Erotiikantappajien kulta-aika

Solis sitte saapuna, Talavi Suomenmaahan ja Etelä-Pohojanmaalle. Arvakkaa millekkä se mahtaa tuntua tällääsestä tavallisesta turnisjussista, ku kelit on tähän asti ollu melekeen kymmenen astetta plussan puolella ja pääosin taivahalta on satanu vain vettä. Tiet on ollu vaarallasia ajaa autolla, ei sillä, että olis liukas ollu, vaan sillä, että suurena vaarana on ollu jäärä tavallisella henkilöbiilillä mahastansa kiinni, ku on koettanu siä muras päästä etehen päin.

Sitte päästihinki toisehen äärilaitahan näis sää ilimiöös.

Vähä se ensi antoo ymmärtää, että kyllä sitä pakkaasta voi viä tänäki talavena olla, varovasti nousi yli kymmenen. Silloon jo tuntuu, että jumalauta, ei tää tarkene millää, linnoottaurun loppu talaveksi tupahan tai teen niinku muumit ja meen talaviunille. Herääsin kevään ensimmääsenä päivänä vasta.

Tänä aamuna sitte tempaasiki mittarihin kevyet -26 astetta. Piti oikeen tarkastaa toisenki kerran, että oliko se oikiasti niin. Olin hyvin onnellinen, että vietän sairaslomani viimeesiä päiviä, eikä mun tarttenu raahustaa pihan lävitte viiren ja kuuren välillä aamulla. Verin paksun peiton vain tiukemmon päälle ja koetin kuorsata aiva uskosta.

Ehtoopäivästä lupaaruun sitte isännälle appehen jakoseuraksi, että saataas se ensinnäki niin nopiasti leviäksi sinne navettahan, ettei kupit kerkiä jäätyä.

Siinä mietiin, että mitähän saatanaa sitä vetääs selluliittiensä peitoksi, että tarkenis kaahia sinne Varmon pukille istumahan. Ettiin toppahousuja, viime talavena ostin työtopat ittelleni. Arvakkaas löysinkö niitä mistää? Ei ollu eres työtoppatakkia työvaatekomeros jemmas, että olisin sen saanu kiskua päälleni.

Raahustin sitte perinteesis erotiikan tappajis pihan lävitte, navetan vaatekaapista kiskoon parit lisää päälleni. Tosin en tiä oliko niistä juurikaa hyötyä, ku niis se ainut ehejä kohta tuntuu olevan lahkehen suut ja kumminauha, muu oli täynä enemmän ja vähemmän isoja reikiä. Sitte kiskoon toppini, tavalisen puuvillapaitani ja fleesepaitani päälle isännän karvatakin. Sellaasen toooorella tyylikkähän mustan mihinä on joku ”kamelinkarva” sisällä. Verin parit villasukat jalakahan ja siihen päälle nahkaaset työmaiharit.

Paarustin vaappuen navettahan ja totesin, että on niin helekkaristi jo hiki.

Vähä koetin teherä jotaki, ja hikosin sitte viä vähä lisää. Koetin pyllistellä siä lehemien takana, ku vettä päästin looriihin (oikeen sopevaa hommaa näin melekeen kolomenkympin pakkaasella), ja huomasin, etten oikiastansa päässy kyykkyhyn varustuksessani.

Teimmä kaikkia kummalista, rehujen siivoominenkaa käytäviltä ei oikeen onnistunu, ku olin niinku pienet kakarat fyllätty niihin fällyyhini. Käret pönötti melekeen suorana sivulle ja ympärysmitta oli melekeen kolomin kertaanen tavallisehen, silloonki vähän pönäkkkähän olemuksehen verrattuna.

Varmon päälle pääsin kaahihin, koetin sitä siä usvaases navetas sovittaa ovesta sisälle ja löytää kaiken höyryn keskeltä ruokintapöyrän toisen pään. Latohon mennes koetin tiirata, että mihinä se ukko seisoo, etten keilaa sitä kumohon Varmollani.

Miestä väistäes löin sitte purukalustoni niin saatanasti siihen Varmon rattihin, että olin varma, että tekarien hankita tuli samantien etehen. Sainpa syyttää siitäki isäntää, mitäs seisoo siinä niin, että en tienny kumpaa olisin seurannu, sitä vain omaa päätäni ja sitä mihinkä sen sovitan.

Saatihinpa vuoren ensimmäänen navetta riita aikahan.