Sivut

perjantai 29. elokuuta 2014

Unelmia, onko niitä



Viime päivien maitomarkkina uutisten jälkeen on taas saanut pohtia, että mistä sitä haaveilee, onko niitä unelmia enää, vai onko tämä työ syönyt ne kaikki?
Mittalypsy papereja ja varsinkin Proagrian verkkosivuilta lehmien tuotostietoja kattellessani huomasin, että on niitä, ainakin yksi.

Ruttu oli saanut kasaan 82 500 kiloa maitoa, saavutus sinänsä, mutta tohtisko sitä myöntää, että haaveilee Lakson tilan toisesta satatonnarista. Vai käykö siinä niin, että kun sanot sen ääneen, niin huomen aamulla se on ketarat ojossa parressa.

Satatonnari. Onhan niitä, aika paljon. Mutta silti, kyllä se vaatii työtä. Lehmältä, emännältä ja isännältä, kaikilta yhteistyökumppaneilta.




Nyt täytyy kehua, että meilläki on ollu yksi. Missi. Emännän perintölehemä kotoa, vanha kanttura, sain sen kun vanhemmat lopetti lypsykarjan pidon, ja itseasiassa Rutunkin. Ajattelin silloon, että hyvä jos se kauren lypsää, yhyren vasikan teköö, niin hyvin oon onnellinen.
Missi lypsi meille vielä 30 000 kiloa maitoa, monta onnen hetkiä vasikoorenki muoros, ja ennen kaikkia teki meistä sen maagisen satatonnarin omistajia.
Millä se sitte saavutettihin? Sillä, että sen kohoralla meillä ei ajateltu oikeen järkevästä, osa olis varmahan laittanu pois. Vaati vähä kengittämistä, sorkkuri kävi sitä välillä vain sitä hoitamas. Missi osas mennä sinne telineesehenki iliman mukinoota ja varsinki tulla pois omahan partehen. Kerranki kattelin sen sorkkia ja sanoon, että olikahan tämä täs, niin sorkkahoitaja mulle sanoo "kyllä me tästä satatonnari teherähän". Tais saara sorkkahoitajaki konjakki pullon, ku lukema saavutettihin.

Eläänlääkärit ja siementäjätki tiesi jo Missin nimeltä.

No, nyt täytyy ottaa sitte päämääräksi se, että jos Rutustaki saataas. Vaatii taas asennootumista asiahan. Alootan sen sillä, että huonosti tiinehtyvänä se pääsöö sonnin hellehän huomahan. Annan piremmän umpikauren, ja asustaa pihatos pehemeellä pahanoolla. Salaa mielessäni haaveelen asiasta, annan kierteleviä vastauksia, ku saan moitteeta minkä takia mulla vain on lehemä siä, eikä tuota mitää.


Tällääsiä, hyvin lehemän hajuusia ne tahtoo olla ne emännän haaveet.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Tylsintä hommaa ikinä


Mikä on navetan tylsintä hommaa? Sellaasta mistä saa melekeen näppylöjä, kun tietää, että sitä on pakko ruveta tekehen?
Mulla se pakkaa olehen mittalypsy, joka kuukautinen vaiva. Viritellä ensi ne mittarit, vaikken mä sitä itte teekkää, vain isäntä. Tai pitääskö paremmin sanoa, että viritellä isäntä siihen tilahan, että se virittää ne mittarit?
Ensinnäki lehemät vahtaa joka kuukausia nitä mittaria sen näköösinä, että ei olla muuten ikinä ennemmin nähty nuota, mitä nuo on. Voiko ne syörä? Hynä joskus kokeeliki ja puraasi sitä näytteen ottolaitetta sen verran, että se meni niin sanoaksemme pois hyvästä.



Sitte sun täytyy  mitata viä ilta- ja aamumairot, ja niinku mä, ottaa ne näyttehet joka kuukausi, että näet lehemä kohtaaset rasvat ja valakuaaset, ja ne solut. Niitten takia mä ne oikiastansa otan, helepottaa huomattavasti utereterveyren seurantaa. Vaikka niin helekkarin tympiää hommaa onki. Ne purkit ei meinaa pysyä nuos mittariis kii, vaan tippuuli lietekuiluuhin, ku kulijetat konehia navetas. Niitä tarvii siis olla ripakopallinen ylimäärääsiä. Putelit laitetahan maitoauton mukahan Valiolle, josta tulokset tuloo muutamas päiväs Valmahan, josta niitä sitte saa suurella mielenkiinnolla lukia. Välillä kyllä vähä pienemmälläki mielenkiinnolla, riippuu aiva minkämoosia lukemia siä on.



Mittalypsys koettaa "vetää viimeesekki" tipat joukkohon, ei anna ittensä lepsuulla, niinku välillä muuten käy. Konehet nostetahan jos joku purottaa, eikä yhtää sanota, että tuloo ehtoolla sitte vähä enemmän. Ja on se kuulkaa sitte mukava laskia niitä tuloksia yhtehen, ennen ku lähettää ne laskentakeskuksehen. Ensi kattotahan siinä kukas ny olikaa tämän kuukauren maitokuningatar.
Lähettämisen ja tietojen haun jälkehen sitte voi tulostella ittellenäs kaikenlaasia kivoja listoja, mistä sitte voi seurata mitä ne meirän kantturat onkaa lypsykautensa aikan puuhannu, ja kellä on suurin 12 kk:n tuotos.







Että oikiastansa, ku tätä ny teille jokka tämän ehkä erehtyy lukehen, kirijootin, ihimettelen ittekki. Minkä takia se mittalypsy tuntuu niin tympiälle hommalle? Oikiastansa son loppupeliis ihan kivaa. Pitääskähän vähä omaa suhtautumistansa siihen muuttaa, auttaasko se.
Ja ens kuus se on taas eres, eikä varmahan tuu kilijuttau riemusta "Jes! Mittalypsypäivä!".

tiistai 26. elokuuta 2014

Mitä navetalla teherähän






Mitä me oikeen teherähän siä navetalla? Kas siinä vasta pulma. Välillä kyllä ittestäki tuntuu, että ei oikeen mitää, että aika meni tuhuraamises.

Aamulla sinne tarvis suunnistaa, varsinki maitoauto aamuna, puoli kuureksi, ehkä täs syksyn ja talaven mittahan täytyy viäki aikaastaa, elikkä viireksi. Laskin siinä, että 64 lehemää tarvis saara lypsettyä 54 lehemän parsinavetas, vaatii pientä vaihtotoimintaa.
Alootamma aamumma sillä, että tarkastetahan silimät ristis onko lypsykone varmasti pessy ittensä, ettei oo mikää häiriötila lyöny päälle. Sitte voiki laittaa navetan puolelle valot (tai on siä yöllä yövalot), ja toivottaa Rouville hyvää huomenta. Sieltä ne vahtaa meitä parsistansa, riippuen vähä mitä kello on, joko sen näköösinä, että "jaa viittiitte sitte tulla", tai "sammuta ne valot, ottaa silimihin". Lehemä on hyvin kellon orja, se oppii kyllä siihen pilikun tarkkahan toimintahan äkkiä ja ilimottaa siitte jos yhtenä päivänä ei niin ollukkaa.

Sen takia meillon vähä liukuvat aikataulut.


Sitte siivotahan ja vaihretanhan niin sanoaksemme lehemien "lakanat". Nakatahan kuivikkeet alle. Lypsää pitää jos kovaa puoli seittemän mais, että ehtis siihen maitoauto aamun yhyreksähän, milloonka se saapuu. Tai siis tankki ehtis jäähryttää. Joksus sitte keitetähän maitoauton kulijettejalle kaffetta, ku ei mennykkä aiva pukehen ja on viä vähä kesken. Tai jos oikeen on ollu menemättä putkehen, niin soitetahan sille, että tyhyjää meirän tankki ensi, niin mä lypsän vasta sitte.
Lykkäällähän rehut etehen, tai vaihretahan kokonansa. Kesällä rouvat kirmaa lypsyn jälkihin pihalle, ja talvelllaki muutaman kerran viikos.


Viime talavena vain oli  niin märkää, että oli pakko lopettaa helemikuulla ulukoolutus, ettei tullu ajovälin tulehrusta. Vaikka kivahan niitten touhuja oli siä kattella.
Voin tosin kertoa, että Ruttu 12 vee, ei tajunnu sitä talavella pihalle menemisen autuutta, jos päästit sen ensimmääsinä, niin se tuli takaasin, eikä sitä saanu enää kirvehelläkää pihalle. Soli vissihin sitte sen mielestä jotenki kauhiaa.


Minä hoiran lypsytouhut, isäntä ruokinna, pääosin, ny vähä vaihtuu, ku työntekijä tuli, mäki kurvaalen varmolla ja valmetilla niinku pareekki. Yhyres koetetan nuoriso kattoa, vaikkei ne meirän kattomisesta ny palijo piittaa, kunhan on maha täynä ruokaa, tarvittaes maitoa ja kuiviketta alla, niin näyttävät parahiten viihtyvä kaltaastensa seuras.
Ja ajatelkaa, joka päivä samat touhut, kaks kertaa päiväs. Tälläänen yksinkertaaseekki seleviytyy niistä, muorostuu niin hyvät rutiinit, että meleekeen silimät kii osaa ne jo.

Osaaskahan sitä teherä enää muuta? Ryhtyyskö karijanhoitajaksi jollekki, jos tästä pitääs lähtiä. Osaasko olla vierahalla viä töis yleensäkkää.


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Lehmä tarinoja


Joku mulle vinkkas, että haluaas tietää lehemistä persoonina. Jaa-a, kas siinähän vasta aihe. Onko niitä? Tähän voin vastata, että voi vaikka kuinka palijo. Sieltä navetasta löytää kaikenlaasta, niitä voi verrata siinä asias ihimisihin, persoonia löytyy.
Toinen on rauhallinen tuumaaja, joka ajatteloo joka asian valamihiksi, ennen ku teköö yhtää mitää. Sitte on niitä täpisijöötä, jokka  höyrii ja pöyrii paikallansa ja tuntuu, että tuostei ny tuu lasta ei paskaa. Joku on semmoonen äkäpussi, kaikki on aina huonosti ja sitte se kuinteki ihimettelöö lypsyn päälle, että eikö siihen ny kuollukkaa?

Alootetahan vaikak Rutusta, jaa miksi vai? No, son mulle varmahan ny se kaikkista rakkahin lehemä, navetan vanhin ja lauman johtaja. Sillon sitä jotaki, son äärimmääsen rauhallinen. Ei potki eikä piere, välillä epäälöö, että onkahan se kuukahtanu pystyhyn, ku tuntuu, että mikää paikka ei liiku.
Lauman armootettu johtaja, silloon, kun se meiltä kotua tuli ja ensimmäästä kertaa pihalle laitetttihin, niin vähä jännitti, että kuinkahan käy, minkämoonen sota on Setkan kans pystys. Hyvin ne tiesi, että tuo on ny täältä se pomo ja mä tuolta. Sen jäläkihin ei oo ollu epäselevyyttä asias. 






Joskus panoo ihimettelen millä ne muut sen tietää, kun ei oo vuosihin enää ollu mitää kähinää.
Ruttu jos seisoo veräjällä, kun navettahan pitääs tulla, niin voit olla varma, että kukaa ei tuu (jos ei sitte ota järijetööntä juoksu vauhtia ja luikahra salaa ohitte), ennen ku käyt hätistämäs Rouvan. Ja Rouvahan ei tahtia kiristä, tuloo omaa tappavaa tahtiansa, vaikka kuinka sille marmattaasit, että olis vähä kiire. Korkeentansa kääntää vähä päätänsä ja katto päälle "mitäs siinä, ookkos ny".

Se vie joukkonsa uusihin lohkoohin. Toiset lähtöö kovalla tohinalla, lemmun loikkaa häntä  pystys. Muori hitaasti ja varmasti, tallustaa menehen. Saa ne muut viimeestään sillalla kii, ku kaikki muut pyörii, ku puolukat sielä, eikä tohiri mennä yli. Se siltahan voi vaikka syörä, siä alla voi olla Tiikeri. Ruttu kattoo vähä ympärilleen, aiva varmana, että sen kovempaa ei ookkaa ku hän, ja jatkaa tasaasta tallustustansa etehen päin silloosta välittämättä. Niillä ei oo suurta sijaa Rutun maailmas.



Son ollu vähä sellaanen poistolista lehemä aina, kun tiinehtyminen on takunnu. Yhtenä vuotena me piikitettihin se kiimahan ja vietihin sonnille, viimeesän vaihtoehtona. Annettehin olla viä usiee päivä, varmistaaksemme, että on ainaki saanu kylliksensä. Aamulla ku menin pihattohon kattohon, ihimettelin, kuka tää huutaa. Ruttuhan se siä, oli sitte saanu kylliksensä, kiivenny kankia vanha lehemä karsinan airan yli ja teki seleväksi, että oli pettyny saamahansa kohteluhun ja siihen, että on sinne hylijätty.
Saatihinpa kuinteki vasikka aikaaseksi.

Huonosta tiinehtymisestä huolimatta näyttää, että Ruttu luo oman klaaninsa, hitaasti mutta varmasti, niinku se ittekki. Ensimmääsestä tyttärestä Unasta jäi tyttäriä,Ynä, Ynällä Hynä jaHynällä Lantti viimeesimpänä June ja Junen Luna. Ipanalla on Kakara, ja Kakaraki on siemenetty lehmänsiemenellä. Kyllä navettahan lisää suuria persoonia sopii.
Ruttua tuloo joskus isoo ikävä. Kyllon navetta tyhyjä, kun siitä aika jättää. Vaikai kuvitella sen partehen jotaki muuta lehemää.

torstai 21. elokuuta 2014

Pientä pohdintaa ammattinsa järkevyydestä

Joopa joo... On täs jotenki ollu vähä tuo huvitus hukas. Tuli siinä sitte pienehen mielehen, että onko koko hommas mitää järkiä? Onko mihimää hommas yleenäs järkiä, mutta kyllä välistä panoo maatalouren kans ajattelehen, että vois sitä helepommallaki sen leipänsä ansaata.

Mistä sitä löytää silloon sitä huvitusta, ku navetas kaikki  on suoraan sanoen päin persettä. Lehemät on kipeetä, soluja olis vaikka muille jakaa, tai jollaki on poikimahalavaus tai vasikat sairastaa. Sitei varmahan ulukopuolinen ymmärtääkkää mitenkä se voi olla sellaases tilantehes aharistavaa, ku aamulla silimät aukaastessas et tiä montako raatua on orotetavis.






Välillä tuntuu, että teit niin tai näin, niin kaikki menöö väärin päin. Vähä niinku siinä Röllin voimistelulaulus, hei minähän olen solmussa... Koetat keksiä ratkaasua ongelmihin, välillä näköö jo unta lehemistä ja utaretulehruksista, ja poikimisista.

Siihen pahimpahana Rota-virus aikahan tuli vähä sellaanen olo, ku vasikkoja sýntyy, että ne vois lykätä samantien takaasin sinne mistä tuli, että olisivat paremmas turvas siä.

Nuottenki asiootten kans seleviää, ku kerran pakko on, ja ittehän oon ammattini valinnu. Eikä ny vois sanua, etten olis tienny mitä rupian tekehen, lypsykarijatilalta kotoosin olevana. Mutta se ulukopuolinen arvostele, varsinki tämä viime aikaanen medias ollu salakuvaamiset ja muut. Aiva niinku kaikki maanvilijelijät pitääs eläämiänsä huonosti, tahallansa viä. Ihimisiä meki ollahan siinä mihinä muukki, tietääkseni aika harva varmahankaa "valtaväestöstäkää" nauttii mitenkää eläänten huonosta kohtelusta, saati sitte, että meihin olis osunu niitä jotenki prosenttuaalisesti enemmän.


Mutta kyllä se "jutun" tätä hommaa kohtahan muistaa sitte, ku on sitä aikaa seisoskella vaikka pihaton airan ääres ja kattella vasikkojen touhuja. Tai keväällä, ku lehemät pääsöö ensimmäästä kertaa oikeen laituumelle, niitä niitten riemun pompahruksia ja kuinka vanhat mammat päästää menehen pukkiloikkaa tyrät rytkyen. Aine se uuren vasikan syntymäki jaksaa sykähryttää, siitä huolimatta oliko se kumpaa sukupuolta hyvänsä. Samalla lailla ne hoiretahan, oli sonni tai lehemä. Ja tykkään mä niistä kaunihista kesä aamuusta, ku aurinko nousoo ja järvellä leijuu usva, silloon ajatteloo kuinka onnekas sitä onkaa, ku saa nauttia niistä aamun ensi hetkistä.





Ja kyllä mä tunnen itteni vähä surulliseksi, ku näen tua maakunnas tyhyjiä tiloja. Toivoo, että itte jaksaas ja pystyys tekehen työtänsä sinne eläkeikähän asti. Kai son sitte siinä kuulusas äirin mairos saatu se tauti tähän ammattihin. Vaikka mäki  nuorena aina sanoon, että musta ei mitää lehemän lypsäjää tuu.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Syntymän ihme


Joillaki venähti sitte tänä syksynä hiehojen sisälle otto... Jessika poiki viime lauantaina pellolle, siinä oliki työmaa saara se vasikka kiinni sieltä.
Jelly ja Jaguar otettiin eilen navettaan, kun rupes kikit näyttähän sille, että jotain on odotettavissa. No torellaki voi sanua niin. Ehtoo navetalla mennes Jellyn "toosasta" roikkuu oikeen mallikkahan limat. Eiku siirtähän sitä pihattohon pahanoolle tekehen hommansa loppuhun.
Minä hätäprätkä tosin kävin vähä avittamas uutta äireetä, ja kiskaasin vasikan pihalle.


Poikimisen jäläkehenhän me annetahan tuoreella äiteelle niin palijo vettä, kun se vaan suvaattoo juora, ekahan satsihin laitetahan viä vähä terästykseksi Helunan herätystä (kiva nimi), ja sitte vain lämmintä vettä pötsin täyreltä. Jellyki vaatii mua kantahan sille nelijä isoa sangoollista, niihin vissihin menöö toistakytä litraa.
Joskus ihimettelöö kuinka palijo sinne lehemähän sitä vettä oikeen mahtuukaa.


Mollahan laiskoja lehemän poi'ittajia, joten sen takia meillä ne saa olla poikimakarsinas, tai niinku ny tyhyjäs hiehopihatos. Isäntä olis tuonki varmahan antanu touhuta kaikes rauhas, ja olis se muuten varmahan itte siitä selevinnykki, mutta minen viittiny koko iltaa sen kans kupata.


Täytyy vähä ehtoomalla käyrä kattomas, että tuore äiti ja maailmahan tulostansa pöllämästyny vasikka seleviävät viä siitä tärkeemmästä, elikkä ternimairon saamisesta. Hitto, jos mun tarvii ruveta lypsähän sitä.
Eipä siinä, koetan olla vaivaamatta teitä muutamahan päivähän kaikilla turhan päivääsillä nippelitieroolla lypsykarijan pitäjän elämästä.


Laukkanen ja syksy saa...


Mä taas häiritten teirän rauhaa. Pääsin vissihin vauhtihin kerrasta.
Kylloli syksyynen aamu tänään, eipä siinä  mä tykkään syksystä. Mun mielestä son oikiastansa parasta aikaa vuoresta, ilima viilenöö ja ruska rupiaa saapuu. Varsinki ne aurinkooset kelit on komeeta, ku järviranta näyttää kauneutensa kaikes väriloistossansa. Mistä voiski ny heti päästä siihen, että mun tekis eres kerran elämäs mieleni mennä Lappihin kattohon oikeen ruskaa.

Yllätin kuulkaa itteniki, ja olin hereellä ennen kellon soittoa, pimpahrin sängystä ylähä ja sinkaasin navettahan. Olin kolannu sonnat ja nakannu turpehet alle, laittanut konehet ja rätit valamihiksi Emmiinalla, ku se tuli kuureksi. Mä luulen, että se hieroo silimiänsä yllätyksestä autos, ku tulin sitä pihas vastahan.


Isäntä lähti viettähän hyvin ansaattua sorsastus reissua meirän ystävien lypsykarija tilalle, joten mä oon ny niinku mies meillä. Koira vissihin vähä epääli sitä, ku kiipes mun kans traktorihin kans. Täytyyhän ny joka emännällä oma ajokoira olla.
Moon jo muutaman vuoren päässy näis konehommis vähä helepommalla, ei oo tarvinnu palijo sekaantua, nyt näyttää sille, että on seki puoli lisääntymäs. No, asiasta joulupukkihin, suurin piirteen ensimmäästä kertaa ajalin Ännällä, jotaki muutaki ku sitä kuuluusaa p***urinkiä järven ympäri, ja heti keksiin valituksen aiheeta siitä. Ensinnäki mun mielestä siinei ollu tarpeeksi potkua (tosin erellises oli sitäki enee, että johtuusko siitä), hytti oli vähä pieni mulle ja koiralle. Niinhä se isäntä talavella sanooki, ku se tukkii pikku valamettihin koiran kakaran kans, ettei se tarvi uutta Valmettia vaan vanhan Zetori, ku sinne saa melekeen asumis tukia, ja mahtuu vaikka koko suku.






Kyllähän se kieltämättä aika taikinoomista oli, se mun hommani traktorin kans, ku en oo taas palijo ajellu. Mutta lehemät sai ruokaa ja mä tunsin olevani kova jätkä!
Ehtoolla ku saan viä Varmolla rehut pöyrälle leviäksi, niin voin vaikka taputtaa ittiäni päähän siitä hyvästä. Varmolla moon kyllä ajallu, mutten tuollaasella mikä meillä ny on käytös, jotenki mun naisen järkeheni ei mee se, että sillä pitää ajaa seisten. Hyvä joulupukki, voisiksä tuora mulle tuohon meirän vanhahan uuren moottorin, että mä saan ajaa istualtani. Sille ku on sattunu sellaanen pieni onnettumuus, että ölijy tuli pihalle alahalta ja savu ylähältä, ja moottorihin reikä.





Ny mä meen lukehen mukulan kans muumikirijaa, ja juon kaffetta, nautin siitä, että isäntä ei oo kotona. Ei sillä, että me ny huonoos väliis oltaas keskenämme, mutta kyllä se kuulkaa toisen naama näyttää välillä palijo mukavammalle, ku se ei oo siinä 24/7.

tiistai 19. elokuuta 2014

Neuvosta vaari, lypsykarijallisen blogin alootus


Otinpa neuvosta vaarin, ja koetan elämää bloggaajana, vai miksi sitä pitääs ittiään kutsua.
Ajattelin kirijoottavani tavallisesta maatilan elämästä iloonen ja suruunen, lypsylehmineen ja paimenkoirineen Etelä-Pohojanmaalla.

Meillon siis tälläänen keskikokoonen tila, 54 parsipaikkaa kantturoolla ja nuoriso päälle. Navetta on parsi, ja jos jotaki ny ihimettyttää tämä asia, niin ihan kuulkaa talourellisista seikoosta johtuva, ei lompsa ann myören rakenttaa pihattoa. Vaikka kyllä mä ittekki siä ennemmin töitä tekisin.

Syksy teköö tuluansa, aamuusin on oikeen vilipoonen, kun kello viiren jäläkehen pränäyttää meirät ylähä, tai paremmin sanottuna torkkuhun aamukaffet pöyrän äärehen. Kohta saa kaivaa ne kuuluusat välihousut navettahan, ku ei siinä oo klasiakaa, ku keväällä lämmön huumas nappasimma ne pois. Tarkootus oli laittaa kennoikkunat, mutta se kaatuu siihen hintahan taas kerran. Varmahan me sitte ensilumen tultua tilikitähän niitä ikkunoja jollaki auma muovilla perheriiran saattelemana.





Välistä tuntuu, että onko tämä elämä muilla maatiloolla yhtä "raarollista", vai  ollahanko me vain jotenki kummalisia. Kuulisitta mistä asioosta siä navetas voi riirellä. Kai siinon vähä seki, että siä ollahan kaharestansa, muualla tuppaa olehen aina seuraa. Siinä kuule neuvotahan toistamme vaikka siitä vasikan juotosta, moon varsinki hyvä neuvohon, vaikken pääosin niitä vasikkoja juotakkaa. Tai isäntä mua lypsystä, vaikkei se lypsäkkää. Viinkonloppuna taas teki tiukkaa, ku työntekijä oli lomalla, kyllä siinä kolomen kaharestansa vietetyn navettapäivän jälekehen huoattihin helepotuksesta, ku Emmiinan työvuorot alakoo.

Ei oo aiva heleppoa olla kaharestansa siinä siviili elämäs ja työelämäs.


Tänään oli muuten aika tavallinen päivä, lehemät on ruvennu kesän heltehien loputtua ruvennu taas näyttähän kiimojansa. Ja niitähän piisaa, olis kai ne annokset voinu suoraa sinne loorihinki laittaa, turhaa ronklasin takapuolia ja käret puuruksis asensi pistolettia oikiahan paikkahan. Tulokset ei, sanan varsinaases merkityses ollu paskan hääviä. No eikai, ku ne eläämet oli sisältäki aiva polttavan kuumia. 
Niinpä oon saanu ny muutamana päivänä omatoimi seminologina siemennellä urakalla. Vanha mamma, Ruttu, oli oikeen sisääsen palon vallas tänä aamuna. Vähä niinku joku olis taskulampulla kiikoottanu korvasta sisälle, silimät oikeen loisti, ku se katteli valtakuntaansa. 
Eipä siinä mitää, huomenna jatkuu Lakson Tilan lypsyharijootukset, niinku 365 päivänä vuores muutenki. 
Otan oikeen mielellelläni vastahan ireoota mitä tänne haluaasitte kirjootettavaksi, jos ny jotaki sattuu kiinnostahan. Tämoli ny tälläänen alootus. 
Nukkukaa hyvin, äläkää nähkö painajaasia. Mä varmahan siemennän niitä lehemiä unissaniki ens yönä.