Sivut

tiistai 2. syyskuuta 2014

Lapset ja karjanpito

Ikuisuus pulma vanhemmilla, kaikilla ammattihin kattomatta, mutta varmaanki maatilalla monasti viä suuree. Hoitopaikat on kaukana, meilläkin lähimpähän on yli 20 kilometriä, saati, että se ny olis auki siihen aikahan, kun meirän tarvis mukulaa sinne saaraa. Tuo aamuunen maitoauton tulo antaa aikalailla elämälle pieniä ehtoja joka toinen aamu, silloon on oltava puoli kuurelta, viimeestään, navatas, että maito kerkiääs jäähtyä.
Mikä hoitopaikka silloon on auki?


Sitä tuntuu ikuusta riittämättömyyttä, vaikka siä joku faari tai muori aamulla lapsen kans oliski. Ja johonaki vaiheeshan sekin on pakko lopettaa, kai niillä isovanhemmillaki on muutaki tekemistä, ku joka aamu tulla ennen sian pieremää nukkuhun meille.
Eipä siinä, eihän me olla, ku pihan toisella puolen, mutta silti.

Huomasin täs, että ehkä se maatilan lapsi on vähä hieman pikkuvanha ja omatoiminen, osaa teherä monta asiaa, eikäö hermostu, jos joutuu jäämähän tupahan "orota ny tää, lehemät karkas". Sinne se jää muumia kattohon, koiran kans. Äitee vääntää itkua, ku juoksoo kantturojen peräs, ja muksu on tuvas.Jos näläkä sattuu yllättähän, niin aina voi teherä voi leivän, kehua vain "että minä oon niin taitava".



Aina ei niin oo ehtoollakaa sitä ammaa, vaikken mä voi siitä ketää moittia, mummu on ollu ahkera. Ny se ei vain aina onnistu, ku lapsi osaa jo sanua oman mielipitehensäkki. Ja siitä ne lehemät ja varsinki vasikat on kauhian mielenkiintoosia. Siinähän kuuntelet "äiti, minäki haluan tulla navettaan lypsämään Yyterön" huutoa, kiirekki vähä olis, mutta toiselle ei käy sitte mikää.
Ei auta, muksu mukahan, poikimakarsinahan, taas kerran koiran kans, siksi aikaa, kun kantturat tallustaa tupahan. Sitte son kauhian tyytyväänen, ku saa rasvakynällä piirrellä Yyterön kylykehen kuvioota, ja Yyteröki tykkää.
Vaikka harvoon sillä nelijä-viiren vanhalla mielenkiinto riittää koko askares aijan siihen puuhahan. Sitte tarvis keksiä uutta, no siinähän keksit, ku koetat saara omat työs tehtyä. Tiä välillä, kummat on huonommin hoirettu...






Tietäähän se maataloon lapsi tietysti kaikkia kummallisia asioota, niinku sen mistä vasikat tuloo. Äiti ensi laittaa sen vasikan sinne lehmän sisälle, ja sitte se seuraaki silimä kovana, kun lehemä poikii ja mistä se vasikka sitte tulookaan. Ja mitenkä se on kasvanukkaa siitä, ku se pistoletilla sinne lehmään laitettiin.
Välillä ne istuu koiran kans tunti tolokulla isän tratktoris rehua hakemas. Tähän vois sanua, että missä lapsi, siellä koira.
Paimenkoira on ottanu syrämmen asiaksensa lapsen kans kulukemisen, silloon ei paimenneta, ku lapsi on pihalla, tai paimennetehan, sitä jos ne lehemtä ny sattuu vaikka kilometrin päästä tulla muksun työ.

Toivottavasti se maataloon lapsi näköö täs tarpeeksensa lehemiä ja paskan kans asuulemista, murehia niistä ja rahasta, eikä halua enää itte ruveta niitten kans pulijaamahan. Pääsis tästä vanhemman syyllisyyrestä, ku tuntuu, että siinähän se menee muksuki, siinä työn sivus.
Vaikkei sillä, ainahan me ollahan kuitenki kotona, ja jollakilailla sen kans. Täytyy sanua, että mä en olis iliman muoria ja faaria selevinny lehemistä ja lapsesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti