Sivut

lauantai 29. marraskuuta 2014

Maataloon isäntä

Mä oon jo jonki aikaa miettiny, että kai sitä tarttis siitä maataloon isännästäkii kirijoottaa muutama sana. Mitähän siitä sitte kirjoottaas? Mitähän haluaasitte tietää, sen mielikuvan mitä se isäntä on vain mitä se oikiasti on. 

Sitä ajattelis varmahan, että Etelä-Pohojolaanen isäntä on hyvin suora selekäänen mies. Kaikella lailla, josko  ny on tuota ulukoosta ryhtiäki, niin sisäästä on sitte viä enemmän. Mies joka seisoo aina sanojensa ja tekojensa takana, johonka sä voit luottaa kuulkaa ku kalliohon, tosin sitei oo kauhiasti näillä leveysastehilla näköpiiris, että mistäs mä voin tietää, onko se hyvä vertaus.

Mies joka teköö vaikka pieniä ihimisiä, ja viä tykkää niistä, vaipan vaihto käy siinä mihinä paskakolahan tarttuminenki tai se sonnan luominen, paskaa ku paskaa, siinähän se menöö samalla rutiinilla kaikki. 


JA samoon, se seleviää emännän ja lehemän synnytyksestä, kohore vain kuulemma on siinä toises läheesempi, ku toises. 

Mies joka voi nostaa, eresmennyttä paappaani lainatakseni, jos olisin nuori ja maailmas olis krivat, niin siirtääsin sen paikooltansa. Itseluottamusta uhkuva, omahan ittehensä ku kirvehen silimähän uskova. Sellaanen jonka harteelle sä voit luovuttaa koko maailman murehet ja se jaksaa kantaa ne. 

Joka hoitaa homman ku homman, iliman suurempia numeroota, kyntää ja kylyvää, niittää satua. Teköö töitä yömyöhähän, välistä aamu varahaasehen, että perheen on hyvä olla. Mutta myös sellaanen, joka tajuaa, että elämäs on muutaki arvua, ku se lehemän paskaanen häntä, tai Valmetin renkahat. 

Mun täytyy myöntää, että mun mielikuviani asiasta on muokannu vahavasti paappa ja oma isä, niin erilaasia, mutta silti samanlaasia. On suuret saappahat joita on vaikia täyttää. Ajatelkaa kuinka turvallinen oli kasvaa sellaasten kans, jokka on omasta mielestänsä aina oikias, iliman mitää vaihtoehtua, ei siinä tarvinnu pohtia, että voisko se tarkoottaa jotaki muuta, jos se ny sanoo, että tänä aamuna taivas on kuulkaa keltaanen. Sitä ollahan sitte koko helevetin päivän sitä samaa mieltä. 

Oomma joskus tosin ajatellu, että luoja olis voinu mullekki ne munat antaa, kyllä mä yhyrestä huonosta miehestä olisin menny. Osaan pitää kovaa melua ittestäni, siinä mihinä meirän isäntä tyytyy olehen monasti hilijaa ja miettihin asioota. Seisohon emännä selijän takana. Ei se tietysti oo silläkää heleppoa, olla se emännän isäntä. 

Ittehän on kuinteki paikkansa valinnu. Kai son niinku tavatahan sanua, että rakastakko viä. Kerron sitte, jos oon mieltäni muuttanu, ei sitä joka päivä tartte hokia. 

torstai 27. marraskuuta 2014

Navetan mielensäpahoottaja


Lehemis on niinku ihimisiski, persoonia. Toiset on niitä näkyvämpiä, sellaasia, jokka tuo ittensä hyvin esille, julistaa mielipiteensä kaikille. Hyvin selevästi, niin, ettei vain jää keltää huomaamatta, mitä mieltä sitä ny satuttihin olemahan mistäki asiasta.

Toiset on sitte taas niit tasaasia, arvokkahia rouvia, jokka tietää, että näin se maailma makaa, ja minä siinä mukana. Ne elää tavallansa, iliman mitää suuria nousuja tai laskuja. 
Sitte on niitä herkkiksiä ja hienohelemoja, jokka on ihimeessänsä kaikesta, ja kaikista. 

Ja sitte on Eka. 

Eka on lehemä, jonka takia on pakko loma aamunaki mennä navettahan. 

Eka on mielensäpahoottaja, kaikki pitääs olla  justihin niinkun Eka haluaa, pilikullensa. Ekahan saa sattua vain vasempahan kylykehen. Oikia on kiellettyä, vain Ekalle varattua aluetta. Kaiken hyvän lisäksi mullon sellaanen käsitys, että se on erellises paikas lypsetty oikialta puolen, mutta meillä sinne ei saa sattuakka. Kyllä me koettettihin lypsääkki se kerran sieltä, en oo sitte ikinä nähäny Milkmasteria ja lypsimiä, niin pieninä paloona, ku silloon.

Tämä oikein kylijen kielto tarkoottaa sitte sitä, että umpikauren päätettyä, navetta järijestetähän niin, että Eka pääsöö omahan partehensa. Ja sitä, että sille lehemälle mikä on siä Ekan oikialla puolen ei teherä mitää siitä välistä. Sitäki ollahan koetettu, punnita mittanauhalla se vieruskaveri, ei sopinu Ekalla, hyvä ku saatihin karijantarkkaalija välistä pois.

Ekaa ei saa pitää hännästä kiinni, ku siemennetähän tai tarkastetahan tiineheksi (onneksi se tiinehtyy kerrasta), son kuulkaa vain Ekan häntä ja siihen ei satuta, ja piretä ilimas. Eka pitää itte sitä koholla jos tarve vaatii, ja siinä se.


Ja jos Eka ei jostaki henkilöstä tykkää, niin Eka ei sitte tykkää. On tullu vastahan muutama lomittaja, joka on sen mielenpahoottanu heti kerrasta toiminnallansa, joka jollekki muulle lehemälle olis ollu aiva sama, niin ettei oo asiaakaa sattua enää Ekahan. Ei tarvi mennä pyyhkimähän, ei tarvi koettaakkaa laittaa konehia. Ekalle ei käy, niin Ekalle ei sitte oikiasti käy. Sorkkaa tuloo, ja ihan tosissansa. 

Kyllon kuulkaa kivaa, ku ajattelet, että on viikko lomaa, ja ensimmääsenä aamuna tuloo soitto navetalta, että mitä mä ny teen, tämä yks lehemä potkii niin, että ei voi sattuakkaa, onkahan sillä tulehrus. Siinä vaihees jo ajatteloo, että oliskahan siä taas se yks mielensäpahoottaja vetäny hernehen nenähän. Ja kysyt, että mikä sen nimi on, katto siitä lapusta. Eka. 

Niinpä niin, se tietää sitte sitä, että nouset joka aamu ylähä lypsyn aikahan, ja ehtoolla samaten. Lypsähän se oman rakkahan lehemäs. Ekan. 

Sitte sillä pirulaasella on ollu kummallaki kaurella meillä viä utaretulehrus, ei muuten jääny huomaamatta, että sillä sellaanen on. Ajateltihin kesällä, että lypsetähän se nenärenkahan kans, että helappaa sitä, ku saarahan se kikki tyhyjäksi. Ensi tarvittihin meitä kumpaaki, isäntää ja mua, että saatihiin puolen tunnin painiin päätteeksi se nokkapihti  sinne Ekan nenähän kiinni. Sitte suurin piirteen nnapuri lehemän selijän takaa koettahan, josko sen vois pyyhkiä. Jaa, ei tarvi. Soitanpa sitte eläänlääkärille, että se tuloo rauhoottahan tämän. Siinä vähä eläänlääkäriäki nauratti, että mitä pitää tulla tekehen. 

Ny joku ihimettelöö miksi mä tuollaasta kantturaa pirän? Varmahan siksi, niinku isäntä sanoo, se on justihin niinku sinä. Emäntä ja emännän Eka. Kauhiaa se olis, jos ei ittestänsä tykkääs, ku peilihin kattoo. Kaks krätyystä akkaa, mutta aika esuja peliä paikkahansa. 



keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kiiman tarkkaalua






Minkähän takia nuolla kantturoolla tahtoo mennä nuo kiimakierrot niin, että aina on kauhia buumi menos kekkä on kiimas, aina on vähintään kaks kerralla, jos ei usiempiki? Siinähän sitte vahtaalet limoja, minäki ku vähä laiska oon, niin harvemmin käyn niitä lyspyjen välis tarkkaalemas, että minkälaasta limaa tällä kertaa sieltä toosasta valuu. 

Välillä tuntuu, että tarttis olla joku kiimatieteen tohtori, että pääsis toisten kierroosta seleville, koska se ny oikiasti on siinä tällis, vai onko se tällis ollenkaa. Toisilla, ku tarttis tietää korvien asennosta, että nyt son tulos, ja huomenna korvat sitte törröttääski taas vähä eri asennos, niin nyt se olis se päivä, ku tarttis olla asialla. 

Toiset on sitte taas heleppoja, ne huutaa ensi niin, että varmahan kaikki tietää, että meillon navetas puutteen alaanen lehemä. Sitte ne viä hyppii siihen mallihin, että heikompaa hirvittää, varsinki lypsäjää, ku tahtoo ne hellyyren osootukset osua senki persoonahan. Ja 600 kiloa nautaa reppuselijäs ei tunnu oikeen muikialle. 

Meirän vanhan mamma, tosin jo eres menny, Missi oli tuollaanen, ensi se röllötti, että varmahan tupahan kuuli, että sonnia tarvittaas, oikiaa tai ravatti. Sitte se hyppii siihen mallihin, että oksat pois. Sillä oli erellises elämässänsä hieho vieres, kun soli tullu yön aikana kiimahan. Oli lentäny parren eroottajat ja muut menemähän, hieho oli peruuttanu niin kauas ku ikinä kettingit antoo myören ja seisoo pää tanas, senkus hyppäät, mä heti pusken. Ja Missillä silimis kiiluu ehta hullun kiilto, aiva ku olis aivot otettu hetkeksi pois, ja tilalle laitettu halogeeni valaasemahan sisääsesti.



Hiehot mä oon pääosin ulukoostanu tästä kiimantarkkaalusta. Sen hoitaa alan ammattilaanen, elikkä Herra Sonni. Eileen taas nähtihin, että son ollu sonni paikallansa. Oli varmahan tiineetä, kaikki, neki joiren ei olis viä tarvinnu olla. 

Täs voi sitte taas kyllä toreta senki, että on helepompi paimentaa kopallinen kirppuja ku kiimaanen p***u. Ja että kyllä se luonto sen tikan poijan puuhun ajaa, sen naaraspuolisenki, ne menöö läpi vaikka harmaan kiven, tai airan, ku on se tälli päällänsä. 

Jesus, ku oliski sellaanen nenä asian suhteen ku sonnilla, pitääs vissihin koiransa vierä kiimakoira kouluhun. Siinon kyllä sellaanen pikku juttu, että se saattaas ajatella siitäki asiasta, että kattele itte lehemäs. Että ei auta, samallalailla jatketahan, kattellen, minkämoosta limaa tänään valuu, valuuko ollenkaa. Minkätakia, tuo nyt valuttaa, ja tuon perhanan piti olla tiine, ja ny sillon lima. Ja miksei tuo tuu ollenkaa kiimahan, tarttisko teherä jotaki, vaikka kokeella mitä son syöny. 

Kesääsin on helppua, kattelen, kuka hyppii ketä, sitte askares aikahan meen luuraahan puon taa, ja sitä mukaa siementelen. Välillä mä kyllä ihimettelen, kuinka ollenkaa saan niitä tiineheksi tällääsellä tarkkaalulla.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Mielenilimaasu

Tänään on sitte SE päivä. Seinäjoella järijestetähän mielenilmaisu, mikä sana, sanoosivat suoraa, että mielenosootus. Sitä hän son. Mennähän osoottahan mitä mieltä ollahan kaikesta tästä paskasta, mitä ny on kuultu maataloutta koskien ens vuoren varalle.

Isäntäki sinne lähti, hyppäs valmentajahan ja meni sillä, paskaaset työvaattehet päällä, pipoki oli luokkaa se, että justihin saattoo arvata mitä siinä lukoo. Epäälin, että se on niin innokas tähän mielenilimaasuhun, ku ei sitä aina niin kotona kuunnella. Saapa kerranki tuora mielipiteensä juluki, eikä huureta kumohon.


Tärkiän asian puolesta sinne on ihimiset kokoontumas, kyllä mä mielestäni oon ens vuonnaki palakkani ansaannu. Tai eres hieman rahaa, millä saa voita ja kinkkua leivän päälle, vaikka joku vois ny tähän sanuakki, että tekis ulukonäön perusteella hyvää olla vähä niitä syömättäki. 

Mutta samallalailla ne laskut pitää ens vuonna maksaa, ku tänä vuonnaki, tai erellis vuonna. Riippumatta siitä maksetahanko ne tuet ens syksynä, vaiko sitte seuraavana kesänä. Samalla lailla tarttis maksaa verokki, ennakot ja maharolliset mätkyt, oli rahaa tai ei. Lehemäkki pirulaaset syö joka päivä, kerran kuus käy rehufirman autoki tuomas niille pöntön täytehen nappulaa, että ne tuottaas maitua ja lihaa joka päivä. 

Voi tuntua asiahan vihkiytymättömälle, että mitäs nuosta ny, ja viä että tukia, minkä takia tarttoo tukia. Se tuki on kuulkaa sitä varte olemas, että ruoka kaupas olis halavempaa kuluttajille, maksetahan sitä erootusta hinnas. Minen voi sille mitää, mitä se K- tai S-kauppa siitä ottaa päältä, valitettavasti. Samalla hinnalla mäki sen ruuan sieltä kaupasta ostan, ja kieltämättä toisis tuottehis ajattelen, että on kyllä hinta kohorillansa. 


Mä jäin mieltäni ilimaasehen kotia, oon vain henkisenä tukena, voitte aiva tuntia kuinka mä huo'un sitä taustatukia täältä kotua asti. Jonku tarvii kuitenki jäärä eläänlääkärin kans asuulehen, olis vuoros nupoutuksia; ovat hieman päässehet vanhaksi, että siinonki työmaa saara ne ensi kii ja sitte poltettua ne sarvet. 

Muutamat tiineystarkastukset, toivotahan, että olisivat tiinehiä, niin ens vuonnaki ne lehemtä poikis ja tulis maitua. Eiköö hullua? Mä suunnittelen tulevaasuutta, vaikka välistä tuntuu, ettei täs mitää tulevaasuutta oo olemaskaa. 

Sellaasta se on olla maajussi, takua päätänsä seinähän, tuskaalla asiooren ja rahan kans, ja silti on vain painettava etehen päin, niinku mummo lumihanges. Vaihtoehtoja  ei oo loppu peliis oikeenkaa palijo, velaat ja laskut on jotenki maksettavat, ja syötäväki on. 

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Muutaki ku navettahaalarit

Onko lehemällisellä muuta elämää, ku ne kantturat, navetta, lypsäminen, kylyväminen, kynttäminen ja kaikan maailman rassehtiminen elukooren ja maan kans? Osaako se laittaa eres muita kenkiä jalakahansa, ku Nokian kummisaappahat, mullon kyllä Pureforit, Nokialaaset on hengen vaaralliset navetas. Omistaako se muuta ku navettahaalarit ja ne niin sanotut pieru verkkarit, miksi oon kuullu niitä kotivaattehia kuttuttavan.

Mitä se teköö vapaallansa? Käykö ne mihinää muuallaku maamies seuran iltamis kerran vuores. No ainaki pitääs käyrä, jos ei käy. Muuten sitä mökkiintyy, jos kotona vain könnää, rupiaa kärsimähän tilasokeuresta. Ja pelekäähän ihimisiäki viä, varsinki ku tää sivulla asuu, niin pakosta omista naapuriakaa, jonka näkis eres postilaatikolla, ja kaupaski tuloo käytyä korkeentansa kerran viikos.


Mun täytyy sanua, että mä tykkään vetää muutaki vaatetta päälleni, ku ne koto- tai navettavaattehet. Silata naamani muullaki ku sillä lehemän paskalla, laittaa vähä hajua korvantaa, että tuoksuu muullekki ku sille navetalle. Ja kyllä ne jalakahanki sopii muukki kengät, ku työkengät. 

Meillä isäntä tapaa sanua, ku ollahan tarpeeksi oltu kotona, iliman mitää suurempia menoja mihinkää, että nyt tarttoo taas vierä emäntää tuulettuhun, se rupiaa murajamahan ku karhu, jos on liikaa kotona. Saa vastaukseksi vain ärähtelyä ja murahtelua, ei seleviä sanoja. 

Kakaran kans tuloo nykyänsä kierrettyä kaikkia lasten paikkoja, ollahan käyty Särkänniemes, Muumimaailmas ja Ähtäris tänä vuonna, varmahan jotaki mahtuus vähä muutaki viä ohojelmistohon. 


Mutta mun täytyy sanua, että kyllä mä viä tykkään joskus, eres parina ehtoona vuores kulukia iliman mukulaaki, aiva aikuusten seuras. Voi keskustella muittenki, ku sen metrin mittaasen kans. Tai voi puhua kuulkaa, jopa, muistaki asioosta, ku niistä lehemistä, laskuusta, tekemättömistä töistä ja traktoriista. 

Seki teköö välillä hyvää. Olla vain, iliman mitää sirettä siihen maataloutehen. Muistakaa seki, ottakaa aikaa ittellenne ja toisillenne. Sillä jatkaa taas kattella sen toisen naamaa, eres muutaman viikon. Sillä ku on vähä pahana tapana ruveta ottahan täs ammatis päähän, ku ollahan yhyres 24/7 ja viä 365 päivänä vuores. Pienistä asioosta tuloo heleposti suuria. Niinku vaikka siitä, kuinka toinen sen lusikkansa suuhun laittaa.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Mikää ei mee suunnitelmien mukahan

Tiettäkö sen tuntehen, kun suunnittelet, että tänään mä teen sitä tätä ja tuota. Ja viä vähä tuotaki. Ja mun pitää päästä aamulla nuon varahin pois navetalta, ja ehtoollaki tuohon aikahan ku on menua. Oot ajatellu suurin piirteen jokaasen liikkehenki mitä teet ja kuinka kaikki menöö, kellon aijatki vilisöö pääs, mulla menöö käytävän lakaasuhun viis minuuttia, ritilät haravoon toises viires minuutis ja kuivikkehekki nakkaan alta valon.

Ja sitte huomaat, että niihin hommihin sulla meni jo puolitoista tuntia, ku huomasit, että voisin tuostaki vähä nyppiä ja tuoki vähä retajaa, ja on muuten oikeen iesuksen tarpeellista vaikka ruveta pesehen maitoputkia päältä ny justihin. Ja lypsyn aikana on oikeen hyvä karvata utarehia, ja vaikka koko lehemäki, jos ny sille näyttää, että se olis sitä vailla. 


Tai meet aamulla navettahan, valamihiksi myöhäs, ja olis kiire poiski, ku oot sopinu menua jo kohta aamusta. Ensimmääseksi ku laitat valot, niin pöyrältä nousoo joku sankari, venyttelöö muina Paavoona, nostaa häntäänsä ja vääntää kunnon paskaläjän sinne. Mielehen ei tuu, että voiku ihanaa, lemmu on saanu jalootella kunnolla yöllä. Korkeentansa, että "voi vittu, ja siä on varmahan tunkiollinen paskaa". Sitte se sama sankari kiertää navetan viis kertaa ympäri, eikä oo tietoonenkaa parrestansa "Mikä parsi? Onko mulla sellaanenki?"  Sitte ku joskus pääset navetalta pois, niin huomaat, ettei oo enää toivuakaa, että kerkiääsit suihkuhun, pakko mennä ihan luomuna, "vienosti" paskalle haisevana.

Tai suunnittelet, niinku me tänä aamuna, että otetahan nuo mullit sisälle tuolta, ne tuloo muuten tuon jauhosangon peräs, niinku kymmenen pientä elefanttia. Muuta ei tarvita. 

Meet sankos kans sinne, ku oot avannu veräjät. Ne kymmenen "pientä" nautaelääntä  kattoo sua yhyres ryppähäs, hyvin epäälevääsen näköösinä. Mikä helevetin juttu tämä ny on? Son yleensä tuonu ne jauhot tänne, ny se nuuka pitää ne tuo ittellänsä vain, eikä aiokkaa antaa niitä meille. Korkeentansa yhyren saat, viirentoista minuutin maanittelemisen jäläkihin suunnittelemallas lailla sisälle. Muut tarviiki sitte käyrä, melekeen yks kerrallansa ajamas sisälle. Ja sitte jää viä se viimenen sissi, joka lopulta hyppää airan ylitte pihamarkille. Siinä vaihees tuntuu jo torella toivottomalle, kuvittelet jo mielessäs sen katuavan horisonttihin häntä pystys. 

Kerranki se nauta yllättää sut, ja tuloo, niiinku aina olis kulukenu, ku avaat lantakäytävän oven. Kävelöö muina paavoona sisälle, vilikaasoo vähä päälle, varmahan ajatteloo, että mikä täs ny. 






Joskus lehemäki voi yllättää. 

Sellaasta se on elämä nauran kans, eipä siinä auta palijo kellohon välillä kattella, suunnitelmat on luotu muuttuhun ja joustahan. 

torstai 20. marraskuuta 2014

Seminologi Boogi Woogie


Mitäs se lomalaanen muuta tekis, kun kävis eres siementämäs lehemiä vapaa päivinänsä.

Meillähän ei muuten oo ikinä ollu lehemät kiimas, jos ollahan lomalla kauempana kotua, ei aikana ennen toimilupaakaa. Ajattelin silloon, ettei tänne periferiahan tarvi kenenkää lomittajan tarvi ajaa keskellä päivää pitähän kantturan häntää, enkä maksa seittemää euroa ylimääräästä siitä, että semmari sen homman yksin hoitaa. Ja mistä se olis sen kantturan sieltä bongannu itteksensä, olis pian menny annokset väärälle kurmulle, ku välillä ne pakkas menehen väärälle vaikka kuinka kattoot perähän ja koetit kysellä, että mikä annos sullon ny siä.

Sitte mä ajattelin, joskus ku usiamman tunnin orottelin, "hieman" myöhästynyttä semmaria, että nyt tämä pirun pelleely loppuu. Eikai se voi niin amerikan konsti olla, ku miehekki sen oppii. Ja ilimootin itteni kurssille.

Otin sen vähä loman kannaltaki, ku kurssin kesto oli kuinteki kaks viikkoa ja oltihin Paimios asti, ja hotellis asuttuhin. Ajattelkaa, kaks viikkoa iliman siivoomista ja kokkaamista, pois kotua, toisten passattavana. Oikeen ainut kertaasta aikaa tilallisen elämäs.

Mutta se siementäminen. Täytyy sanua, että ensi ajattelin, ku käteni sinne takaloosterihin lykkäsin, että miten helevetis täältä voi mitää löytää. Onko tää jotaki muutaki ku kottikärrykaupalla paskaa? Ja mistä se kaikki paska saa alakunsa, ja mitenkä sitä voi tulla viä toinenki kottikärryllinen vaikka justihin yhyren sieltä kaivoot teurastamon laattialle? Voiko täältä muka löytää jotaki, ku sormet on varmahan aiva siniset, ku käsi oli niin puuruksis siitä peräreiän puristehesta. Pitääskö mun oikiasti saara tuo pilli tuonne pötkähän minkä mä täältä löysin? Ja sitte löysit sen kohorun, joten oletettavasti siä varmahan on se teoriatunniilla mainittu kohorunkaulaki ennen sitä, että eikai se oo mikää planeetta mikä kelluu tyhyjyyren keskellä.

Ensimmääsen viikon jäläkihin mä olin aiva varma, että rahat meni hukkahan, en ikinä opi siementähän, ja saa tuskaalle niitten orotustuntien kans tästä lähinki.


Sitte yks aamu tuli se Ahaa-elämys ja sain kaikki vaarittavat läpiviennit. Siitä ku suuntasit kotia, ja piti aloottaa ne omatoimisiemennykset... Voi kuulkaa arvata, että muutaman kerran on ollu tuskan hiki ottalla, kären puuruksis niin, että melekeen on teheny mieli ruveta porajamahan. Varmahan sen lehemänki teki aluuksi mieli ruveta porajamahan, ku siihen operaatioihon saattoo mennä kerrallansa melekeen tunti. Siinä ku Missiäki siemensi ensimmäästä kertaa, ja kakstoista poikimista oli jättäny puolitoista metriä sitä reittiä mitä pitki sinne pääte pisteesehen pääsi, niin meinas monta kertaa tulla seminologia ikävä.

Kyllä sitä on Suomalaasella sisulla menty, usiasti oon sanonu, että en ikinä enää siemennä itte, etten osaa ja ei tästä mitää tuu. Muttei meillä oo oikeen montaa kertaa siementäjä käyny itte toimistusta hoitamas, tiineyksiä välistä tarkastamas, ku oon vähä laiska, enkä millää itte viittiis.

Kerran oon käyttäny toimilupa-apuaki, saarakseni lisää uskoa omahan osaamisehen, ja sainki sitä. Opeteltihin kokeelehen munasarjojaki, että mitä ne on syöny.Niinpä mä ny koetan olla helevetin viisas omatoimia siementäjä ja koplata siä ja puhua isännälle viisahia, ku se pitää häntää kii.. Yhteestyö toimii täski hommas, minä siemennän ja Lakso pitää häntää. Lakso siinä varmahan kovimmilla on, saa kuullä kuniansa, jos kaikki ei mee putkehen, että on hännän pitäjäs vika.

Paluuta entisehen ei oo, kyllä on vain heleppoa olla kylän kovin sonni. Äiteestäki voi täs ammatis tulla isä.


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Homma hoituu


Son kuulkaa tilallisen kiva maata kyläpaikas aamulla sängys, ku tuloo hyviltä lomittajilta tekstiviesti, että lehemä on poikinu ja hyvin meni, vasikka juo emästänsä ja lehemäki seisoo. Mikäs siinon kuulkaa vetää peittua korvilla ja kääntää kylykiänsä. Tai istua nojatuolis justihin praataamas asioosta.

Tahtoo tämä matkaalu suuntautua näin pääsääntöösesti toisten tilallisten parihin, kohoratahan johonaki yhteesis tapaamisis tai sitte mennähän käymäs toistemme tykönä, ku jompikumpi on lomalla. Muutenhan se ei tällääsillä välimatkoolla onnistu, jos ei oo paria päivää joku muu tekemäs navatas askareeta.

Meki saatihin sellaanen "aivopieru" sunnuntai ehtoona, että yhtäkkiä tajusin "herra ie, ollahan oikeen kummakki samahan aikahan vapaalla, nymmä kysyn josko mentääs käymäs siä Talviasten tilalla". Tuumasta toimehen, facebookin välityksellä viestiä, että onko teillä jotaki suunnitelmia, ja jos ei oo, niin voisitteko suunnitella majoottavanne meirät. VAstauski saapuu hyvin vikkelää ja eiku tuumasta toimehen.


Päästihin tutustumahan siis Talviaisiin, ja avoomen maaseurun puotihin. Lehemihin, muihin eläämihin ja mikä parasta paremmin viä Heinihin ja Jussihin. Tiettekö, että son täs parasta, saa puhua toisten saman henkisten ihimisten kans, joillon samat kiinnostuksen kohteet, ja murehet.

Syötihin hyvin, saunottihin ja parannettihin maailmaa, pohorittihin maatalouren tilannetta ja saatihiin se omalta osalta torella hyvälle mallille, viä ku nuo päättäjät olis yhtä viisahia ku me. Käytihin, tietysti, navatas ja katteltihin eläämiä ja koetettihin niistäki vaihtaa mielipiteetä ja muna neuvoa kanaa. Vai kuinka se meni? Vissihin meillä on vähä kauemmin tila ollu, joten sai, muka, olla niin viisasta. Herelmällisyys ongelmista, ei emäntien, puhuttihin ja neuvottihin toisiamma ja mitenkä meillä on ratkaastu mikäki ongelma.

Rehut käytihin läpi, tekeminen ja syöttäminen. Ja mitä sen AIv:n kans annetahan ja mistä sitä otetahan... Kuinka kukaki poi'ittaa lehemänsä ja juottaa vasikkansa.

Ajatelkaa, meni palijo aikaa puhues taas tilanpirosta, huolinensa ja murheenensa, ja ilon hetkinensä. Ne on niitä parahia hetkiä, saa vertaas tukia toiselta tilalliselta, ei kaaru siihen saran hehtaarin yksinääsyytehen, vaan voi puhua toiselle, joka ymmärtää tuskat.

Kiitos vain Teille.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Maaseudun dinosaurus, syytinki

Nyt kaikki ihimettelöö mitä son, onko se jotaki syömistä, vaiko joku uus ihime vimpaan peltohommihin. No ei oo, son kuulkaa sellaanen muinaasjäänne ajoolta kivi ja keihäs, että tilakauppaa tehtäes vanhapari saa oikeuren jäärä tilalle asumahan, pahimmas tapaukses samahan tupahan. Silloin aikanansa saatu vähä hintaa alemmas, ku on kauppoja tehty, ajateltut, että kyllä se elo täs onnistuu, nehän on toisen uuren jatkajan vanhempia.


Niin varmahan, voikai se toisilal toimia, moon kyllä aina ihimetelly, että onko ne jotenki parempia ihimisiä, ku vaikka minä. En vois kuulkaa kuvitella asuvani äiteeni ja isäni kans, kakskytä kilometriä on justihin sopiva välimatka. Anoppi ja appiukko asuu toisella puolen tietä, ja siinäki on välistä kestämistä kyllä. Saati sitte, että asuttaas samas taloos, alootettaas aamu sillä, että siinä samas kaffipöyräs istuus muitaki, ku se oma isäntä, istuus vaikka se appiukko.

Siinä kuule koettaasit hymyyllä kaunihisti, vaikka kuinka vituttaas ja ottaas päähän. Ikinä ei vois puhua kotonansa niinku tykkääs, pitääs aina ensi käyrä kattomas, että onko ne muut kotona, kuulooko joku jos mä sanon näin. Ja jos et huomaas, että siä joku on, niin tulis viä sanomista, ny se uus emäntä sanoo nuon. "Se haluaa ny siirtää sen mun perintölipastoni tuolle seinälle, ja son AINA ollu (Lue viiskytä vuotta) tuolla paikalla". Ja ku siirtääsit sen sinne mihinkä ajattelit, niin eikö se oltaas parahas tapaukses raahattu toisten sisarusten avustuksella samahan paikkahan mihinä se on AINA ollu, ku äitee/isä haluaa.

Ja mitä elämää siinä olis muutenkaa, miettikää. Kotonansa ei sais eres seksiä harrastaa, ku peiton alla hilijaa ja kauhias syyllisyyren tunnos, että jos jotaki vaikka häirittöö ja ne kuuloo, olisit ikuunen teini-ikäänen siinäki asias. Mukuloosta sulle voitaas sanua, että niitei sitte tarvi tähän teherä meille hoirettavaksi.

Aamulla nukkuusit myöhemmälle, niin eikähän siä jo joku tuu tupahan istuhun kehtolavittahan, keinuttelehen ja huutelehen "eikö siä meinata ollenkaa nousta tänään ylähä" joo, ei meillä olis lomaa. Tai jos ne sattuus asuhun omas tuvas, niin aamulla saatettaas soittaa "mikset oo menny navettahan, ku ei oo valoja, me aina mentihin tähän aikahan".

Son kuulkaa nuolla vanhoolla pariilla viä se ikuunen fraasi "en minä halua sanua, että näin pitääs teherä, minä vain neuvon, ku oon niin kauan tätä teheny". Se muuten tarkoottaa justihin sitä, että mitää ei sais muuttaa, ei mitää.



Elämästä voi tulla täyttä helevettiä tuolla syytingillä. Parahas tapaukses viä ne toiset sisarukset muistuttaa sua aina siitä, että kuinka sun on kuule hyvä, ku sullon täs äitee ja isä, tai ne puolison vanhemmat. On aina apua, ku tarvittis. Olisit kuule kiitollinen. Oo siinä kiitollinen, ku oot niinku vieras omas korissas, eikä pakosta olla minkäälaasis väliis. Jos nähärähän, että toinen on pihalla, niin mennähän eres takaovesta ja kierretähän kaukaa, ettei tuu sanomista.

Ja sitte ne sisarukset tuloo kylähän, niinku kotiansa, sillä niitten kotohan se on ollu joskus, ja saahan he tulla kotiansa aina käymäs, äireetä ja isää kattomas. Mihinäs se sun kotos olikaa? Jääkaapilla hyppää väkiä, miksei tää oo sitä, miksei tää oo tuota? Huomaat, että vanhat lupaa niille sun kukkapenkiistäs taimia, tai mettästä puita, että saavat lämmitettyä takkaa tai muuta, vaikka se mettä oliski sun. Siinä nieleskelet taas, ja koetat hymyyllä.

Moon onneksi tältä välttyny, asutahan omassamme, tai pankin omas, mutta on meilläki ne omat yhtehen ottomme ollu, ku kaikki on "mun", enkä tarkoota ny ittiäni. Siinon joksus huurettu naamat punaasina, että jos näin on niin lehemätki on sun, tuu aamulla lypsylle sitte. Muston käsittämätööntä sivusta näitä tilantehia seurannehena, että joku viä tähän suostuu. Kannattaa ajatella asiaa tarkasti etukätehen, se syytinki voi kestää kuulkaa vaikka 50 vuotta, jos "hyvin" sattuu. 50 vuotta elämää, johona oot aina toiselle mieliksi ja koetat sovitella, ettei kellää olis pahamieli. Tai 50 vuotta puhumattomuutta, ku välit on niin poikki, ettei hei sanota.

Onko se sen arvoosta, että saa kauppahinnas hyvitystä? Miettikää sitä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Iän tuomia vaivoja

Sitä huomas yks kaunis päivä, että se tämänki emännän parasta ennen päiväys tuloo johonaki vaihees vastahan, vähä niinku vanhalla leehmälläki. Tosin sille on maharollisuus siihen armokuolemahan, mitä Suomes ei ihimiselle saa laillisesti tarijota. Enkä mä ny viä niin vanha, sentäs oo. Mutta kyllä sen kuulkaa huomaa pikku hilijaa, että se kakskymmentä meni jo, henkisesti ehkä ei, mutta ruumiillisesti kyllä.

Silloon kakskymppisenä, varsinki silloon, ku me tuon Lakson kans tavattihin, oli aiva sama kuinka myöhään, tai siis varahaasehen valavoo. Sitä jaksoo kuulkaa lähtiä aamulla lomittahan iliman mitää tuskaa, kello herätti muutaman tunnin yöunien jäläkihin. Pomppasit pirtiänän ylähä, kuppi kaffetta naamarihin ja Corollahan istuhun ja hanat kaakkohon.Ja työt meni niinku leikkiä vain. Vai olikahan se sitä rakkauren huumaa millä ne jaksoo.


Nykku juorut valavomahan, mukulan kans tai sitte niitä mullia jaharaten pitkin yötä, tai et saa nukuttua muuten vain, tai sitte murehrit kaikki tekemättömiä töitä. Tuloo aamu, herätys kello soi korvan juures, ensinnäki se ääni on sen verran hermoja riipivä, että tekis mieli hakata koko toosa paskaksi. Ensi tunnustelet, mitä paikkaa särköö eniten tänä aamuna, sopiiko sen Valottaren potkiman poloven suoristaa tuosta nuon vain.

Mihänä mun käret on? Olokapäitä särköö niin, että vois kuvitella jonku lykkäävän niihin hehkuvia rauran kappalehia menehen, ovat vissihin kärsinehet emännän lyhyyrestä ja maitoputkien korkeuresta ja väännettävistä maitohanoosta jonku verran. Loppu osa käsistä onki sitte tunnottomat, ku oot nukkunu ne pään alla mahalla, jos ny voit mahallas maata, kuinka sattuuki närästähän viime yönä. Ettit ne sille kärellä mikä on vähiten puuruksis, tai leualla tökkien. Kah, tuoshan ne on. Orottelet, että tunto palaa.

Nouset istuhun sängyn reunalla, kömmit ylähä ja hyyskähän. Satut vilikaasehen peilihin. Herran jumala, kuka meirän hyyskäs on mun lisäksi. Tunnustelu osoottaa, että on muuten aiva oma naama joka sieltä peilin syöveriistä kattoo vastahan, vaikket heti sitä omakses tunnustaaskaa. Silimä pussit on kantokaffoolla, ryppyjäki on tullu sinne ja tänne, kulumakarvat on varmahan liiasta kulumien kurtus pitämisestä päättäny kasvaa yhtehen, ajattelivat vamahan helepottaa hommaa, ei tarvi kurtistella niin, ku mähkii asioota.

Silimäpussien lisäksi toivon, että nuo rypyt silimä ympärillä johtuu nauramisesta, ei iän tuomasta ja siitä rästäs vuoros pitämisestä. Vaikka silläki kieltämättä on osansa asiahan, eikä aina niin pieni. Tahtoo se ainut ryppyvoire olla kunnon silaus lehemän paskaa aamuun ehtoon. Ei taharo viittiä ehtoolla enää, ku lypsyyltä tupahan kömmit ja suihkus käyt, naamahan uhurata aikaa, siinähän son mukana retaannu nämä vuoret. Enkä ny ikinä muutenkaa oo ittiäni kukkasena pitäny, vaikka kukkiihan se perunaki.


Tukkaa onneksi riittää, mutta suurimman osan aijasta sitä on sellaanen Bad-Hairy-Day, aamulla son pystys, ku on tyynyhyn lintatttu ja painajaasten kans siihen oikeen hinkattu. Aamu kaffa pöyräs isäntä välillä kattoo huvittuneena "kylläpäs sullon taas rakas tukka pystys" ja aamumörkö toiselta puolen vastaa "no mulla sentäs on sitä, toisinku eräillä".

Sitte sä kömmit navettahan. Rupiat lypsylle, polovet naksuu, pääset ensimmääsen vierehen kyykkyhyn, ja sitte saaki ruveta ihimettelen mitenkä sieltä pääsöö ylähä. Välillä tarttoo ottaa tukia vähä lehemästä tai parren eroottajasta. Kyllä se sitte siitä lähtöö, ku saa vain konehen käyntihin. Kieltämättä se vaatii vuosi vuorelta enemmän aikaa, yskii ja köhii ja pakoputkiki savuuttaa. Mutta keherää lopulta ku isoo kissa.

Mieleltänsähän sitä on jääny siihen kakskymmpisen tasolle, ja joskus voi viä sanua näkevänsä sen sieltä peilistäki kattovan vastahan. Mutta tiettäkö mitä? Näin on siltu hyvä, emmä kaipaa niitä elettyjä vuosia takaasi, aina on menos elämän paras aika. Sellaasena ku son, lehemien kans ja iliman.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Yön pimeenä tuntiina


Mitäs sitä voi teheräkkää niinä yön pimeenä tuntiina, jolloon tavalliset, lehemättömät ihimiset vetää lonkkaa, kuorsaa ja kääntää kylykiä? No, ei ainakaa "sitä", enkä tällä kertaa murehtinu laskujakaa, siinä ensi puolen yön mais pitelin lapsen nenää, joka valuu verta ku kraana, ja ajattelin, että nymmä nukun, puoli kuutehen asti aiva huoletta.

Niin varmahan. Heräsiin siihen, että kuuluu aiva selevästi vinttihin, ku laron isoo pellinen liukuovi kalahti. Mistä pirusta se johtuu? Tuli ny siinä unenpööperös ensi mielehen. Sitte tuli että, "eikai vain?" Verhot ylähä, ja kyllä. Aiva oikias olin. Siä painoo kuulkaa mullia ja lehemää menehen yön pimeyres kintut viuhuen.

Sitä muuten saa ittensä kohtalaasen äkkiä pukeesihin ja pihalle siinä tilantehes. Vituttaa sen verran. Isännällekki kävin vähä huutamas, että koeta saatana tulla mukahan ja ÄKKIÄ. Paineltihin koiran kans latohon ja sonni oli ensimmääsenä mua ovella vastas. Hurraa, hei! Tätä mä oon kuulkaa aina elämältäni halunnukki, jaharata lehemiä yöllä. Ei oo eres ensimmäänen kerta.


Jokku viisahat miehet oli keksiny aitoja takaasi laitteassansa, että toises pääs siiloa, sen airan saa sinne betonin välihin nakelihin. Arvakkaa oliko se pysyny siä, ku oli varmahan mammoolla vähä tullu selevittelemistä arvojärijestykses ja toinen lykänny toistansa erellä. No ei. Siinä seisot ovella keppi käres, ja ihimettelet millä saat sen toisen pään kii, ja laron puolen veräjät auki ja mihinkä ne osa painoo jo menehen.

Onneksi sattuu naapurit tupakille pihalle, käytin niitä hyväkseni. Ja saatihin mullit taltehen. Koiraki lähti lätkihin, ku ensi kävi vähä sonnille rähäjämäs, meinas visshin, että hoira itte elukkas, ei kuulu mulle.


Joskus aikaa sitte oon yöllä kans heränny epämäärääsihin äänihin, ja vetääsin verhot ylähä (silloon nukuun alahalla) ja mulli vahtas yhtä tyrmistynehenä ikkunan pihapuolella vastahan, mitä minä siä sisäpuolelle. Toisen kerran loma-aamuna heräsin, ku Mikko vintistä huutaa, että ny ne mullit menöö jäätä pitki. Siä ne meni, ku köyhän taloon porsahat aurattua rataa pitki, olivat vissihin menos toiselle puolen järviä kattohon, josko olisivat mahtunu jonku navettahan, ku olivat talaven ulukoruokinnas, ku rakennettihin.

Eihän sellaaset karvaturrit mitää iskuja saanu, vaikka airas olis ollu minkälaanen virta tahansa. Tulivat kotia, ku huutelin niille. Isäntä on mulle iäti katkera siitä, se ruokkii niitä joka päivä ja ne paska piittas koko miehestä, ja ku mä menin ja korotin "kaunista" ääntäni, niin ne tuli mölisten kotia.

Lehemät meillon aiva lekenraarisia tuos yö lairunnukses. Ei muuten oikeen kesken koeteta enää. Toissa vuonna heltehillä laitettihin ne uutehen lohkohon tuonne ojan taa, että siä on yöllä kiva olla ja päivällä saa maata navetas varijos. Ensimmääsenä ehtoona ne meni sinne, ku oikeen ajattihin ja melekeen kannettihin. Seuraavana yönä mä ihimettelin yhyrentoista mais, että mikä v***n mölinä tuos klasin alla taas alakas.

Koko halavatun lauma tuli airoosta läpi klasin alus laituumehen ja veräjälle notkuhun. Ruttu viä tasaasin väliaijoon kajautti sumutorvensa ilimoolle, ku pieniä nautaeläämiä näin kaltoon kohorellahan ja tänne yöksi laitetahan. Nuku siinä sitte, viirentoista minuutin väliin kuuluu kauhia "MÖÖÖÖÖ".


Ja se sotkun määrä mitä ne saa aikahan, ku ovat luvattomilla teillä. Paskaa tuloo joka jalaalle ja naapurinki jaloolle. Joka pussi ja purnukka käännetähän, teherähän reikä, tongitahan ja hypitähän päällä.
Kyllä oli taas uskos pysyttelemistä. Olokaa onnellisia jos teillei oo lehemiä.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Herra Sonni


Meillon ollu jo jokusen vuoren pihatos hiehojen päiviä sulostuttamas Herra Sonni. Siinä vaihees, kun olin äitiyslomalla meinas vähä hiehot päästä ikäneirooksi tiinehtymisen kans, ku kukaa ei huomannu, koska ne on kiimas, vai onko ne kiimas ollenkaa ja muutama oli sellaasia, että ku aamulla hyppii niin ehtoolla oli veri puos.
Niinpä ostettiin sitte ensimmäänen Herra Sonni, joka oli Angus. Ajattelin, että aiva sama mistä ne poikii, kunhan poikii. Niinpä meille muutti Herra Numero 50. Sen sonnin nimi oli oikiasti se... Herra numero 50 hoiti hyvin hommansa, välistä huvitti seurata sen touhuja pihatos.
Kun hieho rupes olehen "siinä" tällis, se kuluki leuka hiehon perseen päällä ja "vinkuu" . Isäntä ihimetteli, että minkä takia se nuon teköö, kehuun sille, että son niinku muutki miehet se vonkaa "anna ny, anna ny".

Sitte välihin mahtuu yks niin sanottu tuhkamunaki, joka sai peräti yhyren hiehon tiineeksi. Epäältihin, että sillä oli käyny poikien välises rakkaures vähä huonosti, ja veheje oli tavallaan hiemen siirtyny sivuhun, eikä se osunu oikian reikähän. Koska seurates sille kävi justihin niinku nuorille miehillekki, tuli reisille.

Sitte tuliki tosi sonni, Precet. Joka astuu vaikka karsinan airakki, jos ne sille sattuu haisehen, että tällis olis. Ja sai kaiken tiineeksi. Ruttuki oli sillä, varmuuren varalle, kolome päivää, ku ei meinannu tiinehtyä. Lopulta se vanha lehemä oli saanu Precetin panemisesta niin kylläksensä, että kömpii aitojen yli toisehen karsinahan huutamahan, että tulukaa hakehen pois.
Sellaasta lehemää ei ollukkaa, mitä Precetti ei tiineeksi saanu. Siis oikiasti. Se pelasti muutaman vanhan mammanki lypsäjän uran suorituksellansa.

Precetti vaihtuu Henioinihin, senki Precetti kävi ohi mennessään astumas... Henion taas oli vähemmällä käytöllä, varsinki, ku soli hieman valakkaava ja sille ei kelevannu kaikki hiehot, vain soli torellaki valitteva niistä. Piti olla valako-ruskia, koko ruskiat ei käyny. Veera kävi Henskalla ja teki siitä, valitettavasti, sonnin.


Ja sitte saatihinki tilalle varsinaanen Herra Sonni. SAvinnan Jalopeno, Jallu. Jallu oli kaikki seittemän kuukautta meille tullessansa, mutta nuori ikä ei oo sitä haitannu siinä hommas. Se alootti heti, meillä oli luokitus justihin menos, ku se poika päätti näyttää kykynsä ja Kanadalaiset vieraatki nauroi, että "It's Canadien".

Jalmari on jättäny meille jo kohtalaasen määrän tyttäriä, enkä mä viäkää malttaas siitä luopua, ku son niin soppelin kokoonen, ja mitä jos mä tarvin lehemillä sonnia, meirän pikkusonnin pitää kasvaa viä tosi palijo, että se voi astua lehemää. Ja Jallu on kokenu matkustajaki,son muuttanu meille ensi Ikaalisista, sitte son joka kesä viety laituumelle tyttöjen kans autolla. Ja mihinkä sonni menöö sinne menöö hiehokki, taas nähärähän kuinka tärkiä se mies on naisille.

Tänä kesänä teurasauton kulijettajat kauhistuu, ku kuulivat, että mullei oo ollut hiehot ennemmin langoos, ku vietihin ne Ikkeläjärvehen "meinaaksä, että ne pysyy tää" "No, pysyy, pysyy, niillon sonni, joka ne vahtii". Ja niin Herra Sonni teki, ajoo naiset laumahan keskelle, ja jos joku lähti pois, niin se haki takaasin. Eipä sillä, kyllä mua aina vähä hirvittää olla sen sonnin kans tekemisis, son kuinteki aina sonni.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Merkkaalua


Meirän navetta on varmahan työ- ja su muiren ohojeetten luvattu maa. Sitä oppii itte lomittaes arvostahan ohojeeta, vaikka ny olis ollu vain muutama rivi, niin neki autti  jo palijo, ettei tarvinnu käsikopelolla arvuutella kukon lypsys ja kuka on sonni. Mulla se tosin menny vähä toisehen ääripäähän, multa löytyy melekeen navetan vessasta takapuolen pyyhkimisehenki omat ohojeet, että tuloo varmasti tehtyä niinku pitää.



Tiä sitte onko nuosta mitää hyötyä, lukooko niitä loppu peliis kukaa. Tiän, että muutamat lukoo, ja oon ne lomatoimistollekki toimittanu joskus vuonna kivi ja nakki hermostuksissani. Saavat sitte vaikka liittä ne lomittajalle mukahan jos sille sattuu tuntuhun.

Mullon ensinnäki joka ikisen kurmun päällä lappu, mihinä lukoo sen nimi ja korvanumero. Eres ja takan. Eres lukoo sitte, jos on tarves, niinku tällä hetkellä, ruokinta ohojeeta, montako kauhaa saa murskevilijaa kyseenen kanttura, vai onko dieetillä eikä saa mitää.
Takana lukoo sitte, jos sillon jotaki erityys mainintaa lypsyn suhtee, vetimiä ummes, vaatiiko rauran, vai peräti narun. Ja Ekan kohoralla tiukka ohojeestus, että saa sattua vain lehemä vasempahan puolehen. En ny kyllä tajunnu laittaa, että oikia puoli aiheuttaa hegen vaaran.


Sitte mullon kuinka käytät lypsykonesta ohojeet. Mistä sen saa päälle, ja mistä sammutetahan. Mistä menöö pesu päälle ja miksei mee, että mitä sitte teemme ja mistä se voi johtua. Tankin käyttöhön on omat ohojeet. Ohojeet löytyy jopa sille, mistä tuluppa ammutahan putkehen, se on joskus nimittään onnistuttu ampuhun tyhyjöputkehen ja siinähän vasta katteleminen oli, että mihinkä se päätyy.

Navettahan meneväs oves on tietysti ohojehet mitä me siä teherähän, ja minkälaanen työnjako meillä saattaa olla. Son tosin torella liukuva, että mulle on sama kuka ne lehemät kuivitteloo tai kuka kolaa paskat, kuhan tuloo tehtyä.


Vasikkapiiassa on kärestä pitäen opastettu, kuinka se pestähän, ja kuinka täytetähän, minkämoosehen lämpötilahan valamihis juomas pyriitähän, monta mittaa hapatetta. Kuinka saan letkut täytehen juomaa, ku laitan ne kiinni, mitä pitää tarkkaalla sen kans. Miten toimin sen kans talavella kylymäpihatos, ku silloon vaatii vähä enemmän työtä, ku kesäheltehellä.


Moon joskus ajattellu, että navetan seinäs pitääs olla viä ohojeet sillekki mihinkä kohtahan looria sen vasikkapiian saa tyhyjätä, ettei ny ihan mihinkä vain sentäs.
Nykky nuota omia ohejeetani kattelen, epäälen omaavani hieman niin sanottua pilikun nussijan vikaa. Mutta ohojeeren mukahan on hyvä mennä, ja saapahan sitte sanua, että niin sun ohojees sanottihin. Ja eikö me Suomalaaset olla hyvin ohojeestettua kanssaa muutenki, mennähän justihin niinku ohojees sanotahan?

Lähtöö ny ohojeestahan miehiä pihalle valun teos, vaikkei oo harmaanta aavistustakaa sen teosta, mutta oon kova antahan ohojeeta.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Vasikan juottua


Vasikat, ne pienet ihan pirulaaset, josta se lehemän elämä lähtöö liikenteesehen, ja joista on helevetillinen työ.
Ne aiheuttaa monenmoosta päänvaivaa, itkua ja hammasten kiristystä. Välistä tuntuu, että millä pirulla ne onnistuukaa pysyhyn yleensä hengis, tai kuinka onnistuvat olehen kuolematta.

Ne on jotenki mun inhokki-hoirettavien-listalla numero ykkösenä.Varsinki se juottaminen on sitte aiva perseestä, tai on se kuulkaa helevetin kivaa hommaa silloon, ku lyöt vain sen tutin vasikan suuhun, ja se juo niinku ei mitää oliskaa. Mutta siinä vaihees, ku se muklaa sillä kielellänsä, ja tunkoo sitä pihalle ja nenähän ja joka paikkahan, muttei tajua laittaa sitä oikianmooselle tötterölle, että se maito rupiaas katuahan ääntä kohti, son niin perseestä olevaa hommaa, ku ikinä vain voi olla.

Ensimmääsellä juotolla ja toisellaki antaa heleposti letkutuspullolla, ja ajatteloo, että ei tyylillä väliä, kuhan hänenssä on. Mutta sitte sen tomppelin pitääs tajuta pikku hilijaa ihan itte halittehen se homma... Kyllä joskus on taivas osuuksia menny siinä hommas, niin, että rapse on vain kuulunu. Toinen pitää pullua, ja toinen vasikkaa ja turpaa, ja koettaa painella sitä kiinni ja auki, että se sais sen verran mairon makua, ja kokis valaastumisen, että tästä se elämän eliksiiri on tehty. Ja sitte ku oot monta päivää taistellu sen kans, ja kerran kiukuussas nakkaat tuttisangon vain roikkuhun karsinahan ja sanot, että kuole vaikka sankos vierehen, niin se pirun rontti juo sen, muina paavoona, aiva niinku olis aina teheny sitä itte.


Isoompien kans, oletettavasti, jo pärijää. Me hommattahin jo horvin aikaa sitte (ensimmääset sillä juotetut on ny kaks kertaa poikinehia) Vasikkapiika. Oli tieros, että kesäkuus räjähtää 16 lehemää, ja mua jo ällötti etukätehen, se työmaa mikä niistä oli tieros, niin isäntä eherotti, että hommatahan sellaanen. Katteltihin sitä Sarka-messuulla ja pääryttihin tekehen tälläänen investoonti emännän hermojen hyväksi.

Sille on kuulkaa kätevä laittaa sitte se karvavauva, ku son ensi oppinu juomahan tutista kunnolla, laitetahan me joskus suoraa emän altaki sitte, ku ollahan laiskuuksis sitä siä meleekeen viikko piretty, ja se vasikkaki on sen verran silimät pystys, että tuttisangon kans sitei juoksemalla kii saa ja juotettua.

Siä ne saavat vapaasti vetää mahansa pullollensa lämmintä maitua, tai maitojauhetta, mitä ny kulloonki on, me ollahan siinäki asias sekakäyttäjiä, sitä tarijotahan mitä satttuu olehen. Juotan huonona ihimisenä melekeen kaikka erikseen menevät mairot, no en niitä, jokka ei sille näytä, että ne olis milläälailla sellaasia, että elävälle olennolle voi antaa. Ja kyllä vasikat tykkää.

Ku tuot sen uuren piikallisen niille, niin koko lauma pomppaa ylähä ja tunkoo tutiille, siä on hetken kähinää ja suhinaa, ku tapellahan, että kuka saa ensimmääset hörppäykset hapatettua. Sitte ne menöö maata pienet mahat pömpöllänsä, ja ne välillä on aiva ku pieniä karvaasia palloja, ku ovat oikeen hotalehtanehet.


Paluuta vanhahan, tuttisankojen kans asuulemisehen tällääsen määrän juottamises ei oo. Son justihin niinku Mikael mulle joskus sanoo, ku meirän tartti saara kuus juotettua nelijä kertaa päiväs, ja sinne karsinahan oli pakko mennä "Jos ei tietääs, että nauta ei oo lihansyöjä, niin tuonne karsinahan ei tohtiis mennä". Vasikat ryntäs joka kerta ku hyeenat paikalla, tökkihin ja pökkihin, repihin haalariista ja tunkehen etehenen ja pökkihin muita pois tutiilta, jos joku oli hitahee ku ne itte.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Navetan ykkösveheje

Navetan ykkösveheje, son kuulkaa lypsykones. Siitei voi kiistellä, rehunjaosta seleviää kiperäs tilantees kottikärryyllä ja tarikolla, nappulakki jakaa yhtäkkiä perintö Pomo-rehukärryyllä ja kauhalla, mutta käsin en rupia lypsämähän.


Siinä menis ikä, terveys ja hermot, ku tarttis omin näpiin tarttua lehemän vetimihin ja ruveta sankohon vetelehen maitua, niin, että vain kohina kävis ja maito vaahtuaas siä teräsämpäris, mikä olis polovien välihin tungettuna. Toivoos, että tällä kertaa ei se lehemä potkaasis paskaasella sorkallansa sitä ämpäriä pitkin poikin navetan laattiaa, niin, että sinne ne kovalla työllä tilikotut mairot leviääs. Ja kyllä ottaas hermohon, ku sinne kolahtaas, perä seinähän se sanko. Olis tainnu mun lypsyjän urani olla hyvin lyhyt, jos sillä lailla olis tarvinnu ruveta tankkia täyttähän.

Niinpä meillon tänään sen konehen huoltopäivä. Lypsykonehen siis. Vois sitä robottiaki hoitaa ja huoltaa mikä sitä kulijettaa pitkin navettaa ja niihin vetimihin kiinnittää, ja kyllähän sitäki joskus teherähän, isäntä tuo vähä suklaata ja pullon kaks Sommersbyytä ja puhutteloo teiksi. Niin kyllä kuulkaa on Jalaksen työkenkä aamulla torella keviä, ku se käytäviä pitki tallusteloo töittensä äärehen.


Mutta sen varsinaasen konehen huollon on varmahan jokaanen ulukoostanu ammattimiehelle. Vaikka se tietysti "vähä" kirpaasooki, ku sen laskun avaa, ja tuloo varmahan ajateltua, että ens vuonna perkeles venytän vähä sitä huoltoväliä, niin silti.

Minen ainakaa tajua mitää sen lypsykonehen sielun elämästä, osaan laittaa päälle, sammuttaa, laittaa pesulle ja huomaan kyllä jos se ei toimi, tai toimii kummallisesti. Siinä se sitte onki. Mutta onneksi mullon sitä varte isäntä ja tuo maailman paras huoltomies, mikkä osaa sille teherä sitte jotaki.

On se varmahan tuo meirän huoltomieski ajatellu, että minkähänmoosia lypsykonehen pitäjiä me oikeen ollahan, ku vastaaloo meirän puheluuhin. Meillon pari kertaa tipahtanu vanhan puolen putket katosta, ja kuinka ollakkaa kesken lypsyn. Siinon aika tunkkaaminen niitä takaasin sinne, ku ovat täynä maitua. Ja sitte saakki taas soittaa, että tuukko laittahan ne oikiahan vaaterihin, että maito valuu ja menö sinne minne pitääski, eikä jä mojuhun putkehen.

Kerran huitaasin kiukuspäissäni maitoletkun sinne pesuputkehen menehen, isännälle olin kiukus jostaki, se viä vahtas vieres. Kuinka ollakkaa se pirun pesuputki suoraa suomeksi sanoen räjähti pillun päreeksi. Kiukutti viä enee sen jälkäkehen, tais olla viä joku sunnuntai aamu, ja sitä konesta ei saa pestyä iliman sitä, ku meillon siinä pesuvahti, ei lähäre pesehen, jos putki ei oo putkes...

Toisen kerran emäntä tuli paikallisesta pubista ja rupes lypsähän poikinutta lehemää kannulla, nosti sen putken pois, että lähti lypsy päälle, ja sotkeentuu omihin jalakoohinsa, varmahan väsymyksestä johtuvaa oli, ja huitaasi pesuaina annostelijan letkun kiinnikkehet rikki. Ei auttanu, ku jättää lomittajalle lappu, että tuun itte pesehen konehen päivällä, ku ei tiä kumpaa pesuainesta se ottaa seuraavalla kerralla.


Että siihen verrattuna tuollaanen vuosihuolto taitaa olla meirän tilalla aika yllätyksetööntä ja tylsää, senku vaihtaa nännikumit, letkut ja muut mikkä siihen kuuluu, kattoo kaiken tarvittavan, pesöö tyhyjöputken, huoltaa irroottimet (ne toimii ny taas pitkästä aikaa, tai siis vetää konehet ylähä, ei mätkääse suoraa maahan) ja mitä ny teköökää. En oikiastansa tiä, mutta kones on perhanan palijo paree huollon jäläkihin.

Eipä siinä, hyviä lyspyjä vain meillekki ja muille.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Ruuantuottaja

Niin, siinäpä vasta ajatus. Ollaan ruuan tuottajia, alkutuottajia. Pahan alkuja ja juuria, näyttää olevan se viime päivien sana taas. Kaikki mitä me tuotetaan on jollainlailla huonoa, liha, maito, työ, paska ja mitä sitä ny sitte onkaa...

Arla haastaa Valion oikeuteen, kun se on teheny purkitetulla mairolla tappiota. Saisinkohanm mäki haastaa naapurin isännä oikeutehen, ku se pärijää työllänsä paremmin kun minä? Ei kai se syy ny mus ittessäni iesus siunaa voi olla, pakko sen olla johonaki muus, kun mun omis päätöksissäni ja raha käsittely tairosnani. Miettikää ny.

Isännänki voisin haastaa oikeutehen, ku son muhun tähän hulluutehen haastanu, mullolis korkeentaan 17 lehemää iliman sitä ja tätä tilaa. Velekaaki helevetin palijo vähemmän, ku ny.



Eileen poksahti jostaki facebookiin syöveriistä silimihin Me Naisis, tai vastaavas leheres ollu mainos mairon vaarallisuuresta. Jeesus, ku tuntuu kuulkaa taas hyvälle. Mä kuulkaa tuotan teille ehtoo poisonia, yrinjätteeseen verrattavaa tuotetta.

Ja mitää osaahan ei nykypäivän sairauksihin oo tällä elintasolla mihinä nykyään mennehän, syörähän vaikka mitä lisäaineeta huoletta,  ruoka säilyy suurin piirteen kaks kuukautta muuttumattomana, vaikka kuinka säilyttääsit, ku ostat jotaki valamista. Sitä voi miettiä mitä sinne on sekahan tungettu, tuskin ainuastansa suolaa ja pippuria, tai jos olis niin vois olla, että rupiaas kasvattahan karvaa ja muuttuhun viherväksi muutamas päiväs.

Joskus tuloo mielehen, että mitä jos ei meitä maanvilijelijöötä oliskaa, mitäs sitte. Läheretähän vähä pärvöttähän, ku moon niin huono ihiminen, että mitä me teherähän ja mitä me täs sivus muuten työllistetähänki.

Mulla kävi tänä aamuna tää lomittaja, ku isäntä on sairaslomalla. Ei tarvit lomittajaa, eikä koko lomatoimistua, eikä Melaa jos meitä ei oo. Sitte kävi maitoauto, no, mitäs niilläkää sitte, jos meitä ei oo, eikä meijeriilläkää, ja niiren työntekijööllä ja kulijetusyrittäjillä jokka raahaa sitä ruokaa etiäpäin.

Ny mullon tua navetas lypsykoneen huoltaja, voishan se tietysti ruveta tiskikonehia korijaahan, kun lypsykonehet loppuu. Eläänlääkäriäki tarvittaas taas, onneksi kuulkaa pieneläämet ja hevooset on lisääntyvä harrastus, ei niiltä työt lopu.

Teurasautoaki tarttisin, tällä kertaa vain hakehen mullia kotia, tuosta parin kilometrin päästä. Mutta eipä olis teuraskyytiäkää, jos meitä ei olis, eikä teurastamoja, niillä muutamilla hevoosilla mitä Suomes teurastetahan ei niitä pystys pirettääs, eikä olis sitte lihaa kauppahankaa sitä mukaa, Suomalaasta. Niin, mutta aina voi syörä sitä Tanskas tuotettua antibiootiilla kyllästettyö joulukinkkua ja saara sairaalabakteerin joululahajaksi samalla.






Kaikki maataloutehen liittyvät urakoottijakki vois siirytä vaikka kuntien palakkalistoolle lunta ajahan, tuli ny vain mielehen ku tää sataa talaven ensimmääsiä rippuja.
Mitä ne tarkastajakkaa sitte tekis? Voisko n e mennä tarkastahan vanhaankotia, mittaahan sängyn kokua, ja sitä onko mummut ja paapat päässy tänään ulukoolehen ja mihinkä aikahan on ensimmäänen vaippa vaihrettu.

Tuli ny vain taas mielehen, siihen kierohon kasvaneesehen. Päätin olla enää kattomatta televisioita tai suuremmin lukematta uutisia, lukekohon isäntä. Tänä vuonna ei oo oikeen montaa hyvää uutista tullu tälle sektorille. Ens vuosi ei kauhiasti valoa  tuo tunnelin päähän.

torstai 6. marraskuuta 2014

Hedelmällisyys tarkkaalun alla


Sellaasta tällä kertaa, peräloosterien krassaamista semmarin kans. Totesin täs taas yks päivä, että joku muuki vois tulla niitä sisuskaluja ja pakoputkia kollaahan, ku minä. Josko sillä olis enemmänm näkemystä asiahan, minkä takia muutamalla kurmulla on kiimat hukas. Tiän mä, että ne varmahan on kiimas, jos ei muusta niin siitä, että ne pirulaaset verestää aika tasaasin väliaijoon. Ja siinä se sitte oliki.
Helevetilläkös siemennät, jos näet vain veret. Pitääs sieltä vähä muutaki  nähärä. Ja ny joku tuloo eherettahan, että käytä niitä progestroni-testiä, en käytä. Oon kokeellu ja huonoksi havaannu omalla kohorallani. Moon niin yksin kertaanen, että en osaa niitä tulikita, tai en siis tajua.

Miten iesuksella mä voin tietää, koska se samperin viiva on sitte niin tumma, että ny son kiimas, ku siinä on aina ne pirun kaks viivaa? Ja ohojeeksi sanottihin, että sonki siitä väristä kii. Mitä jos on väri sokia?

Nojoo, siä kollattihin mehehen ja oli osalla kyllä vähä, että ehkä tää on toimintaa ja ehkä ei. Keskusteltihin siinä sitte mitä asialle vois teherä. Ja tultihin siihen tuloksehen, että kivennäästä lisää. Fosfori sellaasta mielellänsä, se ku vaikuttaa tuohon herelmällisyys puolehen.

Heti tunsin synnin piston rinnasnani, nyt mä saastutan Itämeren täysin, ku haen kantturoolleni lavallisen sellaasta myrkkyä ja syötän  sitä. Nehän rupiaa paskohon sen jäläkehen suoranaasta ympäristö myrkkyä.

Tosin ny on menty jo monta vuotta sillä linijalla, että lannoottehis ja niis kivennääsis ei niitä oo ollu, joku rehufirma mainosti täyrin fosforitoontaki yhtehen välihin. Ollahan vähä harrastettu sitä ryöstövilijelyä monella saraalla, se vissihin rupiaa ny vähä näkyhyn sitte muualla.

Son kuulkaa perhanan ressaavaa, ku sä tasaasesti kolomen viikon väliin kaivat sitä samaa persettä pistoletti kouras, ja toivot, että tällä kertaa se tarttuus, ja taas se kolomen viikon päästä on iloosesti tai vähä ilottomasti kiimas. Ne on kaikista tympeempiä, jokka on sellaasia, että sun silimien asennosta tarttis päätellä, että ny on se hetki.



Niitten lehemien kans onki heleppo elää, jokka huuta roikastaa ja hyppii sitä tilaansa esille niin, että vähä huonompi näköönen ja kuuloonen emäntäki tajuaa, että se tarttis helepotusta tilahansa. Mielellänsä sitä luomuta, mutta kuhan lämmintä kättäki tarijuaas, niin vois olla, että siitä alakaaski ihan yhyreksän kuukauren hilijaasuus. Tietoiskuna kaikille, jokkei tierä, niin ne taloon lehemät ja emäntä kantaa yhtä kauan. Ja yhtä isänää lainatakseni, huutavakki samalla lailla, ku ovat kiimas...

tiistai 4. marraskuuta 2014

Jalostuksen huumaa

Oli aamulla  sellaaset seksimessut menos navetalla, että tuli mielehen tuo jalostuski, varsinki ku toinen hyppyheikiistä ei ollu sellaanen joka jatkaa tuota sarkaansa lehemän jalostuksellisesti. Siirtyy elintarvikejalostuksen puolelle, ku maito loppuu.

Nykyänsä on vaikka minkälaasta vaihtoehtua olemas, ennen oli vain se yks ja ainua, tai ei niinkää voi tavallansa sanua, oli ne sonniosuuskunnat ja sitte oli niinku tääki Pohjanmaan jalostuskeskus, vai mikä se oli, ja Keski-Suomes omansa.

Nyt voit ottaa annoksesi seuraavan sukupoloven vasikoohin Faba/Vg:ltä, Semexiltä tai HH:lta.
Kyllä kuulkaa on pienelllä ihimisellä, ja tyhymällä, välistä pohtimista mitä sinne kantturoohinsa haluaa lisää, tai mitä ei torellakaa halua. Se torellakaa halua on se heloppo homma, senku laittaa sitte kokonaan pois sellaasen karvahännän.


Sitte toiset viä arvosteloo, että miksi otat annokses sieltä, tai mikset käytä sitä. No miksen, mä ihimettelen yhyrenki nimelta mainitun firman blogia lukies, että eikö Suomi oo vapaa maa, kai son mun asiani, jos se niitten niin kauhiasti pelijättelämä mairon loppuminen kohtaa meirän maitotankkia. Mä oon kyllä epäälly, että joku onki tuonu sitä maitua sinne tankkihin ja meirän lypsykoneet toimii väärin päin, ne työntää sitä maitua lehemihin.

Ajatelkaa jos meillekki olis kaiken maailman genomitestiä, pyyhkäästääs vähä sieraan limaa, tai nypittää hiuksia päästä, tai verikoetta korvanleherestä. Sitte näyttehet menehen ja orotettaas, että minkäsmooset on tulokset, kelepaako genomien puolesta jatkohon. Onko notkoselekää, riippa tissiä, vaiko torella hyvä utarerakenne. Minkä mooset jalaat, entäs luonne. Mut olis kyllä karsittu tuon riippatissisyyren johorosta, ja isäntä notkoselijän.

Jalostukseen epäkelepoja yksilöötä siis.

Ehtoolla meen taas vahtaahan mille toosat näyttää, onko lima oikian moosta. Mitä mun pytystäni löytyy, että kotitarve seminologia tai taloon kovin sonni sinne lehemähän sijoottaa. Niinku lapsi sanoo "laitatko äiti vasikkaa lehmän sisälle". Sitäpä juuri.


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Nokon nuukaa

Minä oon sellaanen ihiminen, mille kaikki pitääs olla justihin eikä melekeen. Kellon tarkasti aijallansa, pilukun tarkasti justihin sillälailla, ku mä itte oon asian ajatellu. Tuvas ja navetas.
Mä inhuan kaikkia poikkeuksia säännöös. Myöhästymistä, välinpitämättömyyttä, sellaasta hällä väliä asennetta. Kannattaa muuten pitää maatilaa, jos on sellaanen ihiminen. Yhtää milloonkaa tai koskaa ei ota mikää asia hermohon, ku ei se mennykkää sillälailla ku olin tarkoottanu.

Lehemien pitääs mun mielestä poikia suurin piirteen justihin sinä päivänä, mitä siihen siemennyslistahan on merkattu. Ja varsinki, jos menöö pari viikkua yli. Moon aiva varma, ettei se poi'ikkaa, asun melekeen käsi siä peräloosteris, että onko tää ny varmasti jotaki ja viä elävää.

Poikimisen pitääs tapahtua, nopiasti, kivuttomasti ja heleposti. Minen sitte kauaa orottele, jos rupiaa näkyhyn, että ei oikeen etene, mun haluamallani tavalla. Isännällä sitte taas hermoja piisaa, ette voi uskua, ku me välillä asiasta "keskustellahan" äänekkähästi navetalla, tarviiko hakia jo valijahia vai seleviääkö se kurmu itte.


Ennen ku meillä kävi viä seminologi, mä otin aina sen käyntiaika tekstiviestin. Nojoo, auttoo muuten palijo, siinähän kaharen tunnin haarukka, koska se semmari saattaa saapua. Voi olla varma, että melekeen höyry nousi korvista, ku rupes olehen aika ummes.
Ja joku joskus onnistuu olehen usiamman tunnin myöhäs, soitti vain välillä, että viä hetken kestää. Voitte arvata, että pääsi viimeesellä soitolla pari perkelestä, ja paikalla oli torella hyvin kolatut parrer ja paloauton punaanen emäntä. Sen jäläkihin on muuten se semmari muistanu tulla meille aijoos, ettei oo liikoja luvannukkaa omasta aika taulustansa.

Maitoauton myöhästyminenki saa ihimettelehen, että miksei se jo tuu. Onko sille sattunu jotaki.

Kaikista ärsyttävintä on se, jos ei eres ilimooteta mitää. Ollahan vain tulematta, ja oletatahan , että kyllä se huomaa, etten tullu. No huomaa, joo. Niinki on käyny, vapaa päivänäs orotat navetalla, ja ihimettelet, että ku ketää e saavu. Sitte ku viimeen soitat sille, niin vastaaja kertoo, että olen sairaslomalla. Minkä moonen ihiminen ei ilimoota tällääsestä pikkujutusta. Ajattelooko sitä, että son aina kotona, että ei sen väliä.

Mitä jos mä olisin omien asiooreni hoiros yhtä leväperäänen. Ei niitä lehemiä tarvi kahta kertaa päiväs lypsää, kyllä kerran riittää. Tai joka toinen päivä. Tai jos mullon eläänlääkärin kans treffit sovittuna, niin soittaasin, että tuu kuule vasta parin tunnin päästä.

Voitaas varmahan jokaanen tarkastaa kelluansa ja aika tauluansa. Minä ja moni muu löysätä pipon nyöriä pään ympäriltä.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Lauantai-illan turhuutta


Se olis sitte se kuuluusa lauantai ehtoo käsillä. Saunapäivä, eikä ennen ollu tapana aina käyrä askaresten päälle lauantaina saunas, ja kattua joku lekenraariseksi muuttunu ohojelma, kuten napakymppi. Oi niitä aikoja.
Silloon koetettihin äkkiä nopiaa teherä askarehet, että sais rauhoottua ehtoosehen ja löhötä soffalla televisioin ääres.

Meillä viä on rehut jakamatta, kiitos vain sen Varmon, joka eileen rampautuu täyrellisesti kesken työn tiimellyksen. Siitä kaatuu eturengas, joka ny viä sattuu olemahan vetävä pyörä, alle. Että semmoonen pikku juttu. Mutta onneksi meillä on se ATK-rehunjako järijestelmä, niinku isäntä sanoo. Elikkä Akka, Talikko ja Kottikärryt. Niillä sitte vietihin hikihatus rehua kurmuulle.

Lähinnä täs Varmon rampautumises huvitti tämä vanhan maanvilijelijöören viisaus, kaikki vehkehet mikkä vain voi olla, on rikki jouluna ja juhannuksena, tai muina pyhäpäivinä. Kuinka ollakkaa sattuu olehen pyhäänpäivän aatto. Ettet varmahan saa varaosia jos olis ollu isoompi vika.

Sitä on joskus kotona tyhyjättä paskalooria samalla konstilla, ku on ollu joulu. Muistan viä kuinka ajattelin navettahan mennes, että isä aina sanoo, että paskatykki hajuaa jouluna ja juhannuksena. Pääsen paikalle ja painan nappia niin kuuluu vain pamahrus ja ölijyt ruuttaa mäellä. Sen jäläkihin mä oon koettanu olla ajattelematta tuollaasia pyhäpäivien aattoona.

Nykki onneksi vika oli kuulkaa sen verran pieni, että periaattees olis maharollisuus saunahan menohon, ettei tarvi juosta puolenyön mais viä hiki hatus apilat pomppien kottariilla. Mutta siinon pikku juttu, meirän sulakkehet on jääny navetanpirolliselle 80-luvulle, saunaa ei voi laitttaa samahan aikahan päälle, ku on lypsykones pesus ja tilatankki jäähryttämäs. Vievät vissihin vähä enee virtaa, ku ne ammooset jääpankkitankit ja lypsykonehet, tosin ei niis pesuria silloon olllukkaa, että lämmin vesiki tuli parasta, eikä vaarittu sähköä vastuksille.

Eipä sillä, en kaipaa konehien käsin pesua ja vesien kantelua. Lauantai ehtookaa sen kummee ehtoo oo, ku mikää muukaa, ilta muiren joukos, huomennaki pitää navettahan, vaikka kuinka ajatelis, että on sunnuntai aamu. Ja jouluna ja juhannuksena.