Sivut

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Suihkurusketus luonnostansa




Kattelin täs keskustelua maalaasten heleposta tavasta ruskettua, kuinka ihimiset viä ihimettelöö niille, että mihinä lämpööses sä oot käyny, kun oot nuon komian ruskia.

Siitä päästähänki sitte tähän rusketuksen laatuhun.

Meirän isännällä ensinnäki on niin kuttuttu ”junttirusketus”. Se inhuaa olla iliman paitaa, peittää elintasokumpunsa ja plus ja miinus napansa tiukasti perinteesellä t-pairalla. Ei millää hiattomalla vaan oikeen sillä kunnon vanhan aikaasella puolehen hau'iksehen olevalla t-pairalla, johona on kunnon kaula-aukkoki, mikä kiertyy tuohon kaulan alaosahan enemmän ja vähemmän tiukasti.

Sitte ku se ottaa pairan pois, niin sen naama ja käsivarret hau'iksista alahapäin on ruskiat kui papu, ja muuten väri muistuttaa lopus miehes pakastebroileria. Voi sanua, että ei oo palijo päivä paistanu sinne pairan alle.

Tästä voitaas kertua monta makoosaa juttua myös näistä vanhemmista maaseurun miehistä, jokka kesä kuumalla on päivitell kuumuuttaa, ja ku joku on sanonu, että laita sortsit jalakahan, niin ei kuulemma voi ku pitkät kalsarit näkyys. Asiaa ihimetelles ne viä vastaa, että kyllä se kalavehtiiki sen mitä se lämmittääki.

Rusketuksen laatu on viä sellaanen, että ku tuo auringonpaistehes aitoja ja töitä teheräs, on monesti päässy niska ja rintakehä naisillä kärähtähän, niin niis on se kuuluusa kestopigmentoonti, non talvellaki huomattavasti eri väriset.

Navetasta saa sen kuuluusan pikarusketuksen näillä keliillä, ku koetat siä epätoivoosesti vähentää vaattehia sen verran, ettet aiva sula. Sortsit jalaas ja toppi päällä. Haet kottikärrykuorman turvetta, seki on kohtalaasen kuivaa ja pölyävääki tällä kelillä. Nakkelet sen parsihin, ja siinä samalla vähä hikoolet ku pieni elään, pyyhit naamaas se turvekauha käres. Hieman harot hiuksias, koetat kaivaa turve kökköjä ja kärpääsiä tissivälistä.

Saat homman tehtyä ja vilikaaset navetan vessan peilihin ja melekeen huurat kauhusta. Siä näkyy jonku muun naama, et oikeen taharo tunnistaa ittiäskää, kun oot vaihtanu väris siitä perinteesestä kalakkilaivan kapteenista melekeen välimeren asukin väriseksi.

Huomenna meinaan hankkia sen oikeen oikian suihkurusketuksen. Meinaan pestä navetan ja tällä kelillä siihen hommahan ei viitti aiva sitä sareasuakaan päällensä vetää, ettei paska roiskehen pahemmin sotke. Olo vois olla siä keltaasen puvun sisällä, yhtä tuttavaani lainatakseni, niinku kullilla kortsus.

Ehtoolla saa kaivella sitä lehemän paskaa ja turve töhönää korvista, tukka on saanu uuren kiinnike ainehen ittehensä, son melekeen parempaa, ku mikää muotoolutuote, miinus puolena voirahan mainita, että tuoksu ei oo oikeen raikas, eikä kukkea.


torstai 21. heinäkuuta 2016

Yhyren aamun ajatukset




Tiettäkö sen aamun, tai paremminki jo yön, ku heräät siihen, että päällänsä on helevetillinen vitutus, näin suoraa suomeksi sanottuna?

Heräät ensi siihen, että oot jostaki pirun syystä kääntyny mahalles, myltänny kaikki sängyn tyynyt pääs alle ja koetat siinä sitte nukkua niskä 90 asteen kulumas. Koetat varovasti ensi vetää tyyny kerrallansa pois sieltä pääs alta, ettei niskat katkia, ku suoristat sitä. Pääs säteelöö, niin, että pikkuvarpahan kynnetki vetää kiharalle.

Sitte ku saat ittes normaalihin asentohon, ei nukuta. Kiekkaat ja kiekkaat, on kuuma. Heität peitot pois, tuloo kylymä. Hyttyynyn inajaa, istuu sun nenän päällä, kärpäänen pöräjää. Paskakärpäänen pomppii kattua vaste ”PimpPimpPimp”.

Lopulta nukahrat. Heräät siihen, että meinaat saara syrän halavauksen, ku kello rupiaa plinajahan korvan juures. Hakkaat sitä hengen häräs. Sulijet silimät, väsyttää, ku et saanu yöllä nukuttua.

Heräät uurestansa siihen kellon perkeleellisehen metelihin. Olit sitte hakannu väärää nappia ja se oli mennykki vain torkulle. Sammutat sen, tällä kertaa siitä oikiasta napista. Peitto on niin kuttuvan lämmin, ajattelet, että lepuutan ruotuani viä viis minuuttia.

Heräät hätkähtäen, vilikaaset kellua. Viiren minuutin sijasta meniki sitte puolituntia, nuon vain , suitsaitsukkelaa.

Ryntäät keittähän kaffia, herätät isännnän, patistat sen liikkeelle ja höpötät kaiken aikaa sille ”koeta ny juora se sumppi, maitoauto tuloo”. Son niittäny puolehen yöhön asti kaikkia kuivaheinä paloja, mitä viimeenki saattaa kaataa, ku on poutaa.

Meette navettahan ja se on melekeen mustanansa kärpääsiä. Räit niitä paskaa kolatessas välistä suustaki, kaivat korvistas ja toivot, ettei ne mee haalarin pultusta sisälle ja aiheuta pakottavaa tarvetta kilijumiselle.

Isäntä tuloo kuivikekärryn kans peräs sitä mukaa, ku saat sontaa tungettua ritilän välistä loorihin. Kummanki silimät harittaa, tosin eri syistä, eikä ainakaa yhteesen harrastuksen johorosta.

Saatte lehemät lypsettyä ja laitat konehen pesuhun.

Oot ottamas hiehon siementämistä varte annosta sulahan, ku kuulet, että se pirun pesuri ei taaskaa pelaa. Päästää vettä lävitte, onnellinen losina kuuluu, ku joku venttiili ei tajua sulukeutua. No, tuloopa eres köökin laattia viruteltua kunnolla. Isäntä käy mätkääsemäs pesuria nyrkillä niin lujaa ku jaksaa, ja tuloo sen päälle nauraa höröttähän, ettei oo olemas vikaa mitä pieni väkivalta ei korijaas. Heti rupes pesehen.

Tunget kätes sinne hiehon persuksihin ja pistoletin sinne toisehen reikähän, ja totiat, ettei tämä ny niin hyväs kiimas ollukkaa. Vaihrat lennosta siihen toisehen jonka kattoot olevan kiimas ja päätät vierä sen ensimmääsen potilahan sonnille hoireltavaksi. Samalla mietit, kumpi sille hieholle on mukavampaa, minä pienine käsineni vaiko se meirän tuhannen kilon sonni suurine sorkkinensa hyppäämäs selekähän.

Elämä on valintoja, ja miettimistä. Tällääset pohorinnat tänä aamuna.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Tee työtäsi aluushousut vilikkuen



Tänään se taas tapahtuu, Yökkösen vierehen kyykistyes, kunnolla syvähän ja niin alaha, kun vain pääsen kyykkäähän, haalarin persuksesta kuuluu uhkaava ”Kriits”.

Tunsin kuinka vieno tuulen vire pyyhkääsi aluushousujen peittämiä pakarojani, ja mielehen tuli samantien, että toivottasti navettahan ei saavu kukaa onnetoon outo kulukija, joka järkyttyy siitää, että kulijen siä erestakaasin kalsarit vilikkuen. Rairalliset vielä, että varmahan olisivat loistanu varomattoman ihimisen silimähän sieltä mustien haalarien takalistosta.

Siinä sitte sarattelin asiaa, varsinki, ku kävin viimeesiä lypsäessäni istumas laros rehulavan päällä ja niiren haalarien takamuksen sijasta kastuuki kerralla takamus, kun ei nuo aluushousut ollukkaa aiva yhtä suojaavasta kankahasta teheryt, ku ne työhaalarit on.

Vittutti asia niin, että tempaasin haalarit pois päältäni ja vaihroon college shortsit koppu töiren aijaks päälleni. Tuntuu jotenki mukavammalle ajatalla, että ei oo persusta lehemän paskas. Se omaki paska on jotenki (ajatuksena seki on ällöttävä) sierettävä, mutta ajatus siitä, että aluushousut on lehemän paskas, ylitti munki ällötyskynnyksen.

Siinä sitte mietiin, että minkä helevetin takia ne työvaattehet, ne minkä pitääs kestaa kovaa kulutusta, kaikenmaailman olosuhteeta; rälläköömisestä ja hitsaamisesta lähtien, päättyen siihen, että lehemä kiskoo sua haalarin persuksesta hampaattomalla suullansa niin, että meinaat ittekki mennä mukana, teherähän monesti vähä vasemmalla kärellä.

Varsinki se kuuluusa haarunperä on monesti ommeltu justihin niin, että voi sanua, että tikti on kankahan puolella, ku aiva tyhyjäskää ne ei tietääkseni pysy. Tahtovat purkaantua jo pesukonehes, laitoot ehejät sisälle pyykkihin ja saat haarahalikiolliset puhurustettuna.

Oon koettanu paikatakki niitä joskus, kokeelin jonku kovasti kehumaa liimattavaa paikkaa. Muuten hyvä, mutta sitei kyllä varmahan ollu tarkootettu tuollaaselle tekokuirun alakulähteelle, mistä nuo navettahaalarit on monesti tehty. Hyvä ku en saanu aikahan viä suurempaa reikää hosuessani silitysrauran kans.

Saati, että ensiimmääsillä askarehilla se mun kaunishisti paikallensa asettelema lappu lepatti jo yläpäästä irti, saaren aikahan efektin, että mulla olis ollu sininen hännnän töpö vihereeren haalarien persustas.

Siitä päästihinki sitte aiheesehen ja mietelmähän, että jos se vika onki siinä, että se mun puoni on liian suuri sinne käyttämihini haalariihin? Jos ratkiamiset johtuuki siitä? Samoonki maha niihin toisihin, mikkä on pärvönny vetoketjun kohoralta, ja joista tartun joka jumalan kerta nykyänsä kiinni Ipun vieres olevahan parren kolohon, mistä koetan oikaasta toiselle puolen parsiriviä.

Siihen kolohon, mikä yhyren lomittajan sanoja lainatakseni on kuulemma mittari sille, kuinka isoo maha saa olla. Jos siitei maharu tarttoo teherä jotaki.

Viä oon tähän päivähän asti mahtunu.