisten ostettavaksi.

Ja sitten kerron sellaasen ultimaattisen uutisen, maatakaan ei voi viljellä ilman rahaa. Kaikkai yritystoiminta vaatii rahaa. Sitä, että tiät, että sitä tulee ja koska sitä tulee. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se helepottaa elämää kummasti, niin että tälläänen typerä maanviljelijä voi jopa kuvitella olevansa onnellinen, kun saa sitä tillelle.

Tänä vuonna on meille piretty palopuheeta siitä kuinka pitää budjetoida.

No, minäpä budjetoin, niitten ennakkotietojen mukaan koska sitä rahaa, joka on korvaus huonoista tuottajahinnoista, että ruoka olis hapalaa kuluttajille kaupas.

Nyt voiskin sitte joku muu kertoa mitä iloa on budjetoinnista, kun sinnekkin pitäis olla laitettunu, että tällöin saan summan X rahaa ja maksan sillä laskuni ja lainani, jos sitä rahaa ei silloin tuukkaan. Koska on päätetty, että emme ehdi silloin.

Mustakin on alkanut tuntumaan, että emmäkää enää ehdi.

Navetan ovi tuntuu joka aamu aina vain vastemmielisemmältä, koko navetta on yks murheenkryyni, näen siitä yöllä painajaasia, lehmistä ja niiren hoirosta, ja siitä, että ne tarvii sitä rahaa, josta kukaan ei tiä koska sitä saapuu.

Kenenkä muun palkka on jossain ja maksetaan, ku jaksetaan?

Kaunko tuottajan tarvittee jaksaa?

Sinä päivänä, kun minä lopetan tämän maanilveilyn istutan joka pirun peltopläntin mettällä. En kasvata ainuttakaan porkkaana tai perunaa, en ota yhtää lammasta tai vuohta, enkä anna kyllä kenenkää tuorakkaa niitä niihin plättiihin lairuntamahan tai että niis joku kasvattaas mitään.

En ole katkera mutta kumminkin.Vitutus käyrä korkialla, näillä mennään katkeraan loppun asti. 

Muutosta elämähän

Silloon vuonna -08, kun ruvettihin turnisjussiiksi ja suunniteltihin navetan laajentamista, pääryttihin tähän parsihelevettihin. Oltihihin nuoria ja naivia, eikkä oikeen osattu ajatella asiaa piremmälle, ja tuskin oltaas rahaakaa saatu täysin uuren navetan rakentamisehen, että sillänsä oli varmahan ainut ratkaasu.

Silloon varmahan ajatteli, että tällä lailla mennähän sitte hamahan tappihin asti, että kyllä mä kuulkaa jaksan ja viittin siä lehemän vieres pyllistellä ja kyykkiä. Ja silloon se viä monesti oli pyllistelemistä ja kyykkimistä, lehemien rakennekki oli mitä oli.

Nyt on ajattellu asiaa, että hitto, muutama vuosi lainan maksua ja sitte meille tuloo robottipihatto. Ja halavalla, lehemä ei sitä tiä onko se rakannus ollu halapa vai kallis, kun se vain hyvä on olla.

Silloon aluuksi jaettihin jauhotki käsin, oli K-maatalouren keltaaset kottikärryt mihinkä siilosta lapiootihin myllärin seos ja sitte läherettihin lykkäähän puo pitkällä niitä, eipä ollu aluuksi montaa lehemääkä, tais olla 25 lypsypaikkaaki vain. Kaurakki oli sellaasia kuoria, että sai muuten vähä mättää etehen, että sait eres lirun maitua.

Ensimmäänen investoonti oli isoo kauha, sitte ostettihin isoommat kottikärryt, Hammerlinit oikeen laakeroorulla pyörällä, oli kevyt lykätä.

Sitte äitee ja isä lopetti lehemä piron ja perittihin anttikristuksen aikaasen Pomon jauhokärryt. Se oli jo aiva Amerikkaa, ei tarvinnu kesken kierrosta hakia yhtää lisää, riitti kerrasta kaikille naamoolla.

Seki rupes riipimähän, niinpä luin ilimootuksia ruokkijoosta ja ostaa paukahutin sellaasen. Käytetyn Alajärveltä, Kirsin ja Saran kans käytihin se sieltä ostamas ja miehet haki.

Tosin siinä kattohon saannis meniki sitte niin kauan, että uhkasin sitte jo myyrä sen paremmin tarvittevalla, sillä sai kummasti liikettä aikahan miehis.

Sitä ennen ostin 15 tonnin siilon Trioteciltä, että saatihin se automaattisesti täyttymähänki, ettei tartte sieltä samasta laron siilosta sonkoolla kantaa ruokkijaa täytehen.

Yhtenä vuotena loppuu vilijat kesken ja tein isännälle tieteellisen laskelman viljan hinnasta, jauhattamisesta ja siitä mitä sinne sekahan pitää laittaa ja sitte soitin A-rehulle, että mitä kuulkaa maksaa täysrehu. Sain täysrehun hyväksi 50 euroa ja niin vaihtuu seki toisehen.

Nyt ollahan haaveeltu muutama vuosi apevaunusta, ku ollahan murskattu vilijaa muutamana vuotena, ja samalla menty kehitykses perse erellä puuhun, lykätty sitä niillä antiikki Pomoolla navettahan persesilimä tuumaa pitkällä, sillä ne kärrykki vähä painaa ku mänttäät sen täytehen märkää tavaraa. Ja muutaman kerran siinä hommas on tullu mielehen, että tämänki vois varmahan teherä toisin.

Niinpä tänä syksynä koitti viimeen se päivä, että saatihin se käytetty apevaunu pihahan.

Voi sitä riemun päivää, ku sai kantaa sen murskeen sinne kärryhyn traktorin kauhalla, eikä vaatinu lihasvoimaa saaraa sitä liikkeelle, ei hikoolua, kiroolua, pyllähryksiä navetan kynnyksellä, ku et saanukkaa kärryä sisälle yksiksensä. Ei kipeetä kankkuja siitä, että läski ja betoni kohtas toisensa saappahan lipsahtaes.

Nyt sitä on viikko jaettu ja seattu ja tällä hetkellä ollahan hyvin tyytyvääsiä. Sinne menöö kivennääset ja vitamiinit, rypsit ja vilijat.

Tosin meirän navettahan sitä ei saa joten puriitahan laron laattialle, ja siitä kuormatahan traktorilla Varmohon, mutta on kuulkaa rakkautta ilimas, ku isäntä kuormaa ja minä ajan Varmoa ja kilijun sille ohojeeta.

Tekemistä olla pitää ja yhteesiä harrastuksia. Nämä lehemät ja niihin liittyvät asiat on vissihin sitte se meirän.

Mutta muutosta olla pitää, muuten jää paikallensa polokemahan.

Kirijallisia töitä

Luin siinä joku päivä Maaseurun Menneesyttä (sillä tulevaasuuttahan sillä ei juurikaa oo, on vain se menneesyys ja ne hyvät aijat). Siä oli juttua siitä, kuinka kukaa täs Suures Suomen maas ei tiä ja osaa sanua, että mitä kaikkia sen maanvilijelijän on oikiasti kirijattava ylähä.

Neuvojaa on monenlaasta, on maitotilaneuvojaa, vilejelyneuvojaa, sitä neuvojaa joka tekee sulle kaiken maailman kannattavuuslaskelmia, neuvojaa joka neuvoo, jotta kannattaako sun muuttaa jotaki sun tilallas vai jatkakko samalla mallilla. Ja ties mitä neuvojaa, tuskin osaasin nimetä kaikkia vaikka kuinka yrittääsin.

Jokaanen osaa näköjänsä sitte sen oman kapian alansa, eikä yhtää mitää muuta. Se maitotilaneuvoja osaa neuvua sua mitä lippua ja lappua täytät sinne sun maitotilahas liittyen. Mitä sulla tarttoo olla jos sulle tuloo se kuuluusa tarkastus ja sun tarttooo esitellä ne sun hienosti, monehen kertahan ja viä muuallekki lähettämät asiat.

Ookko ny varmasti kirjannu tankin lämpötilan ennen ja jäläkeen lypsyn? Onko se sulla siä maitohuonekalenteris ja näkyykö ne varmasta Valmasta, ja näköökö ne varmasti kaikki jokka haluaa, ja ethän vain näytä jonku muun Valmaa etkä omaas. Onko sulla ny varmasti näyttää maitoauton kuittia, että sulla on varmasti haettu maitua tankista, ekkä oo huijannu siinäki asias.

Säilytithän kaikki rehukuitin vähintänsä viis vuotta, että voit toristaa ostanees rehua sieltä A-rehulta tai muusta sellaasesta paikasta joka täyttää vaatimukset. Mikäs siinä, että niistä vaatimuksistaki ollahan kovasti menemäs siihen suuntahan, että jos rehukuormas tuloo sun tilalles linnunkakkaa ja sieltä salmonella, niin oma vika, mitäs ostit, olisit ostanu muualta johona sitä ei oo. Kaiva kuvettas.

Peltopuolen neuvoja osaa sitte neuvua mitä sulla tartoo olla suoritettuna ja kirjattuna peltopuolelta. Oothan merkannu ylähä minä päivänä isäntä kävi pellon reunalla kusella, meni kuulkaa silloonki typpiä ja fosforia maahan ylittyykähän rajat. Ja Muistithan kirijata? Varmasti.

Mutta ei oo olemas ketää sellaasta tai sellaasta paperia mistä voisi lukia, että mitä kaikkia sulla oikiasti pitää olla ylähällä ja kuinka.

Siinähän soittelet, kyselet ja vähä viä tierustelet ja monesta suuntaa, että mitähän sitä pitääs olla ja mihinä. Riittääkö, että on navetan kaapis kaikkien luettavana, vai täytykö viä maharollisesti lähettää vaikka naapurin Eskolle, että seki tietää, että meillon agrikaattii navetan nurkalla, ihan vain sen takia, että se pitää olla paperilla, se ei riitä, että voit kävellä sitä päin ja lyörä varpahan ja saara kipiää.

Joskus kuulkaa tuntuu, että kaikki muu on täs maailmas tärkiämpää, ku se itte lehemän hoito. Kunhan kaikki on paperilla hyvin ja niillon korvamerkit hännäski kiii, niin son hyvä, muusta viis.

Nyt on täytelty lomahakemuksia ens vuoreksi, vaikkei kukaa viä tiä minkämoonen lomituslaki tuloo olehen, niin Mela on jo määränny, että kaikki 26 lomapäivää pitää olla varattuna siinä hakemukses tai sun hakemus on puuttellinen ja et saa lomaa.

Ja sairasloma pitää varata kirijallisesti ennen, ku lomittaja voirahan myöntää? Ja varsinki ku hakemukses ei enää ollu kohtaa, että sen loman varaamisen voi teherä mun puolestani joku muu. Mitä jos mä oon tajuttomana teho-osastolla tai ollahan molemmin? Kuka sen varaa? Teenkö avoomen hakemuksen konehelle, mihinkä saa lisätä käsin päivät, jos satun kuolehen ja tarvitten lomaa ittelleni hautajaasieni ajaksi?

Joskus ihimettelöö, että eikö tää maas voi mikää mennä sillälailla, että teherän entisillä eheroolla, kunnes uuret tuloo? Onhan se kiva koettaa tietää, että koska pitääsin ens vuonna lomaa, koska sille mahtaas tuntua, ja koska on kakaran syysloma.

Eipä sillä varasin kaikki päivät isännän kans yhtäaikaa, kyllä meillon ny niin henuusta viettää vapaata yhyres ja miettiä mitä kirijattaas ylähä.