Sivut

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Hellepäivät poutapilvineen




Juhannus sitte oli ja meni.

Oikeen vois sanua, että säätila yllätti villahousuuhin varautuneen lehemän lypsäjän. Viime juhannuksena oli kylymee, ku erellisenä jouluna, makkaraa rillattihin terassilla kaikki maharoliset vaattehet komeroosta päälle verettynä, että varmasti tarijettaas.

Ja ku oltihin ne makkarat saatu kypsiksi kipitettihin äkkiä sisälle lämpöösehen, ettei ne jäähry uurestansa jääkaappi lämpötilahan.

No, tänä juhannuksena ei ollu sitte kylymyyrestä tietuakaa.

Siinä ku mittari näyttää lähes kolomekymmentä astetta ja navettahan pitääs saapastella, vetää jonkumooset navettakamppehet päällensä, ku ilimankaa siä ei saata olla, hiki tihkuu ottalle jo siinä vaihees.

Ettit sieltä rettupinosta sopevaa päälle laitettavaa, pääryt taas niihin työsortsiihin, vaikka ällöttääki, ku säärihin roiskuu lehemän paskaa ja kusta, varsinki jos yhtää jourut pelaahan veten kans, niin ne on pläikikkähät ku Dalmatialaasen turkki.

Kattelet jonkunmoosta paitaa päälles, mietit, että laittasikko hiattoman, vai jonku sellaasen mihinä olis eres pienet hiat, ettei olokapäät oo aiva lehemän karvoos ja siinä ittessänsä, kuuluusas paskas, koska hellekeliillä ne lehemät meloo sitä kummasti sinne ja tänne häntänsä mukana. Välistä tuntuu, että ne uittaa sitä vaste johonaki sonnas ja koettaa maalata helteen lämmittämän lypsyjänsä sillä päästä varpaasihin.

Sitte sä rupiat miettihin, että saatatko laittaa saappahat jalakahan, että saisit hieman niitä kanankoipias suojattua suurimmilta roiskeelta. Sovitat jo niitä kinttuuhis ja samantien sukat kastuu jalakahiestä, jota joku varmahan oli jemmannu sinne saappaasihin tätä varte.

Pääryt maihariihin, jokka on muutaman numeron liian suuret ja klompsuu jaloos kävelles, näytät paarustavalta ankalta, ku tallustat ne jalaas niin, ettei ne jää mihinkää ku itte jatkat matkaas.

Pääset maitohuoneesehen, ja valut jo hikiä, tallustat tyhyjähän navettahan ja luulet jo sulavas, toivot, että ne onki vain ne selluliitit jokka sulaa, ekkä sinä itte. Rupiat kuivittelehen, ja ku saat homman loppuhun, suu onku saharan autiomaa, mihinä vesipisaraki haihtuu samantien, ku sinne tippuu.

Otat lehemät sisälle, ne hohkaa sitä aurinkua, ja hellettä, haisevat kesälle, mullalle, raikkahalle tuulelle, ja ruoholle. Niittten välihin ittiäs tukkies epäälet, että sullonki navetallinen saunan kiukahia, eikä nautoja, sen verran lämmittävät siä välis olijaa.

Ja lehemien mukana tuloo sisälle armeija kärpääsiä ja lauma paarmoja. Lammaspaarmojen kans viä seleviää, mutta ku se melekeen viiren sentin mittaanen hevoospaarma tuloo ja puroo säärestä palan, niin helle vitutus on saanu kirkkahimman kiven kruunuhunsa.

Hellepäivän huipentaa se ehtoolypsy, jonka suorittaa ärtynehet lehemät ja hikinen emäntä. Konehet tipahteloo, kärpääset pörrää ja akka sarattaa. 

Kyllä kesä on ihanaa aikaa. 

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Leppoosaa elämää




Lauantaina meillä oli kantojen keruu päivä, minä tosin isännälle kiukus ku olin sanoon, että kerää itte kantos, että mä tyyryn ruokkihin ja juottahan teirät, mutta pellolle en sun kanssas tuu.

Oli iltapäivä kaffaan aika, istuun siinä muiren seuras pöyrän äärellä. Olin tällänny puoni emännänjatkoksen päälle, että näyttääsin muka piremmälle ja vakuuttavalle. Hörppäsin muumimukistani kaffetta, ja vilikaasin pihalle.

Suoraa keittiön klasista näkyy, kuinka lehemä käveli tyynen rauhallisesta tietä pitki, ilimestyy tuosta parin saran metrin pääs olevasta mettäpuskasta muina Paavoona. Tallusti tulehen utarehet heilahrellen askelten taharis.

Vähältä näytti, että se oli lenkillä.

Hyvä ku en vetäny kaffatta väärähän kurkkuhun, ku näin sen. Sinkaasin kamarin kautta, tottahan jokaanen ny kameran joukkohon hakoo, ku lähtöö ohojaamahan lehemäänsä kotopihahan, jos se ei tunnistakka postilaatikosta nimiä, että tua mä asun.

Sieltä se Apsi tallusti tyynen rauhallisesti pihahan ja sieltä suoraa mun puutarhahani nauttihin vähä evästä kukkapenkiistä ja nurmikolta. Ajattelin siinä, että olokohon siä niin kauan, ku otan muut navettahan.



Eileen ehtoolla sitte otettihin lehemiä navettahan lypsylle, tai koetettihin ottaa. Niillolli menos seksimessut. Niitä meni yhteeses pornojonos mehenen lähemmäs toistakytä kerralla. Paikkoja vähä vaiherettihin, ku koetettihin hyppiä toisten selekähän.

Ensimmääset, ja ainuat vapaaehtooset navettahan tulijat oli ummesolevat Jäähile ja Ipana, ne tallusti muina leheminä tulehehen ja asettuuvat suoraa parsihin pällistelehen, että eikä tää taloos meille ruokaa tuu.

Siinä koetettihin sittä melekeen yks kerrallansa saara niitä seksin sekoottamia nautoja navettahan. Koetettihin väistää sitä kiiman huuruus riehuvaa laumaa ja yritettihin olla jäämättä pornojunan jalakoohin, kun ne puksutti menehen pitkin peltoa, eres takaasin. Välillä rantahan ja välillä käytihin jo navetan ovella, välillä mentihin pukkiloikkaa hännät pystys ja välistä letkajenkkaa toinen toistensa selijäs.

Lopulta ku oltihin saatu lypsävät navettahan alakoo se ummesolevien ulukoostus. Ipanki tuli parihin otteesehen uurestansa takaasin. Se koetti kiertää meitä salaa hiippaallen. Mikää ei näytä sen typerämmälle, ku lehemä joka painaa varmahan 700 kiloa, on karvaanen,kun jäääkarhu ja lihat hyllyy kävelles, laittaa pään matalalle, hännän jalakojen välihin ja koettaa Hiippaalla salaa ohitti. Son ny varmahan niinku se Strutsi, joka kuvitteloo, että pään maahan hautaamaalla loppuki lintu katuaa.

Ehtoolla sain pääni painettua tyynyhyn, niin eikähän Aamos koluuta mun makuuhuoneen ovella sanomas, että kaikki pihalla olevat hiehot tukkii pihattohon avoomena olevasta ovesta.

Eiku vaattehet uurestansa päälle ja kattomahan, että mikä aivopieru siä on taas käyny.
Isäntä perhana oli jättäny paimenen töpselin seinästä ja kelemit oli sen heti haistanu ja lähteny tutkimusmatkalle, ja Ipana oli niiren kans etunenäs.

Onneksi koira tuli apuhun ja muutamalla urahruksella ja murahruksella naurakki tajus, että lairuun on oikia osoote.

Aamulla en päästäny yhtäkää lehemää laituumelle. Menköhöt huomenna.


lauantai 4. kesäkuuta 2016

Yöjuoksulla



Taas on kesä koittanu. Kantturat kulukoo laituumella, niinku vanhat tekijät päivisin. Aiva kuulkaa riemusta kilijuen lähtevät parres, turve vain pöllyää parsista, kun sorkillansa kiihryttävät vautia kuka ensimmääsenä kerkiää ovesta pihalle.

No, sitte tuli ne perhanan heltehet. Eiväkkä kiihryttänehet.

Menivät lontien, voi sanua, että liikkehen havaatti ku oikeen tiiras tarkoon niiren matelua, päät alahalla, korvat roikottaen, ja hännät. Lähtivät suoraa veräjältä järvirantapusikkohon asuulehen ja siä pysyyvät siihen asti, ku tuli aika tulla takaasin navettahan. Ja seki tapahtuu yhtä vetelästi.

Siinä sitte asiaa vääntelimme ja kääntelimme, olisko nyt sen kuuluusan yölairunnuksen paikka? Mitenkähän rouvat suhtautuus siihen, pysyysiväkkö pellolla, vai tulisivakko naapurinki raamit kaulas navettahan vaikka väkisin.

Muutaman vuoren takaasen kokemuset nimittään sain meirän lopettahan sen yöllä pihalla piron.

Silloon oli kans kunnon heltehet ja ajateltihin, että mikäs sen mukavampaa kantturoosta, ku olla päivät navetas varijos (eres varijos, tuskin siä sen viiliee hirviästi oli) makaamas, rehut turvan eres ja juomakuppi suoraa vieres.

Kovin triksevinä veimme ne ensimmääsenä iltana tuohon laskun taa, siä oli hyvä heinä ja ajateltihin, että siähän ne viihtyy. Päästettihin navetasta irti. Kaikki vahtas naamat moikuliaasina, mitä iesusta ny tähän aikahan teherähän?

Kävit jokaasella omin pikku kätösin viittomas, että tänään mennähän ehtoolla pihalle. Melekeen lykkäsit jokaasen eriksensä parresta liikkeelle, ja tungit väkisin ovesta pihalle, toinen seisoo ovella ulos-pitäjänä, ku toinen tunkkas monen saran kilon kantturoja tulehen.



Koko lauma pihalla, äkkiä ovi kii, ettei ne vain pääse takaasin. Sitte mentihin marssien se muutaman saran metrin matka pellolle, lehemät erellä ja me perän pitäjinä, koko aijan koetti joku kääntyä ja palata kotia, että ei helevetti tähän aikahan voi tänne mennä. Sait välistä ottaa kunnon juoksu pyrähryksen, että sait nauran pään kääntymähän taas oikiahan suuntahan.

Ensimmääsen yön ne meniki siä. Seuraavana ehtoona sama pihalle laiton vaiva, jos ei viä vähä kovee.

Pääsin sänkyhyn ja ajattelin, että nyt verän peitot korvihin ja oikeen nukun, ku pieni sika, mitä muistutanki, aamuhun asti. Sain hyvän asennon, tyyny oli justihin oikeen ja kattotuuletin hyrisi mukavasti.

MOOOO-OOO-O! Pimpaharat ylähä. Aiva, jumalauta, ku se ääni olis tullu tuosta makuuhuoneen klasin alta. Ja taas, uus torella vaativa MOOO-OO-O. Verin verhot ylähä ja totesin, että siihen ne perhanan paskahännät on tullu, joka ikinen. Ruttu seisoo veräjällä ja huusi sillä sumusireenimääsellä äänellänsä ilimi elämänsä kurijuutta. Olivat ketkut konttinu kaskuojasta langan alitte ja vähä ylittekki ja lävitte, että pääsivät kotolohkolle, makuuhuoneen klasin alle, osoottahan mieltänsä asian suhteen.

Aina ku meinasti saara unesta kii, Ruttu huusi. Vartin väliin, orotin jo sinä kolomen mais, että pakko siltä on kohta ääniki lähtiä. Ei lähteny.

Aamulla tukka pystys ja silimät ristis navettahan mennes lupasin pyhästi, että ei enää ikinä. Kunnes saapuu tämä kesä.

Arvakkaa mitä? Kissankello aloottaa sen huutonsa 5.30, eli samahan aikahan, ku mun herätyskello muutenki, muuten ne on ku kuset sukas, vähä tallustelun ääntä ja ruohon rahinaa on kuulunu, muuta ei.

Kerranki kantturatki yllätti lypsäjän positiiivisestikki.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Tuppukylien elämää




Tiettekä tällääset pikku kylät, vähä niinku tää tahtoo olla koko kunta, asukkahat vain vähenöö luonnollisen poistuman kautta, tai sillä, että tällääsis paikoos ei oo yhtää mitää, ei yksin kertaasesti kannata jäärä.

Keskustas, tai sitä mitä ennen sanottihin keskustaksi, on muutama kauppa, ja helevetisti tyhyjiä liikehuoneestoja, joissa piretähän perkeleellistä vuokraa, kun ne on niin hyvällä paikalla uuren yrittäjän tulla ja aloottaa liikeireansa. Oven saranat kuluu viikos loppuhun, ku on niin kova kansanryntäys.

Ja melekeen, kun ajat kylän lävitte siä yks mummu menöö rollaattorilla nostahan kansaneläkettä pankista ja samalla matkalla käymäs apteekis ja paikallises Siwas hakemas maitopurkin ja kaffipaketin, kun eipä se kansaneläke palijo muuhun eres riitä.

Sitte näillä pikkukylillä on ne omat ihimisensä, ja lehtien tekstiviesti palstat ja kunnan nimis olevat facebook-sivut.

Joiren suurin anti on kanssa ihimisille syvä myötähäpiä siitä, että siä kirjootellahan juhannuksesta alakaen siitä, että joku kohta laittaa jouluvalot kuistillensa, väärähän aikahan, väärän väriset, saa laittaa ainuastaan valakoosta valua loistavia, ei sinisiä, eikä varsinkaa punaasia, joku luuloo siä bordelliksi. Eikä mihinää nimes väläkkyviä, ne ottaa sen naapurin silimihin, ku ne yökauret tiiraa niitä ja kerää raivua lähettää tekstari kunnanleheren mielipire-palstalle.

Tai miesten pitkät tukat, siitä voi kirijoottaa joka lehtehen, kuinka miehillä ei saa missää nimes olla pitkää tukkaa, vain sellaanen kattila-päähän-ja-reunoja-myören-malli on sallittu.

Autolla ajosta, ja sen nopeuresta tai siitä, että joku sattuuki ny ajahan ali nopeutta kirijootettahan harva se viikko. Samaan siitä saikko terveyskeskuksen puhelimehen vastanneelta sairaanhoitajalta ensimmääsenä ”hyvää päivää” vai pelekän ”päivää”.

Joskus ajatteloo, että kuinka ne lehtehenki laitettavat samat asiat viittitähän viikosta toisehen julukaasta, kun varmahan joku ne lukoo ja muokkaa luettavahan muotohonki.

Tällääsis sivukylis, miksi voi laskia kyllä tää päin oikiastansa aina koko kunnan, elää varmaahn niitä pieniä ihimisiä. Mitä sivummalle mennähän, niin sen kummallisemmaksi se sakki muuttuu.

Mutta tästäki aiheesta on ollu tuolta vähä suuremmista piiriistä muuttanehen kans puhetta, siä niistä ei tiä kukaa. Koska ne on siä ”isoos maailmas” omihin läjihinsä, syrijäyteneinä, tää ne on siinä kylä yhteesös mukana, kaikki tietää, että jaha, nyt sillä on tuo pää päällänsä, älä kuule piittaa mitää, antaa sen puhua omiansa, kyllä se kohta kääntyy taas oikeelle rattahille.

Menevät muitten mukana vikoonensa, välistä paremmin, välistä huonommin, mutta se yhteesön ”valavova silimä” tarkkaaloo, niin hyväs ku pahas, tieretähän, että jos henkilöä X ei oo näkyny muutahan päivähän, että joku käy kattomas, josko se on vaikka päässy kuoleentumahan.

Mutta kyllä mä oon täs ajatellu, että onneksi tällääset perähikiät autiootuu ja mettittyy, häviää kartalta, täältön pitkä matka joka paikkahan, ei palaveluja, ei kulukuyhteyksiä, jos et autoa omista.

Kauppa-auto käy kerran viikos ja kirijastoauto kaks kertaa kuus, kesällä ei kertaakaa. Tie ”sivistyksen kehtohon” muistuttaa suurimman osan vuoresta kärrypolokua.

Tarttooko sitä yhtää ihimetellä, että ollahan vähä erikoosia?